Kaunis hopeakoru

Minä pidän koruista. En kuitenkaan sillä harakkamaisella tavalla, joka saa pään kääntymään jokaisen kiiltävän helyn (tai haarukan) perään. Minun pääni kääntymiseen tarvitaan jotain tietynlaista. Mitä boheemimmasta korusta on kyse, sitä varmemmin silmäni kiinnittyvät siihen. Hippikorujen lisäksi myös runsaat barokkihenkiset statementkaulakorut ja sormukset himottavat. Ja korut joilla on tarina.

Muutamia vuosia sitten sain äidiltäni lahjaksi riipuksen. Yksinkertainen, äärimmäisen kaunis riipus pääsi heti rakkaimpien korujeni joukkoon. Se koru oli ensimmäinen lahja, jonka isäni on antanut äidilleni.

Pari viikkoa sitten poikkesimme kylään anoppilaan. Mieheni mummu siirtyi jokin aika sitten tuonpuoleiseen. Hänen asuttamaansa omakotitaloon ehti kertyä melko paljon kaikenlaista vuosien varrella. Tavaroita läpikäydessään anoppi löysi korun. Hopeisen riipuksen, jota koristaa kaunis vaalean lila kivi. Korun mummu oli saanut vävyltään -mieheni isältä – silloin kun mieheni syntyi. Herrasmiehenä appiukkoni muisti toki myös vaimoaan synnytyksen jälkeen, mutta myös anoppiaan. Miten huomaavaista. Ja nyt tuo kaunis, vanha koru koristaa minun kaulaani.

Koru on hyvä lahja, tosin hiukan hankala ja vaatii vaivannäköä. Lahjansaajan maku täytyy tuntea, mutta sitten kun osuu oikeaan, on lahja ikimuistoinen. Parhaassa tapauksessa se jatkaa matkaansa sukupolvelta toiselle, niinkuin nämä korut.

Kuvat: Anna-Maria/Secret Wardrobe

Olisi ihana kuulla teidän tarinoitanne tärkeän korun takaa.

Mutta nyt, Tähdet, tähdet! Kääntäkää siis mtv:lle. Illan jatkoja!

Ansku

Farkkuhaalarit ja nahkatakki

Mitäs ihmettä tämä nyt sitten on? Sain jokin aika sitten kuulla, että nyt on syksy. Ja että voin kaivaa villapaidat esiin, ja ihan hyvin heittää sen päälle nahkatakinkin. Kuuliaisena tyttönä pukeuduin eilen aamulla villapuserooni, laitoin päälle nahkatakin ja melkein sulin autoon. Kestin kuin nainen(käänsin kyllä lämmöt pois), mutta kun tuli aika lähteä töistä kotiin, tulin vilkaisseeksi auton lämpömittaria. Olo oli vähän epäuskoinen(ja hikinen). Kaksikymmentähiton astetta, ja meikä istuu poolokauluksellisessa villapuserossaan, nahkatakki päällä. Hiiteen villapaita! 

Tuli mieleen vuosien takainen Kanarian matka. Helmikuun paikkeilla tehty reissu tarkoitti sitä, että kohteessa oli noin kaksikymmentä astetta lämmintä. Ja minä otin aurinkoa bikineissä. Suhteellista tämä elämä. 

Pitäisiköhän sitä oikein alkaa tsekkailemaan enemmänkin lämpötiloja ja muita mittareita, eikä sokeasti uskoa siihen, että kun syksy, niin on viileä. Tai että kun on joulu, niin on lunta. Tai että kun on tammikuu, niin orvokit eivät vielä kuki pihalla. 

Kuvissa näkyvä asu ei ole se eilinen, vaikka nahkatakki näyttääkin kasvaneen päälleni. Hyvä hankinta ehdottomasti, enkä aio siitä luopua(viittaan sokerihaasteeseen, klik). Seuraavan kerran saan muuten herkutella tulevana viikonlopuna. Tällä viikolla makeanhammastani on kolotellut vähän enemmän, mutta olen lääkinnyt sitä sokeroimattomilla viikunoilla.

Tälle päivälle tiedossa olisi vielä synttärisankarin onnittelua, ja iltavuoro.

Mukavaa päivää siis, ja onnea Mari-rakas!

Ansku

P.s: Ellen Tyyliguru-skaba on käynnissä vielä kymmenen päivää. Mikäli olen mielestäsi ansainnut voiton, käy ihmeessä äänestämässä. Kilpailen numerolla 10. Tässä linkki suoraan äänestyssivulle. KIITOS!

Vedenvärejä

Tätä päivää on kuulkaa odotettu. Kun jokin aika sitten laskeskelin, että jäljellä olisi vielä 11 työvuoroa, tuntui loman alku häämöttävän aivan liian kaukana. Epäilin ihan tosissani jopa, etten selviä niistä. Tässä sitä kuitenkin ollaan, ei ehkä ihan täysissä sielun ja ruumin voimissa, mutta yhtenä kappaleena kuitenkin. Tänään oli lomani ensimmäinen päivä. 

Neljä ihanaa viikkoa edessä. Vaikken olekkaan jaksanut vielä juhlia loman aloitusta skumpalla, niin kuin uhkailin jokus, on kuitenkin yksi asia, mikä sai minut virnuilemaan hölmön lailla. Nimittäin lyhennetty työaika, jonka aloitan loman jälkeen. Syksyllä on uuden aika. Aloitan opiskelun.

Loman kunniaksi lähdin aamulla ajelemaan pääkaupunkiseudun suuntaan. Taru kutsui minut ja Anna-Marian kaffelle, ja voi miten kiva oli nähdä taas tuota tuoretta äitiä. Aika kului kuin siivillä. Kun olimme käsitelleet kaikki elintärkeät asiat, oli jo iltapäivä pitkällä. Anna-Marian kiirehtiessä junalle, minä lähdin ajamaan kohti kotia hikisissä merkessä. Voi ollappa ilmastoitu auto! Toisaalta, olisihan se hienoa jos olisi auto ylipäätään. Nyt olen ominut mieheni punaisen paholaisen, kun omani lepäilee kotipihassamme ajokelvottomana. Olemme me haaveilleet uudesta, vaan vielä on haaveilun tasolle jäänytkin(mutta jos esimerkiksi joululahjaksi joku antelias haluaa antaa auton, voisin ottaa vaikka tällaisen). 

Tämän päivän asuksi valikoitui ilmava vedenvärinen maksimekko, jonka paritin siskolta lahjaksi saamaani seepratoppiin. Koruiksi pujotin ainoastaan näyttävät kullanväriset korvarenkaat, joiden Intialaisfiiliksestä viehätyn aina uudestaan. Kotimatkalla rannettani koristi kuitenkin rannekoru, jonka kauniit kivet toistivat veden värejä. 

Taru valmistaa käsityönä aivan valtavan kauniita koruja. Niinpä tuo energinen nainen teki meille omat kauniit BESO Helsinki-korut työpajassaan, valitsemistamme kivistä. Minä himoitsin merellisiä sävyjä, kun taas Anna-Marian rannetta koristaa nyt vaaleanpunaisin, ja ruskein kivin koristeltu hely. Tiedättekö muuten mitä Beso tarkoittaa? En minäkään tiennyt, mutta se selvisi BESO Helsingin nettisivuilta. Beso on Espanjaa, ja tarkoittaa suudelmaa. Kiitos Taru, koruni onkin kyllä pussattavan ihana!

Yläpuolella kollaasin kuvat: Anna-Maria/Secter Wardrobe

Kertakaikkisen ihana ensimmäinen lomapäivä. Toivon, että ehdin seuraavien viikkojen aikana nähdä mahdollisimman monta ystävää, ja viettää mahdollisimman monta kiireetöntä hetkeä. Ja tiedättekö mitä? En aio laittaa huomena heräyskelloa soimaan, vaikka ensin suunittelinkin rientäväni kuntosalille ennen kampaajaa. 

Rentouttavaa viikonloppua!

Ansku

Ihan pöllö juttu

Keittiömme ikkunaa koristaa seepraverhot. Keittiönpöytää suojaa ajoittain liina, jossa nämä hevoseläimet vaeltavat. Jopa keittiön seinältä löytyy seepra, matkamuistotaulun muodossa. Ja on tuo raidallinen kaveri eksynyt myös olo- ja vaatehuoneen puolellekin. Voisi siis sanoa että olen hurahtanut. Mutta, nyt on niin että seeprakausi alkaa olla pikkuhiljaa ohi. Olen ihastunut. Tuskin kuitenkaan jätän vanhoille ystävilleni lopulliset hyvästit, mutta täytyy myöntää että eräs kolmas pyörä on alkanut kiinnostaa.

Uusi eläinrakkauteni on pöllö. Kaikki alkoi siitä, kun näin ensimmäistä kertaa Iittalan Taika-sarjan mustavalkoisen pöllölautasen. Kaunein koskaan näkemäni lautanen, ehdottomasti. Ostin yhden, ihan pienen vain(olen käyttänyt sitä kynttilänalusena. Nyt haaveilen isosta lautasesta. Laittaisin sille monta kynttilää). Pari viikkoa sitten poikkesin KappAhllissa. Muiden korujen seassa pilkotti kaunein hely, jonka olen hetkeen nähnyt. Pöllökoru, tietenkin. Rahapulassani jätin aarteen liikeeseen, paikalleen roikkumaan. Kaunis, musta pöllökoru jäi kuitenkin kaivelemaan siinä määrin, että en voinut vastustaa sen huhuilua. Hain sen kotiin.
Minä ja pöllöni kuulumme yhteen.

Neljän peräkäisen vapaan putki on lopussa, ja työpaikka kutsuu. Se on moro! 🙂

Ansku

Siipi ja risti

Pastellinsävyiset takit riemastuttavat syksyn yllättävimpänä trendinä. Halinalletakiksikin jossain muotilehdessä näitä pörröisempiä tai runsaimpia versioita söpösti kutsuttiin. Itse en katsonut tarpeelliseksi hankkia uutta paksumpaa takkia syksylle, tai talveakaan ajatellen. Ostin nimittäin villakangastakin viime vuonna. Tylsästi mustan. Jos satsaisin vaaleanpunaiseen pörrötakkiin, aivan varmasti huomaisin sen jossainvaiheessa jäävän liian vähälle käytölle, ja unohtuvan lopulta kokonaan. Ei kovin kestävää kulutusta siis.

Ihastuin pastellitrendiin kuitenkin, koska kaikki uudenlainen on mukavan virkistävää. Pastellivärithän yleensä mielletään kevät- ja kesävaatteisiin. Oma vaaleansininen(joka kuvissa ei näytä yhtään niin siniseltä kuin se oikeasti on. Murr.) takkini on jo vuosia vanha. Joku saattaa muistaa tämän viime syksyltäkin. Tässä linkki, jos haluat kurkistaa miten puin sen silloin. Koska vaaleansininen on kovin suloinen väri, ja omaa pukeutumistyyliäni en lähtisi suloiseksi kutsumaan, piti kokonaisuuteen saada vähän särmää, kovuutta. Nämä adjektiivit sain ujutettua asuun tekonahkahousujen ja palikkamaisten kenkien avulla. Ristikorvakoru toisessa ja joutsenen siipi toisessa korvassa, toi myös kaivattua jujua, pientä vitsikkyyttä jota arvostan pukeutumisessa. Pisteenä iin päällä mahtavan innovatiivinen kampaus à la ystäväni.
Täytyy sanoa, että tässä on kokonaisuus jossa viihdyn. Voi miksi, miksi en osaa itse laittaa hiuksiani…

Viikko on mennyt taas haipakkaa, ja on kohta jo lopuillaan. Minä vietän viikonlopun töiden merkeissä. Rentoilkaa te muut, ketkä voitte. Työläisille taas toivotan mukavan työteliästä viikonlopun jatkoa! 🙂

Ansku

Minun näköiseni asu

En tiedä johtuuko se siitä, että kolmekymppisyys kurkistelee nurkan takana, vai jostain ihan muusta, mutta viimeisen vuoden aikana olen tutustunut itseeni paremmin. Olen tajunnut etten olekkaan luonteeltani enään samanlainen kuin kaksikymmenvuotiaana. Olen huomannut musiikkimakuni muuttuneen. Ja mikä tärkeintä blogiani ajatellen, olen pikkuhiljaa löytämässä oman tyylini. Tyylini on aina vaihdellut laidasta laitaan. Olen mennyt fiiliksen mukaan. Näin tulee varmasti tapahtumaan jatkossakin, sen verran kokeilunhaluinen olen kuitenkin, uusien trendien suhteen. Mutta ehkä se punainen lanka alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan enemmän.

Tätä minut sai pohtimaan edellisen postauksen asu. Sitä kootessani se tuntui hyvältä ajatukselta. Värit sopivat yhteen, samoin kaikki palaset. Se vaan ei sittenkään tuntunut omalta eikä luontevalta. Vaikka asun pääosassa olikin hauska, ei missään nimessä klassinen-hame, tuntui kokonaisuus liian jäykältä. Jos olisin vaihtanut hameen lököfarkkuihin, tai vaihtoehtoisesti heivannut bleiserin hiiteen, olisin tuntenut oloni kotoisammaksi.

Nyt päästäänkin siihen, minkälaisessa asussa sitten on hyvä olla. Musta poncho, farkut ja bootsit. Jotta kokonaisuus ei menisi ihan synkistelyksi, lisäsin vähän väriä korvisten muodossa. Tämä yhdistelmä toimii, koska asu on näköiseni.  Olenkin nyt päättänyt ottaa itselleni käyttöön kysymyksen, jonka kysyn itseltäni peilin edessä ennen lähtöä. Klassinen? Jos vastaus on kyllä, menee homma uusiksi 🙂

Aurinkoista päivää! 🙂

Ansku

Rihanna-mikä nainen!

Enpä tosiaan olisi arvannut miten kova mimmi Rihannasta  kehittyy, silloin kun hän tuli suuren yleisön tietouteen vuosia sitten. Jos ihmettelitte mikä se ääni eilen illalla Hartwall areenan suunnalta oli, voin kertoa että se oli räjähdys. Rihanna pisti paikan säpäleiksi. Tai sitten se oli se äänikonsertti, jonka fanit saivat aikaan konsertin loppupuolella. Meteli oli korvia huumaavaa. En osaa eritellä konsertin parasta osaa. Ehkä se oli Rihannan mielettömän kaunis, vapautunut hymy. Tai ehkä konsertin yllätyksellisyys. Vai sittenkin mieletön lavashow valoineen ja tuliefekteineen. Rihanna tanssi ja lauloi sydämensä kyllyydestä, antoi kaikkensa. Huikea nainen, ja menestyksensä väärtti. Jos Rihanna tulee vielä Suomeen, suosittelen menemään paikan päälle. Vaikket pitäisi varsinaisesti hänen musiikistaan, on konsertti kuitenkin elämys joka ei unohdu. Viihdettä isolla veellä.

Pukeuduin konserttia varten kesäisesti, olihan ilmakin suorastaan kuuma ja varsinkin aurinkoinen. Palella ei tavinnut Hartwalillakaan. Pääsylippu toimi hienosti viuhkana.

Ansku

Rauhaa ja teeskenneltyä hymyä

Kaksi työvuoroa ja sitten alkaa odotettu loma. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi hypähdellä riemusta, mutta koska viime päivät ovat olleet jokseenkin ikäviä, en sitä tee. Toivon että asiat selviävät ja mieli muuttuu taas hyväksi ennen perjantai iltapäivää, jotta voin jäädä lomalle niin riemukkain mielin kuin pitäisikin. Myönnän, että alemman kuvan hymy on feikki. Mutta kuka nyt haluaisi julkaista murjottavia kesäkuvia itsestään? Feikkihymykuvassa eilinen asu. Eilisessä päivässä parasta olivat Raybanin arskat jotka sain vihdoin itselleni. Syntymäpäivälahja Janilta. Ehkä juuri niiden vuoksi sain puristettua tuon hymyn tapaisen. 

Viikonlopulle on onneksi tiedossa kivaa menoa. Huomena Turkuun ja sunnuntaina Tampereelle. Eiköhän se oikeakin hymy sieltä löydy, viimeistään Särkänniemen hilavitkuttimissa.

Aurinkoista loppuviikkoa!

Ansku

Kesäinen päivä haalarissa

Hankin mustan haalarini muutama vuosi sitten. Olen käyttänyt sitä noin kerran. Tänään käytin toisen kerran, kun jostain syystä muistin tämän roikkuvan henkarissani. Aikalailla täydellinen hiukan viileähkön, mutta ahh niin aurinkoisen kesäpäivän vaate.

Kesästä tulikin mieleeni, ihan kohtakohtakohta on Juhannus! Joko sielä on kokot viritelty ja maggarat ostettu? Olen syntynyt juhannuksena, joten se saattaa selittää lapsellisen innostukseni tätä kesäjuhlaa kohtaan(mikähän sitten mahtaa selittää lapsellisen innostukseni Joulua ja uutta vuotta kohtaan? Ihan vain lapsellisuusko?). Meillä on jo pitkä kauppalista tehty. Huomena töiden jälkeen aiomme ottaa härkää sarvista ja lähteä Prismaan jonottelemaan ja törmäilemään ihmismassoihin. Ai mitäkö suunitelmia? Hengaillaan omalla terdellä kera muutamien ystävien ja syörään niiin maan perusteellisen hyvin ja paljon. Saatanpa maistella myös skumppaa ja sidukkaakin.

Kaksi treenikertaa täytyy vielä jaksaa puristaa, ja sitten saa heittää vapaalle pariksi päiväksi. Huomena on jalkapäivä salilla. Voi morjens, olen ihan puhki jo ajatuksesta… Suurin osa naisista taitaa treenata mieluiten jalkoja, mutta minä en. Jostain syystä käsivarsia on hauskin jumpata, siitäkin huolimatta että painot on aikalailla eri luokkaa kuin jalkoja tehdessä. Tulinkin itseasiassa juuri salilta. Takana hausis- ja ojentajaharjoitus. Huomena nähdään tuliko tehtyä kunnolla 😉 Nyt vielä Demi-karvakorvan kanssa ulos pikaisesti, joten palaillaan taas!

Aurinkoa loppuviikkoon!

Ansku

Sulat

Lomafiilis. Nyt se on iskenyt pahemman kerran. Tai ehkä lomakaipuu olisi kuvaavampi sana. Haluaisin tehdä retkiä Helsinkiin, istuskella torilla ja syödä vohveleita. Tahtoisin käydä Suomenlinnassa ja tutustua pieniin putiikkeihin, kirpparikierroksesta puhumattakaan. Jättimäinen korvapuusti katukahvilassa aurinkoisena päivänä maistuisi varmasti ihanalle. Kesälomaani on kuitenkin vielä aikaa. Joudun tyytymään pikkuruisiin retkiin, ihan vain omassa kotikaupungissa, töiden jälkeen. Tahdon käydä ainakin Paviljonki Pietarin Pihassa skumppalasillisella ja leivoksella! Kuka tulee mukaan?

Kesäiset kuvat ovat sunnuntailta, kun juhlimme veljentyttöjen nimipäiviä. Se oli kiva päivä.
Tämä viikko on mennyt aikamoisessa hujauksessa. Päivät ovat kuluneet aamuvuoroissa, päiväunien merkeissä ja kuntosalilla tai lenkillä. Perusmeininkiä siis. Päätin myös aloittaa herkkulakon. Sitä on kestänyt nyt kaksi päivää. Ehkä menen leivokselle vasta lakon päätyttyä parin viikon kuluttua.

Mukavaa päivää kaikille! 🙂

Ansku