Prinsessainen sunnuntai

Viimeiset kolme päivää ovat ehdottomasti olleet parhaat vähään aikaan-eikä vähiten siksi että ne ovat olleet myös meikäläisen vapaapäiviä. Olen herkutellut, löysäillyt, liikkunut, nauttinut auringonpaisteesta, moikkaillut mummuani ja hengaillut Janin kanssa välillä tekemättä oikeastaan yhtään mitään.

Tämän päivän ohjelmistoon kuului neljävuotis synttärit = syy miettiä vaatetustaan! Parhautta 🙂 Halusin ehdottomasti pukeutua taitavan äitini ompelemaan ralliruutumekkoon ja heittää mustavalkoiseen kokonaisuuteen jonkin piristeen. Tässäpä tulos:

Syntymäpäivien herkkupöydän kuningas-vai täytyisikö sanoa prinsessa-oli ehdottomasti Tuhkimokakku. Kahtokaas nyt miten kaunis, ja täynnä ihan mielettömiä yksityiskohtia. Muutenkin oli kyllä niin herkullisia leipomuksia pöydässä, että veivät kielen mennessään. Kiitos emännälle! 🙂

Kummityttöni, synttärisankari on aikaimoinen prinsessafani. Siksi veimme lahjaksikin rinsessoja. Toivottavasti oli mieleinen lahja.

Mukava, pidennetty viikonloppu tulikin tarpeeseen. Ensiviikolla töitä on kuutena päivänä. Toivottavasti ehdin kuitenkin tääläkin piipahdella sekä käydä salilla ja lenkillä. Vaikka toisaalta, mikäs minut täältä pois pitäisi! Nettikatko ehkä..;)

Oikein keväistä ja aurinkoista pian alkavaa viikkoa kaikille!

Ansku

Perjantai minun makuuni

Siitä taitaa olla jo parikin kuukautta, kun blogeissa oli valloillaan päivä kanssani-tyyppinen postaus. Minunkin piti se toteuttaa, mutta en löytänyt silloin siihen aikaa. Sitäpaitsi, työpäivästä saisi ankeaakin ankeamman postauksen. Otetaanpa esimerkiksi iltavuoro: herään, menen salille tai lenkille, käyn suihkussa, syön, lähden töihin. Yli kahdeksan tunnin kuluttua pääsen töistä, syön ja menen nukkumaan. Ihan täyttä äksöniä ei ollut eilinenkään päiväni, mutta ainakaan siihen ei tullut kahdeksan tunnin katkoa.
Minun perjantaini, hyvä herrat ja rouvat:

Taisin nousta puoli kymmenen aikaan. Aurinkoi paistoi ihanasti, mutta ehkä vähän liian kirkkaasti  sälekaihtimen välistä suoraan silmääni. Vapaapäivä. Nousin eeeriittääin kiireettömästi.

Aamu alkaa aina puolella litralla vettä, niin myös eilen. Juoksupäivinä juon vasta lenkin jälkeen.

Sisäisen kosteutuksen jälkeen oli kuntosalin vuoro. Käsipäivä. Olen siitä onnellisessa asemassa, että salilleni on vain vartin kävelymatka, joten se käy alku- ja loppuverryttelystä. Hyvät biisit vain soimaan, ja menoks!

Reippailun jälkeen on ihan parasta syödä kunnon aamupala. Pari paistettua kananmunaa, tomaatti, ruisleipää juustolla ja kalkkunalla, runsaasti vihreää teetä, tuoremehua

…ja lempparijogurttia. Maku on tietenkin vilja. Syön jogurttia harvemmin sen runsaan sokerimäärän vuoksi. Sama koskee myös tuoremehua, joka sisältää hiilareita niin paljon, että säästän nämä herkut vapaille viikonlopuille. 

Aamupalaa mutustellessani lueskelin Elleä ja ihmettelin tätä logiikkaa: miksi ensin peitetään, ja sitten vasta laitetaan meikkivoide? Itse käytän päinvastoin. Voi olla että meikkivoiteen jälkeen ei tarvitse enään peittää. Kummastelin myös artikkelissa ollutta kommenttia jossa muotiharjoittelija saattaa laittaa vielä puuterinkin päälle peiteainetta. Eikös puuteri taas ole meikin kiinnittäjä ja viimeistelijä?

Ihmettelyjen jälkeen koppasin matkaani lemppari hoitsikan, jonka Jani ystävällisesti on koristellut, ja painuin suihkuun.

Ihoni huutaa kosteutta aina suihkun jälkeen. Tällähetkellä käytössä on tämä kolmikko, joista jokaisesta löytyykin juttua täältä blogistani.

Ja sitten. Päivän paras hetki. Voiko olla ihanampaa tapaa viettää vapaapäivää, kuin nukkumalla päikkärit? Aah autuutta.

Venähtäneiden unien jälkeen olikin taas nälkä. Innosta hihkuen kaivoin jääkaapista eiliseltä jääneet sushit. Kuppi vihreää teetä ja blogeja lukemaan. Nam.

Päätettiin lähteä illalla ravintolaan. Kun kerran oli ihanasti ylimääräistä aikaa, kiharsin hiukset ja lätkin vähän arkimeikkiä tummemman silmämeikinkin. 

Kuinka mahtavaa onkaan, että illalla puoliseiskalta voi vielä räpsiä asukuvia? Ai että, ja pian käännetään kelloja joten me onnelliset bloggaajat saamme vielä tunnin lisäaikaa. Ihana, ihana kevät!

Löysin KappAhlista muutama päivä sitten juuri sellaisen raitamekon, mistä haaveilinkin. Tietenkin puin sen eiliselle herkuttelureissulle.

Käytän ihan liian vähän koruja. Eilen rannettani koristi jo yksi iso paksu valkoinen rengas, kun Jani ihmetteli enkö koskaan käytä hänen lahjaksi antamaansa Kalevala korun Lumihiutale-sarjan käätyä. Sehän sopi ihan loistavasti mustavalkoisen avokauluksisen puseron kanssa! Kiitos vihjeestä. Laitoin käädyn. Nopeasti poistin kuitenkin rannekorun. Se näytti olevan liikaa. Olen vähän kateellinen naisille jotka koristelevat ranteensa, korvansa, jopa kaulansa ja näyttävät kuitenkin hillityiltä. Minä koen näyttäväni joulukuuselta!

Jos poikkeat Hämeenlinnaan ruokailuaikeissa, suosittelen kokeilemaan Kellariravintola Hällää.
Mukavasti vanhan ajan tunnelmaa. Ihanan rouheasti sisustettu paikka.

Sitten tarttis turkia ruokalista. Tämä tosin ei tuottanut päänvaivaa…

Olen jo kahden viikon ajan himoinnut maksaleikettä, jonka tiesin olevan täälä ihan mielettömän hyvää. Pitsan ystäville voin vinkata että täältä saa myös suussasulavan herkullisia pitsoja, siis ihan aikuisten oikeasti. Maistakaa ja yllättykää.

Salaattinoutopöytä on ilahduttavan monipuolinen. On salaatit, porkkanaraasteet, idut, tomaatti- ja kurkkulohkot, melonin siivut, ja monenmoista muuta kuten pastasalaatti.

Ruoka tuli melko nopeasti. Tosin olimme hyvissä ajoin liikkeellä. Väkeä tuli koko ajan lisää meidän jo syödessämme. Palvelu oli ystävällistä, enkä keksinyt siinä mitään moitittavaa.

Viiniksi valitsin tarjoilijan suosituksen perusteella Argentiinalaisen punaviinin, joka tosiaan sopi maksan kera hyvin. Niin pro en ole, että olisin havainnut viinistä tryffelin tai kanelin maut, mutta hyvää se oli kuitenkin. Sopivan pehmeää ja pyöreää, ei lainkaan pistävää. Minun makuuni.

Jälkkäreiksi tilasimme Creme caramelin ja Valhronin kakun jotka jaoimme. 

Minä pidin enemmän tästä Creme caramelista. Toivoisin kuitenkin varsinaisen jälkkärin olevan isompi, ja lisukkeita voisi olla vähemmän. Kermavaahtoa ei tarvitsisi minun puolestani olla lainkaan. Creme caramel maistui nimensä mukaiselta, mutta ei ollut missään nimessä liian makea.

Jani piti enemmän suklaakakusta, mutta minusta se oli vähän tönkköä. Maku oli paksu ja suklainen.

Loppuilta menikin teekupposen äärellä, villasukat jalassa. Katseltiin CSI Miami, ja minä laittelin tämän postauksen kuvia järjestykseen. Yht`äkkiä kello oli jo puoli yksi. Nukkumaanmenoaika!

Minusta nämä postaukset ovat hauskaa luettavaa. On kiva tietää mitä ihmiset oikeastaan puuhastelevat. Siksi toivoisin vastaavanlaista Caelialta, Milmalta ja Khaijalta, sekä itseasiassa ihan kaikilta ketkä vain haluavat tämän toteuttaa!

Rentouttavaa viikonlopun jatkoa 🙂

Ansku

Partiisisaari Meno

Kuvittele mielessäsi pikkuruinen, hiljainen trooppinen saari jota ympäröi turkoosi, niin kirkas vesi, että voit nähdä pohjan kaikki pikkukivetkin. Pystyt helposti kierämään saaren ympäri jalkaisin vain parissa tunnissa, sen vitivalkoista rantaa pitkin. Moottoriajoneuvot eivät täälä melullaan saastuta, ja ajoittain voit luulla olevasi ainoa ihminen saarella. Snorklausretkellä saatat törmätä kilpikonniin.
Tämä paikka on oikeasti olemassa ja minä olen käynyt sielä. Se paikka on Indonesiassa, yksi Gilin saarista, pienin ja keskimmäinen kolmikosta. Saari nemltä Meno, oli ehdoton lempipaikkani matkallamme. Paratiisi.

Näin hiljaista rannalla saattoi oikeasti olla. Alla kuva vasemmalle ja oikealle, samasta kohdasta otettuna. 

Ajoittain ranta koostuu rikkonaisesta korallista, joten paljain jaloin on hankala edetä. Ennen reissua täälä blogissakin hehkuttamani uimakengät osoittautuivat korvaamattoman hyväksi hankinnaksi. Uimaan ja snorklailemaan pääsi ilman teräviä korallinpaloja kantapäissä.

Hotellimme Mahamaya oli ihan mieletön kokemus. Meidät otettiin sydämmellisen ystävällisesti vastaan, ja palvelu oli erinomaista. Ajoittain tunsin itseni vähintääkin kuninkaalliseksi. Saimme oman kauniin villan, josta oli esteetön näkymä merenrantaan.

Hotellin sisäpihalla oli viihtyisä uima-allasalue, ja sviittejä.

Jokaiseen huoneeseen kuului oma vesipiste, sekä juomapullot. Näin turhaa muovipullojätettä ei kerrytetä. Muoviroskat ovat aikamoinen ongelma Indonesiassa. Ihmiset heittävät jätteitä ojiin, ja näin sadekaudella niissä virtaava vesi laskee mereen. Niinpä meressä lilluu aikamoinen määrä juurikin kertakäyttöisiä muovipulloja.

Huoneemme oli viihtyisä ja siistiäkin siistimpi. Vessa sai käydä sisätiloissa, mutta suihkusta nautimme taivasalla. Taivaallisen hyvä sänky veti puoleensa niin, että jouduin nukkumaan päiväunia ihan vain hyvän sängyn vuoksi. Täältä en olisi halunnut lähteä pois. Mahamaya sijaitsee vastakkaisella puolelle saarta, kuin mihin veneellä saavuimme. Laiskat voivat ottaa ponikyydin, me reippailimme puolen tunnin kävelymatkan rinkkoinemme.

Vastarannalla näkyi Trawanganin valot. Tämä toinen, bilesaareksikin nimetty saari myös kuului, muttei se varsinaisesti häirinnyt. Ajoittain musiikki kuulosti ihan mukavalta. Eräänäkin iltana vedin biisin Lady in red, Chris DeBurghin kanssa, Janin ihastellessa kaunista ääntäni. Tai ainakin pidätellessä nauruaan. 

Alunperin Indonesialainen, Englannissakin työskennellyt kokki valmisti erinomaisia ruokia. Varsinkin jälkuruoka, kinuskilla kyllästetty muffini vei kielen mennessään.

Juhlimme ystävänpäivää saarella. Nautimme kolmen ruokalajin illallisen rannalla, kuun loisteessa. En ole aiemmin maistanut kuningasrapucoctailia. Se oli herkullinen, vaikken varsinaisesti olekkaan rapuruokien ystävä. Viimeisen palan vielä pyöriessä suussa, alkoi sade. Ripsuttelu muuttui sekunneissa rankkasateeksi ja oli otettava jalat alleen.
Yllätykseksemme vuoteen päälle oli ilmestynyt ihanaa Belgialaista suklaata.

Lombokilta Menon saarelle pääset Bangsalista. Sinut saatetaan pysäyttää ennen satamaa, ja joudut jatkamaan perille ponikyydillä. Näin kävi jostain syystä meille. Ei se matka tosin pitkä ollut.

Osta venelippusi vasta perillä satamasta, älä ennen sitä, vaikka niin kehotettaisiinkin tekemään. Ennen satamaa ponikuljettajamme pysäytti, ja ohjasi ostamaan liput. Myyjät yrittivät huijata hankkimaan kalliimmat liput. Nämä kundit olivat pysäyttäneet kellonsakin, jotta luulisimme veneemme juuri menneen. Jatkoimme kuitenkin satamaan asti, missä virallinen lipunmyyntipiste oli.

Meno on hiljainen saari, joten veneitä menee harvammin. Me odottelimme puolitoista tuntia. Ympärillämme pörräsi jos jonkinlaista höpöttäjää. Osta sitä, osta tätä, mitä kuuluu kukkuluuruu… Lombokilla väki oli agressiivisemman oloista kuin Balilla. Satamassa konkkaili yksijalkaisia koiria, ja ponit olivat hyvin säihkähtäneen ja stressaantuneen oloisia, puhumattakaan lehmistä joita kuljettiin kiikkerillä veneillä saarelta toiselle. Sellaista on vaikea katsella ilman silmäkulmaan nousevaa kyyneltä. Ota huomioon että Menolla ei ole venelaituria, vaan sinun pitää pystyä hyppäämään veneestä mereen, ja kantaa omat matkatavarasi rantahiekalle.

Saarella on kohtuullisen paljon majoitusvaihtoehtoja, joten saatat löytää yöpaikan vasta saavuttuasi. Ennen matkaa luin jostakin matkablogista, että kirjoittaja ei saanut yöpaikkaa, sillä kaikki majoituspaikat olivat täynnä. Varsinkin highseasonilla voisin kuvitella tämän olevan mahdollista. Varmuuden vuoksi me varasimme majoituksen etukäteen. Saarella oli kuitenkin helmikuussa niin hiljaista että olisimme mitä luultavimmin löytäneet vapaan bungalovin meren ääreltä.

Meno on upea paikka, sielä sielu lepää. Mutta mitä sielä sitten voi tehdä? Ei paljon mitään, ja siinä se hohto onkin. Voit lueskella, samoilla saarella, torkkua rannalla, snorklailla, meloa… Jonkilainen lintupuistokin saarelta löytyy, mutta me emme käyneet sielä. Tämä on paras paikka täydelliselle rentoutumiselle.

Tällähetkellä saari on vielä hiljainen, mutta ihmisillä on tapana löytää nämä paikat. Meno on joskus kärsinyt huonosta moskiittomaineestaan, syyttä. Saarella on järvi, joka huhujen mukaan lisää moskiitto-ongelmaa, mutta näin ei kutenkaan ole. Olisiko järvi ollut vain tekosyy, tarina jolla turistimassat saa pidettyä poissa?

Ansku

Testissä Diorin itseruskettava voide

Kun palasimme Balilta Helmikuun lopulla, fiilistelin täälä blogissakin kasvojani kaunistavaa rusketusta, joka teki arjesta huomattavasti helpomman. Vain hiukan ripsiväriä, ja se oli siinä. Ei kummituksen kalpeaa olemusta, joka aiheuttaa väärinkäsityksiä, kun ihmiset luulevat minun olevan joko sairas tai hyvin väsynyt. Rusketus on kuitenkin katoavaista, ja hyvin, hyvin väliaikaista. Halusín pitää kynsin hampain kiinni tästä päiviäni helpottavasta tekijästä, joten kipaisin Sokokseen.

Apu löytyi purkista. Chanelin voidetta olen joskus testannut, mutten pitänyt sen tahmeudesta. Myyjä suositteli Diorin itseruskettavaa, jonka tuoksu oli yllättävän mukava. Melko voimakas, mutta minun nenääni se ei saanut nirpalle. Voide on kauniin pronssin ruskeaa, ja koostumukseltaan se on geelin ja voiteen yhdistelmä. Erittäin helppo levittää. Imetyminen on kohtuullista. Ihastuin. No entä ne tulokset?

Hieno suunitelmani oli seuraavanlainen: Otin ennen-kuvan. Sitten kuvan yhden levityskerran jälkeen, sekä kuvan toisen levityskerran jälkeen. Kuvat on otettu kodissani samassa kohdassa, melkein samaan kellonaikaan, jotta tulos olisi mahdollisimman luotettava. Kasvoissani on kuvissa vain ripsiväriä, jotta voide olisi oikeasti ainut mitä ihollani on.

Lähtötilanne oli kohtuullisen kalpea. Kuvassa poskissani on hiukan ulkoilman aiheuttamaa punoitusta.
Levitin voiteen illalla, ja annoin sen imeytyä yö yli.

Yksi levityskerta antoi kasvoille luonnollisen, hyvin kevyen päivetyksen. Sellaisen terveen hehkun, jota ei voi kuitenkaan varsinaisesti rusketukseksi sanoa.

Kaksi levityskertaa antaa selkeän, kauniin päivetyksen, jonka myös mieheni huomasi.

Harmikseni kuvista näitä eroja ei huomaa samalla tavalla kuin livenä, ja jostain syystä viimeisellä ja keskimmäisellä kuvalla ei ole kovinkaan suurta sävyeroa. Mutta rakkaat leidit, uskokaa kun kerron tuotteen olevan hyvä ja toimiva. Aion ehdottomasti käyttää jatkossakin.

Jos sielä on muita innokkaita kokeilijoita, muistakaa kuoria ja kosteuttaa iho ennen itseruskettavan levitystä.

Ansku

Väri kuin vesi

Olen viimeaikoinan työllistänyt rakasta äitiäni. Ehkä liiaksikin. Upean ruutumekon lisäksi ruinasin äitiä nimittäin tekemään vedenvärisen, maksihelmaisen sifonkimekon. Ja äippä laittoi tuulemaan. Mekko valmistui jo ennen Balin reissua, mutta en raaskinutkaan ottaa sitä matkaan mukaan, niinpä se pääsi neitsytmatkalleen vasta eilen. Kangas on läpinäkyvää, joten kovinkaan paksuja sukkahousuja tai legginsviritelmiä se ei siedä alleen. Varsinainen pakkaskelien vaate tämä siis ei ole, mutta eiliselle Jumbon ostosreissulle se kävi niinkuin nenä päähän tai brutaalimmin ilmaistuna-nyrkki silmään. Pääsin vihdoin korkkaamaan myös nahkatakkikauden. Lisäsin päälle vain lämmittävän karvaliivin, niin tarkenin paremmin kuin hyvin. Oikeasti, hikoilin kuin sika täpötäydessä kauppakeskuksessa!

Ostoslistallani komeilivat raidallinen sifonkipusero ja hame. Lisäksi suunittelin hankkivani vaatteita, joita koristavat kuviot suoraan jostakin kaukaa, Etelä-Amerikasta. Tein toki löytöjä, mutta jostain syystä vain jälkimmäiseen teemaan sopivia. Kevään ja kesän aikana blogissani vilisevät siis ainakin inkakuviot. Raitaa täälä onkin jo nähty(mm. tässä postauksessa), mutta toivon ettei se tähän jää. Uskonkin löytäväni vielä ainakin sen ihanan raitahameen.

On ollut kaikkinensa varsin hauska viikonloppu. Perjantaina liikunnat menivät nappiin, ja illalla hain kummitytön yökyläilemään. Lauantaina vietin liikunnasta välipäivää, ja kulutin kaloreita vain shoppailemalla. Tänään iloa ovat aiheuttaneet hauskat, suloiset pienet noidat koristelluine oksineen. Kiitos vain siskolle, että muistutti tästä päivästä. Muuten olisi ollut kohtuu laihat palkat noidille annettavaksi. Kuulemma appelsiineista ja omenoista ne eivät välitä 😉 Nyt maljakossa komeilee iso nippu kauniisti koristeltuja pajunoksia.Vielä olisi muniakin annettavaksi. Toivottavasti menevät parempiin suihin, minun tämän viikon herkuttelut on nimittäin jo herkuteltu.

Oikein aurinkoista pian alkavaa viikkoa kaikille!

Ansku

Munarikkautta

Toivottaa Shoelover-blogi!

Ansku

Turkoosit kivet

Se kummittelee mielessäni. Se oikea, turkoosikivinen sormus. Näin täydellisen Balilla, Ubudin kaupungissa. En ostanut sitä. Kuvittelin törmääväni sellaiseen uudelleen. Arvata saattaa, kuinka kävi. Minä ja sormus emme kohdanneet. Nyt hakkaan päätäni seinään ja haukun itseäni siitä hyvästä. Lohdutukseksi ostin kauniit turkoosit korvakorut, jotka muuten sopivat loistavasti mummolta saatuun rannekoruun. Korut olivat tänään käytössä, kun halusin mustavalkoiseen kokonaisuuteen vähän väriä.

Viikko alkaa olla lopuillaan, mikä on mukavaa kolmesta syystä: huomena on viimeinen työpäivä tällä viikolla, ja saan kummitustytön yökylään. Lauantaina lähdetään hiukan shoppailemaan. Kelpaa 🙂 Harmi vain että olo on ollut vähän nuhju, nenä vuotaa ja aivastuttaa. Toivon tosissani etten tulisi kipeäksi.
Mukavaa loppuviikkoa kaikille! 🙂

Ansku

Bali: Padangbai & Lombok: Kuta

Jatketaanko taas matkaa Balilla? Tosin tässä postauksessa piipahdetaan myös naapurisaarella. Nimittäon alkuperäinen suunitelmamme, tulivuoren valloitus, vaihtui Lombokin valloitukseen. Delffiinireissulla tapaamamme Kanadalainen pariskunta kehui Lombokilla sijaitsevaa Kutaa, joten kiinnostuksemme heräsi. Mutta ensin piti päästä satamaan. Siispä suunta kohti Padangbaita ja lauttakuljetusta.

Matka Lovinasta Padangbain satamakaupunkiin vei nelisen tuntia, ja verotti rahapussiamme 400 000 rupian verran. Vietimme tässä pienessä kaupungissa vain yhden yön. Aluksi pelkäsin sen olevan liian vähän, paikka nimittäin näytti ihan viihtyisältä ja leppoisalta, mutta lukuisiin kukkotappeluihin törmätessäni tahdoin pois heti kun mahdollista.

Seuraavana aamuna lähdimme kohti Lombokin saarta, joten kovin kattavasti emme Padangbaihin tutustuneet. Tässä kuitenkin pintaraapaisua:

Hotellimme oli Puri Rai-niminen, siisti paikka, jonka pihapiirissä oli peräti kolme uima-allasta. Hinta oli 400 000 rupiaa mikä oli aivan liikaa siihen nähden että emme edes syöneet pakettiin kuuluvaa aamupalaa. Se nimittäin oli tarjolla buffetpöydästä. Kuumuus ja kärpset. Tarvitseeko enempää sanoa? Ilmainen, mutta toodella hidas Wi-Fi löytyi. Jääkaappi piti yöllä vähän häiritsevää meteliä.

Hotellin vieressä oli kiva ravintola, jossa söimme omakustanteisen aamupalan.

Katukuvaa Padangbaista.

Padangbai on satamakaupunki. Sieltä lähtee aluksia mm. viereiselle Lombokin saarelle, joista yhteen mekin hyppäsimme.

Ranta ei ollut viihtyisämmästä päästä kaikista veneistä johtuen. Vähän roskaistakin siellä oli. Siitä huolimatta näin jokusen uimarin.

Ranta ulapalta katsottuna.

Puri-Rai sijaitsee kohtuullisen lähellä satamaa, joten rinkkojen raahaaminen ei ollut mahdoton tehtävä.

Liput lauttaan ostettiin sataman lipunmyyntipisteestä. Oikea lautta löytyi kohtuullisen helposti. Astuimme sisään perästä, suoraan vain kaikkien autojen sekaan. Puikkelehdimme rinkkoinemme lautan toiseen reunaan, ja löysimme kapeat ja jyrkät portaat kannelle.

Lautalla käy myyjiä ennen sen lähtöä, joten ainakin hedelmiä on helppo ostaa. Jotain sokeripitoista juomaa kannattaa matkan aikana nauttia, sain siitä omakohtaista kokemusta. Liikaa ei kannata juoda, jollet tahdo tutustua vessoihin. Ne ovat mitä ovat: reikä lattiassa, ovea ei saanut lukkoon eikä käsiä pestyä.

Lauttamatka oli pitkä ja tylsä. Istumapaikoille ei juurikaan tuuli osunut, joten ajoittain oli tuskaisen kuuma. Kannella seistessä sai nauttia tuulen vireestä, mutta jatkuva auringonpaistekaan ei ole hyväksi. Nesteet haihtuu ja iho palaa huomaamatta.

Tuolit olivat kovat ja puiset, kunnon lepoasentoa ei saanut. Kaamea öljynkäry sai pään kipeäksi. Loppumatkasta voin huonosti, mutta mukana ollut appelsiinimehu auttoi. Huono olo johtui siis matalasta verensokerista tai nestehukasta.

Matka kesti noin viisi tuntia yhteensä. Valaita emme nähteet, mutta muutaman upean delffiininhypyn saimme todistaa

Kun vihdoin pääsimme perille, odottelimme lautan tyhjenemistä autoista ja poistuimme vasta sitten. Rohkeimmat kävelivät pokkana kuorma-autojen keskellä.

Heti lautalta ulos päästyämme vastassa oli lauma innokaita taxikuskeja, kyytiä ei siis todellakaan tarvinnut etsiä.

Otimme suunnaksi suunitellusti Kutan. Kuljettaja esitti hinnaksi 450 000 rupiaa, mutta saimme tingattua hinnan 200 000, eli noin 20€. Matka kesti tunnin verran. Näimme hurjan paljon hevosia tiellä. Siellä ne parat kopsuttelivat huonoilla kengillään muhkuraisella asfltilla ja vetivät perässään kärryjä.

Kutalla ei ollut lainkaan bungaloweja rannalla, mikä oli sääli. Kyselimme Dream Kuta-nimisestä paikasta yösijaa, mutta se oli täynnä joten jäimme Segara Anak-nimiseen hotelliin.

Lämmin vesi kuului hintaan, mutta suihkusta tuli vain kylmää. Vessanpytty ei vetänyt ja parista ikkunasta puuttui verhot. Valitettuamme saimme toisen huoneen.

Hotellin ravintolan palveluntaso ei ollut priimaa. Tilasimme kaksi pannukakkua. Saimme yhden. Pyysimme laskun, saimme sen kun pyysimme uudestaan. Pyysimme cocista, saimme senkin vasta toisella tilauksella.

Hotellissa oli myös Wi-Fi, mutta nettiin pääsi vain ravintolan tiloissa. Tarvittiin salasana, joka vaihtui käsittämättömän usein. Jopa tunnin välein. Aamupala kuului hintaan. Hotellin uima-allas oli mukavan kokoinen ja rauhallinen. Suihkuun kannattaa ehdottomasti mennä uimisen jälkeen, itse sain melkoisen ihottuman. Onneksi se rauhoittui nopeasti hydrokortison-voiteella.

Kuta oli äärettömän rauhallinen, melkein hiljainen paikka. Ei oikeastaan mitään tekemistä. Kissoja, koiria, lehmiä ja kilejä meni siellä täällä. Ne saivat olla rauhassa, tai nahistelivat korkeintaan keskenään. Kaiken sen kukkotappelun jälkeen hermoni kaipasivatkin tällaista lepoa. Ei tarvinnut olla koko ajan varuillaan.

Rannalla voi kokea melkein autiosaaritunnelman. Auringonottajia ei todellakaan ollut. Eikä ollut oikein aurinkotuolejakaan. Pari erittäin sitkeää kaupustelijaa me saimme kimppuumme, ja vaikka kuinka sanoi että kiitos ei, en todellakaan tarvitse, ei auttanut. Vain täysi puhumattomuus toimi ja saimme jäädä omaan rauhaamme.

Rannat olivat tosiaan mukavan hiljaisia, mutta meriheinää ja levää oli aika paljon. Jos nämä eivät häiritse, ja haluaa makoilla pyyhkeen päällä rauhassa, voi tämä olla paikkasi.

Muutaman kilometrin päässä on kuulemma ranta, jossa voi surffata. Rannalla on kohtuullisen paljon ränsistyneitä ravintoloita ja baareja, jotka ovat nähteet parhaat päivänsä. Kävimme limulla yhdessä tällaisessa.

Aluksi piti saada myyjä hereille. Kun hän vihdoin ymmärsi saaneensa asiakkaita, vaikutti tyyppi aika kyllästyneeltä. Ehkä hän olisi halunnut nukkua rauhassa. Hörpimme juomamme ja läksimme häntä häiritsemästä.

Lombokin Kutasta jäi ihan hyvä fiilis, mutta se ei todellakaan sovi matkustajalle, joka haluaa paljon tekemistä ja palveluita. Vaatimattomalla ja rauhallisuuden nälkäiselle tämä on nappipaikka.

Minun ruudukkoni

Pari kuukautta takaperin huokailin ihastuksesta nähdessäni ensimmäistä kertaa kuvia Louis Vuittonin tämän kevään mallistosta. Sydämeni sykki ralliruudulle heti. Ai että, ihanan raikasta ja erilaista jokakeväisten kukkien ja seiloriteemojen sekaan. Arvaatekin varmaan, miten tässä kävi?

No niinkin onnellisesti, että nappasin äidin mukaani kangaskauppaan. Tässä tulos. Voisinko olla tyytyväisempi? Tuskinpa. Kiitos äiti taas tästä ihanuudesta!

Tänään ruutumekko pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön, lähtiessämme metsästämään makuuhuoneeseen yöpöytiä. Janin vanha valkoinen hirvitys joutaa kaatopaikalle, ja kuvassa näkyvät mustat tikkaatkin ovat alkaneet kyllästyttää. Kävimme kolmella eri kirpputorilla, ja kas, viimeisellä tärppäsi! 20€ maksoimme uudestavanhasta yöpöydästämme, joka vaatii hiukan tummaa öljyä kylkeensä ollakseen aikalailla täydellinen.

Niin tosiaan, kirjoittelin joskus makuuhuoneemme sisustussuunitelmista. No, ne suunitelmat on jo kuopattu, ja uudet paremmat kehitelty tilalle. Muutosprosessi vaan on niin alkutekijöissään, että eipä siitä vielä enempää. Huone vaatii muutamia huonekaluja ja ainakin uuden tapetin, ennekuin se näyttää siltä miltä toivomme. Palataan siihen joskus, kun muutosta on tapahtunut.
Tässä vielä kuvia ruutumekosta, siitähän minun oli tarkoitus kirjoitella 🙂

Lopuksi todistusaineistoa, että on niitä ruutuja muillakin kun LV:llä, mutta ainakin meikäläiseen kolahtivat just eikä melkein ralli- tai shakkiruudut. Yksi aika yllättäväkin kuvio mikä on alkanut kiinnostaa, on kukonaskel. Olen pitänyt sitä vähän tätimäisenä, mutta saas nähdä milloin itse kuljen kukonaskelkuvioidussa jakussa 😉

Viettäkäähän mukava ilta! Minä ainakin vietän. Kuntosalitreeni, sauna ja Kosto. Nam.

Ansku

Kevätmuodin kaipuu

Kylläpäs nyt koetellaan. Olen kaksi viimeistä viikkoa odotellut tätä lauantaita into pinkeenä. Siskon lapset olivat meillä yökylässä, ja aamusta lähdimme Flamingoon lillumaan, kylpemään ja laskemaan mäkeä. Niin hauskalta kuin tämä kuulostaakin, päivän kohokohta olisi KUITENKIN ollut pikaiset vierailut parissa vaatekaupassa, jonka tarjontaa olen katsellut netistä käsin, näppikseltä kuolaa pyyhkien. Älkää käsittäkö väärin, odotin paljon myös Flamingoa, mutta ymmärrätte varmaan vaatteita ja muotia rakastavaa tyttöstä 😉 Niin siinä sitten kävi, että villi virta ja muut mäet veivät, turhankin innokkaasti. Meillä oli niin hauskaa, ettemme malttaneet lähteä vesipuistosta ajoissa pois. Kaiken sen vedessä riehumisen jälkeen vatsa itki nälkäänsä. Kun herkkupurilaiset oli syöty, olikin kello jo niin paljon että oli lähdettävä kotia kohti. Tunnin ajomatka edessä, ja koiraparka ollut koko päivän yksin kotona. Ei ollut aikaa kevätmuodin hypistelylle. No, ehkä selviän hengissä.

Ei auta muu, kuin suunitella uusi reissu. Ensiviikonloppun on vapaata, ja ja tuo shoppailusta innostunut puolisonikin on halukas lähtemään farkkuostoksille. Vielä viikko siis edessä. Kuinkahan maltan pitää nokkani pois lähempänä sijaitsevista putiikeista. Kaikki nuo raidat ja inkakuosit… Tämä on suorastaan kiusantekoa 😀 Onneksi saan huomena ensiapua pahimpaan ruudun puutteeseen. Laitan sitten kuvia tulemaan!

Nyt toivottelen hauskaa viikonlopun jatkoa, ja yritän pysyä pois nettikaupoista.

Ansku

p.s. Isosisko hei, jos satut lukemaan tätä sielä Isossa omenassa, ja löydät jotain hauskaa ylläolevasta listasta, saa tuoda tuliaiseksi 😉

Asut: 1 ja 2 Zara, 3 ja 4 Asos.