Siipi ja risti

Pastellinsävyiset takit riemastuttavat syksyn yllättävimpänä trendinä. Halinalletakiksikin jossain muotilehdessä näitä pörröisempiä tai runsaimpia versioita söpösti kutsuttiin. Itse en katsonut tarpeelliseksi hankkia uutta paksumpaa takkia syksylle, tai talveakaan ajatellen. Ostin nimittäin villakangastakin viime vuonna. Tylsästi mustan. Jos satsaisin vaaleanpunaiseen pörrötakkiin, aivan varmasti huomaisin sen jossainvaiheessa jäävän liian vähälle käytölle, ja unohtuvan lopulta kokonaan. Ei kovin kestävää kulutusta siis.

Ihastuin pastellitrendiin kuitenkin, koska kaikki uudenlainen on mukavan virkistävää. Pastellivärithän yleensä mielletään kevät- ja kesävaatteisiin. Oma vaaleansininen(joka kuvissa ei näytä yhtään niin siniseltä kuin se oikeasti on. Murr.) takkini on jo vuosia vanha. Joku saattaa muistaa tämän viime syksyltäkin. Tässä linkki, jos haluat kurkistaa miten puin sen silloin. Koska vaaleansininen on kovin suloinen väri, ja omaa pukeutumistyyliäni en lähtisi suloiseksi kutsumaan, piti kokonaisuuteen saada vähän särmää, kovuutta. Nämä adjektiivit sain ujutettua asuun tekonahkahousujen ja palikkamaisten kenkien avulla. Ristikorvakoru toisessa ja joutsenen siipi toisessa korvassa, toi myös kaivattua jujua, pientä vitsikkyyttä jota arvostan pukeutumisessa. Pisteenä iin päällä mahtavan innovatiivinen kampaus à la ystäväni.
Täytyy sanoa, että tässä on kokonaisuus jossa viihdyn. Voi miksi, miksi en osaa itse laittaa hiuksiani…

Viikko on mennyt taas haipakkaa, ja on kohta jo lopuillaan. Minä vietän viikonlopun töiden merkeissä. Rentoilkaa te muut, ketkä voitte. Työläisille taas toivotan mukavan työteliästä viikonlopun jatkoa! 🙂

Ansku

Vapaapäivä

Minä kaivoin mustavalkoraidalliset sormikkaani esiin jo viime viikolla. Siskoni taisi hiukan naurahtaa tälle vilukissalle, mutta veikkaan että sieläkin suunnalla on hymy hyytynyt, mitä ilmoihin tulee. Täälä on nimittäin järkyttävän kylmä. Kävin hetki sitten lämmittelemässä kuumassa suihkussa. Sitten vedin äidin neulomat mintunvihreät villasukat jalkaan, kaivoin kaapista lämpöiset olohousut ja verhouduin joululahja-aamutakkiini. Edessäni on höyryävä mukillinen vihreää teetä sekä tietsikka. Alkaa tuntua paremmalta. Voisin viritellä takkaankin tulen. Osaankohan enään? 🙂

Minä onnekas vietän tänään vapaapäivää. Herästyskellon särjettyä uneni, puin ulkovaatteet päälle ja lähdin raikkaalle kolealle aamulenkille. Talsin koiran kanssa ystävälle aamupalalle. Mukava tapa aloittaa päivä. Siitä jatkoin lounastamaan kotiin, ja taas matka jatkui. Tällä kertaa salille. Äidin kanssa treffit nääs. Jani olikin jo kotona, kun itse saavuin paikalle. Hän oli vallanut sängyn päiväunet mielessään. Onneksi mahduin kainaloon. Päiväunet, ihanaa arjen luksusta. Loppuillan vietän blogeja ja lehtiä lukien, ruokaa valmistaen ja tietenkin Kiinteistö-Kaisan seurassa. Hän saapuu kello 21. Kanava on Liv.

Kuvissa eilisen päivän kuteet.

Mukavaa iltaa teillekin! 🙂
Ansku
P.s: osallistu arvontaan tästä

Taistelu

Jo parin viikon ajan mieltäni on kutkutellut ajatus tutustua johonkin idylliseen paikkaan. Kahvilaan, myymälään, mielellän näiden yhdistelmään. Tässä lähellä olisi yksi paikka, johon haluaisin kipeästi tutustua ja ehkä ihastuakin. Sellainen pieni kahvila maaseudun rauhassa. Mainitsinkin paikasta ohimennen jokin aika sitten.

Viikonlopun vietin työmaalla. Vaikka eilisen aamuvuoron jälkeen olisi vielä ollut aikaa tehdä vaikka mitä, ei kahvilaan tutustuminen onnistunut vieläkään. Se mokoma kun menee kiinni jo kello 16. Olen luonteeltani hirvittävän malttamaton, enkä halunnut viettää sunnuntaista iltapäivää vain sohvan nurkassa torkuskellen. Niinpä lähdimme ryystämään viimeiset terassikahvit toiseen kivaan, mutta erilaiseen paikkaan.
Pääsin samalla ulkoiluttamaan yhtä lemppariasuanikin.

Kunnon sunnuntaiajelijoiden tapaan köröttelimme Hattulaan tsekkaamaan miltä uudistettu Mierolan sillan kahvila näyttää. Kummini asuvat kahvilan lähellä, joten pikkutyttönä sielä on tullut käytyä useinkin jäätelön perässä. Nyt paikka näytti erilaiselta. Laiturit laitettu hienoiksi, ja terassilla hurjasti tilaa. Kesäpäivinä paikka on varmasti menestys. Vaikka päivä olikin viileä, joimme kahvimme sitkeästi ulkona. Kuuma kahvi lämmitti, ja mokkapala maistui herkulliselta.

Mokkapalasta pääsemmekin aasinsiltaa pitkin kipuamaan toiseen aiheeseen. Nimittäin jokaisen naisen pahimpaan viholliseen, selluliittiin. Minä olen kärsinyt siitä koko aikuisikäni. Joitakin kuukausia sitten pääsin tästä vihulaisesta aika hyvin eroon, en tosin kokonaan vieläkään. Nyt se on kuitenkin taas palannut. Syytän  ruokavaliotani. Liikun nimittäin jo niin paljon, ettei sitä ole järkeä lisätä, kun töissäkin on jaksettava käydä. Ja niinhän sitä sanotaan, että ruokavalio vaikuttaa enemmän kuin liikunta.

Aiemmin karkkipäivä oli kerran viikossa. Muuten söin hyvin hallitusti. Viikon ainut karkkipäivä muuttui viikon parhaaksi päiväksi, ja odotin sitä kuin kuuta nousevaa. Samoihin aikoihin yksi elämäni osa-alue alkoi tökkiä pahasti. Karkkipäivä helpotti oloani henkisesti. Sitten se jäi päälle. Kun mieli oli paha, herkuttelu antoi muuta ajateltavaa, tai vähintääkin lohdutti. Pari viikkoa sitten päätimme että ihan jo säästämisen nimissä jätämme karkkien ja jäätelön kantamisen muille. Karkkipäivä-kortti nostettiin taas esiin.

Hyvä niin. Aion samalla alkaa myös taistelun selluliittia vastaan. Tosin, ei se vielä tähän jää. Aion hoitaa myös elämääni haittaavan osa-alueen kuntoon, enkä anna sen enään provosoida minua hakeutumaan lakupussin pariin. Voisi sanoa että kolme kärpästä yhdellä iskulla. Iso projekti siis, mutta minä olen mukana. Herkuttelut jäävät vähemmälle, selluliitti sulaa, ja olen elämässäni onnellisempi. Myös tulevaisuudessa.
Taisto alkaa tänään, toivottakaa onnea.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Ansku

Outo juttu

Muistatko kun jokin aika sitten pohdiskelin, kuinka hauska on joskus käydä kahvilla ihan vain itsensä kanssa. Istahtaa kahvi- tai teekupin kanssa mukavaan pöytään, katsella maailman menoa ja ehkä lueskella lehteä. Tai jos oikein villiksi heittäytyy, voi vaikka kuulostella omia ajatuksiaan.

Keskiviikkona ajauduin yksin kahvilaan. Valitsin mukavan nojatuolin. Tilasin marjasmoothien ja vihreän teen. Juomieni nautiskelun lomassa selailin uusinta Costumea. Ajoittain katseeni harhautui kovaäänisiin teinityttöihin. Heillä tuntui olevan jonkinlainen show käynnissä. Sitä oli hauska seurata. Vähän matkan päässä kahvilasta oli penkki. Siihen istahti mies, huomasin. Laskin pääni muotilehteni pariin, ja mietiskelin sen olevan jollaintapaa vieläkin parempi kuin ennen. Sitten nostin taas katseeni kohti miestä, ja imaisin pitkän kulauksen marjaisaa pirtelöäni. Samalla hetkellä mies poisti hampaat suustaan. Hämmentävä tilanne, jollaintapaa. Jatkoin lehden lukemista. Mies jatkoi omia puuhiaan, ja poistui sitten paikalta. Hampaattomana vai ei, en ole varma.

Kuvan asu ei liity keskiviikkoon, vaan torstaihin. Ystäväni laittoi minulle kauniin lettikampauksen. Jos vain osaisin itse tällaisia väkertää, kulkisin joka päivä letit hiuksissani. Mitäs virkat, onks nätti? 🙂

Emilialle muuten suurensuuret onnittelut upeasta luistelusuoristuksesta! Pussaan sut puhki kun nähdään! 🙂

Ansku

Päivä, jolloin ei hymyilyttänyt

Jesta että voi ihmisellä olla naamataulu peruslukemilla. Oikein vähän huvittaa, kun katsoo näitä kuvia. Tulee mieleen yksi megahauska kuva, joka on muuten ihan pakko laittaa tänne teidänkin riemuksenne, ollos hyvä:

Eilen ei tosiaan ollut päivä ihan parhaasta päästä. Otti aivoon, suoraan sanoen. Onneksi kuitenkin iltapäiväinen vierailu ystävällä auttoi. Hymykin löytyi, kun seuraili pienen kummitytön touhuja. Hän se vasta aurinko onkin. Melkein yhtä hymyä vain 🙂

Minäkin aion hymyillä tänään enemmän. Mukavaa päivää kaikille! 🙂

 Ansku

Karhukuva täältä.

Tuulisena päivänä

Kerrassaan outoa, että näissä kuvissa vain kolmesta pidän hatustani kiinni. Sunnuntaina oli tuulista. Ainakin Vanajan rannalla tuuli tuiversi kiharani sekaisin, ja hattu karkasi päästäni tasaisin väliajoin. Ihmettelen ettei se päätynyt veteen. Ohi lipuvat sorsat tuskin olisivat auttaneet naista hädässä.

Tuskinpa, vaikka olenkin vanha sorsien ystävä. Tai ainakin yhden. Työskennellessäni seitsemäntoistakesäisenä jäätelökioskilla ankkalammella, sain eräästä kaakattajasta frendin. Pilvisinä päivinä ei asiakkaita aina näkynyt. Jostain syytä yksi lammen sorsista rohkaistui ja taapersi usein tällaisina päivinä kioskin takaovelle, jota pidin auki. Silloin tällöin annoin sille rikkoutuneita jäätelövohveleita. Aina välillä se uskalsi ottaa ihan kädestäkin. Ja niin me pidimme toisillemme seuraa. Tai ehkä vain uskottelin itselleni niin. Niin tai näin, hiljaiset päivät olivat vähemmän tylsiä, kun oli kaveri.

Hatusta sorsiin. Kuinka näppärä aasinsilta. Palataan kuitenkin vielä siihen hattuun. Olen aivan ihastunut jo viime syksynä hankkimaani huopaiseen päähineeseen. Pahus vain, se on pykälän liian iso. Harkitsin jo hatun vaihtamista sellaiseen, missä on kuminauha. Tiedättekö, sellainen vappuhatun tapainen jossa kumilenkin saa leuan alta? Epäilen kuitenkin sen käyttömukavuutta. Mennään siis tällä hiukan liian isolla, ja pidetään siitä sitten vain tuulisella säällä kiinni.

Iloa päivään! 🙂

Ansku

Arjen sankarin apuväline

Arkiruokailu tuottaa ajoittain ärsyttävän paljon päänvaivaa. Varsinkin nyt, kun olemme päättäneet alkaa säästölinjalle helmikuista matkaa silmällä pitäen. Aiemmin olimme hyvinkin huolettomia kaupassa kävijoitä, ja turhan usein on tullut koukattua Subwayn tai Mäkkärin luukun kautta. Kalliiksihan moinen tulee. Jokin aika sitten mietimme, mistä voisimme säästää. Pohdimme kaupassakäyntitapojamme ja tajusimme että jokapäiväinen kaupassa ravaaminen on lopetettava. Jäätelön- ja karkinsyönnin on loputtava myös. On alettava ruuantekohommiin, eikä kurvata Subiin herkulliselle leivälle. Ongelmaksi melkein muodostui se, ettei meissä oikein ole kokin tai keittäjänkään ainesta. Saati mielikuvitusta keksiä vaihtelua ruokapöytään.
Minä kyllästyn hurjan nopeasti.

Olen kantanut jo monen kuukauden ajan Pirkka-lehtiä kauppareissuiltamme. Lehdet ovat pullollaan herkullisia arkiruokaohjeita. Eikun selaamaan. Hmm.. Terveellistä, edullista, järkevää… Tässä avainsanat kun pyörittelin mielessäni erään päivän ateriaehdokasta. Päädyin valmistamaan Lohi-pastalaatikon. Muunsin reseptiä hiukan itselleni sopivammaksi. Käytin pastana tummaa proteiinipastaa, ja maustekurkun korvasin kesäkurpitsalla. Nounou turhalle venhnämössölle ja suolalle. Jeesjees hyville rasvoille, kasviksille ja vähän laadukkaammille hiilareille. Mahtava ruokaidea. Ja eikun hommiin!

Oli muuten herkullista! Vinkkinä muuten vielä, ripaus mustapippuria ei minusta ihan riittänyt. Suosittelen laittamaan ainakin kaksi 😉
Jos joku muu sielä ruudun toisella puolella kaipaa ideoita arkiruokailuun, nappaa K-ruokakaupasta mukaasi tällainen ilmainen lehtinen. Joka kuukausi tulee uusi, ja se on aina ihanan ajankohtainen.

Herkullista uutta viikkoa! 🙂

Ansku

Härkätiellä

Ystävät on parhautta. Tällä viikolla yksi tällainen mussukka ilahdutti minua leijonankeltaisella huivilla. Heti kun huivin väri tallentui verkkokalvoilleni, puhkesi pääni yläpuolelle ajatuskupla: sopii varmana yhteen viininpunaisen kanssa. Ääneen taisin sanoa: ihan syksyn värinen. Niinkuin se onkin. Ja niin on viininpunainenkin. Ja koska kuulemma nyt on syksy, syöksyin kaivamaan kätköistäni viininpunaiset nilkkurini ja laukkuni. Sitten ryhdyin mallailemaan.

Helpointa olisi yhdistää huivi, laukku ja kengät farkkujen kanssa. Ihan näin vähällä en halunnut päästä, vaikka farkku kankaana kiinnostikin.
Niinpä kiskoin päälleni näiden asusteiden kanssa yhden tämän kauden kiinnostavimman trendin: kellohameen. Mekossani huristelin pitkin Härkätietä. Aikomukseni oli tutustua Tiirinkosken tehtaaseen, mutta myöhästyin puolituntia. Näin kuitenkin vilaukselta lampaita. Lohtu sekin. Minä nimittäin pidän niistä.


Näiden ahh niin hauskojen kuvien myötä, tahdon toivottaa vallan ihanaa viikonlopun jatkoa! Mitä aiotte tehdä? Minä teen pitsaa. Huomena juhlitaan kummipoikaa. Moorjens! 🙂

Ansku

Tornin aamupalaelämys

Minulle hotellin valinnassa tärkeintä sijainnin ohella, on ehdottomasti hyvä aamupala. Ystäväpiirini keskuudessa on joskus jopa hiukan huvittuneesti vitsailtu aamupalarakkaudelleni. Usein käy nimittäin niin, että odotan aamupalaa enemmän, kuin sitä varsinaista syytä miksi olen päätynyt hotelliin.
Oletko sinä samanlainen hotelliaamupalarakastaja kuin minä? Jos olet, tämä on sinulle:
Jokin aika sitten yövyimme Janin kanssa Helsingissä. Majoittauduimme aivan keskustaan, kuitenkin melulta ja vilskeeltä suojaisaan paikkaan, Hotelli Torniin. Jo vuonna 1931 avattu hotelli henkii Helsingin historiaa, edelleen yhtenä kaupungin korkeimapana rakennuksena. Torni on aivan omanlaisensa hotellielämys, niinkuin aamupalansakin. Jutellaan tällä kertaa siitä.

Minä ja Tornin aamiainen sovimme loistavasti yhteen. Se nimittäin on suunnattu juuri minunlaisilleni ihmisille, joka pitävät aamupalaa hotellielämyksensä tärkeimpänä osasena. 
Kun aamulla astelin tuoksuvaan aamiashuoneeseen, kiinnitin ensimmäisenä huomiota sen valoisaan viihtyvyyteen. Isot ikkunat, kiireetön tunnelma, ja hymyileväinen henkilökunta ottivat minut vastaan. 
Fiiliksen mukaan voi valita nauttiiko aamiaisensa suuren ikkunan vieressä, samalla ihmetellen ohikulkevaa kansaa, vai haluaako kuitenkin herkutella yksityisemmin mukavassa loossissa. 
Me valitsimme jälkimmäisen. Takapuoleni oli vain hipaissut penkkiä, kun aurinkoinen henkilökunnan jäsen jo toivotteli hyvät huomenet, ja tiedusteli saisiko tuoda pöytään kahvia vai teetä. Minä otin vihreää teetä ja sainkin ilokseni koko kannullisen. Jani valitsi kahvinsa kahdesta eri paahtoasteesta.

Pöytään oli aseteltu valmiiksi hauskat mukit, sekä myös aterimet ja lautasliinat. Mukavaa ettei niitä tarvitse hakea erikseen. Hiljaista taustamusiikkia kuunnellen ihastelin hetkisen taidetta huoneen seinillä, ennen kuin pääsin itse asiaan. 
Tein ensin pienen kartoituksen valikoimasta. Tuotteet oli laitettu esille kauniisti. Juustoviipaleet oli aseteltu niin, että ne irtoavat toisistaan helpommin. Näin vältetään hienosti se että ihmiset ottavat turhaan enemmän kuin tarvitsevat. Pidin siitä, että hedelmät oli lohkottu helposti syötäviksi. Kiinnitin huomioni myös valikoiman määrään. Kaikkea löytyi, mutta järkevästi taloudellista ja ekologistakin puolta ajatellen. 
Hotellipäällikkö Markus kertoi, että tuotteita on esillä vieraiden määrän mukaan ja niitä vaihdellaan ajoittain, jotta esillä ei olisi turhaan mm. montaa erilaista murolaatua. Järkevää.

Pidän sämpylästä jossa on runsaasti siemeniä. Tornin aamiaisella on tarjoilla juuri tällaisia pehmeitä, tuoreita sämpylöitä. Aamiaiskokki hakee ne Briossin leipomosta, ennenkuin alkaa valmistamaan paljon kehuttua kaurapuuroa. 
Epäonnekseni lautaseni oli niin täynnä rapeaa pekonia, kananmunia, karjalanpiirakkaa, leikkelettä, vihanneksia ja kalaa, että yksi herkullinen sämpylä putosi lattialle. Henkilökunta oli jälleen paikalla. Ennekuin ehdin sanoa kissa, sämpylä oli jo nostettu, ja minulla uusi tilalla. Mitä palvelua!

Herkuttelimme pitkän kaavan mukaan, samalla pohdiskellen mitä kritisoitavaa keksisin kokonaisuudesta. 
Minulle tärkeä asia on valikoima. Se on Tornin Solo-aamiaisella kohdallaan. Erityisesti haluan mainita pähkinät, siemenet, valmiiksi pilkotut hedelmät sekä kalan. Esillelaitostakaan en keksinyt moitittavaa. 
Torni ei käytä pakasteita, tuotteet on merkitty neljällä eri kielellä, ja laktoosittomia sekä gluteiinittomia vaihtoehtoja löytyy. Aamiaiselle voi tulla ilman hotellimajoitusta (aamiaisen hinta on tällöin 16€), varata vaikka pöydän ja kanta-asiakkaiden erikoistoiveetkin huomioidaan. Mitä vielä voisi toivoa? 
Ehkä sen, että croisantit eivät olisi loppuneet kesken. Eipä silti, en olisi niitä enään jaksanutkaan. Epäilen myös tilanteen olleen hetkellinen, ja pian olisin saanut upottaa hampaani rapsakkaan voisarveen.

Jos Tornin Solo-aamiaisen buffetvalikoima ei jostain syystä riitä, tai yksinkertaisesti aamusi ei lähde käyntiin ilman raikasta marjasmoothieta tai Amerikkalaista pannukakkua vaahterasiirapilla, voit tilata ne lisähinnasta.

Tyttöjen viikonloppuun tai vaikka hääpäivän aamiaiselle voisi toivoa kuohuviiniä. Sitä on tilattavissa, kunhan odotat että kello lyö yhdeksän.

Miten hienoa, että pääsen Torniin pian uudelleen. Silloin tyttöjen kanssa. Ehkä kruunaamme tällöin aamiaisemme kuohuvalla.

Herkullista päivää!

Postaus toteutettu yhteistyössä Hotelli Tornin kanssa. 

Aarre

Ai mikäkö on Shoe loverin onnenpäivä? Tietenkin se päivä, kun saa sovitettavakseen kaksi paria uusia saappaita. Vielä onnekkaampaa on se, jos niistä toiset ovat juuri sellaiset kuin haluankin ja näin vältyin ikäviltä sydänsuruilta. Muistaakseni Nina leuhotti blogissaan tovi sitten kuolettavan upeista saappaista, joihin minäkin sitten menin ja ihastuin. Saappaissa vain oli pikkuruisen mitättömän pieni ongelma. Niin upeat kuin ne olivatkin, ne eivät olleet malliltaan ylipolven. Sellaisia minä olin vailla. Pohdin kenkien tilaamista kuitenkin, koska niinkuin jo mainitsin, ne olivat kuolettavan upeat.

Eräänä iloisena päivänä ihastelin niitä jälleen nenä kiinni läppärin ruudussa, kun huomasin että samalle merkille oli kuin olikin tullut toinenkin malli. Pelkistetympi, ja se mitä olin etsinytkin. Ja eikun tilamaan, sanoi Ansku kun kenkiin rakastui. Tilasin varmuuden vuoksi ne toisetkin. Eihän sitä tiedä vaikka ne olisivatkin olleet paremmat. Eivät  olleet. Kotiin jäivät siis ylipolven saappaat, ja takaisin Nellylle matkaavat ne toiset. Nyt voin onnellisena heivata vanhat muovisaappaani mäelle. How great.
Mutta nyt, saanko esitellä uudet aarteeni in action:

Viettäkää oikein mukava päivä, sateesta huolimatta! 🙂

Ansku