Kesäinen päivä Helsingissä

Kun kaksi elämäänsä kameran etsimen läpi katsovaa bloggaajaa tapaavat, voisi äkkiseltään kuvitella kuinka muistikortti täyttyisi vähintäänkin ääriään myöden kuvista. Voisi luulla, että se olisi enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Vaan mepä Anna-Marian kanssa laitoimme säännöt uusiksi, kun vietimme aivan mahtavan mukavaa päivää viime lauantaina. Otettiin me miehetkin mukaan, ja hengailtiin oikein urakalla pitkin poikin kaunista kesä-Helsinkiä.

Minä sitten rakastan hengailua. Kun saa kävellä rauhaksiin pitkin poikin, ihastella maisemia, varsinkin merellisiä. Maistella välillä kylmää kuohuviiniä, ja jatkaa taas matkaa. Onneksi päänsisäiselle muistikortilleni jäi niin paljon matskua, ettei tässä ole hätäpäivää. Näiden kivojen kesämuistojen avulla jaksaa taas niinä pimeinä päivinä, kun kesä sananmukaisesti on muisto vain.

Älkää nyt kuitenkaan käsittäkö väärin. On minulla kuvia, niitä vain ei ole niin paljon.

Palataan vähän ajassa taakasepäin, viime viikonloppuun, niin näytän niitä otoksia.

Aamu alkoi yhdessä Janin kanssa kiireettömällä aamupalalla hotellissa, jonka jälkeen olikin jo rynnättävä kylmään suihkuun, hellettä pakoon. Jälkimmäinen oli oikeastaan aivan turhaa, viileä fiilis kun kesti tasan niin kauan kuin puki vaatteet päälle.

Puolenpäivän aikaan loistava treffiseuramme, Anna-Maria ja hänen miehensä saapuivat hotellimme aulaan meitä vastaan. Hikoilimme Nautiskelimme hetken auringonpaisteessa ratikkaa odotellessa, ja päädyimme lopulta meren äärelle. Vene vei meidät edulliseen kuuden euron hintaan viereiseen saareen, jossa kilistimme kesälle(saatoimme myös päivitellä kahden minuutin venematkan hintaa). Matka tosiaankin kesti niin pikkuruisen pienen hetken, että kuvaillessamme unohdimme hypätä veneestä! Vaan eipä haitannut pikku lenkki, Skifferin kuumalle terassille löysimme silti tiemme.

Päivän aikana seikkailimme pitkin suloisia saaria, haistelimme merituulta, kuuntelimme kuinka ihmiset ilkoivat rantavedessä. Söimme jäätelöä(muut söivät, minä lähinnä sotkin, kun sain aikaan liian suurella annoksellani jäätelötulvan), lounastimme viehättävässä merenrantakahvila Cafe Ursulassa, ja ihailimme maisemia korkealla maailmanpyörässä, Finnairin Skywheelissä. Teetätimme kokemuksesta kuvamagneetin, ja kävimme kesken päivän taas kylmässä suihkussa kun tuntui että sulamispiste on käsillä.

Sitten teimme uudet treffit.

Sanoisin, että oli nappivalinta varata pöytä Meksikolaisravintola Patronasta. Eikä vähiten siksi, että poden valtavaa Meksiko-kuumetta.

Söimme Patronassa illallisen, joka sisälsi viisi suussasulavaa annosta. Herkut huuhdeltiin alas margaritalla sekä sangrialla, joka muuten oli maistuvin mihin olen törmännyt. Tiedättekö, en ole koskaan syönyt niin hyvin. Voin täydestä vatsastani, eikun siis sydämestäni, suositella tätä Meksikolaisravintolaa. Tarjoilu pelasi, ruoka oli täydellistä, ja paikka henki aitoa Meksikolaistunnelmaa. Lämpötila tosin nousi pienehkössä ravintolassa niin korkealle, että fiilis todellakin oli kuin Meksikossa konsanaan.

Illallinen ei auttanut pahanlaatuista Meksikokuumettani, vaan himoitsen tuonne asteekkien ja makujen maahan nyt entistä hurjemmin.

Lomasta puheenollen… Viimeinen työvuoro starttaa näillä näppäimillä. Sitten, neljä viikkoa lomaa! Tykkään! 

Viikonloppu oli aivan ihana, näitä lisää! Ehkä pian saamme pariskunnan tänne meille vieraaksi, saa nähdä sitten mitä keksitään.

Ihanaa päivää teille!

Ansku

Kaksi

Viime perjantai oli jälleen sellainen päivä, kun jouduin tosissani onnittelemaan itseäni uusista tulevaisuuden suunitelmista. Työvuoron päätyttyä mieleni valtasi ahdistus. Tuo pieni pirulainen, joka koko päivän oli kiivennyt yhä ylemmäs, ja ylemmäs kohti rintakehää ja siitä eteenpäin hartioille.

Kotimatkalla tekstasin miehelle. Vaadin joko lasiin valmiiksi kaadettua alkoholiannosta, tai sitten vaihtoehtoisesti rahoittavaa lääkettä. Jälkimmäinen oli tietenkin vitsi, mutta ensimmäinen, se ei ollut. Mieheni ymmärsi yskän, ja niinpä nautin lasillisen kylmää kuohuviiniä heti ensimmäiseksi kun saavuin kotiin.

Normaalisti en lähtisi lääkitsemään itseäni alkoholilla, mutta perjantai oli poikkeus. Viikonlopun suunitelmiin kuului nimittin Helsingissä hengailua hauskassa seurassa. Enkä missään tapauksessa tahtonut lähteä matkaan ahdistuneena, pingottuneena ja valmiina purskahtamaan itkuun. Niinpä samalla kun kuohuviini pirskahteli vatsassani, freesasin itseäni matkakuntoon, pakkasin vielä viime hetken tavarat reppuun, ja olin valmis reissuun. Juna-asemalla olo oli pirteämpi.

Alkuillasta saavuimme Helsinkiin. Riensimme aivan liian kuumaan hotellihuoneeseemme aivan Kampin kauppakeskuksen viereen, ja jätimme laukut sinne. Sitten otimme suunnaksi kaimani kauniin kodin, jonka vieressä taltioimme nopeasti illan asun. Pidän hurjasti tuosta paisleykuvioisesta mekosta, jonka Sri Lankasta hankin, mutta kuuma se on. Trikoo ei oikein toimi helteessä.

Ilta oli kepeän iloinen, ja niin herkullinen. Anna-Maria ja hänen miehensä olivat taikoneet mainion illallisen, ja tiedättekö, meitä hemmoteltiin kahdella eri jälkiruualla! Ravintoloissa usein harmittaa, kun mieli tekisi kahta jälkkäriä, ja sitten pitää valita niiden väliltä. Vaan nyt ei tarvinnut. Elämän pieniä iloja.

Puolenyön aikaan päästimme isännän ja emännän nukkumaan. Kävelimme hiljaksiin ohi täynnä olevien terassien, pissan hajuisten alikulkutunneleiden, ja komeana paikallaan seisovan eduskuntatalon, kohti hotelliamme. Lauantaina vietimme aurinkoista Helsinkipäivää, mutta siitä vähän myöhemmin. Iltavuoro kutsuu. Kolme työvuoroa vielä, sitten alkaa loma. En todellakaan malttaisi enään odottaa.

Iloista tiistaita!

Ansku

Festarihumussa

Kesä. Se on varmasti ihmisen parasta aikaa. Olen todennut sen toki aiemminkin, mutta jotenkin tänä kesänä se on oikein korostunut. Siitäkin huolimatta, etten ole ollut edes lomalla vielä! Ihanat säät, ystävät, menot ja meiningit ovat syypäitä tähän onnelliseen tilanteeseen. Tämäkin viikonloppu on ollut aivan suurenmoinen, mutta palataan siihen vähän myöhemmin. Nyt haluaisin nimittäin avata kuva-arkistoani viime viikonlopulta.

Kuvittele tanssivasi auringonpaisteessa ystäviesi kanssa, kun edessäsi suurella lavalla huomion vangitseva artisti pistää parastaan. Laulat äänesi käheäksi, ja istahdat sitten viltille maistelemaan piknikeväitä. Myöhemmin olutteltassa, iloisten ihmisten ympäröimänä, nostat huurteisen huulillesi. Kippistät kavereiden kanssa hyvälle päätökselle tulla ensi vuonna uudestaan. Kuvittele kaikki tämä hauskuus satumaisen kauniilla paikalla, keskiaikaisen linnan juurella, kimmeltävän veden äärellä.

Kiteytinkin tähän oikeastaan aika mukavasti viimeviikkoiset festarit Hämeenlinnassa.

Wanaja Festivaalit on järjestetty Linnan puistossa jo vuodesta 2004. Itsekin olen juhlinut humussa jo monet kerrat, ja pääsyt todistamaan läheltä kuinka tapahtuma on kasvanut ja komistunut. Silloin joskus, oli kävijämääräkin vähäisempi, mutta fiilis, se on ollut aina sitäkin korkeammalla. Tänävuonna Wanaja Festival rikkoi kävijäennätyksensä kun 24 500 juhlijaa valtasi alueen.

Kuulostaa paljolta. Siitä huolimatta alueella ei ollut tungosta joka saisi ahtaanpaikankammoisen yskähtämään ahdistuneena, ellei sitten lavan edustaa lasketa. Sielä nimittäin oli porukkaa bändien vetäessä settejään, mutta missään vaiheessa en joutunut jonottamaan niin pitkään, että olisin ehtinyt siitä harmistua. Tämä on asia, jota arvostan. Olen ihminen, joka inhoaa ajan hukkaan heittämistä.

Festivaalit alkoivat jo perjantaina, mutta me aloitimme juhlinnan vasta lauantaina. Tässä hiukan tunnelmia:

Viimeisen kollaasin kuvat: Pasi Vähänen

Hei Wanaja Festival, tavataan taas ensivuonna, kiitos kivoista festereista!

Ansku

Yhteistyössä Wanaja Festivaalien kanssa

Kruununa kukkasia

Kun yhdistää kesäiset festivaalit sekä kukkaset, on lopputuloksena kukkaseppele. Tietenkin. Tai ehkä sittenkin festariseppele. Niin tai näin, vietin kuitenkin viime lauantaina äärettömän mukavia festareita Hämeenlinnassa, päässäni kaunein ja runsain seppele jonka olen kuunaan nähnyt. Katsokaapa vaikka:

Kun hain festarikruununi kukkakauppa Kaisan Kukasta, sain kuulla, että nyt on trendikästä sekoittaa kukkiin koruja. Niinpä minunkin, Alice in Wonderlandiksi nimetyssä kranssissani, kimmelsivät koristeet kuin pöllön silmät sulassasovussa orkidean ja gerberan kanssa. 

Kaisan Kukan miellyttävä floristi kertoi, että aluksi tarkoitus oli tehdä herkkä, perinteinen seppele. Mutta sitten se lähti. Vähän käsistä, taisi hän sanoa. Mutta minkäs teet, kun inspiraatio iskee. Silloin on toimittava, ja kuunneltava vaistojansa. Senhän me kaikki tiedämme. Silloinhan lopputulos voi olla jotain näin mielettömän upeaa. 

Toisaalta en lainkaan ihmettele innostusta ja kipinää. Jos minä työskentelisin niin kauniissa paikassa, kaiken sen väriloiston ja tuoksujen keskellä, olisin yhtä inspiraatiota. Olen varma siitä. Mutta niin, minä olenkin kukkaistyttö. Nautin niiden kauneudesta, runsaudesta, ja sitten taas toisena päivänä yksinkertaisuudesta. Rakastan saada kukkia lahjaksi, mutta rakastan yhtälailla antaa niitä. Voisin viettää puutarhoissa tunteja, vain kukkia ihaillen. 

Mitäs sanotte, tehdäänkö tästä päivästä kukkapäivä? Poiketaan kukkakaupassa, haistellaan, ihastellaan ja valitaan lopulta jokin ihana kukka. Ehkä kimppu tai ruukkuun istutettu. Asetetaan se joko omalle ikkunalaudalle tai ilahdutetaan sillä hyvää ystävää. Samalla voi laittaa tilaukseen oman ihanan kukkaseppeleen, tai vaikka jonkin muun suloisen kukkakoristeen kesän juhliin. Vain taivas on rajana, kun hyvä floristi päästetään irti. 

Kaunista päivää!

Ansku

P.s: Mikäli pyörit Facebookissa, käy ihastelmassa kukkaloistoa Kaisan Kukan Facebook-sivulla!


Yhteistyössä Kaisan Kukan kanssa. 

Arki

Yhdeksän, on luku joka vastaa työpäivieni määrää ennen kesälomaani. Sitä odotettua ajanjaksoa, jolloin huokaisen helpotuksesta. Ja tiedättekö, kesäloman jälkeen en palaakkaan enään samanlaiseen arkeen kuin normaalisti. En oikein käsitä tätä vielä, enkä uskalla puhua asiasta enempää, sillä tiedättehän sanonnan: kell onni on, se onnen kätkeköön. Pelkään, että jos julistan asioitani ihan kaikkien kuullen, tipahdan tältä hattaran kevyeltä pilveltäni, ja rymähdän naama edellä risukasaan. Siihen samaan, johon olen jo niin monesti mennä rämähtänyt.

Kun asiat loksahtelevat uomiinsa, kerron täälä blogissanikin miltä tulevaisuuteni näyttää. Palataan siis ihan pian! Sitä ennen, aion juhlia festareita, käydä töissä, huhkia kuntosalilla ja nauttia kesästä työn lomassa. Aloitan festareista. Ne ovat tänään!

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Ansku

P.s: Kuvan asu parin päivän takaa.

P.p.s: Jos kiinnostaa seurata meikäläistä Instagrammissa, löydät minut nimellä: annamaria_shoeloverblog

Vapaapäivät

Oh vapaapäivät! Nuo liian nopeasti ohi liukuvat elämäni ilot. Tälläkertaa kaksi vapaapäivääni sisälsivät mm. terassihampurilaisen sekä kesän ensimmäisen terdesiiderin. Pakenin myös äkillistä ukkoskuuroa kirpputorille, josta teinkin kivan löydön(ehdin myös ihmetellä korkeita hintoja, jälleen kerran). Perkasin takapihan rytökasaa siinä määrin, että oikean käteni pikkurilli on aivan hellänä. Aion pitää taukoa kitkemishommista, ja siirtyä toisen rytökasan kimppuun sitten joskus. Hamassa tulevaisuudessa. Odottelen inspiraatiota, ja istuttelen siihen saakka jotain nättiä raivaamalleni kukkamaalle, jota tällähetkellä koristavat vain anopilta saadut Luutnantinsydämet. Mikähän sinne sopisi niiden kaveriksi, olisiko ehdotuksia? Tälle kukkamaalle aurinko paistaa pilvettöminä päivinä tauotta.

Poikkesimme tiistaina tosiaan kaupungilla. Päivä oli ihan lämmin, muttei liian kuuma. Juuri hyvä päivä pukeutua farkkuun.

Olen kokenut viime aikoina bleiserit itselleni liian tätimäisiksi vaatekappaleiksi(onko tämä sitä kolmenkympin kriisiä?), mutta halusin antaa takille kuitenkin mahdollisuuden. Farkkuhaalareiden kanssa en havainnut kokonaisuudessa tätimäisyyden häivääkään, joten tunsin oloni kotoisaksi. Tykkään myös roikottaa henkseleitä lantiolla, vaikka sillointällöin vedänkin ne olan yli, kunnon maajussin tavoin. Tai ainakin vähintään silloin, kun ravintolassa haluan säilyttää myös takanani istuvien ruokahalun. Vaikka rekkamiehen hymyäni koristaakin nätti tatuointi, jätän sen esittelyn kuitenkin uimarannoille.

Tälle viikolle tiedossa on vielä kaksi iltavuoroa, ja sitten lauantaina on vihdoinkin vuorossa Wanaja festarit! Ihanaa päästä fiilistelemään huippubändejä. Onko kukaan muu tulossa?

Iloista viikon jatkoa!

Ansku

Brim hat

Kuuma kesä oli silloin vasta kuiskaus alkukevään päivässä, jolloin lisääntyvä valo sai suupielet hymyyn. Sinä päivänä me kokeilimme valloittavan kaimani kanssa leveälierisiä hattuja. Niitä sellaisia, jotka suojaavat kasvoja paahteelta, ja joita käytetään kun halutaan näyttää hienoilta leideiltä.

Minä olin silloin jo niin kesäfiiliksissä, että en malttanut jättää kaunista ladyhattuani Stockmannin päähineosastolle. Joku muuhan olisi saattanut sen ostaa, sitäpaitsi tiesin että en halua viettää kesää ilman isolieristä hattua. Niinpä se päätyi kassan kautta muovipussiin, ja siitä eteenpäin hattuhyllylleni odottelemaan sopivaa ajankohtaa asettaa hattu päähäni.

Viime viikon keskiviikkona vietin vapaapäivää. Aurinko paistoi. Kävin kuntosalilla, nautin aamupalan terassilla. Sitten palvoin hetken aurinkoa. Oikeastaan palvoin keltaista taivaankappaletta niin pitkään että vatsa kurni taas. Kylmä valkoviinilasillinen sekä lohimedaljonki mielessäni pukeuduin valkoiseen hellehameeseen. Pisteeksi iin päälle asetin kesäisen lierihatun päähäni, ja olin valmis kaupungille. Nips naps, napsimme kuvat kukkaloiston keskellä, Vanajaveden rannalla.

Tiesittehän muuten, että blogiani voitte seurata Blogilistan, Bloggerin, sekä Bloglovinin lisäksi myös Facebookissa?

Ehkä tiesittekin, mutta arvatkaapa mitä! Shoe lover on myös Instagrammissa. Tuo samainen kaimani, jonka kanssa vietimme aikaa hattuosastolla, huomautteli toistuvasti kuinka kerrassaan hölmöä on olla käyttämättä Instagrammia. Viimeisimmän palopuheen ja järkevän perustelun jälkeen sitten vihdoin otin tuo jo satojen miljoonien ihmisten käytössä olevan sosiaalisen median muodon käyttööni. Ja onhan se kiva! Sinne tulee räpsittyä kuvia kesken päivän. Myös tämä asu päätyi Instagrammiin reaaliajassa. Kiitos painostuksesta, Anna-Maria!

Mikäli meikäläisen Instagrammaukset kiinnostavat, löydät minut nimellä annamaria_shoeloverblog.

Mukavaa päivää! Minä lähden pankkiin kyselemään apuja elämänmuutokseen.

Ansku

Bloggaaja ja sen koira

Ihanaa päivää teille! Minä painelen taas töihin…

Ansku

Kesämeno

Ihan ensimmäiset festarini juhlin viisitoistakesäisenä Vaasan Rantarockissa. Villi yleisö melkein talloi minut Scooterin keikalla jalkoihinsa, otin ensimmäisen lävistykseni ja loikkasin benji-hypyn. Sittemmin, aikuisena hyppäsin toisenkin kerran. Jälleen oltiin festareilla, ja mikä parasta, ihan tässä kotikulmilla.

Ihan pian, itseasiassa jo ensiviikon viikonloppuna(18-20.7), kotikulmillani tapahtuu taas. Nimittäin kohta on taas se aika vuodesta kun keräännyn ystävieni kanssa kauniin veden äärelle, upean keskiaikaisen linnan kupeeseen kuuntelemaan hyvää musiikkia ja nauttimaan kesästä. Kyseessä on tietenkin Wanaja Festivaalit!

Välihuomautuksena täytynee sanoa, kyllä, pidän Hämeenlinnaa edelleen kotikaupunkinani, vaikka olenkin muuttanut naapurikuntaan.

Mutta voi, en malttaisi odottaa että pääsen fiilistelemään Jenni Vartiaista, bilettämään Haloo Helsingin tahtiin, ja nostalgisoimaan Klamydian ja Kaija Koon rokatessa lavalla! Jenni on ihan mieletön artisti. Olen nähnyt hänet kahdesti konserttisalissa, mutta uskon että festari-Jenni on jopa vielä parempi. Mimmi aloittaa lauantaina jo iltapäivällä kello 16.45, joten kaikki Jennifanit paikalle ajoissa, hop!

Perjantaillekin on luvassa kovaa kattausta, kun ainakin Erin, Michael Monroe sekä Raappana pistävät parastaan.

Tarkemman ohjelman ja infon löydät Wanaja Festivaalien kotisivuilta(klik). Nähdäänkö Wanajassa?

Aurinkoista viikon jatkoa, blogikaverit! 🙂

Ansku

Yhteistyössä Wanaja Festivaalien kanssa

Joku roti

Nyt se on tapahtunut. Sisustuskärpänen pääsi puraisemaan. Olenkin odotellut moista tapahtumaa, itseasiassa jo aika kauan. Oikeastaan siitä asti kun muutimme keltaiseen taloomme, melkein kolme vuotta sitten. Ostimme silloin yhdessä hötäkässä sohvan, maton, olohuoneen tv-tason, keittiönpöydän ja tuolit. Siihen se sitten jäi. Pikkuhiljaa yksi kerrallaan löytyivät makkariin yöpöydät, mutta muuten mitään mullistavaa ei ole tapahtunut. Oli siis jo aikakin, että fiilis sisustamiseen löytyi. Tai oikeastaan idea. Sehän tässä on puuttunut.

Yhtenä iltana piirsin unelmieni sohvapöydän. Se on valkoinen, en kerro muuta. Näytän sen sitten kun joskus löydän sellaisen. Haaveideni valkoisen sohvapöydän ympärille alkoi sitten hahmottua muitakin sisustuselementtejä. Mattoa (joka ei ole oikeasti olekkaan matto, eikä se lattialle tulisikaan), toisenlaista mattoa, sohvatyynyjä, kukka-asetelmia, sekä isoa ihanaa torkupeittoa ja sen sellaista.

Nämä aatteet mielessäni lähdimme Janin kanssa ostoksille kaupungille. En löytänyt mitään. Mutta ei se haittaa. Olinkin vähän varauunut, ettei olohuoneemme muuta muotoaan hetkessä. Onhan se nytkin jo malttanut odotella kolmatta vuotta. Ehkä tässä etsiskellessäni keksin mitä teen tuulikaapille ja eteiselle. Se vasta olisikin jo jotain.

Pukeuduin ostosreissullemme rennon kesäisesti. Yksinkertaisuus kunniaan, ajattelin. Sitten pujotin kaulaani ison korun, ja ajattelin, yksinkertaisuus hiiteen. Mutta ranteet jätin paljaiksi. Joku roti sentään hei.

Pidin kyllä asusta. Sen rentoudesta ja hengestä. Pidän myös noista ärsyttävistä tossuista, jota ovat alkuun jalassa ihan hyvät. Sitten, jonkin ajan kuluttua oikea isovarvas alkaa huomatella ettei se oikeastaan mahdu kenkään kunnolla. Kirotut eriparijalat. Olen odotellut kengän venymistä, mutta sitä ei ole vielä tapahtunut.

Tänään vuorossa on taas iltavuoro. Kolme ihanaa vapaapäivää oli ja meni. Tälläkertaa osasin nautiskella olostani, en täydellisesti, mutta kuitenkin. Tällaiselle kaltaiselleni suorittajalle niinkin yksinkertainen asia, kuin vapaapäivän vietto, voi olla äärimmäisen vaikeaa. Olen kuitenkin ottanut askeleen eteenpäin tiedostaessani asian, myöntänyt sen ääneen, ja tarttunut haasteeseen. Päämääräni on, että kun elokuussa koittaa loma, nautin siitä. En vain suorita sitä.

Mukavaa päivää!

Ansku