Santa Fe – askeettinen vuoristokylä Panamassa

Matkakuumeen noustessa hellelukemiin voisi olla järkevintä kaivaa pakkasesta kylmäpussi ja painaa se otsalle. Sen sijaan minä lisään vettä myllyyn ja kaivelen reissukuvia eteeni.

Alkuvuoden Panaman matkasta olisi vielä paljon kirjoitettavaa. Tähän mennessä olen kertonut täällä blogissanikin vasta Bocas Del Torosta. Tuosta rennon letkeästä kohteesta, joka sijaitsee Costa Rican kupeessa, ja jota värittävät monenkirjavat puiset talot. Voit lukea jutun tästä linkistä.

Haluan kokea matkoillani mahdollisimman paljon. Tahdon nähdä muutakin, kuin turistien kansoittamat kohteet. Lisäksi olen aina halunnut uida luonnonvesiputouksessa ja käyskennellä sademetsässä.

Siksi valitsimme välipysäkiksi Panaman matkallemme pikkuruisen vuoristokylän, Santa Fe:n, josta ei ostoskeskuksia löydy. 

Matka Bocas Del Torosta Santa Fe:hen taittui Santiagon kautta bussilla, jonka vessa oli rikki. Se tosin ei haitannut erästä, ilmeisesti vatsavaivoista kärsivää kanssamatkustajaa, joten noin 7 tunnin bussimatka ei ollut kaikista, noh, raikkain, jos ymmärrät mitä tarkoitan.

Santiagosta nappasimme taxin, ja tunnin ajomatkan jälkeen löysimme itsemme suloisesta, noin 4000 ihmisen kylästä, vuoriston keskeltä.

Muutama majatalo, pari ravintolaa, hulppeat vuoristomaisemat ja mieletön, askeettinen tunnelma. Aktiviteetteina ratsastus- ja jokiretket, sademetsäpatikoinnit, sekä visiitit kahvitiloille. Siinäpä oikestaan pähkinäkuoressa Santa Fe:n tarjonta.

Meillä kävi mäihä, ja majatalomme (El Caballo Verde) isäntä oli puheliasta sorttia. Saimme kuulla illallisen äärellä jännittäviä tarinoita hänen elämästään ennen Santa Fe:tä, mutta myös seikkailuistaan tässä pikkukylässä.

Majatalossa asui myös Littleone. Vihreä papukaija jonka lauluun ja höpötykseen heräsimme aamuisin.

Yksi Panaman matkan kohokohdista oli patikointiretki sademetsässä, ja uiminen raikkaassa luonnonvesiputouksessa.

– Koska puiden varsilla saattaa olla skorpioneja, ei niihin kannata tarttua, opasti majatalomme isäntä. 

Hän lainasi meille kävelysauvojaan, joihin  tukeutuen pienet nousut onnistuivat mukavasti. Lenkkareilla pärjäsi, koska metsässä ei ollut märkää, vaikka toki paikoin alusta oli melko mutainen. Ötökätkään eivät häirinneet, vaikka vähän jännitti lähteä sorteissa ja topissa.

Sitten kuului kohina. Ilma muuttui kosteammaksi, kun putous lähestyi. 

Vesi tuntui hurjan kylmältä, ja isot kivet olivat suloisen sileitä jalkapohjan alla, kun kahlailin kirkkaassa vedessä kohti putousta. Annoin veden laskeutua harteille kylmänä, hierovana ryöppynä. Kiljahtelin, nautin olostani ja leikin vedenneitoa. 

Pulikoitiin aikamme, syötiin eväitä ja lähdimme sitten jatkamaan matkaa. Onnellisina ja kokemusta rikkaampana.

Jossain kuului alkuperäisasukkaiden, Ngöbe-Bugle heimolaisten puhe ja lasten kiljahtelu. He pesivät pyykkiä ylempänä joella. 

Odottelimme hyvän tovin hiljaisen tien reunalla kyytiä takaisin kylään. Se ei koskaan tullut. Santa Fe:ssä harva osasi englantia. Luultavasti kyytimme jäi uupumaan juuri tästä syystä. 

”Yes yes”, ei tarkoittanutkaan oikeasti ”kyllä, ymmärrän. Tulen hakemaan teitä”, vaan ”kyllä kyllä, menkää nyt siitä, että pääsen jatkamaan töitäni”.  

Menisinkö Santa Fe:hen uudelleen? Entä suosittelisinko sitä muille?

Pidin kylän tunnelmasta, mutta en menisi uudestaan. Maailmassa on niin paljon pikkukyliä, joihin haluan vielä matkustaa. 

Suosittelisin Santa Fe:tä matkailijalle, joka haluaa nähdä aitoa paikalliselämää, trekkailla, ratsastaa tai tutustua kahvitilaan. Tästä kylästä puuttuivat shoppailumahdollisuudet sekä hienot ravintolat. Niitä kaipaavalle ei ykkösmatkakohde siis. 

Rennon fiiliksen Bocas Del Toro

Suosituin ei aina tarkoita valtavaa All inclusive-hotellien keskittymää. Panamassa sijaitsevan saariryhmän pääkaupunki Bocas Town sopii sinulle, joka haluat hiukan nähdä vaivaa, ja kokea jotain erilasta. 

Bussin ilmastointi tuntuu viileältä. Vedän huivia ylemmäs, korjaan vähän korvatulppia ja haen mukavampaa asentoa.

Kuinkahan monta tuntia matkaa on jo takana, mietin ja vaivun taas horrokseen.

 – Passports! -kovaääninen karjaisu saa vavahtumaan hereille. 

Siirrän silmälappuja ylemmäs ja siristelen silmiäni. Yritän ymmärtää mistä on kyse. Miksi bussi on pysähtynyt, valot räväytetty päälle ja virkapukuinen, tiukkailmeinen mies kulkee taskulampun kanssa ja osoittelee sillä matkustajia?

Sitten tajuntani terävöityy ja ymmärrän, että kyse on yöllisestä, rutiinipassintarkastuksesta.

Virkailijan poistuttua kurkistan kelloa. Vielä olisi aikaa nukkua ennen määränpäätä, mutta vuoristoisen maaston vuoksi en enään pysy kunnolla bussin penkissä.

Panaman suosituimman matkakohteen leima sai minut pohtimaan vakavasti kannattaako Bocas Del Toron provinssiin lähteä. Mielikuva Cancunin kaltaisesta, jättimäisestä kompleksista sai niskakarvat nousemaan pystyyn. 

Jostain syystä me kuitenkin päädyimme testaamaan miltä maailma siellä suunnalla – Costa Rican kupeessa – näyttää, ja hyvä niin. 

Bocas Del Toron pääsaari, Isla Colon ja sen pääkaupunki Bocas Town oli hyvällä tavalla erilainen paikka, mutta ei lainkaan samanlainen kuin suurimmat turistikeskittymät muissa maissa. 

Aurinko on juuri nousemassa ja saa maiseman kylpemään kauniissa pastellin väreissä, kun pieni, aivan täyteen ahdettu vene kiitää meressä.

Kahdentoista tunnin uuvuttava bussimatka on takana. Olemme nyt matkanteon kakkosvaiheessa.

Pian edessä siintää jotain. Värikkäitä taloja pilkahtelee näköpiiriin. Huokaan innostuksesta. Pitkän matkan jäljiltä nälkäkin kurnii jo vatsassa. Olisi aamupalan aika.

Ensimmäinen kosketukseni Bocas Towniin kertoo puoliksi totuuden. Kaupunki on kaunis. Se on värikäs ja karibialaishenkinen – ja varsinkin näin aamuvarhaisella erittäin hiljainen ja rauhallinen. Tuntuu kuin kävelisin elokuvan lavasteissa. Ketään ei näy missään.

Rauhallisuus karisee pikkuhiljaa päivän edetessä. Surffihenkisiä sortsiasuisia nuoria miehiä ja naisia ilmestyy kaupungin kaduille. Heitä yhdistää rennon letkeä kävelytyyli ja hymynkare suupielessä. Paikalliset kiiruhtavat työhön, ja osuupa katseeni myös muutamaan keski-ikäiseenkin pariskuntaan.

Bocas Town ei ole varsinainen rantakohde, vaikka hiekkarantaakin löytyy. Rannat ovat yleisiä, paikoin roskaisia eikä niitä ole varustettu aurinkotuolein.

Parhaan käsityksen saaresta saa ottamalla alleen vuokrapyörän ja rennon asenteen. Kaupungin keskusta on pyöräilty puolessa tunnissa läpi. Nesteyksen jälkeen on mukava lähteä vähän pidemmälle retkelle. 

Ajellessa ohi kaupungin yleisen rannan ja läpi saaren kapeimman kohdan, päätyy tielle, joka vie hiekkarannalle nimeltä Playa Paunch.

Samalta suunnalta löytää majoitusvaihtoehtoja, varsinkin sellaiselle, jolle surffaaminen on mieleistä. 

Testasimme Bocas Del Toron saarella kahta täysin erilaista majoitusvaihtoehtoa. Resort-tyyppistä Playa Tortugaa sekä nuorekasta Selina-hostellia.

Rannalla sijaitseva Playa Tortuga on ehkä nähnyt parhaat päivänsä, mutta pienellä kunnostuksella sillä olisi niitä vielä rutkasti edessäkin. Tällaiselle paatuneelle resortin vastustajalle kolmen yön majoitus Playa Tortugassa oli yllättävän mielekäs kokemus.

Allasalueella oli joka päivä tilaa. Lapset eivät huutaneet ja mellastaneet. Keski-ikäiset miehet ja naiset pysyivät kohtuudessa juomiensa kanssa ja minä suorastaan nautin olostani.

Playa Tortuga on siisti, allasalue mukava ja vuoteessa sai hyvät unet. Naapurihuoneista kuului jonkinverran ääniä, mutta se ei varsinaisesti häirinnyt. Koska hotelli sijaitsee matkan päästä keskustasta sekä venesatamasta, on sinne järjestetty ilmainen kuljetus päivittäin. Taxit ovat saarella halpoja. 

Miinusta ropsahtaa ruuasta sekä rannalla sijaitsevan ravintola-bungalowin henkilökunnan töksähtävästä käytöksestä.

Nuorten kansoittamat hostellit ovat jääneet aikalailla testaamatta. Tällä reissulla tuli sekin tehtyä.

Hostelli Selina sijaitsee Bocas Townin keskustassa. Sillä on oma laituri jolla voi nauttia kavereiden kanssa virvokkeita, pelata pelejä tai vain ottaa rennosti. Laiturille pääsee myös veneellä, ja siltä voi lähteä testaamaan vaikka suppausta.

Hostelli on siisti, värikäs ja persoonallinen. Huoneita on kahdenlaisia. Kalliimmalla hinnalla saa oman parvekkeen sekä vessan, halvemmalla täytyy tyytyä pieneen, mutta ilmastoituun huoneeseen jossa ei ole juuri muuta kuin sänky ja yöpöytä. Me valitsimme jälkimmäisen. Yleiset wc- ja suihkutilat olivat siistit.

Miinusta yöllisestä metelistä – joka tosin ei tullut yllätyksenä. Korvatulpat olivat tarpeen kun nuoret juhlijat antoivat palaa.

Hyvä tietää

Missä: Bocas Del Toro sijaitsee luoteis-Panamassa, hyvin lähellä Costa Rican rajaa. Sen saariryhmään kuuluu Isla Colon, jonka pääkaupunki on Bocas Town. 

Miten: (yö)Bussimatka Panama Citystä kestää noin 12 tuntia. Päätepysäkki on Almiranten satama, josta matka jatkuu veneellä. Saarelle pääsee myös lentämällä ja purjehtimalla.  

Bocas Townissa on runsaasti ravintoloita moneen makuun. Meidän suosikiksemme nousi Raw Fusion. Söimme siellä valehtelematta elämämme parhaat sushit. Kahdesti. 

Aktiviteetteja löytyy moneen makuun. Voit lekotella lähisaarien hiekkarannoilla, snorklata, suppailla, surffata, joogata, pyöräillä…

Erilaisia majoitusvaihtoehtoja löytyy runsaasti. 

Hintataso on kohtuullinen mutta korkeampi verrattuna moneen Aasian kohteeseen. 

Paloja päivästäni Panamassa

Tämän viikon tiistaina heräsin uuteen päivään eri puolelta maailmaa. Kömmin vihreästä mökistäni ulos aamuaurinkoon. Haistelin merituulta ja otin muutaman askeleen. Sitten olin jo rannalla. Asetin Balilta tuodun sinisen liinan hienolle hiekalle ja istahdin sen päälle. Hengitin muutaman kerran rauhallisesti nenän kautta sisään, ja suun kautta ulos. Oli aamujoogan aika.

Tunnetila: Onni. Joogaohjaajan rauhallinen mutta ihanan iloinen asenne tarttui. Tuntui hyvältä liikutella jäykkää kroppaa. Tuntea nousevan auringon lämpö kasvoissa. Kuulla linnun laulu ja meren pauhu.

Himpun verran vetreämpänä oli hyvä istahtaa aamupalalle. Olin nälkäinen. Kahvi maistui täydelliseltä, hedelmät makeilta. Koska panamalainen kahvi oli niin hyvää, toin sitä kotiinkin. Toivottavasti se on juuri sitä samaa, hyvää laatua.

Tunnetila: Ilo.

Tuo päivä oli viimeinen päivä Santa Catalinassa. Sulattelin aamupalatoasteja ja hedelmiä rantatuolissa. Luin. Välillä katselin edessäni avautuvaa näkymää, valtavaa merta. Kuuntelin jostain raikuvaa lapsen naurua ja muiden auringonpalvojien leppoisaa rupattelua. Aurinko oli kuumentanut tumman hiekan niin polttavaksi, että varvassandaalit olivat elinehto.

Tunnetila: Haikeus.

Santa Catalinassa on hyvät aallot surffia ajatellen. Muutaman päivän huimapäisiä surffaajia sivusta seuranneina innostuimme mekin vuokraamaan laudat. Ensimmäistä kertaa ikinä.

Toivoin tietenkin kiitäväni aalloilla sulavasti kuin delffiini, ja näyttäväni suurin piirtein tältä:

Sen sijaan näytin tältä:

Ainakin ensimmäisen kerran lajiin tutustuessani. Lounaan jälkeen homma sujui hiukan paremmin, vaikka ei minusta surffaajaa tullut. Vielä.

Ihan mielettömän hauskaa puuhaa! Mutta vaikeaa. Nyt olen täynnä asfaltti-ihottumaa. Laudan pinta alkoi muutaman tunnin kuluttua tuntua hiekkapaperilta, mutta en malttanut lopettaa. Polvet, reidet ja vatsa kiittävät. Bepanthenia kuluu.

Tunnetila: Riemu

Postikortti Panamasta

Vietin juuri kolme unohtumatonta yötä San Blasin paratiisimaisella saarella, Kuna-intiaanien hoivissa. Ilman nettiä, lämmintä suihkua ja puhelinyhteyttä. Bambusta kyhätyssä cabanassa tuuli niin, ettei tukka pysynyt päässä. Öisin satoi vähän sisään. 

Silti saarella oli ihanaa. Kerron siitä myöhemmin lisää. Tällä hetkellä nettiyhteys on hiuskarvan varassa. Jotta pääsin kirjautumaan blogiini, piti odottaa noin tunti. Että sain ladattua postauksen kuvat, sain odotella puoli tuntia lisää. 

Olen tällä hetkellä taas mantereella, ja vaihdoinpa myös merta jonka laineissa huuhtoa varpaita. Caribian turkoosit aallot ja lumenvalkoinen hiekkaranta vaihtui Tyynen-Valtameren pauhuun, ja mustaan hienoon hiekkaan. Melovien intiaanien tilalla on joukko surffareita. Olen Santa Catalinassa.

Matkustuspäivien jälkeen olo on aina uupunut. Niin tänäänkin. Taidan hörppiä olutpullon tyhjäksi ja kaivautua peiton alle. 

P.s: Parhaiten pysyt matkassani mukana Instagramin avulla. Löydät minut nimellä ansku_peaceandstyle. Käy tsekkaamassa minkälaisella saarella asustin!

Hyvästi Bocas del Toron saari, tervehdys Santa Fe!

Olen löytänyt tältä matkalta tähänastisen elämäni parhaan sushin, herkullisimman Pina Coladan sekä – asia josta itsekin yllätyin – raikkaimman Mojiton. Tiedostan kyllä että kaksi näistä listalla keikkuvista liittyy alkoholiin. Ihmettelen tätä vähän itsekin, koska normaalisti en juuri drinksuttele reissuillani (tai muutenkaan. En oikeastaan ole edes pitänyt Mojitosta). Panama taitaa olla poikkeus. 

Nyt olen jättänyt jo taakseni nuo parhaat sähköankerias- ja tonnikalasushit, sekä keveimmät drinkit. Taakse jäi myös kauniin turkoosi meri. Kirjoitan tätä postausta nimittäin pienestä, noin 4000 ihmisen Santa Fe-kylästä, keskeltä vuoristoa. Jossain hirnuu hevonen, koira haukkuu ja taustalla kuuluu vaimea musiikki. Vähän matkan päässä on Ngobe-Bugle-intiaanien kylä. Paikan suurin kauppa – kiinalaisten pitämä – on kotimaisen Siwan kokoinen, ja majatalomme isännällä on vihreä Littleone-niminen lintu. Se osaa puhua, mutta ujostelee meitä. 

Kello on aika vähän, vasta yhdeksän illalla, mutta olen jo niin väsynyt että sukellan tuotapikaa peiton alle. Noin seitsemän tunnin tukahduttavan kuuma ja keikkuva bussimatka, venematka saarelta, sekä tunnin ajelu bussiasemalta tähän kylään vei mehut. Instagramia seuraavat tietävätkin mitä tein ensimmäisenä, kun saavuin perille majapaikkaan. 

Mutta nyt nukkumaan. Huomena aion etsiä vesiputouksen.

Terveisiä Panamasta!

Istun juuri hotellin katutasolla sijaitsevalla parvekkeellamme. Kun kohotan näppäimistöltä katseeni, siintää meri suoraan edessäni. Tai siintäisi jos näkisin sinne. On ilta ja aurinko laski juuri. Olemme olleet reissussa vain vähän aikaa, mutta iltoja ja öitä on vietetty jo monessa paikassa. Panama Cityssä perusmukavassa hotellissa kaksi, bussissa vierähti yksi (ei niin kovin mukava) yö, ja viime yönä nukuin järjettömän suuressa villassa, johon puolivahingossa eksyimme. 

Olen nyt kokenut Panaman kanavan ja niin suuren ostoskeskuksen, että eksyin sinne monta kertaa. Olen ihastellut Panama Cityn kaunista vanhaa kaupunkia ja huikean korkeita pilvenpiirtäjiä. Tänään katselin kymmeniä perhosia jotka lepattelivat kauniin kukkean puun ympärillä. Pieni lintunen lennähti imemään mettä viereisen pensaan punaisista, vähän hassun näköisistä karvaisista kukista. Sitten tuli toinen, kolmaskin. Ne olivat kolibreja! Yritin tallentaa niitä kameran muistikortillekin, mutta nuo pikkuiset söpöläiset ovat niin nopeita, että kaikki kuvat epäonnistuivat. Ei haittaa. Oli ihana kokea tuo taianomainen hetki.

Söin tänään aamiasta vanhassa jokilaivassa. Kalifornialainen vanhempi pariskunta osoitteli mereen laiturin viereen, kun olimme poistumassa. Kymmenet, ellei jopa sadat meduusat uiskentelivat vedessä. Olivat hienoja.

Nyt olemme Bocas Townissa, meille jokseenkin epätyypillisessä paikassa. Majoituimme suureen merenrantaresorttiin, jossa on iso uima-allas. Monet paikat täällä ovat täynnä, tai aivan liian kalliita meille, joten nyt on hyvä aika testata olemmeko resort-ihmisiä. Heh. Ainakin tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin, ja paikka vaikuttaa rauhalliselta. Itse kaupunki on todella suloinen värikkäine puutaloineen ja rentoine ilmapiireineen. Huomena on ehkä syytä vuokrata polkupyörä ja lähteä tutkimaan paikkoja. Jos haluat seurata matkaani reaaliajassa, löydät minut Instagramista nimellä ansku_peaceandstyle. 

Kuullaan taas!