Rippijuhla-asu ja arkisia asioita

Viime päivinä on ollut kaikenlaista. Viikonlopun suunnitelmat muuttuivat lennossa, ja kiva koiraleiri Evolla vaihtui remppahommiin ja salitreeniin. Perjantaina oli tarkoitus laittaa auton nokka kohti Evoa, jossa odottivat meidän koirien kasvattaja sekä liuta koiria ja koiraihmisiä. Mutta. Niin siinä sitten kävi, että mökkiviikonloppu koiraharrastuksen parissa peruuntui ötököiden vuoksi.

Meidän vanhempi koira on saanut jostain täi- tai jonkun muun ötökkätartunnan, jota olemme tässä viime viikkojen aikana yrittäneet hoitaa erilaisin ulkoloisliuoksin, pesuin ja niin edelleen. Ärsyttäviä saivareita löytyi turkin kätköistä kuitenkin vielä torstaina. Kotiin jäätiin siis. Koiria odottaa vielä kolmas satsi Bayvanticia.

Koska vietimme viikonloppua kotosalla, pääsimme eilen jeesaamaan serkkua remppahommissa. Pariskunta on ostanut upean vanhan puurivitalon pätkän, jonka aikovat laittaa kokonaan uusiksi. Upeat hirsiseinät on kaivettu esiin, ja osasta huoneita lattian virkaa toimitti vielä jokin puupuru – kuin jyrsijän häkinpohjaa.

Eilisen aikana meidän työpanoksemme liittyi seinien maalarinpesuun, lasikuitutapetin poistamiseen ja seinän hiomiseen. Lopuksi istuimme vielä ulkosalla hioen portaiden kaiteita maalausta ajatellen. Päät pölyssä ajelimme illalla kotiin, ja päätimme skipata Jenni Vartiaisen keikan, vaikka periaatteessa se olisikin kiinnostanut aikalailla.

Tänään heräsin pitkästä aikaa ilman herätyskelloa. Melko aikaisinkin, jota ihmettelen. Mutta hyvä niin. Nautiskelimme aamupalan ulkona auringonpaisteessa, ja nyt pohdimme jaksaisiko lähteä uimaan. Sen kummemmalle liikunta-aktiviteetille ei rahkeet riitä. Pääsin nimittäin eilen vihdoin taas treenaamaan jalkoja, ja vaikka jo alkuviikosta niitä lempeällä saliharjoituksella herättelinkin, ovat kintut niin jumissa ja kipeät tänään, että oksat pois. Harmikseni lonkka kipeytyi melkein entiseen tapaan, mutta koska magneettikuvassa ei näkynyt minkään olevan rikki, uskaltanen uskoa ortopedia, joka sanoi että kivun sallimissa rajoissa on ok liikkua. Hyvä niin. Meinasi jo usko loppua ja pää hajoilla.

Mukavaa päivää, mitä teettekin 🙂

P.s: Kuvan asussa juhlin Janin siskontytön ripillepääsyä tänä kesänä.

Viikko pakettiin

Viikon viimeiset minuutit ovat käsillä. On melkein puoliyö. Väsyttää, mutta tässä minä istun. Tutulla mustalla tuolilla, tutun tummapuisen keittiönpöydän ääressä. Vain se iänikuinen teemuki puuttuu kuvasta. Vaikka haukotuttaa, halusin tulla vielä hetkeksi piipahtamaan blogissa. Pitäähän viikko pistää pakettiin.

Nyt nimittäin täytyy sanoa, että onpahan ollut viikko. On ollut menoa, melkein meininkiäkin. Haluatteko tietää mitä olen tehnyt? Tein oikein listan.

Olen puksutellut junalla menemään. Helsinkiin ja takaisin, Helsinkiin ja taas takaisin. Maanantaina kuuntelin Finlandia talolla Forever F.I.T-ohjelmaan liittyvää asiaa, ja treffasin samalla reissulla ihanan Iinan. Tiistaina vietin päivää Pasilassa pääsykokeissa, ja jännitin itseni puolikuoliaaksi.

Keskiviikkona jännitys jatkui, nimittäin hammaslääkärin epämukavassa tuolissa. Sen seurauksena ilta kului rattoisasti suu puuduksissa työmaalla. Loppuviikko meni töitä tehdessä, Janin synttäreitä kahvitellessa, äkillisiä vatsavaivoja parannellessa sekä taas töissä. Lisäksi viikkoon mahtui neljä salitreeniä. Kävin kerran juoksemassa ja lenkkeilin koirien kanssa. Palautin yrittäjyyden kurssin tehtävän, möyhin kukkapenkistä juurakoita tulevan nurtsin tieltä, ja pesin terassin. Jossain välissä siivosin kotia.

Kuvat: Enni/Ennin kengissä

Nyt tuntuu siltä, että tarvitsen vapaapäivän. Sellaisen, jolloin en tee mitään. Mutta minullapa ei ole hajuakaan kuinka sellainen vietetään. Ehkä aloitan siitä, että poikkeuksellisesti en laita herätyskelloa soimaan. Sitten otan maanantain sellaisena vastaan, kuin se on. Mutta kai saa esittää toiveen, että maanantai olisi ihana, rentouttava ja lempeä? Eikä haittaisi vaikka siihen kuuluisi kimppu kauniita kukkia.

Ansku

Yksi kauden trendikkäimmistä vaatteista

Kuntosalilla rehkiminen, koirien rapsuttelu, kaurapuuron kauhominen ja kesäterassista haaveilu. Siinäpä muutama kiinnostuksen kohde tällä hetkellä. Oikeastaan monikaan muu asia ei juuri nyt nappaa. Perjantainen uutinen söi ihan selkeästi opiskelumotivaatiota. Peruuntunut kurssi harmittaa edelleen vietävästi. 

Pari päivää meni mukavissa merkeissä, mutta alakulo alkoi eilen taas nostaa pätään, eikä yrittäjyyden kurssin parissa painiskelukaan houkuta. Lisäksi ystäväni pohti, josko ei lähtisikään kauan odottamalleni tyttöjen viikonlopulle Turkuun. Höh. Ja jos nyt oikein negatiiviselle linjalle lähdetään, niin myönnettäköön että raha-asiatkin mietityttävät. Alkuvuodesta kuvittelin, ettei työn alla olisi kuin yksi kurssi. Vihjasin työnantajalle silloin, että voisin tehdä hiukan enemmän vuoroja. Siinä välissä koulu ilmoitti järjestävänsä uuden kurssin. Halusin panostaa siihen ajallisesti ja lisävuorot jäivät tekemättä.  No, kurssi peruuntui, minä olen rahaton enkä ole hyötynyt mitään. Positiivisuus – mitä se on?

Ei siis minun ajatuksistani enempää, tarkoitus ei ole tartuttaa negatiivisuutta muihin. Laitetaan sen sijaan näytille asu viikon takaa. Kimonot ovat nyt erittäin ajankohtaisia, joten olin enemmän kuin tyytyväinen kun löysin omani Lindexiltä. Peräti puoleen hintaan. Oikeasti olin etsimässä ristiäislahjaa, mutta tämän tarjouksen ohi en vain kertakaikkiaan voinut kävellä. 

Kuva Anna-Maria/Secret Wardrobe. Meikki ja hiukset Lila/Päästä varpaisiin

Koska tällä kertaa jutun juurta ei enempää irtoa, toivottelen teille oikein mukavaa loppuviikkoa. Pidän postaustaukoa sen verran, että mieli on taas parempi. En oikein tykkään lukea negatiivisia blogeja, joten ei tehdä tästäkään sellaista, vaikka toki aitona blogini haluankin pitää. 

Ansku

1. TrulyMine 2. Rut&Cirkle 3. Mixed from Italy 4. TrulyMine 5. Pieces 6. Only 7. Womanize

Kaikki kimonot Bubbleroomista. 

Linkit mainoslinkkejä

Sokerilakko

Tänään se nyt sitten alkaa. Matkani vähemmällä sokerilla kuorrutettuun elämään (kyllä, taas kerran). Uhkailin aiemmin, että suorastaan marinoin itseni herkuilla sunnuntaisissa ristiäisissä, jotta karkkia ei tekisi mieli enään maanantaina. Onnistuin, hmm, semihyvin. Leikkasin kinuskikakkua lisää, bostonpulla maistui makoisalta, ja suolaiset piirakat sulivat suuhun. Silti poikettiin vielä kotimatkalla Ärrällä. Ingmannin mokkapalajäätelö päätyi kassan kautta kotiin ja litran kippo tyhjeni nopeasti Kostoa seuratessa. Kun mikään ei riitä. 

Siitä tulikin mieleeni. Vatsa on nyt aika kipeä. Johtuisikohan kolmen päivän sokeriövereistä? Blah. Mutta ei, kiintiö ei silti ole täynnä. Olen vakaasti sitä mieltä, että tuskin koskaan voin syödä herkkuja liikaa. Siis niin, etteikö mieleni tekisi taas seuraavana päivänä lisää. Ja siinä on yksi syy tähän lakkoon. Sokeri on järkyttävän epäterveellistä ja hurjan koukuttavaa. Heitin kerran puolivakavissani erääseen blogiinkin kommenttia, että en ihmettelisi vaikka koko moska kiellettäisiin lailla. Sitten leivoksia ja karkkia diilattaisiin salaa tiskien alta, ja hallussapidosta sakotettaisiin, myynnistä nyt puhumattakaan. Se olisikin hyvä se. 

Kello lähentelee seitsemää. Aletaan olla voiton puolella. Noin niinkun ajallisesti. Ilta on nimittäin sitä pahinta aikaa mitä tulee herkkuhimooni. Päivä menee usein hyvin ilman suurempia hammasten kiristelyjä, mutta illan tullen sokerihammas alkaa kolottamaan koko päivän edestä. 

Jo jonkin aikaa olen nautiskellut iltaisin chiapuddingia, jonka ohjeen julkaisin tänne blogiinkin joskus. Tosin pian julkaisun jälkeen tajusin jättää kookossokerin pois, koska ei sen makeutta tähän herkkuun oikeastaan tarvittukaan. Sokeria siinä on riittämiin, vaikkei chian siemenissä itsessään sitä juuri olekkaan. Mm. granaattiomenassa on sokeria 100:aa grammaa kohti 13,7g, kuivatuissa taateleissa 38,2g, mantelissa 6,6g ja kookoshiutaleissa 6,4g, näin muutaman mainitakseni. Voi olla että jätän ihanan puddingin ruokavaliooni, mutta pienennän hiukan pähkinöiden ja granaattiomenan määrää. Taateleista pitänee luopua. Kaakaonibseissä sokerimäärä jää onneksi tosi pieneksi (0,8g /100g). 

Ensimmäisen päivän yhteenvedoksi voisin sanoa, että vielä intoa riittää, eikä sokerihimo ole päässyt hirvittäväksi. Mutta jos tuossa keittiönpöydällä nököttäisi yksinäinen keksipaketti, saattaisin pohtia sokerilakkoani uudestaan. Pidän siis huolen siitä, ettei tästä talosta löydy ainakaan viikkoon mitään makeaa, jotta pääsen taas hommassa alkuun. Kyllä se tästä. Luotto on kova ja intoa piisaa. Jännä nähdä mitä huominen tuo tullessaan.

Kuvien asu on eiliseltä, kun pyörähtelin hameessani veljenpojan ristiäisissä. Farkkupaitaan olen ihastunut aivan ikihyväkseni. Haluisin yhdistää sen kaiken kanssa. Eikä se ole onneksi päätynyt blogiin kuin pari kertaa, joten ehkä ette ole ihan kyllästyneitä?

Illan jatkoja ja mukavaa arkeen paluuta!

Ansku

1. Slim farkkupaita, Bubbleroom* 2. Oversize farkkupaita, Bubbleroom*

*Mainoslinkkejä

Long Bob

Nonni! Tässä tätä nyt sitten olisi, parempaa kuvaa uudesta hiusmallista, vaikkakin Instagramia seuranneille tukkani taitaa olla jo ”niin nähty”. Sunnuntaina tulee viikko täyteen lyhyemmässä mallissa, enkä ole katunut kertaakaan. Viihdyn tässä loistavasti, eikä katumuksesta ole tietoakaan. 

On nimittäin ihanaa kun

– hiusten latvat eivät jää aina laukun hihnan alle

– shampoota ja hoitoainetta ei kulu niin tolkuttomasti

– hiukset eivät ole koko ajan takussa

– tyveen saa helpommin nostetta

– hiuksia voi muotoilla helpommin

– hiukset näyttävät laittamattominakin paremmilta kuin ennen

– hiukset kuivuvat hujauksessa

– ilme on raikkaampi

– tulevat kolmekymppisetkin on helpompi ottaa vastaan, kun näyttää parikymppiseltä. Heko heko. 

Niin. Ne kolmekymppiset. Ne tosiaan vaanivat kulman takana. Vielä on kaksi kokonaista kuukautta armon aikaa, mutta kesäkuu tuo mukanaan uuden iän, joka kirjoitetaankin kakkosen sijaan kolmosella. Siitä kuulemma selviää hengissä, sanovat. Uskoisiko?

Uutta on myös se, että otin eilen taas yhden pikku askeleen kohti unelmiani, kun journalistiikan kurssi korkattiin. Olen lapsellisen innoissani. Jopa niin innoissani, että olin aloittamassa kurssin jo kuukautta ennen aikojaan. Kun vihdoin suostuin käsittämään oikean päivämäärän, alkoivat kellonajatkin mennä sekaisin. Kolme, neljä vaiko viisi? Mitä väliä? Paitsi että onhan sillä. Onneksi tajusin erheen juuri ajoissa, enkä puksutellut junalla pasilaan odottelemaan tunnin alkua aivan liian aikaisin. 

Erilaisia päivämääriä ja kellonaikoja lienee nyt niin paljon muistettavana, että vähemmästäkin menee nuppi sekaisin. Jokakeväinen ilmiö, kai. Muistan viime vuonna samoihin aikoihin pohdiskelleeni, että kesällä se sitten helpottaa. 

Kuvat: Reetta/Life is beautiful

Mutta siihen kurssiin. Ensimmäisellä kerralla käsittelyssä oli journalistin ammattietiikka ja sen itsesääntely, sekä media-alan juridinen sääntely. Saimme aikaiseksi mielenkiintoista keskustelua, enkä malta odottaa seuraavaa tuntia. 

Toivottavasti aikaa jää jatkossa blogillekin, vaikka tehtävää nyt riittää. Treenien lisäksi myös työt ja yrittäjyyden kurssi (jotkut myös uskovat ajoittaisen levon merkitykseen). Tänään alkaa viiden päivän työputki. Putkesta toiseen. Sellaista elämäni on. On vapaaputkea, opintoputkea, treeniputkea ja työputkea. Välillä olen monta päivää putkeen energinen, iloinen ja tehokas, sitten tulee stressiputki. Kuka kertoisi mikä nyt on menossa? 

Ainakin teenjuontiputki. Otan vielä viidennen, ja lähden sitten töihin. 

Viikonloppuja!

Ansku

Muodikas denim

Se on sininen. Se on yksi lempikankaani ja se on muotia. Jep jep, farkusta on kyse. Kaappitilaani vie edelleen muutama vanha farkkuhame peräti teiniajoiltani, mutta minkäs teet, kun kangas miellyttää siinä määrin ettei raaski poiskaan heittää. Ei vaan, täääysin harkittu teko. Kertakaikkiaan. Voin nyt teille näin puolisalaa myöntää, että en hävittänyt niitä, koska trendivainu. Tietenkin. Sama vihikoiran iso nokka oli asialla kun pyysin pari vuotta sitten äitiä ompelemaan kuuskytluvun teemabileisiin kellohameen farkkukankaasta. Äiti se vähän ihmetteli, muisteli ettei totta maar originellit kellohamoset kai sentään farkkua olleet.

Viimeksi kellohameeni heilahti lauantaina, kun sinistä eksyi päälle oikein tuplana. Pyörähtelin hameessani Tarun kekkereissä, ja ihailin siinä samalla Janetin ja Stellan farkkupaitatyylejä. Oltiin vähän samiksia, vaikkei kuitenkaan.

Ahh denim. Miten ilahduttavaa, että voin fiilistellä sinua taas oikein olan takaa.

Kuvat Anna-Maria/Secret Wardrobe

Nyt olisi kyllä syytä fiilistellä ruisleipää ääntä kohden, jotta jaksaa kyykätä, loikata, vetää ja niin ees päin. Kuntosalille, mars! Olen muuten löytänyt aika jäätävän hyvät proteiinilisät, vinkkaan niistä teillekin piakkoin.

Kivaa tiistain jatkoa!

Ansku

Massiivinen kaulakoru

Seurustelutaitoni ovat ruosteessa, eikä minun kannattaisi nyt hautautua kotiin, luki eilen horoskoopissani. Tuhahdin väittämälle ja odotin vieressä istuvan äitini tekevän samoin. Teenhän äärisosiaalista työtä, ravaan Helsingissä melkein viikottain, ja kuntosalillakin näen muita ihmisiä, perustelin kantaani. Äiti siihen tokaisi, että miten se loppuaika sitten, ja muistutti myös etten koskaan puhu salilla kenenkään kanssa. Teen vaan, ja nyhjään sitten kuulemma kotona tietokoneen ääressä joko koulutöiden tai blogin parissa.

Taitaa piillä totuuden siemen tässä. Mutta tänäänpä aloitinkin sosiaaliset kanssakäymiset heti aamusta, kun sovin kello kahdeksan lenkkitreffit ystävän kanssa. Keitin vielä kahvit ja aamupuuronkin meille. Nyt pitäisi parhaillaan pakertaa koulutehtävän parissa, mutta päädyinkin taianomaisesti tänne. Aihe lienee sen verran kuiva, yhtiöjärjestyksen parissa kun pitäisi tässä työskennellä. 

Viikonlopusta on tulossa sosiaalinen, Tapaan nimittäin ison liudan tuttuja, sekä vielä tuntemattomia mimmejä, ja majoitun yhden huippuleidin kanssa hotelliinkin. Sunnuntaillekin on sovittuna treffit! 

Niin, että minäkö muka epäsosiaalinen? Pöh.  

Kuvan asu on viime viikonlopulta. Silloinkin hioin sosiaalisia taitojani. Pidin kokonaisuudesta hurjasti, kulta ja musta sopivat niin saumattomasti yhteen. 

Mutta nyt on yksi ongelma. Ei sosiaalinen, vaan ihan toisenlainen. Olen onnistunut keplottelemaan jo neljä päivää ilman sokeria (tänään on viides), ja pohdin tässä millä asenteella lähtisi viikonloppua viettämään. 

Viitsisikö sitä ottaa muutaman skumppalasin? Ilmeisesti myös makeita herkkuja olisi tiedossa. Oi näitä elämää suurempia dilemmoja… Mikäli annan sokerille pikkusormen, se tietää hammasten kiristelyä koko alkuviikoksi. Sokeri nääs koukuttaa minut kuin heroiini huumeidenkäyttäjän. Kaiken järjen mukaan hekään eivät voine käyttää ”vain silloin tällöin”, tai ”ottaa vain ihan vähän”? Peräänkuuluttamaani sokerilaastariakaan ei ole vielä ilmeisesti laitettu tuotantoon. 

No, pohdin sitä sitten, kun olen ensin paneutunut sen perhanan yhtiöjärjestyksen saloihin.

Mukavaa viikonloppua!

Ansku

Siniset peililasit

Pikkuhiljaa aurinkolaseja on alkanut tupsahdella enemmän ja enemmän katukuvaan. Itse tuppaan olemaan aina se mattimyöhänen kulkiessani kesäkuuhun saakka silmät somasti sirrillään. En tiedä mikä siinä on, mutta jostain syytä aurinkolasit löytyvät silmiltäni lähinnä kesällä tai sitten reissussa. 

Vaan tänä keväänä olen kunnostautunut. Kaivoin sinisävyiset peililasini esiin, kun halusin testata kuinka hyvin moiset kakkulat käyvät tähän naamatauluun. Kivasti ne ainakin auttoivat hahmottamaan kaupunkikuvaa viime viikonloppuna Helsingissä, kun aurinko paistoi niin maan mukavasti.

Ihan täysin en lämmenyt tälle trendille, mutta parempi kuitenkin olla möläyttämättä niitä kuulusia viimeisiä sanoja, ei koskaan. Tykkään kyllä ihastella peililaseja muilla, ja ehkäpä Ray Banin klassiset Aviatorit peililaseilla voisivat toimiakin. 

Kylläpä kello juoksee. Luulin heränneeni ajoissa (kello 8)jotta ehtisin koiralenkin, salitreenin, suihkun ja tankkauksen lisäksi vielä postaamaankin. Tai no, siltähän tämä näyttää, että ehdinkin, mutta kiire tässä tulee. Iltavuoro töissä nääs. Toivon että tilanne siellä olisi jo rauhoittunut. Eilen huomasin paiskovani pari tuntia ylitöitä, ja toki kiireet jatkuivat yöllä unissakin. 

Mutta hei, sain lääkäriltä kivoja uutisia alkuviikosta, kun poikkesin hänen pakeillaan kipeytyneen olkapääni vuoksi. Tohtori tuumasi, että kyseessä voisi olla jonkinlainen lievä repeämä. Olkapää kuntoutetaan liikunnalla sekä kipulääkekuurilla. Niinpä kävin tekemässä tänään hauis- ja selkätreenin kevyesti, pitkiä sarjoja käyttäen. Eikä se ainakaan vielä juili aiempaa enemmän. Ehkä se siitä. 

Mutta nyt, sinne työmaalle. Mukavaa päivää ihmiset!

Ansku

Puolinuttura ja nahkatakki

Onneksi tänään paistaa aurinko. Se auttaa, koska mieleni on hiukan tumma. Olen aika pedantti tyyppi mitä tulee liikuntaan – lähinnä juoksu- tai kuntosaliharrastukseeni. Kun lähden lenkille, en hevillä pysähdy, en vaikka nilkka nyrjähtäisi. Kuntosalilla pyrin suorittamaan liikkeet parhaan taitoni mukaan, eikä lipsumisille ole varaa. Siitä huolimatta onnistun silloin tällöin satuttamaan itseni.

Nyt on tainnut käydä niin.

Alkuviikosta treenasin rinnan ja selän. Vaikken huomannutkaan kesken harjoituksen mitään outoa – en retkahdusta, nitkahdusta, venähdystä tai muutakaan – oli olkapää seuraavan päivänä kumman kipeä. Ei kuitenkaan niin kipeä, että olisin jättänyt seuraavan päivän treenin väliin. Vaihdoin vain olkapääharjoituksen hauis- ja ojentajatreeniin, järkeillessäni näin olkapään pysyvän kohtuullisen paikallaan. Arvaatte varmaan kuinka kävi, ja helpottiko kipu.

Eilen auton vaihteiden vaihtaminenkin sattui, ja töissä vuodepotilasta hoitaessa näin tähtiä. Kun tänään heräsin särkeävä olkapää seuranani, soitin lääkärille. Ei kannattanut lähteä töihin aiheuttamaan lisävahinkoa ja pitkittämään vaivaa. Yhtäkään lääkäriä ei kuitenkaan ollut saatavilla, ja fysioterapeuttikin muilla mailla.

Olen siis omillani, vain kipulääkkeet ja voiteet apunani. Toivon, että vamma helpottuu ajan kanssa (eli viikonlopun aikana, ettei ensiviikon treenit kärsi), mutta on ensi viikolle lääkärin aikakin varmuuden vuoksi varattu. Olisikos siellä joku vapaaehtoinen salikaveri, kuka voisi jeesata painot tankoon jos treenaisi kuitenkin jalat? 😉

Kuulumisista asuun.

Minä korkkasin viime viikolla nahtatakkikauden. Tosin, heitin kyllä ponchon lämmikkeeksi mikä olikin hyvä keino karkottaa pahin kylmyys. Testasin myös puolinutturan, joka osoittautui mieleiseksi kampaukseksi. Ehkä siksi, että sitä voi kuvailla tarpeeksi hassuksi. Heh heh.

Mitäs teille kuuluu? Onko toppatakit jo viety varastoon ja tulppaanit ostettu koristamaan keittiön pöytää?

Aurinkoista viikonloppua!

Ansku

Lenkkarityyli

Lenkkarit tai tennarit yhdistettynä siistimpään citytyyliin on ollut jo pitkään tapetilla, ja meikäläinenkin on ihastellut neonvioletteja lenkkareita jo pitkään. Turvallisen välimatkan takaa tosin.

Nyt viimeisimpänä tämän muotivirtauksen tuulina puhaltelevat valkoiset tai tummat tennarit. Itsekin huomasin ihan tosissani ihastelevani eräitäkin tummia Niken tossuja, vaikka tyyli onkin jäänyt itseltäni vielä testaamatta. 

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä? Vihdoin viime viikolla korjasin tilanteen, kun poikkesin kaupungilla lounaalla. Kirkkaan oranssit/pinkit/persikan sävyiset lenkkarini saivat kaverikseen minttuisen pörröpipon, ja huulet fuksianpunaisen kuorrutteen.

 Täytyy myöntää, että näin mukavassa asussa en ole pitkään aikaan ollut liikkeellä. Eipä hiertänyt varpaissa ei, eivätkä väsyneet päkiätkään. Melkein harmitti, että kaupungilla käynti kävi niin nopeaan.

Mitä te olette mieltä tyylistä? Epäilen tämän jakavan mielipiteet kuin leveälahkeiset farkut konsanaan.

Hei ihanaa viikkoa teille! Tällä viikolla tulee kuulemma kevät. Ainakin aamulenkillä huomasin – en sentään leskenlehtiä, mutta tulvivat ojat ja lumen alta paljastuneet ruskeat alueet, jotka toivottavasti kevään edetessä muuttuvät enemmänkin vihertäviksi.

Ansku

P.s: joko seuraat minua Instagramissa? Löydät minut sieltä nimellä ansku_peaceandstyle