Raskasta joulua

En voi ymmärtää missä luolassa olen lymyillyt viimeiset vuodet, kun Raskasta joulua-kiertue on mennyt meikäläiseltä ohi. Kuullessani ensimmäistä kertaa rokkikukkojen version biisistä Tulkoon joulu, olin aika mehuissani. Lähinnä siksi että näin magee idea oli keksitty. Biisi on kerrassaan loistava. Järkytyin hiukan kun tajusin ettei idea aivan uusi ollutkaan ja ukot ovat kiertueella jo yhdeksättä kertaa! Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan.

Anoppi ja appiukko järjestivät tälle herrasväelle liput torstaiseen, hiukan dramaattisen lopun saaneeseen konserttiin. Joko kuulitte siitä? Konsertti oli ihan mielettömän hyvä. Niin hyvä että jossainvaiheessa ihmettelin kiristeleviä leukojani. Suunihan se siinä oli niin levessä virneessä, että pidemmän päälle sattui. Myös se että päästin kaksi ”wuhuuu” kiekaisua keikan aikana ollessani aivan selvinpäin, kertonee keikan tasosta. En yleensä päästele ääniä, ellei taustalla ole ainakin muutama juotu siideri. Konsertti meni ehdottomasti top kolmoseen musiikkiesitysten saralla.

Ai mitäkö tarkoitin dramaattisella lopulla? Jarkko Ahola tulkitsi juuri Ave Mariaa, kun palohälyttimet laukesivat. Solisti jatkoi lauluaan vielä kun salissa oli täysi valaistus ja nauhalla ääni kehoitti ihmisiä poistumaan ulos. Onneksi tämä sattui vasta konsertin lopussa. Harmi ei ollut niin suuri.

Jos vain mahdollista, tahdon olla messissä ensivuonnakin!

Hauskaa viikonlopun jatkoa! Mitäs meinaatte tehdä? Itse lähden salille. Huomena taas töihin.

Ansku

Heviä joulutunnelmaa Helsingissä

Kun viime kesän Sauna Open Airissa jyrähteli Volbeat, ihastuin bändiin aiempaa voimakkaammin. Onhan livevedoissa aina ennemmän fiilistä kuin levysoitossa. Sitten kun liput marraskuiselle keikalle tulivat myyntiin, ystävämme Jussi oli kärppänä tietokoneella ja hoiti tiketit kotiin. Viime viikon torstaina bändi sitten vihdoin saapui taas suomeen ja odotettu keikka toteutui. Seurueemme kolme jäsentä joutui lähtemään liikenteeseen suoraan aamuvuorosta, minä mukaanlukien. Nälkä oli siis aikamoinen kun saavuimme Helsinkiin. Ystävämme suosittelivat Coloradoa ruokailupaikaksi, joten taivalsimme sinne. Voihan viude mikä paikka. Upeasti satsattu sisustukseen jokaista pientä yksityiskohtaa myöden. Hillitsin itseni etten astellut tiskille viskiä tilaamaan(tilasin Tequila sunrisen) ja kyselemään saluunatyttöjen perään.

Kunnon hampurilaisetti helpotti oloa ja pystyin taas kiinnittämään huomioni muuhunkin kuin ruokaa kiljuvaan vatsaani. Ruuan päälle kyllä hiukan väsytti, ja työtkin olivat vieneet veronsa, mutta kauniit näkymät piristivät(niinkuin muuten myös kohtuullisen kova tuuli, mikä silloin Helsinkiä piiskasi). Pääkaupunkimme oli pukeutunut jouluun. Rakastan kauniita jouluvaloja, ja jäin hetkiseksi ihastelemaan niitä muiden rynnätessä Stockmannille.

Kyllä minäkin sinne sitten päädyin, kun poikkesimme hakemaan hiukan juhlajuomaa. Mitä muka on bileet ilman skumppaa?
Sitten hotellille. Jouluinen lämmin tunnelma jatkui Hotelli Tornissakin. Kauniit valot ja havusomistukset henkivät lämpöä. Oli mukava kävellä taas tutusta ovesta sisään, mutta tälläkertaa punaisen maton lisäksi sisäpuolella meidät otti vastaan myös somat lyhdyt.

Hurautimme hissillä aina kymmenenteen kerrokseen saakka. Avatessamme hotellihuoneemme oven, yllätys oli melkoinen. Mieletön maisema suorastaan tulvi silmillemme, kun astuimme sisään. Kiljahtelin lapsellisen innokkaasti, ja ryntäsin ikkunaan Jani käsipuolessani. Siitä pystyimme ihastelemaan näköalaa Helsingin kattojen yli, aina merelle saakka. Pysäyttävää, ja niin kaunista.

Tajusin katsella ympärilleni paremmin alkusokista toivuttuani. Huone oli mitä valoisin. Maiseman ja valoisuuden lisäksi ihastuin valtavaan peiliin, mutta ei tässä vielä kaikki. Ehkä huoneen yllättävin juttu oli kylpyhuone.

Se oli kuin valtava suihkuhuone hotellihuoneen sisäpuolella! Suihkussa voi siis nautiskella kohtuullisen päräyttävistä maisemista. Erilaista ja virkistävää, minä tykkäsin!

Ihastuneet huokailut oli kuitenkin lopetettava kun vaadittiin toimintaa. Kello oli armoton. Ei muuta kuin tukkaa tötterölle ja mascaraa ripsiin jos aikoi ehtiä illaksi areenalle bändiä katsomaan. Harkinnan jälkeen olin päätynyt sortseihin ja verkkosukkahousuihin. Hiukan viileähkö vaihtoehto kylmään marraskuun iltaan ja yöhön, mutta näillä mentiin. Kaipasin jotain särmää asuun, ja verkkosukkahousut toivat sitä loistavasti(oletko muuten nähnyt aiemman verkkosukkahousu-kokeiluni? Sen löydät tästä linkistä). Kiilakorkokengät on hyvä vaihtoehto kun tiedossa on seisomista ja kävelyä. Sen sanon kuitenkin jälkiviisaan syvällä rintaäänellä, että verkkosukkahousut pelkiltään jaloissa ei ole hyvä vaihtoehto missään olosuhteissa. Paitsi jos pidät siitä että verkko pureutuu kivuliaasti päkiöihin, varpaita unohtamatta. Hädin tuskin pystyin kävelemään keikan jälkeen. Jos siis olet rohkea, ja kokeilet verkkosukkahousuja, suosittelen harkitsemaan sukkien pukemista väliin. 

Pidimme huoneessamme pienet etkot kuohuviinin parissa. Miehet tosin nautiskelivat ihan rehellistä Jallua.
Hauska olisi ollut jutella kuohuvan ääressä vähän pidempään, mutta oli otettava suunnaksi juna-asema, ja siitä eteenpäin Hartwall-areena.Volbeat kun ei odota.

Emme pitäneet liiaksi kiirettä kävellessämme Pasilan asemalta Hartwallille. Se taisi olla olla virhe. Olimme nimittäin vasta narikassa, kun kuulimme ensimmiset soinnut Duck holidaysta. Volbeat aloittikin etuajassa! Kyllähän se juoksuksi meni, kun kiiruhdimme kohti lavaa aivan hurmoksessa. Puskimme niin lähelle kuin pääsimme. Ja sitten räjähti. Ihan kirjaimellisesti. Räjähdyksiä tuli kaksikin kertaa keikan aikana, niin että korvat soivat vielä perjantainakin. Korvatulpat? Juu ei ollut. Ensikerralla täytyy ehdottomasti muistaa.
Koko keikka oli ihan mieletöntä tykitystä. Volbeatilla on niin suuri määrä hyviä biisejä, että rokkaaminen kävi työstä. Käytännössä jokainen biisi on loistava! Turhia välispiikkejä ei ollut liikaa, vain musiikkia. Me niin menemme Ouluun kesällä. Sielä siis Volbeat seuraavan kerran.

Mitäs sitten kävikään? Jotkut virkeät lähtivät mitä luultavimmin jatkamaan juhlintaa, me menimme hampurilaiselle. Väsymys kävi ylivoimaiseksi. Pian löysimme itsemme hotellin ovelta ja siitä eteenpäin sitten sängystä kuorsaamasta.

Aamulla kiittelin itseäni viisaasta päätöksestä. Oli mukavampi olla kun aamiainen maistui, eikä kädet tärisseet krapulan ja valvomisen vuoksi. Lisää piristystä toi se, että astellessamme aamupalatilaan, henkilökunta tiedusteli tuliko minulle vihreä tee maustamattomana. Tulihan se. Meidät muistettiin, aikamoista.

Lähdimme vasta iltapäiväjunalla takaisin kotiin, joten meillä oli hyvin aikaa ihastella Tornin jouluasua vähän tarkemmin. Aiemmin olimme toki jo panneet merkille valtavan kauniin joulukuusen. Lasipallot on kuulemma tuotu Puolasta. Jäin mietiskelemään minkälaista olisi viettää joulu hotellissa. Olen ollut aaton aina kotona, jollakulla perheenjäsenistä tai sitten töissä. Janin perhe lähtee viettämään joulua Afrikkaan, sisareni perhe taas lentää Amerikkaan. Itse kuitenkin vietän mieluiten joulun Suomessa, talvisessa säässä. Siinä on tunnelmaa. Tahdon pikkupakkasen, valkoisen hangen ja kauniit valot. Ja tietenkin tärkeät ihmiset ympärilleni.

Tornin joulu tulee olemaan varmasti tunnelmallinen. Joulukatu on ihasteltavana kivenheiton päässä, ja talvisessa Helsingissä on kauneutta. Miettikäähän nyt: kauniit jugendtyyliset kerrostalot, hiljaisuus ja hitaasti leijuvat lumihiutaleet. Ja onhan siinä oma hohtonsa, kun ei tarvitse itse laittaa jouluruokia. Torniin voi kutsua kanssaan läheiset ihmiset nauttimaan jouluateriasta, vaikkeivat he majoittuisikaan hotelliin. Jos on aikaa, eivätkä työt paina heti aaton jälkeen päälle, kannattaa varata vaikka muutamakin yö. Itse haaveilen aina Helsinkiin lähtiessäni, että saisimme viettää sielä ainakin kaksi yötä. Olen koko ajan ihastuneempi pääkaupunkiimme. Haluaisin kuljeskella kaduilla rauhaksiin. Poiketa pikkukahviloihin ja putiikkeihin. Ihastella upeita vanhoja rakennuksia ja miettiä missä niistä haluaisi asua. Yleensä on kuitenkin aina aikataulu, niinpä rauhalliselle hengailulle ei ole aikaa. Ehkä joskus lähdemme reissuun vain nauttimaan, ilman aikatauluja…

Tunnelmallista itsenäisyyspäivän iltaa!

Ansku

Postaus tehty yhteistyössä Hotelli Tornin kanssa.

Keikkakokemus: Jenni Vartiainen

Jos joku nauttii esiintymisestä, se on Jenni Vartiainen. Saimme todeta tämän viime perjantaina kun nainen palasi liian pitkältä tuntuneen keikkataukonsa jälkeen yleisön eteen, konsertoimalla Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Ja totesipa hyväntuulinen laulaja tämän itsekin, hymyssä suin. On kuulemma ollut kova ikävä lavoille. Jenni ei ollut ainoa, joka iloitsi perjantaisesta esityksestä. Yleisö rakasti sitä. Ja yleisö rakasti Jenniä, joka äityi ajoittain juttelemaan yleisön kanssa pitkiksikin ajoiksi.

Olen pitänyt Vartiaisesta ja hänen tuotannostaan ensimmäisestä levystä lähtien, mutta uuden levyn ja viime perjantaisen konserttikokemuksen myötä olen hurmoksessa. 

Jenni on takuuhyvä esiintyjä. Hän on välitön, mukaansatempaava, innostava, ja helposti lähestyttävän oloinen, varustettuna kertakaikkisen upeasti sointuvalla äänellä. Jenniä on mukava sekä katsella, että kuunnella. Tumma ääni soi kiireettömästi, varmasti, soljuen pehmoisesti läpi uusien ja vanhojen biisien. Konsertti starttasi alkukantaisella voimalla, joka onkin uuden levyn teema. Tämä alkukantainen maagisuus sopi tummaääniselle Jennille loistavasti. Mystisen alun jälkeen alkoivat bileet. Toinen toistaan parempia kappaleita vyöryi yleisön kuuloelimiin, ja jossainvaiheessa pieni pään nyökyttely muuttui jammailuksi. Porukka hytkyi ja lauloi mukana, jopa niiden uusien biisien. Eipä siinä, sanoitukset ja melodia olivat niin mukaansatempaavia että yleisöllä ei vain ollut vaihtoehtoja.

Mukaan mahtui myös liikuttuneisuutta. Lämpö läikehti sisälläni, ja kyynel nousi silmäkulmaani, kun katselin onnellista laulajaa, joka oli aidon innoissaan paluustaan lavalle.  Mutta kyllä myös biisit aiheuttivat tunteikkuutta. Mm. Minä sinua vaan-on upea, herkkä kappale.

Ja jos tässä nyt aletaan uusia kappaleita ruotimaan, niin sanotaan sitten että Tyttövuodet on ihanan tanssittava viisu. Selvästi päihtynyt jää soimaan päähän, kun taas Muistan kirkkauden huokuu mahtipontista mystiikkaa. Jos raukeus on päivän sana, laita taustalle soimaan Päivät on täälä hitaita. Rakastatko laulaa mukana? Kuuntele Sivullinen. Jotain uutta ja ihanan erilaista edustaa biisi; Suru on kunniavieras.

Keikkakokemus oli kokonaisuudessaan mukaansatempaava, ihanan intensiivinen ja ilahduttavan iloinen. Niinkuin laulaja itsekin. Minä aion piristää marraskuisia päiviäni kuuntelemalla Jenni Vartiaisen levyn puhki. Tiedätte sitten mistä omituinen onnellinen virneeni johtuu. Ja nyt  kaikki joukolla ostamaan lippuja Vartiaisen konserttikiertueelle!

Iloa maanantaihin!

Ansku

Soundgarden

Bloggaajan painajainen on huono kuva. Vielä suurempi painajainen on, jos kaikki kuvat on huonoja. Tämä postaus on siis yhtä suurta painajaista. Onneksi kuvista kuitenkin näkee, miten meikäläiselle istuu wannabe-rokkarin/hevarin rooli. Sillain lievästi, koska en halunnut värjätä hiuksiani mustaksi enkä platinablondiksikaan. Eivätkä hennot ranteeni jaksa kantaa painavia ketjuja.

Jani on Soundgarden-fani. Minä taas olen hyvä vaimo, ja avoin kaikelle uudelle. Siksi päädyin Soundgardenin keikalle toissapäivänä. Ehkä olisi pitänyt varustautua grunge-yhtyeen keikalle vaikka farkuissa ja ruutupaidassa. Mutta minäpä en ole koskaan ennen ollut vastaavan bändin keikalla, joten tietenkin halusin vetää homman snadisti överiksi.  Ja hei, musta toimii aina.

Opiskelin Soundgardenin musiikkia jonkin verran ennen keikkaa. Opin pitämään muutamista biiseistä, mutta tiesin myös ennakkoon että ehkä en tule rakastumaan. Keikka alkoi upean mahtipontisesti. Tuntui että koko areena siirtyi pari senttiä paikaltaan. Innostuin, ihastuinkin vähän. Suurin ihastus kuitenkin väljähtyi, kun puolessa välissä keikkaa tuntui että korvani halkeavat. Musiikki soi todella kovaa, ja Cornellin ääni oli kimakka kuin palosireeni. Hittibiisit soivat onneksi komeasti, ja olihan miehillä meininkiä. Kitaristi Kim Thayil rokkasi harmaassa parrassaan, juhlien samalla syntymäpäiväänsä. Yksi fani pääsi lavalle laulamaan hänelle onnittelulaulun. Komeasti lauloikin, ihmettelen. Jani kysyi minkä arvosanan antaisin keikalle. Annoin kahdeksikon.

Mahtavan mukavaa viikonlopun alkua!

Ansku

Rihanna-mikä nainen!

Enpä tosiaan olisi arvannut miten kova mimmi Rihannasta  kehittyy, silloin kun hän tuli suuren yleisön tietouteen vuosia sitten. Jos ihmettelitte mikä se ääni eilen illalla Hartwall areenan suunnalta oli, voin kertoa että se oli räjähdys. Rihanna pisti paikan säpäleiksi. Tai sitten se oli se äänikonsertti, jonka fanit saivat aikaan konsertin loppupuolella. Meteli oli korvia huumaavaa. En osaa eritellä konsertin parasta osaa. Ehkä se oli Rihannan mielettömän kaunis, vapautunut hymy. Tai ehkä konsertin yllätyksellisyys. Vai sittenkin mieletön lavashow valoineen ja tuliefekteineen. Rihanna tanssi ja lauloi sydämensä kyllyydestä, antoi kaikkensa. Huikea nainen, ja menestyksensä väärtti. Jos Rihanna tulee vielä Suomeen, suosittelen menemään paikan päälle. Vaikket pitäisi varsinaisesti hänen musiikistaan, on konsertti kuitenkin elämys joka ei unohdu. Viihdettä isolla veellä.

Pukeuduin konserttia varten kesäisesti, olihan ilmakin suorastaan kuuma ja varsinkin aurinkoinen. Palella ei tavinnut Hartwalillakaan. Pääsylippu toimi hienosti viuhkana.

Ansku

Sauna Open Air/Volbeat

Nyt on keskiviikko. Päivä jolle varasin bodypum-tunnin. Epäilin jossain optimismin huuruissani nimittäin että olisin toipunut viikonlopun juhlinnasta tähän päivään mennessä. No, en ole. Mutta aion mennä tunnille silti. Katsotaan kuinka naisen käy… Nukuin eilen kahden tunnin päiväunet, sain silti unen päästä kiinni illalla. Heräsin tänä aamuna, noh, todella väsyneenä. Väsymys kertonee siis siitä että hauskaa on ollut. Lauantai kului häähumussa, ja sunnuntaina hyppäsimme junaan, kohti Tamperetta ja Sauna Open Airia. Tai oikeastaan, lähinnä Volbeatia jos oikein pilkkua viilataan. Ei me muita bändejä nähtykkään.

Tamperevierailun me bilehileet aloitimme nukkumalla makoisat tunnin päiväunet hotellihuoneessa. Siitä jatkoimme matkaa puistoetkoille, ja siitä sitten pikkuhiljaa eteenpäin pelipaikoille.

Ja sitten tositoimiin! Volbeat oli parempi kuin uskalsin toivoakkaan, ja täytyy sanoa että odotukset kyllä olivat korkealla. Ihan mieletön porukka. Pidän bändistä vieläkin enemmän tämän keikan jälkeen. Aiomme ilmanmuuta mennä katsomaan heitä uudelleen, kun miehet taas tulevat Suomeen. Ja he tulevat pian! Marraskuussa. Jeij!

Tajunnanräjäyttävän keikan jälkeen oli ihan järjetön nälkä(joo, ja jano). Onneksi Amarillon keittiö oli auki myöhään. Niskakin on edelleen kipeä, joten on sielä keikalla tainnut hiukan pää nyökkyä biisien tahdissa 😉

Hörpsistä vain, ja hauskaa viikon jatkoa kaikille!

Ansku

Lady Gagaa katsomassa

Noniin. Alan pikkuhiljaa toipua maanantaisesta Lady Gagan konsertista, joten nyt on hyvä aika purkaa kokemusta auki.

Mietiskelin ennen keikkapäivää mahdollista asuvalintaa, ja pyörittelin mielessäni ristikuvioista toppia tai verkkosukkahousuja. Jollakulla (onpa muuten outo sana) muullakin saattoi olla samat mielessä, joten kevensinkin omaa asuani. Muilla oli pääosin tummaa, tai muuten huomiota herättäävää vaatetta päällään. Itse luotin sähäkkiin kenkiin ja sortseihin. Yläosaksi valitsin valkoisen miesten kauluspaidan, josta jätin ylimmät napit auki.

H&M:n sulkakoru oli juuri sopiva häivyttämään puseron liiallisen (kuitenkin tarkoituksellisen) avonaisuuden.

                                                         Tässä vielä parempi kuva korusta.

Ja sitten keikalle jännittämään. Gagaa odotellessamme koko areena teki aaltoja! Aika mageeta 🙂

Uskomaton tunne kun Lady Gaga tuli lavalle. Jotenkin epätodellinen olo. Mutta mahtavaahan se oli.

Lavasteet oli upeat, hyvin tehdyt ja ilmeisen toimivat. Linna muutti muotoaan välillä. Bändi oli ”suljettu” tyrmiin soittamaan. Allaolevassa kuvassa linnan oikeassa reunassa näet yhden soittajista.

Olen arvostanut Lady Gagaa todella korkealle ennen tätä keikkaakin, mutta jos mahdollista, nyt arvostan vielä enemmän. Mieletön lauluääni, ja mikä parasta, hän todella laulaa itse keikoillaan. Gaga otti yleisönsä mahtavalla tavalla. Itse itkeä pillitin liikutuksesta kolme kertaa.Vaikka osasin odottaa tiettyjä elementtejä(kuten paljon puhuttua jättivaginaa), tuli osa aivan puun takaakin. Vai olisitko arvannut lihamyllyn kuuluvan osaksi konserttia? Niin no, ehkä olisitkin…

Lavan eteen päässeet fanit eivät varmasti joutuneet pettymään. Lady Gaga otti heiltä vastaan lahjoja ja jutteli, vitsailikin paljon heidän kanssaan. Kaksi onnellista pääsi lavalle asti. Fiilis oli uskomaton, sanoinkuvaamaton, kun tärisevä nuori fani pääsi halaamaan idoliaan, ja tämä näytettiin suurilta scriineiltä. Gagasta välittyi lämpö.

Keikan jälkeen otimme vielä siiderit ennen hotellille lähtöä. Tiskillä näin Martina Aitolehden. Siinä on toinen nainen josta diggaan tosissaan. Olen joskus aiemmin kirjoittanut hänestä, mutta muistin virkistykseksi: hän on tyyppi joka tekee sen mitä on päättänyt ja mitä haluaa tehdä. Sitä minä arvostan. Vaikka olinkin keikan jälkeen itkeneen näköinen, uskalsin kuitenkin jutella naisen kanssa muutaman sanan, ja suostuipa hän kuvaankin! Mahtava tyyppi 🙂 Pakko muuten sen verran vielä sanoa, että mikä pettymys olikaan kun Tanssii tähtien kanssa-kilpailijat julkaistiin. Martina olisi sopinut ohjelmaan mahtavasti! Tosin raskaus ja synnytys eivät ehkä sovi formaattiin, mutta hei vinkki ensi vuodelle!? 😉 Martina kisaamaan!

Kaikesta tanssimisesta väsyneet jalkani huusivat pehmoisia balleriinoja, joten luovuin korkeista kengistä, ja tassuttelin vähän tylsästi baltsuilla junaan.

Kohta onkin mentävä taas töihin, iltavuoroon. Joten jatketaan tästä taas. Kivaa päivää! 🙂

Ansku