Paikka, jossa vihreät papukaijat lentävät

Miellyttävin tapa tutustua Meksikolaiseen Maya-raunioalueeseen, on majoittua aivan alueen kylkeen. Siis ihan niin lähelle, että parvekkeelta voi ihailla heidän observatoriotaan – paikkaa, josta muinaiset intiaanit tähyilivät tähtiin.

Olen kyllästänyt itseni viime päivinä kaikenlaisella tiedolla Mayoista. Ennen Meksikon lentoa ahmin informaatiota netistä, ja täällä paikan päällä kävin katsomassa planetaariossa jännittävän kertomuksen heidän mytologiastaan. Hankin myös pienen opaskirjasen, ja eilen istuin muiden kiinnostuneiden seurassa pimeydessä, tähtikirkkaan taivaan alla edessämme mieletön näytös. Valtavaan pyramidiin heijastettiin Maya-tarina niin taitavasti, että eläytyminen oli taattu, vaikka kertomus olikin Espanjaksi.

Raunioista tarinoin enemmän myöhemmin, nyt sen sijaan haluaisin esitellä teille paikan, jossa vietin kaksi viimeistä yötä. Hotelli Mayaland sijaitsee aivan Chichen Itzan raunioiden vieressä, melkein sisällä aluetta. Kuvittelin päätyväni pieneen, intiimiin paikkaan, jonka piha-alueella olisi muutama bungalowi, ja päärakennus olisi yhdessä kerroksessa. Todellisuus oli toinen. Hotelli olikin todella suuri. Ihmiset kuitenkin katosivat alueelle kohtalaisen hyvin, ja paikka oli melko rauhallinen. Tosin lounasaikaan valtavat ryhmät kansoittivat buffet-ravintolan, jota hyvin pian osasimme vältellä.

Meidän huoneemme oli suuri. Ja valoisa. Parvekkeen puoleinen ikkuna oli melkein pelkkää lasia vain, ja näkymä ilahduttavan viidakkohenkinen. Parvekkeen alla kasvoi 150-vuotias puu. Niin valtava, että ainakin kolme ihmistä tarvittaisiin halaamaan sitä, jotta kädet osuisivat toisiinsa. Latvustossa lenteli jos jonkinmoista sirkuttajaa. Aamuisin heräsimme valloittavaan linnunlauluun. Toisesta ikkunasta oli näkymä Mayojen observatoriolle.

Oletko koskaan syönyt aamupalaa riikinkukon seurassa? En minäkään. Ennen tätä päivää. Siinä minä siemailin kaikessa rauhassa raikasta appelsiinimehua aamuauringon lämmittäessä olkapäitä. Linnut sirkuttivat puissa, ja yön jäljiltä vielä jähmeä iguaani paistatteli aurinkoisella kivellä siinä lähellä. Sitten riikinkukko asteli pöytien välistä esiin. Leukani loksahti epäuskosta melkein lautaselleni asti, ja tarjoilijaa nauratti. Riikinkukon nimi oli Freddy. Siinä se sitten tallusteli. Kiersi meidän aamupalapöytämme, kuikuili leivänpalastani. Ja jatkoi matkaansa.

Mekin jatkoimme. Otimme kyydin, löysimme itsemme Valladolidista. Kaupungista, jonka ensin konkistadorit valloittivat mayoilta, ja sitten toisinpäin. Huomenna matka jatkuu jälleen…

P.s: voit seurata reissuamme myös Instagramissa.

Ansku

Translation:

Place, Where The Green Parrots Flies

The most pleasant way to explore the Mexican Mayan ruins area, Chichen Itza, is to book a room right on the side of the region. I mean so close that you can adore Mayan observatory from the balcony of the suite – the place where the ancient Mayans looked up to the stars.

Hotel MayaLand is located right next to the Chichen Itza ruins, almost inside the area. I supposed to end up in a small, intimate place with a garden area and a few bungalows. The reality was different. The hotel was really big. However, people disappeared in the area quite well, and the place was pretty quiet. However, at lunchtime huge groups of tourists populated the buffet restaurant.

Our suite was big and bright. Balcony sided wall was almost plain glass and the view was delightfull, spirit of jungle. Next to the balcony, grew a 150-year-old tree. So huge, that at least three people would be needed to hug it, so that their hands would touch to each other. Plenty of birds lives in the shadow of the tree. In the morning we woke up to a pleasant singing of birds. From another window you can see the Mayan Observatory. Not bad.

Have you ever eaten breakfast with a peacock? Me neither. Until today. There I was quietly sipping my fresh orange juice in the morning sun. Birds were singing in the trees and a green iguana was warming it`s body on a rock. Then a peacock walked between the tables. My jaw fell to my plate,  waiter laughed. Peacock’s name was Freddy. There it was walking aroud our table, looking at my bread. And then continued his journey.

We also continued our journey. We took a ride and found ourselves from Valladolid. Today the journey continues again…

Viime päivät Isla de Holboxilla

Jaa ettäkö mitä olen puuhastellut viime päivät?

Olen kuljeskellut pitkin poikin Isla de Holboxin keskustan katuja. Ihastellut värikkäitä, hiukan hassuja taloja ja maalauksia. Olen syönyt tolkuttoman paljon Guacamolea ja tortillasipsejä. Ajanut polkupyörällä pitkin aurinkoista hiekkakatua, päätyen ensin hautausmaalle ja sitten kaatopaikalle. Olen ihmetellyt kummallisia mereneläviä ja rentoutunut riippukeinussa tuntitolkulla. Olen yrittänyt pitää kunnostani huolta kipittämällä paljain jaloin hienohiekkaista rantaa edes takaisin. Olen tilannut margaritan (kun kerran Meksikossa ollaan), ja puolivälissä todennut oluen ja veden maistuvan paljon paremmalle. Olen jankuttanut kyllästymiseen asti, etten tahdo lähteä täältä perjantaina. En ole koskaan viihtynyt ulkomailla missään niin hyvin kuin täällä. Suloisessa punaisessa mökissä, kirkkaan veden äärellä, saarella jossa kaikki hymyilevät ja ovat avuliaita.

Meidän ihana hotellimme(Palapas del Sol) tunnelmallisessa iltavalaistuksessa.

Mutta niin kai se menee, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Söimme äsken viimeisen illallisen tällä saarella. Huomenna golfkärry kuljettaa meidät satamaan. Hyppäämme lauttaan, joka vie meidät mantereelle. Siitä jatkamme matkaa Chichen Itzaan. Toki lähden mielenkiinnolla katsomaan, mitä muuta Meksikolla on tarjottavanaan. Voihan olla että palaan tänne vielä joskus…

Voi olla että nettiyhteydet eivät enään toimi niin hyvin kuin täällä, joten heipat vaan joksikin aikaa. Mikäli mahdollista, palaan linjoille vielä Meksikosta.

Viikonloppuja!

Ansku

Matka Meksikoon: Cancunin majoitus ja Isla De Holbox

”Kirpeänä pirskahteleva kuohuviini pistelee kielellä, kun katson lentokoneen siiven päällä sitkeästi sinnittelevää kuun sirppiä. Pian se katoaa. Uhkeasti loistava punaisen ja oranssin sävyjä toistava aurinko syrjäyttää sen. Näkymä lentokoneesta on henkeäsalpaavan upea. Vain pieni hetki sitten me jätimme auringon taaksemme. Ihastelimme sen laskua. Nyt valkoinen, utuinen melkein satumainen pilviverho päättyy taivaanrantaa hallitsevaan auringonnousuun. Olemme ylittäneet Islannin. Olemme melkein puolivälissä matkaamme kohti Meksikoa”.

Ylläoleva pätkä on lainaus matkapäiväkirjastani.

Kaksi yötä Meksikossa on nyt takana. Matka tänne oli pitkä, mutta ehdottomasti sen arvoinen. Ainakin nyt tuntuu siltä. Kaikki on sujunut hirvittävän hyvin. Epäilyttävän hyvin, kun mietin taaksepäin muita reissujamme. Filippiinien myrskyä ja merisiilin pistoa, Balin sotkuja ja säätöjä, Tansanian kuvioita ja Intian tuliaista kampylobakteeria… Noh, ehkä en nuolaise ennenkuin tipahtaa. Sen sijaan keskityn nauttimaan tästä.

Ensimmäinen majapaikkamme sijaitsi Cancunissa. Varasimme etukäteen hotellin läheltä bussiasemaa, jotta pääsemme sujuvasti jatkamaan seuraavana aamuna matkaa. Hotellimme oli viihtyisä, toimiva ja edullinen(n.40€/yö). Nimeltään se oli Xbalamque. Aamupalalla tarjoiltiin kahvia sekä teetä, ja sen kanssa pannukakkuja ja hedelmiä.

Nyt olemme Isla De Holboxilla. Paratiisissa. Olen ollut täällä vain yhden yön. Yhden, pikkuruisen yön, ja olen melkein valmis muuttamaan tänne. Ihmiset ovat äärettömän ystävällisiä(ovat olleet sitä kyllä jo Cancunista lähtien), ja kokonaisfiilis on niin rento, että jopa minä pystyn relaamaan. Ja se on jo aika paljon. Nyt stressaan oikeastaan vain siitä, että meidän pitää jatkaa matkaa perjantaina. Onneksi tiedossa on mielenkiintoinen reissu kohti Maya-raunioita.

Olemme majoittuneet Palapas Del Sol:iin. Maailman söpöimpään fuksian pinkkiin majaan, jonka naapurimajat ovat sinisiä, oransseja ja keltaisia. Ja jonka suihkuna on simpukka. Ja jonka terassilla on riippukeinu. Kuten on myös mökkimme sisäpuolellakin! Täällä on siistiä, ja sanoinko jo että tämä on äärettömän söpö? Meri näkyy ikkunasta, ja heti muutaman askeleen päässä on uima-allas (jota me tuskin käytämme, olemme enemmän meri-ihmisiä). Heti saavuttuamme meille ilmoitettiin, että tärkein tehtävämme täällä, on ottaa rennosti. Ok.

Tänään me olemme nauttineet auringosta ja hyvästä ruuasta. Sekä tästä ystävällisestä ilmapiiristä joka täällä vallitsee. Kävelimme pitkän pätkän paikkoja tutkien, ja nyt olemme ”myöhäisellä siestalla”. Seuraavaksi lähdemme etsimään illallispaikkaa. Eilinen oli ainakin oikein onnistunut. En oikein usko että täällä voi mennä pieleen.

Mutta nyt menoksi. Nälkä kurnii jo vatsassa. Mikäli haluat seurata matkaani Instagramissa, löydät minut nimellä: Ansku_peaceandstyle.

Ihanaa viikon jatkoa, kuullaan taas!

Ansku

Translation:

Two nights in Mexico is now behind. Flight was long, but definitely worth of it. The first we visited in Cancun. We booked a hotel in advance near at the bus station, so we can smoothly continue our journey in the next morning. The hotel was comfortable, functional and inexpensive (about 40€/night). Hotel was called Xbalamque. Breakfast incuded coffee or tea with the pancakes and fruits.

Now we are in the Isla De Holbox. In The Paradise. We’ve been here just one night, one short night, and I’m almost ready to immigrate here. People are extremely friendly here, and the overall vibe is so smooth that even I can RELAX. And that’s a lot.

We are staying in Palapas Del Sol. The world’s cutiest pink cabana, which neighbour cabanas are coloured by blue, orange and yellow. Cabana is equipped with two hammocks, one outside terrace and one inside the cabana. Place is clean, and did I already mentioned that this is extremely cute? Our cabana has seaview and a few steps away is the swimming pool (which we hardly use, we are more oceanpeople). As soon as we arrived, we were told that our main task here is to relax. No problem.

Today we enjoyed the sun and good food. As well as this extremely friendly atmosphere that exists here. We taked a long walk to search the island and now we take a siesta. Next we go to search a dinnerplace. Yesterday was very successful.

But now I have to go. If you want to follow my journey in Instagram, you can find me at: Ansku_peaceandstyle.

Have a wonderful week!

Matkustustrendit

Jo viime vuonna, kun lensimme kolmeksi viikoksi ”leijonanmetsästyslomalle” Tansaniaan, olin sitä mieltä että idän ihmeet alkavat pikkuhiljaa olla nähty, ja monien katseet kääntyvät kohti länttä. Nyt olemmekin suorastaan reissutrendien aallonharjalla, nimittäin me olemme juuri matkalla Meksikoon. Mayojen, ja muiden intiaaniheimojen entinen valtakunta kiinnostaa kulttuurinsa vuoksi, mutta on sillä suunnalla muutakin nähtävää.

Finnmatkat tiedottavat, että myös Jamaika sekä Kuuba ovat nyt muodikkaita matkustuskohteita. Ja niinhän sitä sanotaan, että trendit kiertävät kehää, palaavat aika ajoin. Siitä todisteena menneiden vuosikymmenien kohteet ovat taas ajankohtaisia. Ibiza, Bulgaria sekä Kanariansaaret herättelevät retronnälkäisiä matkustajia.

Päivänpolttavat avainsanat tämän hetken lomille, ovat helppous ja hyvinvointi. Toisaalta ihmisiä kiinnostaa luksus, rento lomailu tasokkaassa hotellissa. Toisalta taas paikallinen elämä vetää puoleensa. Tällöin voi majoittua vaikkapa mongolialaisessa jurtassa, tai loikata paikallisen kokin oppiin. Maailmaa ravistelevat levottomuudet saavat meidät etsimään myös turvallisuutta, jota löytää helposti valmismatkojen muodossa.

Onko babymoon käsitteenä vielä vieras? Tämän trendi on peräisin kuninkaallisilta. Prinssi William vei Katen yhteiselle lomalle, kun tuleva äiti oli jo pitkällä raskaana. Yhteiset hemmottelut spassa, herkullinen ruoka ja laatuaika takaavat ikimuistoisen loman ennen kuin kahdesta tulee kolme.

Jokos seuraava reissu on suunnitteilla?

Kuvat: Finnmatkat

Leppoisaa sunnuntaita!

Ansku

Kukkahame

Mikäli suunnitelmiini ei tule radikaaleja muutoksia, nämä ovat viimeiset talviset kuvat vähään aikaan tässä blogissa. Huomenna kello soittaa pirullisen aikaisin, silloin tuskin kukotkaan ovat vielä hereillä. Varikset ja siat ehkä sensijaan ovat. Intiassa vuosia sitten kuuntelin erää yön ensin villisikojen röhkinää ja muuta meteliä, mitä nyt siat vaan voivat pitää. Sitten kun possut suvaitsivat painua yöpuulle, aloittivat varikset oman yöelämänsä. Konsertti ei ollut parhaasta päästä, mutta loppui kuitenkin aikanaan. Tosin, heti niiden jälkeen kukot kiekaisivat omat tervehdyksensä nousevalle auringolle, joten se siitä nukkumisesta sitten.

Meillä ei ole sikoja, variksia eikä kukkojakaan. Heräämme tavalliseen, tylsään herätyskellon soittoon. Joka muuten on paljon lempeämpi uudessa puhelimessani, kuin vanhassa kapulassa oli. Uusi puhelimeni on muutenkin aika ihana, enkä ole vasta kuin tutustumisasteella sen kanssa! Hankin ennen joulua monta vuotta palvelleen Samsungini tilalle uuden, ja voin kyllä hyvällä omallatunnolla suositella, jos joku sattuu pohtimaan Galaxy S5:nen hankintaa. Itselle tärkeät puhelin- ja viestiominaisuuden toimivat hirvittävän hyvin. Heh.

Mutta niin. Tarkoitus oli kai kertoa, että huomenna se sitten on. Se aamu, kun pimeys, räntä, paukkuva pakkanen ja muu epämääräinen jää taakse, ja lentokoneen nokka osoittaa kohti Väli-Amerikkaa. Rinkka on nyt pakattu survottu täyteen, Hertta viety hoitoon ja vatsa on täytetty varmuuden vuoksi lehtikaali-itu-tomaatti-paprika-lehtikaali-lohisalaatilla, jos vaikka herkuttelemme seuraavat kolme viikkoa Meksikossa vain lihalla ja pavuilla. Tänään pitäisi vielä viedä auto pihasta pois, ja toinen, vanhempi koiramme Demi hoitoon. Mulla on jo nyt ikävä niitä pikinokkia…

Heipat siis, ja palataan taas!

Ansku

Hyvinvointiviikko

Varsinainen hyvinvointiviikko tämä! Maanantai ei ollut lainkaan pöllömpi päivä, pääsin nimittäin pitkästä aikaa lepäilemään kosmetologin penkkiin. No joo, myönnetään, varsinainen ihonpuhdistusvaihe oli kaukana mukavasta, mutta suloiset suklaan tuoksut ja Kauneuspiste Glossin kosmetologin lempeät otteet hieronnan aikana korvasivat tämän. Ehkäpä taas puolen vuoden kuluttua uudestaan…

Tiistaina oli raakakakkujen luvattu päivä. Poikkesin päivällä Helsinkiin, ja otettiin kaimani Anna-Marian kanssa suunnaksi Kahvila Hymy, joka tarjoaa asiakkailleen ravintorikkaita raakakakkuja, suolaista raakapiirakkaa sekä raakasuklaata. Paikka minun makuuni! Vaikka mantelimaito on kuulunut jo hetken ruokavaliooni, en ole kokeillut sitä vielä kahvin kanssa. Nyt testasin. Myönnettävä on, että pidin. Maku oli suloisen pehmoinen, täyteläinen. Vai johtuiko se sittenkin suorankaupan kahvista, en tiedä. Testasin hauskan näköistä porkkanaraakakakkua, joka oli hiukan erilainen raakaruokakokemus koostumukseltaan. Porkkanainen kakku, jonka sisään oli ujutettu mm. pensasmustikoita ja päälle pähkinäistä kermavaahtoa oli herkullista. Hymy Raw Food Cafe saanee minut asiakkaakseen toistekin.

Nyt kun saisimme tänne meidänkin kulmille raakakakkukahvilan! Vink vink, Sokerileipuri Suominen, voisiko listalle lisätä myös raakakakkuja?

Aika kului taas vauhdilla, niinkuin aina kaimaa treffatessa. Hyvä ruoka ja seura, tuloksena on parempi mieli. Näinhän se menee. Illaksi otimme vielä suunnan kohti hyvinvointi-iltaa, ja Urban Mandalan tiloja. Maistelimme lisää suussasulavaa raakakakkua, hörppäsimme palan painikkeeksi detox-juoman, ja kuuntelimme mielenkiintoista asiaa mm. puhtaasta kosmetiikasta ja kehon detoxista. Mm. ravintovalmentaja Annika Havasteella oli paljon painavaa asiaa kerrottavanaan. Mutta siitä lisää myöhemmin…

Tulin juuri hierojalta. Miten ihana fiilis voikaan olla se, kun veri kierää kropassa paremmin. Neljä viikkoa kestänyt niskajumi(jota sain pahennettua mojovalla pään iskulla) on toivottavasti pian vain ikävä muisto. Toivon tosiaan, että näin olisi. Sunnuntaina hartioiden olisi kyettävä kantamaan noin kahdeksantoista kilon rinkkaa, kun lähdemme matkaan kohti Meksikoa. Hieroja oli sitä mieltä, että olisi ollut suotavaa mennä käsittelyyn vaikka jo vähän aikaisemminkin, jotta tilanne ei olisi päässyt näin pahaksi. Yritän muistaa tämän jatkossa(jälleen kerran). Itseasiassa voisinkin tehdä uuden vuoden lupauksen: käyn vielä toisenkin kerrankin hierojalla tänä vuonna. Vähintään. Käykää tekin. Varsinkin jos teette päätetyötä, tai harrastatte kuntosaliliikuntaa. Kehonhuolto unohtuu liian usein, ja muistuu vasta sitten mieleen, kun ongelmia on jo tullut.

Mutta nyt töihin! Iltavuoro kutsuu.

Ansku

P.s: lämmin kiitos kommenteista edelliseen postaukseen! Palaan niihin heti kun ehdin ❤ Mikäli koet postauksessa käsitellyn asian tärkeäksi, ilahtuisin jos linkkaisit jutun omaan blogiisi, tai vaikkapa Facebook-sivullesi. Toivoisin että sen lukisi mahdollisimman moni.

Otatko vastuun tupakoinnistasi?

Olen pitkään pohtinut tupakoinnin vaaroista tiedottamisesta. Miksi tietoa pihistellään? Ajoittain aihe pompsahtaa esille. Sitten se koetaan holhouksena ja unohdetaan taas. Nikotiinivalmistemainokset ovat kevyitä ja mitäänsanomattomia, eikä ”tupakointi tappaa”-ilmoitus askin kyljessä saa meitä nykyajan ihmisiä hätkähtämään.

Olen työni kautta joutunut monesti toteamaan, kuinka tupakoiva henkilö sydäninfarktin saatuaan on aidon ihmeissään asiasta. Hän saattaa todeta, ettei tiennyt tupakoinnin olevan niin vaarallista.

Yksi ajoittain puhututtanut aihe on parveketupakointi. Usein aiheesta luettuani huomaan näkökulman olevan lähinnä siinä, että naapurin tupakointi häiritsee, koska se haisee niin pahalta. Joskus joku saattaa todeta sen olevan myös haitallista naapurille, joka ei itse röökiä käryyttele. Sitä kutsutaan tällöin passiiviseksi tupakoinniksi, joka on  – kyllä vain- haitallista.

Tietääkö monikaan sukunsa sydänsairauksista? Veikkaan, että loppujen lopuksi ei. Tietääkö monikaan sitä, että sepelvaltimotaudilla – tuolla sydäninfarktien aiheuttajalla – on tapana iskeä ihmisiin, jonka suvussa sairautta jo on? Jos sairastumisriskiään ehdoin tahdoin vielä nostaa tupakoinnilla, on melko erikoinen ajatus, että yllättyy, kun rinnasta alkaa ottaa jo pienessäkin rasituksessa. Tai kesken yöunien.

Loppupeleissä en syytä tästä vain tupakoijia, vaikka tietenkin heillä on vastuu omasta terveydestään, ja kukin tekee valintansa. Minäkin olen tehnyt. Ensin puolesta, ja sitten vastaan, koska olen asioista kiinnostuva ihminen. Tietoa on ympärillämme liian vähän. Mikäli aiheesta kiinnostuu, informaation löytää. Mutta he, jotka eivät sitä vaivaa viitsi nähdä, jäävät ilman tietoa. Minusta tässä nyky-yhteiskunnan tilassa ei ole varaa jättää tiedottamatta perusteellisesti, kun kyseessä on näin vakava asia.

Ehdotukseni on, että yläasteen ensimmäisellä luokalla pidettäisiin kurssi liittyen tupakointiin. Kurssin sisältöön kuuluisi ottaa asioista selvää, ja kirjoittaa aiheesta essee. Opettaja varmistaisi lopuksi, että jokaikinen oppilas tietää asiasta tarpeeksi, niin ettei kukaan enään koskaan pääse sanomaan, että mä tosiaan en tajunnut sen olevan niin vaarallista. On kovin vaikea uskoa että yksikään 13-vuotias haluaisi vetää keuhkoihinsa samaa ainetta, jota ruumiiden säilytyksessä käytetään. Tai Auscwitchin kaasukammioissakin käytettyä tappavaa kaasua, sekä muita myrkkyjä, jotka aiheuttavat esimerkiksi siittiövaurioita, tumakaihia, sienitulehduksia ja keuhkoahtaumatautia.

Aihetta voisi helposti jatkaa vielä yhteiskunnallisiin näkemyksiin, mm. verorahoihin, joita käytetään kun lukuisia tupakoitsijoita hoidetaan sairaaloissa, joiden resurssit ovat nykyisin muutenkin hirvittävän ahtaalla, tai kuinka suuret menetykset työnantajille vuosittain tulee tupakoijien flunssakierteistä, mutta sen sijaan päätän kirjoitukseni lyhyellä infopaketilla:  

Edellä mainittujen sairauksien lisäksi tupakointi aiheuttaa mm. muutoksia aivojen hermosoluissa, lisää riskiä sairastua aikuistyypin diabetekseen, erilaisiin syöpiin (esim. haimasyöpä, keuhkosyöpä, virtsarakon syöpä…), luukatoon, masennukseen, suun kiinnityskudostulehdukseen, aivohalvauksiin, sydänsairauksiin jne… Lisäksi tupakointi lisää riskiä kuolla vatsahaavaan. Se lisää inhottavaa limanmuodostusta sekä akuuttien hengitystieinfektioiden määrää jne… Lista on melkein loputon, mutta aiheeseen tosiaan kannattaa perehtyä, mikäli aikoo tupakkaa poltella. Voi sitten ottaa vastuun siitä, kun tekee kuolemaa sairaalan vuoteella omiin nesteisiinsä hukkuen, kun sydän ei jaksa enään pumpata kunnolla.

P.s: olen tietoinen siitä, että myös tupakoimattomat sairastuvat.

P.p.s: Kyllä, tiedän että myös moni muu asia tässä elämässä on vaarallista. 

Hääpäivä

Kaksi vuotta sitten kirjoitin blogiini näin: ”Minä olen huomenna, lauantaina, morsian. Olen odottanut milloin hääjännitys rysähtää niskaani, ja perhoset pyörivät vatsassa. Niin ei ole vielä käynyt. Olen toki stressaannut, niinkuin kunnon morsiammen kuuluukin olla, mutta perhosia ei ole vielä kuulunut. Ehkä ne tulevat aamulla?”

Vuosi sitten pohdintani kuuluivat seuraavanlaisesti: ”Kulunut vuosi on ollut elämäni onnellisin. Itseasiassa kaikki meidän, minun ja Janin yhteiset vuotemme ovat olleet elämäni parhaita. Voin täydestä sydämestäni kertoa että olen löytänyt kumppanini. Voin kuuluttaa löytäneeni miehen, jota rakastan enemmän kuin koskaan olisin voinut kuvitella. Tämän avioliiton eteen haluan tehdä kaiken. Ensimmäistä kertaa haluan oikeasti tehdä töitä parisuhteen eteen. Ja työllä tarkoitan todella työtä. Nimittäin sitä se vaatii, vaikka ihmisistä sinisilmäisimmät ovatkin sitä mieltä, että rakkaus riittää. Vuosien saatossa olen oppinut parisuhteista jotain. Paljonkin. Kaiken tämän tiedon olen valjastanut meidän onnemme eteen”.

Mitä olen mieltä nyt?

Huomenna tulee kaksi vuotta naimisissa. Aika rientää. Kahden vuoden aikana arki on astunut kuvioihin, mutta ainoastaan positiivisella tavalla. Minä nimittäin pidän ihan tavallisesta arjesta, jota juhlat joskus maustavat. Ja elimmehän me arkea yhdessä jo ennen häitäkin. Meidän kahteen vuoteemme on sisältynyt monenlaista. Olemme oppineet toisistamme taas uutta – saaneet lisää työkaluja, joilla voimme hoitaa suhdettamme. Olemme viettäneet ihanaa kahdenkeskistä aikaa. Olemme riidelleet. Olemme sopineet. Olemme ikävöineet toisiamme. Olemme tukeneet toisiamme vastoinkäymisten- sekä uuden edessä, ja tulevaisuuden pohdinnoissa. Olemme olleet ystäviä. Olemme olleet aviopari.

Kiitos Jani, että olet mieheni.

Ansku

kaksi asua, melkein samat elementit

Kun kaapista löytyy omannäköinen asukokonaisuus, jossa viihtyy hyvin, sitä ei tekisi mieli riisua lainkaan. Näin kävi eilen. Yhdistin punaisen pitkähihaisen t-paidan, ruudullisen kauluspaidan, mustat sukkikset ja harmaan kietaisuhameen, sekä lyhyen mustan villakangastakin. Sitten ajelin läpi tuulen ja tuiskun Tarulle kahville. Kuvausolosuhteet eivät olleet ihan parhaimmasta päästä, vedensekaista räntää nimittin tiputteli siinä määrin että kamerakin kastui huolestuttavan nopeasti. Kumma ettei se näy tuon paremmin vasemman puoleisessa kuvassa, jonka Taru ystävällisesti nappasi todistusaineistoksi.

Sama asu houkutteli tänäänkin, kun poikkesin ystävän kanssa aamupalalla, ja ostamassa tarvikkeita tulevaa matkaa silmällä pitäen. Oikean puoleisesta kuvasta puuttuu silmälasit ja kaulaliina, jotka skippasin tänään. Kengiksi valikoituivat tällä kertaa korkeakorkoiset nilkkurit, koska autolla ajamista kertyi huomattavasti vähemmän kuin eilen. Mitäs sanotte, kumpi on parempi, vai onko kumpikaan?

Viikonloppuja, ihmiset!

Ansku

Eteisen tauluseinä

Kevät on tullut jo kukkakauppaan. Iloisen väriset tulppaanit osuivat heti silmiini lasiovien takaa. Nyt ei ole kuitenkaan tulppaanien aika. Ei meillä. Tammikuussa maljakkoon laitetaan hempeitä, hiukan talvisenkin näköisiä valkoisia harsokukkia ja neilikoita. Rinnalle valitaan punaista, ja johan näyttää somalta.

Eteisen tauluseinä kaipasi joulukoristeiden jälkeen jotain keveää ja kaunista koristuksekseen. Kirpparilta haalitut pullot saivat parikseen kukkaset, ja pöytälaatikossa kummitelleet kortit teipattiin seinään. Mietin pääni puhki, laitanko kortit selkeän graafisiin mustiin kehyksiin, vai hankkisiko kuville suloisen pastellin väriset reunukset? Myös tapetti mietityttää.

Hyvä, että välillä päätä vaivaavat tällaiset kevyemmätkin pohdinnat. Vietin eilen välipäivää. Vapaata kaikelta tuumailulta. Jotenkin siinä kävi niin, että sama linja jatkuu tänäänkin, ja tulevaisuuden pohdinnat saavat voimaan pahoin. Onneksi pääsen pian pakoon, kauas Meksikoon. Toisaalta, jos asiat saisivat suunnan, voisi olla helpompi nauttia Maya-temppeleistä, Karibian merestä sekä herkullisista avokadoista. Nimittäin niitä minä aion syödä. Paljon.

Kaunista keskiviikkoa!

Ansku