Koiranäyttely

Tällä hetkellä kodissamme tuhisee kahden berninpaimenkoiran sijaan kolme sellaista. Vuorotellen ne ynähtävät unissaan, huokaavat ja hiljenevät sitten taas jatkamaan uniaan. Koirilla on ollut touhukas päivä. Tai no, oikeastaan kahdella niistä. Vanhin koiramme Demi, on vahtinut kotia sillä aikaa kun nuoremmat ovat viuhuneet pitkin maita ja mantuja. Tarkemmin sanottuna, pitkin Tervakoskea.

Sielä järjestettiin tänään näyttely. Siskokset Hertta ja Hulda olivat kumpikin paikalla. Me lähdimme kotiin pienen pokaalin kanssa. Rotunsa paras nääs, tuo meidän Hertta. Hulda on nyt meillä illan hoidossa. Pelkäsimme että meno voisi olla kovaakin, kun siskokset pääsevät leikin tiimellykseen, mutta ei. Eivät ne jaksa. Jatkakoon uniaan. Minä taidan lähteä ostamaan hampurilaista. Ensi viikolla jätän hiilarit taas vähemmälle, täytyy tänään siis vielä nauttia kun voi.

Jokos on muuten poolopaidat kaivettu kaapin uumenista?

Leppoisaa suununtain jatkoa!

Ansku

Couture Id, By Ninaco

Minussa on aina asunut pieni valokuvaaja. Lapsena äidin filmikamera oli kovassa käytössä. Monet kerrat olen odotellut malttamattomana, että pääsen hakemaan kehitetyt valokuvat. Ennenhän kuvia piti odotella viikkotolkulla. Tai ainakin siltä se tuntui. Me kehitytimme kuvamme Prisman pisteellä, kauppareissun lomassa. Yleensä jo heti kaupan kassan jälkeen revin pakkauksen auki, ja tutkin minkälaisia kuvia tulikaan otettua. Neljäsosa saattoi helposti olla pilalle menneitä, mutta eikös sitä niin sanota, että virheistä oppii?

Sen lisäksi, että olen heilunut kameran kanssa ärsyttävyyteen asti, olen ollut aina myös varsinainen linssilude. Kun toiset kääntävät kameran läsnäollessa ahdistuneina päänsä pois, minä suoristan selkäni ja käännän päätäni hiukan. Mistä lie moinen lude tarttunut minuun, mutta minkäs teet.

Ette siis ihmettele, että yksi hauskimmista päivistä tänä vuonna oli, kun poikkesin tutustumassa suomalaisen suunittelijan, Nina Hirvosen Ninaco-mallistoon. Lainasin silloin puvun ystäväni häihin, ja tutustuin samalla kevätmallistoon.

Kesäisempien pukujen lisäksi katsahdimme silloin hiukan jo tulevaan kauteenkin, joka nyt on jo käsillä. Suunnittelija esitteli minulle pysäyttävän upean, merkin linjaan sopivan minimalistisen puvun, jota testasimme hiukan käytännössä. Lopputuloksen näet alapuolella. Puku on osa juuri julkaistua, Couture Id-mallistoa. Löydät sen, ja monia muita luomuksia Ninacon nettisivuilta; ninaco.co.

Kuvat: Heli Miikkulainen-Gilbert. Tyyli: Nina Hirvonen. Kampaus: Kauneusvarikko. Meikki Ansku/Shoe lover-blog.

Sain käsiini myös puvun viralliset, eteerisen kauniit kuvat, jotka on ottanut Mikko Rasila.
Mitä olette mieltä? Kiinnostaako Suomalainen desing?

Kaunista iltaa!

Ansku

Kova tyyli

Enpä olisikaan arvannut kuinka paljon olemus muuttuu, kun vetäisee päälleen luumun värisen mekon, nahkarotsin ja bootsit. Pisteenä iin päälle tummaksi maalatut huulet, ja kas näin on vähän kovempi lookki valmis. Ihan vahingossa. Näin raju tyyli ei normaalisti ole ominta minua, enkä aidosti edes tajunnut näyttäväni wannabe-gootilta, kun lähdin Janin kanssa Ikeaan viime viikolla. Vasta jälkikäteen, näitä kuvia katsoessani hoksasin, etten näytä varsinaisesti ihan itseltäni. Vaan mitäpä tuosta, kun olo oli kuitenkin kotoisa.

Ne asut ovatkin sitten ihan erikseen, joissa epämukava fiilis alkaa heti kättelyssä. Muistatteko vaikkapa tämän(klik) postauksen? Vaikka päälläni oli silloin yksi lempipuseroistani, oli hameen vaikutus liian suuri, kun se yhdistettiin mataliin kenkiin. Entä sitten tämä(taas klik)? Bleiseri ja avokkaat saivat minut tuntemaan itseni jälkikäteen tätimäiseksi siitäkin huolimatta, että hame ei ollut tanttoja tai tätejä nähnytkään. Pienestä se on kuulkaa kiinni tämä pukeutuminenkin.

Mutta hei, sehän tässä hommassa hauskinta onkin! Pukeutuminen on eräänlaista leikkiä, ja itsensä sekä tyylinsä opettelua. Ja äärimmäisen hauskaakin se on.

Leikkisää viikonloppua siis!

Ansku

Parhaat kosmetiikkatuotteet

Minulla on muutamia sellaisia kosmetiikkatuotteita, jotka olen todennut niin toimiviksi, että ostan aina uuden samanlaisen, jo loppuneen tilalle. Toiset tuotteet vaihtelevat, mutta nämä kuvassa näkyvät, niistä en luovu.

Aloitetaan loogisessa numerojärjestyksessä:

1. Lumene Soft Touch Hydrating Cleanser
– Kuivalle iholle sopiva pehmoinen puhdistusvoide, jossa tuoksuu yllättäen koivu! Olen käyttänyt tätä vuorotellen saman sarjan raikastavan puhdistusvoiteen kanssa. Se on tarkoitettu normaalille- ja sekaiholle. Talven ja viiman tullessa, käytän mitä luultavimmin vain tätä kuivan ihon ystävää. Jättää hiukan öljyisen tunnun kasvoille, mutta se ei haittaa, koska käytän tunnollisesti kasvovettä tämän jälkeen. Öljyinen fiilis haihtuu sen siliän tien!

2. Estee Lauder Hydrationist Maximum Moisture Creme
– Ihana, ihana tuote. Tämä on tarkoitettu kuivalle iholle, ja se kosteuttaakin tehokkaasti. Voide on kermaista ja helposti levittyvää. Imeytyy kohtuullisesti, mutta kuivilla kohdilla hyvinkin nopeasti. Mieto, miellyttävä, melko neutraali tuoksu. Ylellinen pakkaus, jota on mukava pitää näkyvälläkin paikalla.

3. Gosh Eye Brown Kit
– Kulmaväri, jossa on kolme eri värivaihtoehtoa, sekä vaha, jolla voi halutessaan muotoilla kulmat muotoon. Täytyy sanoa, että en tiedä miten vaha käyttäytyy, koska käytän vain värejä. Pakkauksen kaksi tummempaa sävyä sopivat minulle. Sekoitan usein värejä keskenään, riippuen kuinka vahvan lopputuloksen tahdon. Aplikaattori sekä sivellin ovat oikein toimivat.

4. L’Oreal Paris Volume Million Lashes So Couture
– Merkin ripsarit ovat olleet suosikkejani jo ikuisuuden, mutta So Couture on päätynyt voittajaksi. Pysyvyys on hyvä, lopputulos kiitettävä. Saan tällä haluamani runsaat, erotellut ripset. Ja hei, se ei varise, eikä väritä päivän kuluessa silmieni yläluomia.

5. L’Oreal Paris Super Liner Ultra Precicion
– Nykyinen suosikkini eyelinereista. Helppo käyttää, mukavan musta ja intensiivinen väri. Pysyy hyvin. Kelpo tuote.

6. Rexona Ultra Dry Biorythm
– Dödö ollut käytössä jo niin monta vuotta, etten edes muista. Toimiva. Mitä sitä hyvää vaihtamaan.

7. Biotherm Biosource Softening Lotion
– Kuivan ihon kasvovesi on palvellut monen muun lempituotteeni tavoin jo useita vuosia. Se viimeistelee puhdistuksen kuivattamatta ihoani. Käytössä päivittäin.

Onko teillä tietyt vakkarituotteet, joiden nimiin vannotte? Jättäkää ihmeessä vinkkiä kommenttilokeroon!

Kaunista iltaa!

Ansku

Kukallinen toppi

Juurihan minä eilen vannoin, että kesäkuvat ovat nyt finaalissa. Näin ei sitten ollutkaan. Yksi kuvakollaasi – mielestäni syksylläkin toimivasta asukokonaisuudesta – oli unohtunut luonnoksiin. Yläosa on tummuudessaan oikein oivallinen vaate vaikka illanviettoihin, samoin toimii musta maksihamekin. Mutta nuo sandaalit, ne on kyllä syytä vaihtaa johonkin vähän umpinaisempaan, ellei sitten tavoitteena ole pötkötellä flunssaisena sängynpohjalla.

Minun tavoitteeni se ei ole. Katselin tänään kaupassa rusehtavan harmaita inkiväärejä, ja mietin, olisiko jo aika lisätä tätä taikakasvia terveyspirtelööni. No ei ollut, näin nimittäin seuraavaksi tomaatit, ja muistin että niitähän minun pitikin ostaa salsaa varten. Sitten se inkivääri unohtui. Mutta ei se haittaa. Syksyä kyllä piisaa, ja käy tuo maavartinen kasvi smoothieni sekaan myös talvella.

Joko te olette ottaneet tehokeinot käyttöön syysflunssaa vastaan?

Leppoisaa päivän jatkoa!

Ansku

Turkoosi mekko

Näinhän se taitaa nyt kuulkaas kaiffarit olla, että viimeistä kesäasua pukkaa ruudullenne meikäläisen toimesta. Kuvissa näkyvä kokonaisuus oli päälläni viime tiistaina, kun poikkesin ystävällä salaatilla ja tyttöjen jutuilla. Voin kertoa, ei ole aina tyttöjen jutut vaaleanpunaisia, vaan ne saattavat olla vakavia ja asiapitoisiakin. 

Siitä tulikin mieleeni, pohdin eilen niinkin vakavia, että pitäisikö sandaalit jo pakata ensikesää, tai jotain ihanaa aurinkomatkaa odottamaan. Mutta kun en raaskisi. Ehkä ne ihan kesäisimmät nirunarusandaalit ja flipflopit voisikin sujauttaa pahvilaatikkoon, mutta nämä kuvassa näkyvät, niistä en haluaisi luopua. Sukkien kanssa näille, ja monille muillekin voisi saada hiukan lisäaikaa. Eikun suunittelemaan siis…

Tälle illalle on tiedossa vielä koiralenkkiä, itsetehtyä piirakkaa ja BB. Mitäs teille? Toivottavasti jotain kivaa 🙂

Ansku

Teemuisto

Tätä kirjoittaessani, olen kaatanut kurkustani alas jo puolitoista pannullista teetä. Istuskellessani nyt tässä koneen äärellä, on käteni haronut aivan liian monta kertaa tyhjää. Sitten olen höpissyt itsekseni, että missä mun muki on? Olen niin tottunut tietokoneen ja teenjuonnin sopusointuun, että oli noustava ja laitettava vedenkeitin taas hurisemaan. Kyllä yhden pannullisen vielä voi hörpätä. Kun on kerta lomallakin. Hissuksiin, niin että viimeinen kupillinen on jo haaleaa.

Muistan, kun maistoin ensimmäistä kertaa vihreää teetä. Olin silloin teini-ikäinen, ja isosiskoni kanssa Helsingissä ostoksilla. Sisareni vanavedessä astelin pikkuiseen kahvilaan, sellaiseen jossa on vain muutamia paikkoja, ja ulos näkee helposti. Sisko otti vihreää teetä, ja suositteli sitä minullekin. Uteliaana tilasin vihertävän värisen teen. Ensipuraisun jälkeen kasvot irvistykseen vääntyneenä mietin ääneen, kuka hitto tahtoo juoda tällaista kuumaa ruohovettä.

Minä sitten kuitenkin tahdoin. Jokaiseen päivääni kuuluu nykyisin vähintään kupillinen vihreää teetä, mikäli se vain on mahdollista. Eikä se enää maistu pahalta, ellen sitten tee siitä epähuomiossa aivan liian vahvaa, tai ole ostanut väärää merkkiä (jälkimmäistä ei juurikaan enää tapahdu). Minun suussani hyvä vihreä tee ei maistu kitkerältä. Se maistuu pehmeältä ja miellyttävältä. Olo vihreän teen jälkeen on mukava, tasapainoinen. Enkä muuten sairastu flunssaan niin usein kuin monet muut. *koputtaa puuta*

Mukavaa iltaa, ja energistä pian alkavaa uutta viikkoa!

Ansku

Viitta

Eihän siitä ole kuin muutama päivä, kun kollaasin muodossa mietiskelin syksyn muotihankintoja. Yksi tärkein ja kiinnostavin trendi alkavana kautena on ehdottomasti viitta, viltti tai poncho, joka kollaasintekohetkellä vielä odotti jossain ostajaansa. Sitten poikkesin vaatekaupoilla, ja sattumalta törmäsin pehmoiseen kukonaskelkuvioiseen viittaan. Sovitin ja ihastuin. Poikkesin vielä toisessa kaupassa varmistamassa, ettei vastaavaa, vielä ihanampaa vaan löytyisi. Ei löytynyt. Kipitin juoksujalkaa takaisin, ostin viittani ja sovittelin sitä jo seuraavassa hetkessä kotona peilin ääressä. 

Viitta sopi täydellisesti torstaiseen Helsinki-visiittiin, kun päivällä oli lämmin, mutta illan tullen ilma viileni. 

Jokin aika ennen ostopäivää, luin Rakkaudella, Hannele-blogista muistutuksen, miksei akryyliä pidä suosia. Tiedättekö mitä tämä ihana pehmoinen ja lämmin viittani sisältää? 100% akryylia. Unohdin siinä hurmoksessani kurkistaa materiaalimerkinnän, jonka nykyisin yleensä aina katson. Harmillista, koska kuvittelin ostavani klassisen vaatekappaleen, jota voin käyttää myös kahden vuoden kuluttua. Tarkistin äsken Stockmannin valikoiman, ja nettisivuilta löysin Marja Kurjen merinovillaisen viitan, kolmessa eri värissä. Ehkä sitten ensivuonna, mikäli tämä on jo käyttökelvoton..

Vaikka pidänkin tästä kauniista vaatteestani, aion jatkossa silti kiinnittää materiaaleihin vielä enemmän huomiota, ihan jo  ekologisistakin syistä. 

Katseletteko te tarkkaan materiaalimerkinnät? Entä mitä jos unelmavaate onkin tehty villan sijaan öljynjalostuksen sivutuotteesta?

Mukavaa sunnuntain jatkoa! 

Ansku

Tulevaisuudensuunitelmani

Suunitelmani alkaa olla pikkuhiljaa paketissa. Tulevaisuuteni suhteen siis. Viimeisen vuoden ajan olen sillointällöin täälä blogissanikin sivunnut fiiliksiäni. Olen kertonut pettymyksistäni, haaveistani ja olenpa tainnut pyytää myös neuvoa teiltä fiksummilta, sielä ruudun toisella puolella.

Viimeinen vuosi, itseasiassa ylikin, on ollut raskasta aikaa. Elämääni on kuulunut monenlaista tunnetta, pettymyksestä iloon, ja taas takaisin pettymyksen pohjamutiin. Olen ollut uupunut, ahdistunut ja toiveikas. Olen tuntenut itseni voimakkaaksi ja  sitten taas hirvittävän heikoksi. Aikamoista vuoristorataa.

Tämä kaikki on saanut minut miettimään vakavasti elämääni ja tulevaisuuttani. Muistan kuulleeni joskus, että ihminen pystyy vaikuttamaan omaan onnellisuuteensa 40 prosenttia. Mietin, kuinka paljon olin satsannut omilla päätöksilläni onnellisuuteeni, ja olinko todella ottanut vastuun siitä. Hoitoala on kova ala. Se on kova ja vaativa ala kenelle tahansa, mutta tällaiselle erityisherkälle ihmiselle se voi olla liian raskasta. Toki asiaan liittyy muutakin, eikä mikään ole mustavalkoista. Viimeisten kymmenen vuoden ajan olen etsinyt omaa paikkaani. Sellaista, jossa olisi hyvä tehdä työtä. Tajusin viimein, ettei tämä ole minua varten. Tämä työ vaikuttaa elämääni liian laajasti. Ja kyllä, kiitos kysymästä, yritin päästää irti sisäisestä perfektionististani, ja tehdä vähän kevyemmin. Tämä, ja kaikki muutkin keinot on kokeiltu.

Pyörittelin ja pohdin. Muistin tuon aiemmin mainitsemani onnellisuusprosentin. Nyt on minun valintani, minun vastuuni aika. Minun on muutettava elämäni suunta. Prosessi on vaatinut liian monia unettomia öitä, hammasten kiristelyä ja itkua. Päätös on tehty, ja ensimmäiset askeleetkin otettu.

Minä vaihdan alaa. Aloitan opiskelun, ja otan vastuun omasta onnellisuudestani.

Olen käyttänyt satoja tunteja sen oikean alan löytymiseen. En tietenkään vieläkään voi olla varma, onko valitsemani suunta juuri se oikea. Riski on kuitenkin otettava, ja katsottava mihin se vie. Kolmekymppisenä alan vaihtamisen suurin ongelma ei ole vain sen uuden alan löytäminen, vaan siihen liittyy paljon muutakin, mm. asuntolainat. Paljon oli siis tehtävä. Listasin kiinnostuksen kohteeni sekä vahvuuteni. Niiden perusteella viestintä sekä tapahtumasuunittelu olivat päälimmäisenä pinkassa, jota yritin parhaani mukaan perata. Kävin läpi kouluja, kursseja ja täyttelin hakulomakkeita. En tullut valituksi. Sitten, eteeni tupsahti kulttuurituottajan koulutus. Sen kohdalla tuntui, että kaikki osat loksahtelivat paikalleen.

Aivan pian aloitan ensimmäiset kurssit avoimessa ammattikorkeakoulussa. Samalla vähennän työntekoa, jotta opiskeluun jää aikaa. Suoritan kursseja, ja haen sitten varsinaista opiskelupaikkaa. Jos en saa sitä, jatkan opintoja, ja haen uudelleen. Se on tämän hetken suunitelmani.

Kuva: Secret Wardrobe/Anna-Maria

Kuvat ovat torstailta. Päätimme Anna-Marian kanssa ottaa miehet messiin, ja lähdimme katselemaan Taiteiden yön tarjontaa. Ilta oli omistetty myöhästymisille, jotka johtuivat yksinkertaisesti joko liian hyvästä seurasta, tai sitten ajan tajuttomuudesta.

Viimeiseen muotiratikkaan sentään juuri ja juuri ehdimme, mutta valitettavasti kaikki matkan varrella sijainneet putiikit jäivät katsastamatta, kun ratikka kiisi pitkin viilenevää Helsinkiä, kohti päätepysäkkiään. Ruuan ystävinä päätimme kurkistaa makujen maailmaan, eli Rautatientorin ruokatelttaan.  Vaan portitpa olivatkin jo kiinni, ja tarjolla enään lähinnä ohrapirtelöä. Meille naisille kuitenkin maistui mieluummin kuohuviini, joten päätimme illan Teatteriin.

Ilta oli äärimmäisen hauska, vaikkakin Taiteiden yö on minusta jokseenkin harhaanjohtava nimi tälle tapahtumalle.

Kivaa lauantaipäivää!

Ansku

Elle Style Awards-ääniä kaivataan

Kun olin pieni, äiti piti korkokenkiään vaatekaapissaan siisteissä riveissä, kenkätelineeseen sujautettuina. Lempipuuhaani oli hiipiä oven taa, varovasti avata se, ja nostaa telineellinen kenkiä eteeni ihailtavaksi. Tai no, ketä tässä nyt yritetään huijata. Ei se katselemiseksi jäänyt. Liian isot, mutta sitäkin upeammat punaiset avokkaat saattoivat saada ylimääräisiä kolhuja, kun kopistelin niillä menemään – joskus kirja päässä, niinkuin kunnon leidi, joka haluaa oppia kävelemään koroilla.

Olen perheen nuorimmainen, mikä tarkoitti siskolta ja veljeltä pieneksi jääneitä kierrätysvaatteita. Ajatuksena hyvä, erittäin ekologinenkin, mutta muistan kyllä sen tuskan. Rakastin vaatteita, kenkiä ja asusteita jo lapsena syvästi. Onneksi äitikin ymmärsi tämän jossainvaiheessa, ja sain sillointällöin jotain ihan uutena. Erityisen tärkeiksi vaatteiksi jäivät MicMacin valkoiset housut, sininen neule jonka käytin aivan puhki, sekä korkea korkoiset maiharit. Maihareiden vuoksi piti siivota oma huone. Ja se oli kova jobi meinaan se. Muistan myös yhden eriskummallisen trikookankaisen hamehirvityksen, joka silloin oli maailman hienoin. Ehkä siksi, että se oli muotia.

Rakkauteni muotiin on säilynyt. Sehän on myös tärkein syy, miksi pidän tätä blogia. Aloitin vuonna 2008. Sitten, erään ihmissuhteen päättymisen johdosta pidin pienen tauon, ja aloitin bloggaamisen taas uudestaan. Yhteen laskettuna, olen pitänyt blogia jo ainakin viisi vuotta! Tähän voisi sanoa runollisesti – eikä suotta. Asukuvia on nimittäin tullut otettua aika liuta, ja siistein juttu vähään aikaan sattui, kun sain Elle-lehdeltä meiliä.

Olin päässyt jatkoon Elle Style Awards Tyyliguru-kategoriassa.

Nyt rakkaat lukijat, pyydän teiltä apua. Mikäli pidätte tyylistäni, käykää äänestämässä minua.

Äänestyssivulle pääset tästä(klik), minä kilpailen numerolla 10. Tai sitten voit mennä osoitteeseen: http://www.elle.fi/style14/aanesta-vuoden-tyyliguru

Halauksia kaikille teille, ketkä annatte äänenne minulle. Sen lisäksi, että saat minulta kasan virtuaalisia haleja, osallistut myös hotelliyön ja Elle Style Awards-gaalalippujen arvontaan.

Mukavaa päivää! Ja kiitos, KIITOS 🙂

Ansku