Aamu

Posket punoittavat vielä juoksulenkin jäljiltä, vaikka syke on rauhoittunut jo aikoja sitten. Vatsaa hellii suloinen kaurapuuro, joka sai makunsa tuoreesta ananaksesta, banaanista sekä soijamaidosta.

Miten mukava aamu.

Heräsin tänään pitkästä aikaa jo kahdeksan pintaan kohtuullisen virkeänä. Vaikka jäinkin vielä pötköttelemään, ja kuuntelemaan mieheni hengitystä, oli kiva tietää, että tänään ehtii saada aikaiseksi kaikenlaista. Toisin olisi, jos unet olisivat venyneet puoliin päiviin.

Koirat kävivät vuorotellen tökkimässä peiton alle märillä kuonoillaan, kuin kyselemässä aamulenkin perään. Tai ehkä ne kävivät ilmaisemassa pettymystään tyhjästä ruokakupista johtuen. Yhdeksän maissa Janikin nousi. Minä säntäsin juoksulenkille nuoremman koiran kanssa, miehen valitessa rauhallisemman aamun aloituksen, ja sai kävelylle kaverikseen vanhemman pikinokan.

Tälle päivälle tiedossa on vielä napakka olkapää- ojentajatreeni, ja illalla onkin synttärijuhlat. Juhlitaan oikein pyöreitä Janin kaverin täyttäessä 40-vuotta.

Mukavaa lauantaita ihmiset!

Ansku

Onnellisuuskohtaus

Eilen illalla se iski. Mies tiedusteli hienovaraisesti, onko rouva kenties tärähtänyt ja menettänyt järkensä. Ehkä se siltä hiukan vaikuttikin, kun syöksyin makuuhuoneeseen höpöttämään jo nukkuvalle miehelleni suu vaahdossa, nauraen ja posket innosta punoittaen miten hyvä fiilis minulla juuri silloin oli. Nyt se on todistettu. Me hämäläiset tosiaankin olemme hitaita. Minä nimittäin hokasasin vasta eilen, että perhana, aika moni minua stressannut asia on nyt takana.

Aloitetaan vaikka autosta. Viime kesänä punainen paholaiseni – jota fordiksikin kutsutaan – ei mennytkään enään katsastuksesta läpi. Ruoste nakersi autoparkaa siinä määrin, ettei leimaa herunut, ja siihen se jäi, pihalle seisomaan. Stressi oli kova. Autolainakin oli vielä maksettavana, ja uuden auton rahoittaminen mahdotonta. Mutta nyt, vihdoinkin, puoli vuotta myöhemmin raihnainen ford on kuljetettu autuaammille ajelumaille Tampereelle, ja tilalla on kaunis valkoinen Toyota (jota en liiemmin näe, koska mieheni on melko ihastunut. En kyllä syytä häntä. On se niin hieno).

Seuraavalle kohdalle joku saattaa naurahtaa kuivasti, mutta kaikki muodin ja vaatteiden päälle ymmärtävät kyllä tajuavat pointin: mustat, klassiset nilkkurini joutivat – eivät sentään Tampereelle, niinkuin auto, vaan roskikseen, eikä minulla puolikkaasta työajasta johtuen ollutkaan varaa ostaa uusia tilalle. Halpoja muovisia kun en kelpuuttanut. Tuli huomatuksi miten vaikeaa on pukeutua syksyllä ja talvella, kun mustat perusnilkkurit puuttuvat. Katastrofi. Arvatkaa kuka minut pelasti! Äiti, tietenkin. Äiti ymmärtää ja auttaa, kun hätä on suurin. Kiitos.

Kolmas onnelliseksi tekevä asia on sellainen, jonka mainitsemista pelkään. Haluaisin heittää sanonnan, kell onni on, se onnen kätkeköön, suoraan Tampereelle. Eiku roskikseen. Ja heitänkin. Ja kerron mikä tekee minut onnelliseksi, vaikka onkin vielä mahdollisuus että homma peruuntuu. Itketään sitten yhdessä, eiks? Pitkäaikainen unelmani päästä askel lähemmäs kirjoittajan uraa, mahdollistuu kuukauden kuluttua. Olen repinyt hiuksiani tulevaisuuttani suunnitellessani, itkenyt, välillä nauranutkin epätoivosta. Vaihtoehtoja tutkiessa aina jokin seinä nousi pystyyn, tukki tien raivostuttavalla tavalla. Mutta nyt yksi seinä on kaatumassa, minä vain odotan että se rysähtää, jotta pääsen jatkamaan matkaani. Jos Kun (huomatkaa optimismi) se kaatuu, minä aloitan Haaga-Heliassa avoimella puolella journalistiikan kurssin. Huh, nyt se on sanottu. Aika mahtavaa, eikö? En voisi olla iloisempi! Ja nyt jos joku mahdollisuuksien jumala pilaa tämän, ja kurssi ei alakkaan, minä kyllä… …okei, ei enään Tamperevitsejä.

Neljäs hengitystä helpottava asia on verkkotunnus. Kyllä vain. Oma nätti domain, eikä mikään sekava shoelover-loverhöpöhöpö.com. Tätäkin asiaa – blogin nimenvaihdoksen ohella – tuli jahkailtua se puoli vuotta. Aah, miten hyvä fiilis nyt onkaan kun asia on melkein (vaatii pientä säätöä vielä) poissa päiväjärjestyksestä.

Sokerina pohjalla muut asiat jotka tekevät minut iloiseksi ja onnelliseksi. Ne eivät ole uusia, mutta sitäkin tärkeämpiä, ja nyt suuren painon tiputtua harteiltani muistan taas nämäkin asiat jollain tapaa paremmin. Minulla on ihana, rakastava mies ja kaksi – siis KAKSI koiraa (ikuinen haaveeni oli hankkia koira. Se, että niitä on tuplasti, on melkein ihme) ilostuttamassa päiviäni. On oma nätti omakotitalo (jonka sisutus onkin kyllä yksi murheenkryyni, mutta kai aina pitää olla jokin projeksti), äärettömän rakas perhe, ja hirmuisen rakkaita ystäviä.

Ja tulevaisuus, se näyttää sekavalta, mutta ainakin siellä pilkistää valoa.

Ansku

Kaksi asiaa

Kaksi ihanaa – vaikkakin kovin erilaista – asiaa ovat ilahduttaneet viime päiviäni. Toinen on niinkin jännä juttu, kuin ihkauusi elämä. Toinen on mukavasti kuin vastakohta, siis täysin pinnallinen, mutta sitäkin kaivatumpi. Niin. Minä tosiaan laitan samaan kuvaan pienen, viikon vanhan veljenpoikani sekä uudet kengät. Mutta kun ne nyt vain ovat mukavimmat asiat viime päiviltä. Pakko tietenkin mainita myös uusi blogin nimi sekä parempi verkko-osoite. Ne ovat oikein mukavia asioita myös. Hiukan on vielä viilaamista, mutta aika monen tunnin työn jälkeen taidan pitää aiheesta pienen breikin. Tiedättekö, minun aamupäiväni meni CNAME:ja sekä tietueita ihmetellessä. Aivan hepreaa meikäläiselle… Huh.

Sen sijaan kenkien päälle ymmärrän kyllä. Ja jonkin verran myös vauvojen. Tiedän esimerkiksi, että pikkuinen veljenpoikani on äärettömän söpö tapaus. Ja pieni! En muistanutkaan kuinka pikkupikkupikkuriikkisiä näin uudet vauvat ovatkaan.

Kenkien, vauvojen ja verkko-osoitteiden lisäksi elämääni on kuulunut töitä, koirien kanssa lenkkeilyä ja kuntosalitreeniä. Seuraavaksi on aika opiskelun, kun työputki on nyt selätetty. Oikeasti tämä päivä oli varattu yrittäjyyden kurssille, mutta nämä tietotekniset toimet veivät puhdin. En enään jaksa tänään. Huomenna poikkean Helsingissä tapaamassa erästä ihanaa blondia, mutta perjantain, sen lupaan pyhittää opiskelulle.

Oletko muuten jo osallistunut arvontaan, jossa palkintona on luomulaatuista luksuskosmetiikkaa Pariisista? Osallistumisaikaa on huomiseen aamuun. Ilahtuisin kovasti rakentavasta palautteesta, ruusuista, risuista tai vaikka kehittämisehdotuksista. Tästä arvontaan, klik!

Tälle illalle on tiedossa vielä koiralenkki ja kaupassakäynti. Ahh arjen ihanuutta.
Mukavaa iltaa kaikille!

Ansku

Kaikki loppuu aikanaan

Ja nyt on aika jättää hyvästit Shoe loverille. Olen kirjoittanut tätä blogia jo aika monta vuotta. Itseasiassa, laskin että keväällä tulee viitisen vuotta täyteen. Bloggaajauranihan olen aloittanut jo aikaisemmin, mutta silloisen elämäntilanteen vaatimana lopetin (ja blogikin hävisi bittiavaruuteen). …tosin vain aloittaakseni vuotta myöhemmin uudelleen.

Tilanteet muuttuvat, ihmiset muuttuvat.

Shoe lover-blogi on kovin rakas, mutta nimi, se on hiukan harhaanjohtava. Aloittaessani blogin vuosia sitten, homma lähti minulle luontaisella, kaikkimullehetinyt-asenteella käyntiin. Blogi piti saada pystyyn heti, eikä edes nimen pohtimiselle ollut aikaa. Mietin, mikä kuvaisi minua eniten. Kenkien rakastaja tuli ensimmäisenä mieleen, ja sillä lähdettiin liikkeelle. Nyt viisi vuotta myöhemmin rakastan kenkiä edelleen. Mutta en halua profiloitua vain nimen vuoksi. Sitäpaitsi, kulutuskäyttäytymiseni on muuttunut niistä ajoista positiivisempaan suuntaan, enkä haali uusia kenkäkaunottaria kuukausittain. Yritän kiinnittää huomiota laatuun, ja ostaa vähemmän muovia, mihin tämä maailma hukkuu pian muutenkin.

Blogini kaipaa uutta nimeä. Sellaista, joka kuvaa minua, sekä blogin sisältöä paremmin. Kirjoitan elämästä ja muodista, sekä tyylistä. Joskus kauneudesta, treenaamisesta, matkailusta, hyvinvoinnista… Melkein mistä vain, jos aihe on kiinnostava. Elämänkatsomukseni on rauhaa rakastava.

Niinpä blogini tunnetaan jatkossa nimellä Peace&Style.

Muutos tulee tapahtumaan toivottavasti pian, mutta tarkkaa päivää en osaa vielä sanoa. Myös blogin osoite vaihtuu, ja vanha sekava osoite jää historiaan. Miten virkistävää.

Oletteko matkassa mukana, vaikka nimi vaihtuukin? Periaatteessa sisältö pysynee ennallaan, mutta nyt olisi ihanteellinen hetki ottaa vastaan hiukan palautetta. Mistä pidät blogissani? Mitkä aiheet kiinnostavat eniten? Mistä et pidä? Mitkä aiheet jäävät lukematta? Olisiko postaustoiveita? Sana on vapaa! Kaikki rakentava palaute otetaan vastaan nöyrän kiitollisena. Ilman palautetta on vaikea kehittyä.

Pienenä porkkanana kaikkien postausta kommentoivien kesken arvotaan Patykan suihkusaippua*, sekä saman merkin ravitseva käsien ja kynsien hoitovoide*. Kyseessä on pariisilainen luksusmerkki, joka kunnoittaa reilun kaupan periaatteita, ja jonka tuotteet ovat luomulaatuisia. Käsivoide on 19€ arvoinen, ja suihkusaippua 32€ arvoinen (merkkiä edustaa Jolie).

Kaikki postausta kommentoivat saavat siis yhden arvan. Mikäli haluat tuplata arpaonnesi, linkitä blogini esimerkiksi omaan blogiisi, Facebookiin, tms… Kerrothan kommentoidessasi, monellako arvalla olet mukana! Arvonta alkaa än, yy, tee, nyt! Ja päättyy torstaina 26.2 klo 8.

Mukavaa päivää!

Ansku

* Merkityt tuotteet saatu blogin kautta.

Ylipolvensaappaat ja karvahattu

Laiskottaa. Pehmeä sohva tuntuu juuri nyt parhaalta paikalta. Vedän peittoa vähän ylemmäs, ja toivon että palelevat varpaani sulaisivat. Eilinen iltavuoro oli, noh, sanotaan nyt näin, että se ei ollut kovinkaan mukava. 10 tunnin kiireisen vuoron jälkeen ei uni tullut – nukuin noin neljä tuntia ennen kuin kello herätti tänä aamuna uuteen työpäivään. Suunnitelmani napakasta salitreenistä kariutui viimeistään siinä vaiheessa kun kaavin viimeisiä riisinjyviä iltapäivällä lautaseltani. Sianliha pekingkastikkeella  ja riisillä oli kyllä erinomaisen hyvää. Hiilarit tekivät tehtävänsä, enkä jaksa enään liikuttaa eväänikään.

Ehkä hivuttaudun sohvan nurkasta sänkyä kohden, luen hetken ja jään odottelemaan unta. Huomennakin on pitkä työpäivä, ja aion ehtiä treenaamaan ennen sitä. Joku roti hei.

Hyvää yötä, ja mukavaa viikonloppua!

Ansku

Kevään asustemuoti

Aurinko on ilahduttanut monena päivänä. Vaikka onkin vasta helmikuu, se sai haaveilemaan keväästä. Paljastuvasta asfaltista ja näin ollen myös keveämmistä kengistä. Ehkä vähän laukuistakin.

Tulevana keväänä on mistä valita. Löytyy keveitä espadrilloja, kauniita korkkareita, suloisia balleriinoja, jykeviä tolppakorkoja – ja lenkkarit, ne ovat ajankohtaiset edelleen. Kädessä kannettava ladylaukku on ajankohtaisin malli, mutta pussukoiden ja olkalaukkujen ystävillekin löytyy omansa. Varsinkin satulalaukkumalli on raikas ja kiinnostava.

Hippihenkisyys on pyrkinyt esiin jo muutaman vuoden ajan, ja raidat sekä navy kuosit kuuluvat kevääseen kuin maito kahviin. Boheemius kurottaa tällä kertaa korkeammalle. Hanki mokkakengät tai laukku, ja olet hetkessä muodin huipulla.

Väreistä suloiset puuteriset, valkoinen ja räiskyvän kirkkaat, puhtaat sävyt ovat ajankohtaisimmat – eikä konjakin ruskeallakaan voi mennä pieleen. Romantiikasta haaveilevan on mukava sujauttaa jalkaansa haalean vaaleanpunaiset avokkaat ja valita kukkakuosinen kassi, kun taas päivänä jolloin kaipaa energiaa asusteista, voi käyttöön ottaa kirkkaan keltaisen, sinisen, tai vai vaikka punaisen olkalaukun.

Aurinko- ja silmälasirintamalla naiselliset 60-luvun sihteerikköpokat, Harry Potterista tutut pyöreät, sekä vähän suuremmat, 70-luvun vivahteella maustetut mallit ovat ne, joita kannattaa tähyillä. Nenänvarrelleen voi asettaa vaikka farkkukankaalla päällystetyt, tai sitten söpöt pastellinväriset arskat.

Korumuoti kääntyy retroilun puolelle. Suuret statement-korut saavat kilpailijakseen näyttäviä ja värikkäitä muovihelyjä, tai sitten kaulaansa voi pujottaa hippihenkisen riipuksen, ja koristaa ranteensa boheemeilla kolikkokorulla.

Oma pääni kääntyy hippihenkisten korujen kohdalla, ja toisaalta uutta laukkuakin tekisi mieli. En vain pysty päättämään pidänkö enemmän puhtaan valkoisesta, vai hiiren harmaasta. Aurinkolaseista kissamaiset sihteerikkölasit kolahtavat eniten. Kenkäkaupoissa mitä luultavimmin astelisin tolppakorkoisten kenkien äärelle. Ne kun sopisivat niin hyvin liehuvahelmaisten farkkujeni pariksi.

Onko kevätmuoti jo teillä muilla mielessä?

Ansku

Raitahame ja sininen pusero

Elämän suuria mysteerejä: silität puseroa, joka rypistyy hetki hetkeltä enemmän. Lopputuloksena henkarissa roikkuu ehkä jopa ruttuisempi pusero kuin aloittaessasi työn. Hälläväliä. Puin paidan silti. Päätin, etten välitä. Sitä paitsi teki tosi paljon mieli pukeutua juuri tähän hailakan siniseen kauluspaitaan, joka toi etäisesti mieleeni farkkupuseron.

Kevällä kuuluu pukeutua farkkuun. Minä haaveilen tällä hetkellä farkkupaidasta, jonka yhdistäisin leveäpunttisiin farmareihini. Sellaisiin, joissa on hiukan seiskytlukua. Saapa nähdä tuleeko vastaan.

Sinisessä puserossani kävin tänään Helsingissä asioilla. Samalla tapasin myös hersyvän ihanan Anna-Marian. Poikettiin lounaalla ja kuolattiin kauniita kenkiä. Ja juteltiin. On hauska huomata, kuinka pikkuhiljaa ajan kuluessa meidän kummankin haaveet ovat ottaneet jonkinlaisia askeleita eteenpäin. Se tekee minut hirvittävän iloiseksi.

Kuvat: Anna-Maria/Secret Wardrobe

Iloiseksi minut tekee myös se, kun herään aamulla virkeänä. Tuskin tapahtuu huomenaamuna. Kello huitelee taas jo vaikka missä, enkä taaskaan ole ”ehtinyt” venytellä treenin jälkeen. Nyt läppärin kansi kiinni, ja sormet varpaisiin! Sitten nukkumaan.

Kauniita unia!

Ansku

Värikäs mekko

Huomenta. Terveiset aamupalasmoothien ääreltä. En ymmärrä kuinka tässä näin pääsi käymään. Tai no, olihan minulla aavistus, että jos valvoo muutenkin väsyneenä puoli kahteen yöllä, voi aamu hiukan venähtää. Mies yritti kymmenen pintaan herätellä, muistan siitä hämärästi jotain. Lähinnä sen, että verhot repäistiin auki ja mielettömän kirkas auringonpaiste sokaisi silmäni, vaikka ne olivat kiinni. Taisin kaivautua peiton alle.

Eilen oli mukava ilta. Herkuteltiin muutaman ystävän kanssa thaimaalaisella ruualla. Juteltiin ja naurettiin pitkästä aikaa yhdessä. Olin ihan selkeästi sen tarpeessa. Ystävien kanssa vietetty aika on laatuaikaa, jota pitäisi harrastaa useammin. Nykyisin kaikilla on niin paljon kaikkea. Monet meistä tekevät kolmivuorotyötä, on lapset, harrastukset, liikaa töitä…

Hiukan kauhunsekaisin tuntein odottelen tässä itsekin mitä maaliskuu tuo tullessaan. Juuri nyt työn alla on vain yksi kurssi, mutta ensi kuussa olisi tarkoitus ottaa rinnalle toinen, hiukan laajempi, sekä käydä tietenkin myös töissä. Tulee junamatkoja, on kaksi koiraa, pitäisi ehtiä harrastamaan… Täytyy vain luottaa siihen, että kaikki järjestyy. Eikä pienestä priorisoinnistakaan taitaisi haittaa olla.

Eikä siitä, että arkea on jakamassa ihana, suloinen mies. Oli ihana tulla eilen illalla kotiin, kun keittiön pöydällä odotteli kauniisti koottu juustotarjotin. Oli viikunahilloa, pähkinöitä, keksejä, viiniä ja herkulliset sydänleivokset. Äärettömän onnistunut ystävänpäivä. Kiitos.

Kuvat ovat Meksikosta. Oli viimeinen päivä ja heräilevä Cancun. Haikea tunnelma, aurinkoinen sää, ja uusi mieletön mekko. Vaikka Cancunista en juurikaan välittänyt, sai Meksiko kuitenkin ihastumaan itseensä. Kaipaan takaisin. Kaipaan varsinkin niitä aamuja, kun heräsin aikaisin ja virkeänä. Niin ei koskaan käy Suomessa. Luulen että Meksikon aikavyöhyke nyt vaan sopii persoonalleni paremmin. Ehkä minun pitäisi asua siellä?

Riehakasta laskiaispäivää!

Ansku

Beige takki

Hei taas. Täällä sitä nyt ollaan. Kotona. Oman jykevän tummanruskean keittiönpöydän ääressä. Yöpaidassa, vaikka kello on jo vaikka mitä. Hävettäisi, jos jaksaisin vaivautua. Taitaa pidellä jetlagia, tai sitten flunssa yrittää iskeä. Olen nukkunut jo kaksi yötä omassa sängyssä – tai siis, pyörinyt ja nähnyt ajoittain omituisia unia. Heräilen ja olen aivan varma että olen Hongkongissa. Outoa, koska en ollut lähelläkään Kiinaa, vaan aivan toisessa suunnassa, Meksikossa.

Olen yrittänyt päästä taas mukaan arkeen. Opiskelu alkoi, mutta en oikein ole saanut itseäni orientoitumaan. Aloitin uuden kurssin, ja kuvittelin itsevarmana että kirjoitan vaaditun esseen tänään. Olo on kuitenkin ollut niin huono, että muutaman tunnin jälkeen päätin antaa itselleni hiukan armoa. Suunnittelin lukevani matkalta kesken jääneen kirjan loppuun, ja jatkavani sitten opiskelun parissa. Lukemisen sijaan nukahdin – noin kolmeksi tunniksi. En suoraan sanoen ole kovinkaan ylpeä itsestäni nyt, mutta toisaalta umpiväsyneenä on vaikea tuottaa mitään. Sain kuitenkin äsken tekstin pohjan valmiiksi, viimeistelen sen myöhemmin. Toisin sanoen, luovutin, ja siirryin juttelemaan tänne blogiin. Kuulumisten kirjoittaminen kun on pykälän verran iisimpää, kuin pohtia ja pyöritellä asiaa, joka on melko vieras, ja tuottaa siitä sitten vielä tekstiäkin.

Mitä teille kuuluu? Muistin pakata auringonkin mukaani, joten eipä kestä kiittää 🙂

Kuvat ovat reilun kolmen viikon takaisia, mutta jäivät odottelemaan matkavalmistelukiireiden jalkoihin parempia julkaisuaikoja.

Ihanaa ja aurinkoista päivää teille!

Ansku

Kuvat Anna-Maria/Secret Wardrobe

En koskaan kyllästy hennon aallon ääneen

En usko koskaan kyllästyväni linnun lauluun aurinkoisena aamuna. Tai siihen ääneen, jonka hento aalto saa aikaan osuessaan rantahiekkaan. En koskaan voisi kyllästyä siihen pieneen helpotukseen, jonka satunnainen pilvenhattara tuo ajautuessaan auringon eteen kuumana päivänä. Tuskin koskaan kyllästyn vaaleaan, hienoon rantahiekkaan – sen tuntumaan paljasta jalkapohjaa vasten – tai kirkkaaseen meriveteen. Tai vienoon merilevän tuoksuun tuulessa. En voisi kyllästyä tunteeseen, jonka uuteen kulttuuriin saapuessani koen. Jännitys, tiedonhalu, ajoittainen epäröinti, uteliaisuus…

Istun nyt viimeistä kertaa tässä pienen hotellin avonaisessa ravintolassa, jonka katto on tehty ruo`oista. Tuuli tarttuu huiviin, ja lantioita keikuttavan lattarimusiikin tahdit peittyvät kuorma-auton jyrinään. Tähän tehdään uusi tie. Se saa minut pohtimaan, minkälainen paikka Mahahual mahtaa olla kymmenen vuoden kuluttua. Nyt kylä on vielä pieni. Sellainen mukava ja aito. Mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, on rauha pian vaihtunut vilkkaudeksi.

Me lähdemme tänään. Bussi vie meidät pian Cancuniin. Katselin siitä eilen kuvia, ja huomasin että niskakarvat nousivat pystyyn. Kaikki ne ihmiset, hotellit, juhlat… Toisaalta olen hiukan utelias. Vietämmehän siellä vain yhden yön, ja muutaman tunnin päivällä, ennen kuin lentokone nousee. Kyllähän minä sen kestän. Mutta miten kestän sen, että en tiedä milloin pääsen seuraavan kerran tällaisiin maisemiin ja tunnelmiin?

Nähdään taas pian, koti-suomessa!

Ansku