Luihuletin muodonmuutos

Kyllä se nyt niin on, että luihuletin oli aika antaa mennä. Kampaajaystävänikin melkein järkyttyi, kun viimeksi kirjoitin tänne blogiini hiusajatuksiani. 

– Roikkoletti käsittelyyn, tuo tokaisi. Olin samoilla linjoilla. 

Hiukseni ovat liukkaat, lasimaiset ja raskaat. Suorina ja pitkinä ne valuvat päätä myöden inhottavasti. Kaipasin raikkautta ja helpottautta. 

Tällainen siitä sitten tuli. Vaikka ensimmäistä kertaa hiuksia pestessä tuntuikin, ettei ole enään mitään pestävää, olen jo ihan kotonani kampaukseni kanssa. Se ylettyy juuri ja juuri ponnarille, joten jumpatessa tai töissä saan suortuvat kuriin. 

Kampaaja-ystäväni Mari muuten aloittaa toukokuussa työt Hämeenlinnan Kauppakeskus Goodmanin Clipsissä, joten eikun aikaa varamaan jos muodonmuutos houkuttelee ♥

Venähtäneet hiukset

Pätkäisin viime vuonna näihin aikoihin hiukseni pitkäksi polkaksi. Viihdyin raikkaassa ja helpossa hiusmallissani paremmin kuin hyvin. Se oli ihanan helppohoitoinen!

Tajusin tuossa jokin aika sitten, että hiustenlaitto alkaa taas olla haasteellista. No, ei ihme kun pituus on taas venähtänyt pitkän puolelle. Lasimainen, liukas hius ei todellakaan ole kauneimmillaan pitkänä roikkona, kun tyveen ei saa nostetta oikein millään. 

Mitähän tässä nyt tekisi? Latvat alkavat olla haaroittuneet, joten kampaajan penkkiin on jokatapauksessa istuttava pian. Haaveilin viime vuonna vielä tätäkin lyhyemmästä tukasta. Olisiko nyt sen aika? Vai antaisiko kuitenkin vaan kasvaa? 

Kuva viime vuodelta

Kuva tältä vuodelta, hiusten pituus nyt

Ehkä kysyn mielipidettä tänään myös rakkaalta kaimaltani, jonka luokse lähden viettämään iltaa. Hän nimittäin ymmärtää hiusten päälle. Varsinkin pitkien. 

Ihanaa pääsiäisen aikaa ihmiset! Nauttikaa, ja pysykää linjoilla. Viikonlopun aikana on tulossa kiva lajikokeilupostaus. Samaan tyyliin kuin tämä(klik), tykätty juttu. 

Pehmeän boheemi kampaus

Boheemius on se juttu tänä keväänä ja kesänä. Vaatteista tyyli ulottuu aina hiuksiin asti. Blogini lukijoille on melko varmasti tullut selväksi mikä tyyli kolahtaa minuun eniten. Ei siis liene yllätys, että halusin hiuksiini huoletonta fiilistä, pehmeyttä ja punoksia kun osallistuin Indiedaysin Blog Awardsiin jokin aika sitten. 

Noin kaksi viikkoa sitten istahdin Hius- ja kauneushuone Kamidan penkkiin. Kaivoin kassistani esiin kuvan illan asusta. Parturi-kampaaja-maskeeraaja Emilia hypisteli tovin hiuksiani, katseli kuvaa ja mietti, että hiukset olisi hyvä laittaa kiinni, koska mekossani on melko umpinainen kaula-aukko. Olimme samoilla linjoilla, ja Emilia alkoi hommiin. 

Tällainen oli lopputulos. Mitä pidätte? Minä pidin paljon. Oli hyvä että niska jäi näkyviin – näin mekon kaunis selkäosa pääsi oikeuksiinsa. Olo oli kuin eteerisellä keijukaisella, vaikken oikeasti siroimmasta päästä olekkaan. Oikeanlainen kampaus voi siis saada ihmeitä aikaan. 

Kampauksesta kiitos Tarulle, jonka ansiosta Kamidan penkkiin päädyin, ja tietenkin Emilialle!

Suloista tiistaita, kamut!

Ansku

Long Bob

Nonni! Tässä tätä nyt sitten olisi, parempaa kuvaa uudesta hiusmallista, vaikkakin Instagramia seuranneille tukkani taitaa olla jo ”niin nähty”. Sunnuntaina tulee viikko täyteen lyhyemmässä mallissa, enkä ole katunut kertaakaan. Viihdyn tässä loistavasti, eikä katumuksesta ole tietoakaan. 

On nimittäin ihanaa kun

– hiusten latvat eivät jää aina laukun hihnan alle

– shampoota ja hoitoainetta ei kulu niin tolkuttomasti

– hiukset eivät ole koko ajan takussa

– tyveen saa helpommin nostetta

– hiuksia voi muotoilla helpommin

– hiukset näyttävät laittamattominakin paremmilta kuin ennen

– hiukset kuivuvat hujauksessa

– ilme on raikkaampi

– tulevat kolmekymppisetkin on helpompi ottaa vastaan, kun näyttää parikymppiseltä. Heko heko. 

Niin. Ne kolmekymppiset. Ne tosiaan vaanivat kulman takana. Vielä on kaksi kokonaista kuukautta armon aikaa, mutta kesäkuu tuo mukanaan uuden iän, joka kirjoitetaankin kakkosen sijaan kolmosella. Siitä kuulemma selviää hengissä, sanovat. Uskoisiko?

Uutta on myös se, että otin eilen taas yhden pikku askeleen kohti unelmiani, kun journalistiikan kurssi korkattiin. Olen lapsellisen innoissani. Jopa niin innoissani, että olin aloittamassa kurssin jo kuukautta ennen aikojaan. Kun vihdoin suostuin käsittämään oikean päivämäärän, alkoivat kellonajatkin mennä sekaisin. Kolme, neljä vaiko viisi? Mitä väliä? Paitsi että onhan sillä. Onneksi tajusin erheen juuri ajoissa, enkä puksutellut junalla pasilaan odottelemaan tunnin alkua aivan liian aikaisin. 

Erilaisia päivämääriä ja kellonaikoja lienee nyt niin paljon muistettavana, että vähemmästäkin menee nuppi sekaisin. Jokakeväinen ilmiö, kai. Muistan viime vuonna samoihin aikoihin pohdiskelleeni, että kesällä se sitten helpottaa. 

Kuvat: Reetta/Life is beautiful

Mutta siihen kurssiin. Ensimmäisellä kerralla käsittelyssä oli journalistin ammattietiikka ja sen itsesääntely, sekä media-alan juridinen sääntely. Saimme aikaiseksi mielenkiintoista keskustelua, enkä malta odottaa seuraavaa tuntia. 

Toivottavasti aikaa jää jatkossa blogillekin, vaikka tehtävää nyt riittää. Treenien lisäksi myös työt ja yrittäjyyden kurssi (jotkut myös uskovat ajoittaisen levon merkitykseen). Tänään alkaa viiden päivän työputki. Putkesta toiseen. Sellaista elämäni on. On vapaaputkea, opintoputkea, treeniputkea ja työputkea. Välillä olen monta päivää putkeen energinen, iloinen ja tehokas, sitten tulee stressiputki. Kuka kertoisi mikä nyt on menossa? 

Ainakin teenjuontiputki. Otan vielä viidennen, ja lähden sitten töihin. 

Viikonloppuja!

Ansku

Tämän hetken muodikkain hiusmalli

Naps! Sinne läks, tuumaa ystäväni ja kampaajani kädessään iso tuppo hiuksiani. Katson peiliin ja purskahdan hysteeriseen nauruun. Haron hiuksiani – nehän loppuvat kesken! Mutta kas, näyttävätpä kasvoni nyt jotenkin virkeämmältä, kun pitkä roikkuva tukka ei vedä enään kasvonpiirteitä alas mukanaan. Kyllä se niin on, että vaihtelu virkistää, ilmoitan.

Olen ollut pitkätukkainen suuren osan elämästäni. Esiteininä pätkäisin ensimmäisen kerran tukkani lyhyeksi, toisen kerran se tapahtui vuosia sitten hiusmuotinäytöksessä, ja sitten vielä kerran parikymppisenä Katso!-lehden muuttumisjutussa. Muut ajat se on saanut kasvaa melko lailla vapaasti, ilman turhia sääntöjä tai malleja. Kuitenkin jo puolen vuoden ajan päähäni on pälkähtänyt tasaisin väliajoin ajatus lyhyemmästä tukasta. Ja niinhän siinä sitten kävi, että tämän hetken muodikkain malli, long bob on nyt totta minunkin kohdallani.

Pastellivärit ovat olleen jo pitkään pinnalla – minäkin olen haaveillut vaalean lilasta, mutta oma hiustenvärini ei taivu siihen. Alla pitäisi olla vaaleat kutrit. Blondaus ei ole meikäläisen kohdalla ajankohtaista, mutta päätimme ystäväni kanssa testata miten KC Professionalin Color Mask Paintit käyttäytyvät hyväkuntoisessa ja keskiruskeassa tukassani.

Lopputulos ei missään nimessä ole räväkkä, vaan enemmänkin hailakka häivähdys punaista ja sinistä. Laventeli on ajatuksena suloinen, mutta tosiasiassa se ei näy hiuksissani lainkaan. Saa nähdä kauanko nämä suoravärit pysyvät hiuksessani. Pullossa on maininta 5-30 pesukerrasta.

Lopuksi vielä havainnekuva tukastani viime kesältä, ennenkuin sitä alettiin pikkuhiljaa kerrostaa ja nyt sitten kunnolla lyhentää. Mitäs sanotte, kumpi mitta sopii paremmin?

Kivaa maanantaita tyypit!

Ansku

Kauniiden hiusten salaisuus

Mitä tulee, kun yhdistetään joukko hiustenlaitosta kiinnostuneita naisia, uusia hiustenmuotoilulaitteita, kauneusalan ammattilaisia sekä lasillinen valkoviiniä? Lopputulos on tietenkin Remington Style Bar! Baari, jossa hiuksiin muodostui kaunis Hollywood-kihara, ja jonka jälkeen ei ollut krapulaa. Paras baari ikinä.

Hiusbaari oli auki eilen, ja pääsin muiden asiasta kiinnostuneiden lailla kuulemaan syksyn muotoilutrendeistä sekä Remingtonin laiteuutuksista. Samalla me kaikki paikalle rientäneet bloggaajat saimme opastusta hiustenlaiton saloihin, kädestä pitäen kun mm. kauneus- ja hiusguru Mariela Sarkima näytti, miten homma hoituu ja hiukset taipuvat kiharaan, tai miten tyvi saa nostetta ja volyymia.

Muistan teiniajoiltani hiustenmuotoilulaitteen, jossa oli vaihdettavat päät, tosin kuumeneva materiaali oli jotain kovin teräksistä, mikä tuskin oli hiusystävällinen. Enkä muista juuri lämpösuojiakaan hiuksiini suihkineeni tuolloin. Nyt tuon kaltaiset aparaatit ovat täälä taas, kun Remington toi markkinoille uuden Remington Your Style Styler Kit-laitteen, keraamisena tietenkin.

Styler Kitissä on kolme vaihtopäätä, joista yksi on monen luottolaite, sauvakiharrin. Mikäli halajatkin isompaa lainetta, voi sauvan tilalle vaihtaa 19mm:sen, paksumman pään. Mutta jos tukka on lättänä, ja  kaipaa volyymia, kannattaa testata lämpöharja. Mariela neuvoi asettamaan lämpöharjan aivan hiuksen tyveen, ja nostamaan ylös – ei siis sivulle tai alaspäin, kun pikkuhiljaa kierität hiusta laitteen ympärille, samalla ylöspäin liikuttaen.  Koko pituutta ei laitteen ympäri pidä kieräyttää, jos hiukset ovat pitkät, muuten tiedossa voi olla ikävä hiustenparturointi, kun harja jää pituuksiin kiinni.

Sen lisäksi, että laitteessa on jo itsessään mukana kolme vaihtopäätä, on siihen mahdollista hankkia vielä neljä lisäosaakin.

Kuva Anna-Maria/Secret Wardrobe

Minä testailin miten sauvakihartimella saisi aikaan laineikkaan Hollywood-kiharan. Salaisuus on tehdä kiharrus yhdelle osiolle kahdessa osassa. Sauvakihartimen ominaisuus kun on kapeneva pää, mikä kähertää hiuksen latvan tiukalle kikkuralle. Mikäli haluaa välttää tämän, kannattaa hius kierittää laitteen paksumman pään ympärille, noin osion puoliväliin asti. Sitten sama juttu hiusosion puolivälistä alas latvaan, eli kieritä latva sinne sauvan paksuun päähän.

Monen suosikki, Remingtonin Pearl-sauvakiharrin poistuu jossainvaiheessa valikoimasta, mutta ei hätää, tilalle nousee vastaava, Remington Silk-sauvakiharrin joka lämpenee peräti 220 asteeseen(kuva ylempänä).

Secret Wardrobe-blogin Anna-Maria otti testiin lämpöharjan, ja taivutteli hiustensa latvat kauniisti ulospäin, hiukan Charlie`s Angel-tyyliin, ilman seitkytluvun pörröistä lopputulosta. Sileä ja kaunis, ihastuin.

Mites ne hiustrendit sitten? Päälimmäisenä jäi mieleen Marielan vinkkaama Wet style, joka sopii sateiseen syyspäivään kuin maito mustaan teehen. Toinen, sekin syksyyn hyvin sopiva tyyli, on tuulentuvertama hiuslookki. Ponnarikampaukset ovat myös nyt kartalla, mikä ilahdutti tällaista pitkätukkaakin. Väreistä kuumin on violetti. Itseasiassa kaapissani on ollut jo viime syksystä lähtien violetti sävyte, jota olen ollut aikeissa testata. Ensiviikolla on työkeikka, johon ei ole syytä saapua violettipäisenä, mutta ehkä sen jälkeen kokeilen tarttuuko sävy värjäämättömään tukkaani.

Nyt toivottelen mukavaa viikonloppua, ja syvennyn taas viestinnän kiehtovaan maailmaan avaamalla kurssikirjan. 

Ansku

P.s: Kuvista iso kiitos tyylikkäälle Business Womanille. Oli todella hauska tavata! 

Kesähiukset

Käsillä on taas se aika vuodesta, jolloin suomalaiset naiset, minä mukaanlukien, hypistelevät joukolla hiuksiaan. He peilaavat, ja huomaavat että kesä, aurinko ja uiminen ovat kuivattaneet hiukset. Niin ihanat auringon vaalentamat pehkot alkavat pikkuhiljaa muistuttaa rapisevia heinän korsia, kuivumassa seipäillään.

Siksi yllätyin, kun mieheni hiuksiani silitellessään kuvaili tuntumaa pehmeäksi, ilmavaksi, ja hyväntuoksuiseksi. Olin pessut hiukseni tuona päivänä, joten hoitoaineen ja hiusseerumin tuoksu tuntui vienosti omassakin nenässäni.

Goldwell lähetti minulle testiin pari kuukautta sitten Rich Repair-sarjan shampoon, syvähoitoaineen ja seerumin. Sarja on tarkoitettu kuiville ja rasittuneille hiuksille, eli käytönnössä kaikille kesähipeille, jotka ovat unohtaneet aurinkosuojasuihkeet, ja kulkeneet hiukset tuulessa hulmuten. Lähdin siis innoissani testailemaan tuotteita värjäämättömiin, pitkiin, ja siksi latvoista kuiviin hiuksiini.

Aloitetaan logisessa järjestyksessä tietenkin puhdistavasta aineesta.

Puhdistamisen lisäksi shampoo elvyttää, sekä antaa pehmeyttä ja kiiltoa, näin lupaa Goldwell. Minä lurautin kämmenelleni helmiäisen vaaleaa ainetta, jonka tuoksu oli miellyttävä, jotenkin pehmeä. Pullo oli käteen sopiva, ja tuotetta sai ulos helposti sopivan määrän, vaikka se koostumukseltaan notkeaa olikin.

Sitten vaahdottamaan. Kiva kokemus. Shampoo vaahtosi samettiseksi, ja levittyi kiitettävästi. Pieni määrä riitti hyvin. Tiedän, ettei shampoon tarvitsi vaahdota, mutta minä koen sen ylelliseksi, olkoon huiputusta tai ei. Shampoo huuhtoutui hyvin hiuksistani.

Hmm. Pelkkiä positiivisia kokemuksia… Jotain negatiivista pitäisi nyt löytää, ihan vain jo uskottavuudenkin kannalta. Sanotaan nyt sitten vaikka asia, jolla ei ole oikeastaan mitään tekemistä lopputuloksen kanssa: Shampoopullo voisi olla vähän ylellisemmän näköinen. Tässä seikka, jolla antaisin yhden plussapisteen, muttei se oikeasti vaikuta loppuarvioon. Shampoo hoiti hommansa, puhdasta tuli.

Entä hoitoaine, mahtaako olla yhtä hyvä kuin pesuaine?

Kyseessä on 60 sekunnin syvähoito. Goldwellin nettisivuilla mainitaan, että se hoitaa jopa erittäin vahingoittuneen hiusrakenteen. Lisäksi hoitoaine antaa hiuksille jostavuutta ja kiiltoa.

Shampoopesun jälkeen nappasin käteeni matalan kierrekorkillisen purkin. Kahmaisin käteeni syvähoitoainetta, ja nuuskuttelin tätä shampoota selkeästi paksumpaa ainetta.

-Vahvempi tuoksu kuin pesuaineessa, mutta ihan ok.

Ei häiritse minun nokkaani, mutta minä pidänkin tuoksuista kosmetiikassa. Tuote levisi latvoihin mukavasti, eikä valunut. Minuutti kului sillä aikaa kun venyttelin etureiteni. Tehokkaasti käytetty aika. Vaikutusajan jälkeen hoitoaine huuhtoutui hiuksista helposti.

Pyyhe päässäni turbaaniksi asteteltuna, kurotin vessan hyllyltä seerumin. Luin purkin kyljestä, että se tarjoaa hiuksille peräti kuutta asiaa: kiiltoa, joustavaa pehmeyttä, elastisuutta, sileyttä, terveet latvat sekä vähemmän hiusten katkeilua. Pumppupullosta tuote sai ainakin ensimmäisen pisteen. Sitten toisen levittyvyydestä. Kaksi painallusta riitti hyvin minun hiuksiini. Seuraavaksi näytin kuontalolleni harjaa. Ei takkuja! Annoin hiusten kuivua itsekseen, ja hakeuduin sitten halailemaan siippaani.

-Pehmeä. Ilmava. Hyväntuoksuinen, hän sanoi päätäni silitellessään.

Yhteen en osaa ottaa kantaa. Hiusten katkeiluun. Leikkautin nimittäin pehkoani testailun aikana, joten latvojen kunto ei paljastunut. Yleisvaikutelma on kuitenkin erittäin positiivinen, ja uskon käyttäväni sarjan tuotteita jatkossakin. Hyvän, ja erittäin kilpailukykyisen oloinen sarja. Pesee monet kalliimatkin.

Olisi kiva kuulla mikä on sinun lempisarjasi, ja miksi. Jätä ihmeessä kommenttilaatikkoon viestiä!

Mukavaa sadeiltaa!

Ansku

*Tuotteet saatu blogin kautta

Viime lauantain juhlakampaus

Silloin kun Indiedaysin iltajuhlakutsu tupsahti sähköpostiini, palasin mielessäni viime syksyyn ja hotellin vessaan. Siellä minä hikoilin tuijottaessani itseäni peilistä täysissä juhlatamineissa mutta hiukset edelleen laittamatta. Päädyin sitten ponnariin. Kyllä vain. Tänä vuonna en halunnut käyvän samoin.

Oi onnea, pääsin nimittäin tälläkertaa istahtamaan kampaajan penkkiin paikkaan, jonka ohi olen niin monta kertaa kävellyt, ja jonne olen toivonut joskus pääseväni. Keskeinen paikka ja upeat valtavan kokoiset ikkunat sen tekivät.

Sisällä Salon Titti Haapalan kampaamossa on hyvä tunnelma. On valoa, on tilaa ja on kauniita yksityiskohtia. En voinut lakata ihailemasta valtavan kokoisia kaaren mallisia ikkunoita joiden leveille ikkunalaudoille oli aseteltu lempikukkiani Orkideoita. Erityismaininnan ansaitsevat myös katon kauniit valot. Ja se että tässä kampaamossa saa käteensä viikonloppuisin lasillisen skumppaa. Niin ja tietenkin maininnan ansaitsee mitä mukavin ja taitavin Kalle kampaaja!

Kalle taikoi jostain cappuccinon, ja alkoi sitten työhön. On ihana huomata kuinka joidenkin ihmisten kanssa vain synkkaa ja keskustelu soljuu eteenpäin. Kalle on tällainen ihminen. Aika kuluu kuin huomaamatta. Tukanlaiton lomassa oli yht`äkkiä käyty läpi mm. hänen jännittävät työkokemuksensa Karibian mereltä, sekä minun kokemukseni taannoiselta safarilta. Ja kampaus, se oli juuri sellainen joka sopi juhla-asuuni kuin nenä päähän.

Kampaamo on ollut paikallaan keskellä pääkaupunkiamme jo parikymmentä vuotta, osoitteessa Kalevankatu 3, Helsinki. Kampaamo- ja parturipalveluiden lisäksi löydät täältä myös kauneushoitolan.

Kiitos Salon Titti Haapala ja Kalle!

Palataan viikonlopun juhlatunnelmiin vielä myöhemmin. Mukavaa päivää teille!

Ansku

Postaus tehty yhteistyössä Salon Titti Haapalan kanssa. 

Pikkujoulut pitseissä

Näinhän se sitten taas meni. Emmin ja epäröin, kunnes silmä tottui ja sitten olinkin jo aivan myytyä naista. Nyt puhutaan siis yö/alushametrendistä joka on selkeää jatkoa muutama vuosi sitten alkaneelle silkkihousutrendille, joka taas starttasi Sinkkuelämää-elokuvan jälkeen. Alusmekolta näyttävää silkkihuitulaa, jossa on vain ohuet nirunaruolkaimet ja pitsiä helmassa, ei tulla päälläni näkemään(nyt kun uhoan näin, mitä luultavimmin juhlin uutta vuotta silkkihuitulassa), mutta pitseihin ihastuin valtavasti. Tosin, täytyy myöntää että sellaista nirunarusilkkitoppia kyllä katselin tässä yhtenä päivänä. Voisi olla kiva farkkujen kanssa…

Hypistelin toissaviikolla Zarassa mustaa minimekkoa, jonka helmaa kiersi kaunis pitsi. Muistelin, että kaapissani roikkuu vastaava mekko, tosin ilman helmakoristetta. Helppo homma. Ostin mustaa kaunista pitsiä, jonka äitini sitten ompeli mekon helmaan kiinni. Innostuin niin, että halusin tätä kaunista nauhaa myös kampaukseeni, kun lähdin työpaikan pikkujouluihin. Mari Kauneusvarikolta pisti hiukseni ojennukseen, ja sai kuin saikin pitsinauhan viritettyä kampaukseen mukaan. Tällainen lookki syntyi:

Joko te olette pikkujoulukauden paremmalla puolella, vai vieläkö bilejalka vipattaa? Minulla oli viime viikolla kolmet juhlat peräkkäisinä päivinä, joten vielä näin tiistainakin olo tuntuu väsyneeltä. Seuraavat juhlat ovat lauantaina. Mistähän saisin virtaa jaksaa juhlia?

Tämä on sitä aikaa kun pitäisi fiilistella glögilasin äärellä, ja nauttia rauhasta. Sen sijaan minä stressaan, kiirehdin, lasken vähiä rahojani ja stressaan lisää. Salitreenitkin ovat jääneet minimiin. Viime viikolla ehdin käymään vain kolmesti, ja sama taitaa toistua jälleen tällä viikolla. Kiireen ja rahattomuuden lisäksi harmaita hiuksia aiheuttaa meidän Demi-koira. Koiraparan jalka on kipeä. Mitä luultavimmin kyse on nivelrikosta. Nyt tilanne on onneksi parempi, Demi ei enään vingahda aina ylösnoustessa, ja ontuminenkin vähentynyt. Kipulääkekuuri on menossa ja torstaina käydään vielä elänlääkärillä. Samaan syssyyn tuli myös verikorva, mutta tämä ei toivottavasti aiheuta toimenpiteitä.

Tansanian reissu lähestyy. Matkasuunitelma on vielä vaiheessa, tuskin valmistuukaan tällä menolla. Ehkä vain pöllähdämme paikalle ja ihmettelemme sitten mitä teemme. Joululahjoja pitäisi ehtiä metsästämään, ja tulevaisuuttakin pitäisi suunitella, mutta haluaisin vain käpertyä peiton alle. Jos kohta ei pitäisi lähteä iltavuoroon, olisin jo myttyrässä vällyjen välissä. Välillä mietin, pitäisikö tinkiä blogista. Ajatus tuntuu kuitenkin pahalta. Ehkä tämä pian helpottaa, ja sitten taas jo naurattaa.

Toivon stressitöntä viikon jatkoa kaikille!

Ansku

Lukutoukkako

Tähän postaukseen sopisi hirvittävän hyvin juttu lempikirjoistani. Tai vaihtoehtoisesti voisin kertoa vierailevani aina ajoittain kirjaston taiteellisessa ja tieteellisessä maailmassa, mutta se olisi suuren suuri vale. En ole varma onko fiksua paljastaa, että luen äärimmäisen vähän kirjoja. Haluaisin lukea enemmän, mutta tämä rakas blogini, muiden blogit ja ihanat muotilehdet vievät sen ajan, minkä jotkut käyttävät kirjojen lukemiseen. Mutta kun matkustan rantalomakohteeseen, pakkaan ensimmäisten tavaroiden joukossa rinkkaani monta pokkaria. Lomalla on aikaa lukea. Silloin jopa muotilehdet jäävät selaamatta, sillä riippukeinussa nyt vain kuuluu lukea kirjoja ja pokkareita. Yleensä pokkareita, ne kun painavat matkalaukussa vähemmän kuin kovakantiset kirjat.

Itseasiassa nyt alkaakin olla se aika vuodesta, kun hyviä pokkareita on syytä metsästää. Kolmen kuukauden kuluttua olen nimittäin jossain kaukana. Jos ihan tarkkoja ollaan, minut voi mitä luultavimmin löytää joltakin hienohiekkaiselta rannalta Afrikasta, toivottavasti pokkari kädessäni. Matkaliput ovat poltelleet jo jonkin aikaa taskussa, mutta matkasuunitelma muuten on vielä aivan auki. Majoituspaikoistakaan ei ole vielä tietoa. Ehtiihän tässä.

Kas. Tekstin punainen lanka uhkaa nyt hukkua pahemman kerran. Palataan siis jutussa hiukan taaksepäin. Siihen kohtaan, jossa mietin onko järkä paljastaa lukevansa mieluummin Costumea kuin Sofi Oksasen tuotantoa. En myöskään ole varma onko fiksua paljastaa, että en ollut kirjastossa tutustumassa parijoogan ihmeelliseen maailmaan. Olin etsimässä valoa. En sitä, jota meditoimisenkin avulla etsitään, vaan sitä oikean sävyistä valoa, jotta tämän postauksen kuvat onnistuisivat.

Se oli sateinen, synkkä päivä. Mentiin jo pitkästi iltapäivän puolella, ja hämäräkin laskeutui. Ystäväni oli testannut kampausideaansa kutreihini, ja halusin saada siitä hyvän kuvan(oletko jo muuten tsekannut Facebookista ryhmän: KauneusVarikko? Jollet, korjaa tämä vääryys pikimmiten). Ihmettelin missä voisimme saada otettua kunnollisia kuvia, ulkona sateessa kun niitä ei voinut ottaa. Kotona valot ovat keltaiset, joten sitä ei voinut pitää vaihtoehtona. Ystäväni heitti idean. ”Menkää kirjastoon. Kun sulla on toi hamekin”. Puhe oli myös silmälaseista, mutta en ole vieläkään saanut aikaiseksi hankkia moisia kapistuksia. Ehkä olisi syytä. Saattaisin moikkaillakin ihmisille useammin, kun tunnistaisin heidät.

Sinne me sitten menimme. Kirjastoon, valon perässä. Tunnelma oli kireähkö. Olin kiukutellut huonosta kamerasta, huonosta valosta, sateesta, pimeästä Suomesta ja ties miestä niin kauan, että ihmettelen että rakas aviomieheni viitsi enään tulla kanssani koko kirjastoon. Mutta, sieläkin valo oli huono. Niin huono, että harkitsin monta päivää näiden kuvien julkaisemista. Tässä nämä nyt sitten kuitenkin ovat. Teilatkaa tai tykätkää. Sen verran sanon vielä, että asusta pidin kovasti. Mukavan rento. Näin niinkuin kirjastokäynnillekin sopiva.

Mukavaa viikonlopun jatkoa, ja muistakaa helliä isiänne. Ja muistakaa vähän minuakin. Nimittäin Indiedaysin inspiroivimman blogin metsästys jatkuu enää hetken. Äänestys pitäisi hoitaa 10.11 mennessä. Jos haluat antaa kallisarvoisen äänesi minulle, voit tehdä sen tästä linkistä. Blogini löytyy muotiblogien alta.

Ansku

 p.s. Home at last-blogi viettää synttäreitä arpajaisten muodossa. Koska palkinto on ÄÄRETTÖMÄN ihana, ja haluaisin voittaa sen itse, en suosittele teitä muista osallistumaan. Mutta jos nyt kuitenkin tahdotte, pääsette osallistumaan tästä.