Tältä tuntuu nyt

Viikko sitten kirjoitin negatiivissävytteisen postauksen. Rehvakkaasti päätin sen ilmoituksella, että palaan blogiin sitten kun mieli on parempi. Siten ei tarvitsisi pelätä tartuttavansa ikävää olotilaa muihin. Maanantaina poikkesin blogissa pikaisesti ennen työvuoron alkua päivittämässä herkkulakon fiiliksiä edellisviikolta, mutta muuten on pidellyt hiljaista. 

Mikä tilanne on nyt, saattaa joku aprikoida. Voin sanoa ihan suoraan: Vi****aa. Väsyttää. Ja joka paikkaa särkee. Mutta tulin tänne silti. Tulin koska muutama siellä ruudun takana on ilmoittanut tahtovansa rehellisiä postauksia. Sellaisia tarinoita, jotka kertovat elämästä. No, tässä sitä nyt sitten olisi. Aina ei voi elämä olla yhtä juhlaa, se on opittu. 

Ottaa päähän, kun töissä on liian raskasta. Ihmetyttää, kuinka päättäjät voivat antaa asioiden olla tällä tolalla. Rahattomuus harmittaa ja peruuntunut kurssi ketuttaa. En ole saanut juuri mitään aikaan tulevaisuuteni suhteen koko kevään aikana. Olen hukannut aikaa ja rahaa. Miestänikin alkaa jo stressaamaan jatkuva rahattomuus, ja se taas saa minut ahdistumaan entistä enemmän. Se, että minun vuokseni kärsivät muutkin, tuntuu tosi pahalta. Ehkä sen kestäisi, jos tietäisi että on menossa johonkin. Jos olisi varmuus että asiat muuttuvat. 

Viimeiset viisi päivää olen paiskinut hommia hiki päässä, maanantaina kaksi vuoroa peräkkäin. Eilen kotiin ennätettyäni nukuin kaksi tuntia. Kävin koirien kanssa kävelyllä ja nukuin taas. Ei edes huvittanut olla hereillä. Tänään purskahdin työpaikalla itkuun. Olen väsynyt ja turhautunut. Tuntuu hullulta tehdä raastavan raskasta työtä, enkä voi edes palkita tai lohduttaa itseäni mitenkään. Koska ei ole varaa mihinkään. Ei ole, koska olen itse valinnut tehdä puolikasta työaikaa, jotta opiskeluun jää aikaa. Tämänkin kestäisi, jos tietäisi että riski on kannattava. En ole siitä enään varma. 

Tuntuu että olen valinnut väärin eikä mikään onnistu. Tekisi mieli luovuttaa, mutta mihin se johtaisi? 

Muistelin viime kesän oloani. Olin väsynyt, ahdistunut ja täynnä muutoksen halua. Keinot puuttuivat ja koin rakentavani palapeliä, jonka ratkaisevat palat olivat hukassa. Tuntui etten saa apua mistään, en edes työvoimatoimiston ammatinvalintapsykologilta. Loppukesästä päätin vihdoin suunnan, ja syksyllä opiskelin ahkerasti työn ohessa. Kuvittelin jatkavani samaa rataa keväänkin. Kohtalo – tai kuka lie, päätti toisin. 

Kyllä tämä tästä, tiedän. Mutta tältä tuntuu nyt. Huomenna toivottavasti toisenlaiselta. Ainakin on vapaapäivä. 

Keväistä loppuviikkoa!

Ansku

Otatko vastuun tupakoinnistasi?

Olen pitkään pohtinut tupakoinnin vaaroista tiedottamisesta. Miksi tietoa pihistellään? Ajoittain aihe pompsahtaa esille. Sitten se koetaan holhouksena ja unohdetaan taas. Nikotiinivalmistemainokset ovat kevyitä ja mitäänsanomattomia, eikä ”tupakointi tappaa”-ilmoitus askin kyljessä saa meitä nykyajan ihmisiä hätkähtämään.

Olen työni kautta joutunut monesti toteamaan, kuinka tupakoiva henkilö sydäninfarktin saatuaan on aidon ihmeissään asiasta. Hän saattaa todeta, ettei tiennyt tupakoinnin olevan niin vaarallista.

Yksi ajoittain puhututtanut aihe on parveketupakointi. Usein aiheesta luettuani huomaan näkökulman olevan lähinnä siinä, että naapurin tupakointi häiritsee, koska se haisee niin pahalta. Joskus joku saattaa todeta sen olevan myös haitallista naapurille, joka ei itse röökiä käryyttele. Sitä kutsutaan tällöin passiiviseksi tupakoinniksi, joka on  – kyllä vain- haitallista.

Tietääkö monikaan sukunsa sydänsairauksista? Veikkaan, että loppujen lopuksi ei. Tietääkö monikaan sitä, että sepelvaltimotaudilla – tuolla sydäninfarktien aiheuttajalla – on tapana iskeä ihmisiin, jonka suvussa sairautta jo on? Jos sairastumisriskiään ehdoin tahdoin vielä nostaa tupakoinnilla, on melko erikoinen ajatus, että yllättyy, kun rinnasta alkaa ottaa jo pienessäkin rasituksessa. Tai kesken yöunien.

Loppupeleissä en syytä tästä vain tupakoijia, vaikka tietenkin heillä on vastuu omasta terveydestään, ja kukin tekee valintansa. Minäkin olen tehnyt. Ensin puolesta, ja sitten vastaan, koska olen asioista kiinnostuva ihminen. Tietoa on ympärillämme liian vähän. Mikäli aiheesta kiinnostuu, informaation löytää. Mutta he, jotka eivät sitä vaivaa viitsi nähdä, jäävät ilman tietoa. Minusta tässä nyky-yhteiskunnan tilassa ei ole varaa jättää tiedottamatta perusteellisesti, kun kyseessä on näin vakava asia.

Ehdotukseni on, että yläasteen ensimmäisellä luokalla pidettäisiin kurssi liittyen tupakointiin. Kurssin sisältöön kuuluisi ottaa asioista selvää, ja kirjoittaa aiheesta essee. Opettaja varmistaisi lopuksi, että jokaikinen oppilas tietää asiasta tarpeeksi, niin ettei kukaan enään koskaan pääse sanomaan, että mä tosiaan en tajunnut sen olevan niin vaarallista. On kovin vaikea uskoa että yksikään 13-vuotias haluaisi vetää keuhkoihinsa samaa ainetta, jota ruumiiden säilytyksessä käytetään. Tai Auscwitchin kaasukammioissakin käytettyä tappavaa kaasua, sekä muita myrkkyjä, jotka aiheuttavat esimerkiksi siittiövaurioita, tumakaihia, sienitulehduksia ja keuhkoahtaumatautia.

Aihetta voisi helposti jatkaa vielä yhteiskunnallisiin näkemyksiin, mm. verorahoihin, joita käytetään kun lukuisia tupakoitsijoita hoidetaan sairaaloissa, joiden resurssit ovat nykyisin muutenkin hirvittävän ahtaalla, tai kuinka suuret menetykset työnantajille vuosittain tulee tupakoijien flunssakierteistä, mutta sen sijaan päätän kirjoitukseni lyhyellä infopaketilla:  

Edellä mainittujen sairauksien lisäksi tupakointi aiheuttaa mm. muutoksia aivojen hermosoluissa, lisää riskiä sairastua aikuistyypin diabetekseen, erilaisiin syöpiin (esim. haimasyöpä, keuhkosyöpä, virtsarakon syöpä…), luukatoon, masennukseen, suun kiinnityskudostulehdukseen, aivohalvauksiin, sydänsairauksiin jne… Lisäksi tupakointi lisää riskiä kuolla vatsahaavaan. Se lisää inhottavaa limanmuodostusta sekä akuuttien hengitystieinfektioiden määrää jne… Lista on melkein loputon, mutta aiheeseen tosiaan kannattaa perehtyä, mikäli aikoo tupakkaa poltella. Voi sitten ottaa vastuun siitä, kun tekee kuolemaa sairaalan vuoteella omiin nesteisiinsä hukkuen, kun sydän ei jaksa enään pumpata kunnolla.

P.s: olen tietoinen siitä, että myös tupakoimattomat sairastuvat.

P.p.s: Kyllä, tiedän että myös moni muu asia tässä elämässä on vaarallista. 

Hääpäivä

Kaksi vuotta sitten kirjoitin blogiini näin: ”Minä olen huomenna, lauantaina, morsian. Olen odottanut milloin hääjännitys rysähtää niskaani, ja perhoset pyörivät vatsassa. Niin ei ole vielä käynyt. Olen toki stressaannut, niinkuin kunnon morsiammen kuuluukin olla, mutta perhosia ei ole vielä kuulunut. Ehkä ne tulevat aamulla?”

Vuosi sitten pohdintani kuuluivat seuraavanlaisesti: ”Kulunut vuosi on ollut elämäni onnellisin. Itseasiassa kaikki meidän, minun ja Janin yhteiset vuotemme ovat olleet elämäni parhaita. Voin täydestä sydämestäni kertoa että olen löytänyt kumppanini. Voin kuuluttaa löytäneeni miehen, jota rakastan enemmän kuin koskaan olisin voinut kuvitella. Tämän avioliiton eteen haluan tehdä kaiken. Ensimmäistä kertaa haluan oikeasti tehdä töitä parisuhteen eteen. Ja työllä tarkoitan todella työtä. Nimittäin sitä se vaatii, vaikka ihmisistä sinisilmäisimmät ovatkin sitä mieltä, että rakkaus riittää. Vuosien saatossa olen oppinut parisuhteista jotain. Paljonkin. Kaiken tämän tiedon olen valjastanut meidän onnemme eteen”.

Mitä olen mieltä nyt?

Huomenna tulee kaksi vuotta naimisissa. Aika rientää. Kahden vuoden aikana arki on astunut kuvioihin, mutta ainoastaan positiivisella tavalla. Minä nimittäin pidän ihan tavallisesta arjesta, jota juhlat joskus maustavat. Ja elimmehän me arkea yhdessä jo ennen häitäkin. Meidän kahteen vuoteemme on sisältynyt monenlaista. Olemme oppineet toisistamme taas uutta – saaneet lisää työkaluja, joilla voimme hoitaa suhdettamme. Olemme viettäneet ihanaa kahdenkeskistä aikaa. Olemme riidelleet. Olemme sopineet. Olemme ikävöineet toisiamme. Olemme tukeneet toisiamme vastoinkäymisten- sekä uuden edessä, ja tulevaisuuden pohdinnoissa. Olemme olleet ystäviä. Olemme olleet aviopari.

Kiitos Jani, että olet mieheni.

Ansku

Testissä kasvojenpuhdistustuote: Philosophy 3-in-1

Peruskauraa – ajattelin, kun sain testiin Philosophyn puhdistusemulsion. Odotukseni olivat kohtalaisen normaalit.  Epäilin, että kyseessä olisi perushyvä tuote. Sellainen, jonka jälkeen joutuu vielä viimeistelemään puhdistuksen jotta tulos olisi riittävä. Mutta innoissani olin siitä, että kyseessä oli 3-in-1 -puhdistusemulsio. Olen nääs vähän laiska. En viitsisi käyttää erikseen silmämeikille ja muun kasvojen iholle tarkoitettua tuotetta. Kasvovettä kuluu kyllä, mutta tässä tuotteessa on sekin.

Pullossa on nyt jäljellä vielä loraus pohjalla, joten jokunen kerta on tullut testattua tätä. Sanon ihan suoraan: olen aivan myyty. Kun pulloni on tyhjä, ostan uuden.

Emulsio on koostumukseltaan löysähköä. Sitä otetaan kolikon kokoinen määrä kostutetuille kasvoille, ja sitten aletaan hommiin. Tuotetta työstetään kevyesti pyörittelemällä 30-60 sekuntia, ja kas! Iho on puhdas. Yleensä ihonpuhdistuksen jälkeen pintakuiva naamatauluni huutaa kosteutta, mutta tämän tuotteen kanssa tilanne ei ole ollut niin kriittinen. Pahin kipristely ja kiristys on tiessään, vaikka toki ihoni tarvitsee kosteutuksenkin. Plussaa annan myös siitä, ettei emulsio kirvellyt silmissä.

Mutta olen minä miinuspuoliakin löytänyt. Ensimmäinen on hinta. Noin 21,50€. Periaatteessa tuote on kyllä hintansa väärtti, mutta tuntuu jotenkin hassulta laittaa niin paljon aineeseen, joka on iholla vain hetken. Toinen miinus(pikkuruinen vain) tulee siitä, ettei emulsio puhdista tujumpaa silmämeikkiä yhdellä kerralla. Päivämeikille saa kyllä heittää hyvästit tämän avulla. Annan pisteitä peräti 10-.

Mitä puhdistustuotetta sinä käytät? Suosittelisitko?

Ansku

P.s: kuka tietää mikä Bloggeria taas vaivaa? Miksi kuva ei mene keskelle?

Se ei ole minua varten

Se on ihonmyötäinen, ja sen kangas joustaa. Eikä se ole minua varten. Ei, vaikka roikottaisin sitä vuositolkulla vaatekomerossani. Ja minähän roikotin. Tämän suuren viisauden ymmärtämiseen meni hätkähdyttävän pitkä aika. Melkein nolottaa. Kyse on siis kuvassakin näkyvästä paitapuserosta. Muun muassa. 

Olen potenut viimeisten viikkojen aikana enemmän ja vähemmän kyllästymistä vaatekomerojeni sisältöä kohtaan. Suoraan sanoen, kaapit ja vaatehuone täynnä paskaa, tekisi mieli kärjistää. Kamalasti rääsyjä ja rytkyjä, samanlaisia mustia trikoopuseroita sekä liian isoja tai epämukavia kenkiä, rumia laukkuja ja sitä rataa. On ihan oikeasti jopa vähän ahdistanut. 

Inhoan omassa kodissani tavarapaljoutta. Liiallinen koriste-esineiden runsaus ja muu esinetulva vievät tilaa hengittämiseltä. Nyt tämä sama efekti on hiipinyt myös vaate- ja asustepuolelle. Ei siitä ole pitkäkään aika, kun jonkun blogin kommenttilaatikossa pohdin, etten haluaisi enään luopua vaatteistani, koska olen tehnyt aiemmin vääriä valintoja, eli luopunut sellaisista vaatteista joita nyt haluaisinkin käyttää. Ajattelin, että nou nou kirppareille ja UFF:in laatikoille. Sitten kului ehkä kaksi päivää, ja ahdistuin. 

Vaatehuoneessani majailevista kengistä kaikki taisi alkaa. Joko jalkani on kutistunut viime vuosien aikana, tai sitten olen ollut vain äärimmäisen ajattelematon ja hölmö, mutta monet kengistäni ovat jalkaani aivan liian suuria. Siis, käyttökelvottomia. Ja sekös sapettaa. Niinpä talvitakkeja eteiseen tänään nostellessani sain energianpuuskan, ja nakkasin kaikki liian isot tai muuten käyttämättä jääneet kengät pahvilaatikkoon. Seurakseen ne saivat läjän laukkuja, jotka eivät miellytä. Sitten siirryin vaatehuoneen rekille, ja sen jälkeen makuuhuoneen komerolle. Laatikko on onneksi niin suuri, että sinne mahtuu vielä. Hyvä näin, koska vielä yksi kaappi on käymättä läpi. 

Uusi periaatteeni on, etten enään säilytä vuosikymmeniä sellaisia vaatteita, joita en ihan oikeasti käytä. Uusi periaatteeni on myös se, että ostan vain sellaisia kenkiä, jotka ovat täysin sopivia jalkaani. En odottele niiden venymistä mukaviksi tai mitään muutakaan utopistista. 

Tehokas perjantai. Ja vielä pitäisi lähteä iltavuoroon. Viettäkää te muut oikein hauska Halloween! Niin ja hei, kurkistakaa rakkaan kaimani blogiin. Anna-Maria on tehnyt ensimmäisen videonsa, ja voi viude, sehän on tosi kiva! Minäkin vilahdan sielä 😉

Ansku

Harmaa neule

Olin viime viikolla yhden yön pois kotoa, kun kaimani ystävällisesti majoitti minut valkoiselle sohvalleen. Pukeuduin seuraavana päivänä mieheni pehmoiseen, häneltä tuoksuvaan neuleeseen. Voisin kaihoisasti väittää, että näin kuvittelin mieheni olevan lähempänä minua. En kuitenkaan väitä, vaatteen valinta oli nimittäin puhdas sattuma(ettei nyt kenellekkään jää epäselväksi, mainittakoon, että rakastan miestäni silti huomattavan paljon). Eäilin, että Helsingissä voisi olla kylmä tuuli, joten kaipasin jotain oikeasti lämmintä ylleni. Kuinka oikeassa olinkaan. Hattu ei olisi pysynyt päässä siinä tuulessa, ja viima yletti luihin ja ytimiin. Kiittelin itseäni viisaasta päätöksestä pihistää Janin harmaa merinovillaneule omaan käyttöön.

Kääntöpuolena asiassa on nyt vain sitten se, että haluaisin itsellenkin tällaisen laadukkaan lämpöisen puseron. On raivostuttavaa, että naisille tarjotaan kohtuuhintaisina neuleina lähinnä akryylia. Tein pienen tutkimustyön jokin aika sitten vieraillessani eräässä vaateliikkeessä. Naisten neuleet olivat melkein kaikki suureksi osaksi akryylia, kun taas miehille oli tarjolla puuvillaa. Tarvitseeko sanoa erikseen, että aikalailla samaan hintaan?

Kurkistin äsken erään netissä toimivan naistenvaateliikkeen sivuston neuletarjontaa. Klikkasin välisivuille mieleisiä neuleita yhteensä kymmenen kappaletta summanmutikassa. Näistä neuleista vain kolmeen oli käytetty jotain muuta materiaalia kuin akryylia. Keräsin sitten miesten puolelta kymmenen mieleistä neuletta välisivuille ja tarkistin niiden materiaalitiedot. Kahdessa oli käytetty akryylia, mutta yksikään ei ollut 100%:sti siitä valmistettu. Sekä naisten että miesten neuleiden hintatiedot oli rajattu samansuuruisiksi, alle 101 euroa maksaviksi.

Minulla olisikin nyt kehitysidea. Kun kerran nettiliikkeiden hakutuloksia voi rajata erilaisin keinon, mm. hinnan, valmistajan tai värin mukaan, olisikin hienoa jos voisin halutessani rajata tulokset myös materiaalin mukaan. Jos tällainen nettisivusto on jo kehitetty, ja jollakulla on siitä kokemusta, ottaisin vinkin ilomielin vastaan. Mikäli näin ei ole, voi tämän kehitysidean ostaa minulta kohtuulliseen 10 000 euron hintaan.

Laadukasta päivän jatkoa!

Ansku

Kuvat Anna-Maria/Secret Wardrobe

P.s: jos joku tietää sanonnan summanmutikka, taustan tai historian, saa jättää kommenttiboksiin!

Paras keino sokerinhimon taltuttamiseksi

Siitä on jo aikaa, kun peräänkuulutin sokerilaastarin perään. Muistutuksena täytynee mainita, että se on sellainen laastari, joka toimii samalla tavalla, kuin nikotiinilaastarikin – vie pahimman sokerinhimon pois, ja auttaa näin taistelussa sokeriaddiktiota vastaan. Tai siis auttaisi, jos sellainen olisi olemassa(se laastari siis, addiktio valitettavasti on). 

Eipä ole haikailemaani laastaria kehitelty, joten jouduin työstämään sitä sitten itse. Taistelu tuota koukuttavaa turhaketta vastaan on ollut alkuvuoden jälkeen todella kinkkistä. Kerta toisensa jälkeen olen hävinnyt taistot, mutta sota, se ei ole vielä ohi. 

Melkein kaikki keinot on tullut kokeiltua. Söin niin paljon herkkuja, että kuvittelin saavani yliannostuksen, ja näin kaikki makea ällöttäisi. Ehei, ei ällötä. Mutta addiktio voimistui. Peräännyin nuolemaan jäätelöä haavojani, ja hiomaan strategiaa. Sitten hyökkäsin taas, tällä kertaa aseenani mantra: selluliittiselluliittiselluliittiselluliittiselluliitti… Hokema alkoi lopulta kyllästyttää. Sitäpaitsi, ärsytti kun pullanmurut lentelivät näppikselle. Sitten unohdin sen, ja takareidet kiittävät. 

Jossain vaiheessa muistin lastenkasvatuksessakin hyväksi havaitut metodit. Tietenkin, miksi en tajunnut tätä heti? Kiristys ja lahjonta, nuo keinojen aateliset. 

Siltä seisomalta houkuttelin mieheni kehittelemään kanssani diilin, kyllähän tämä nyt häntäkin koski! On kai huomattavasti mukavampaa, kun vaimo pysyy painoluokassa, jossa hänet voi tarvittaessa kantaa vaikka reppuselässä. Sovittiin säännöt, ja lyötiin kättä päälle. Tarkotus on olla kaksi kuukautta herkuitta, muutamia poikkeuspäiviä lukuunottamatta. Päivät on sovittu ennalta, tietenkin. Jos onnistun, saan himoitsemani nahkatakin. 

Kymmenen päivää on nyt takana, voisi siis sanoa että voiton puolella ollaan. Sokeririippuvuudessa on nimittäin se hyvä puoli, että kun selviät ensimmäisestä viidestä – pirun vaikeasta päivästä, selviät mistä vain. Ja tiedättekö, ei tee mieli lipsua kun palkinto on noinkin magee, kuvainnollisesti sanottuna tietenkin. Enhän minä sokeria himoitse. Pois se minusta. 

Nyt siis kaikki te muutkin herkkusuut sielä ruudun toisella puolella, käykää taistoon aseenanne lahjonta! Mutta pitäkää huolta, että palkinto tosiaan on vaivan arvoinen. Muuten lipsuminen on taattu. Kun päivät kuluvat, ja huomaatte kuinka mukavalta elämä maistuu ilman sokeria, voi tavoiteaikaa ensin vähän pidentää. Sitten karkkien lisäksi voi jättää muunkin sokerin pois. Ja sitten, kuin huomaamatta, uusi elämäntapa on alkanut. Tai sitten ei. Mutta aina voi lahjoa uudestaan. 

Mutta mikä siinä sokerissa nyt sitten on niin haitallista? Sehän on niin nättiäkin(viittaan macaron-leivoksiin)! Itseäni puistattavat ainakin nämä seuraavat seikat: 

Ensinnäkin, se koukuttaa. Toiseksi, se pilaa hampaat. Kolmanneksi, se pilaa kasvojen ihon kuulauden. Neljänneksi, se lihottaa. Sokeri altistaa mm. diabetekselle, sydäntaudeille sekä muille sairauksille, näin pelkistetysti ilmaistuna. Halukkaille voin valmistella sitten kattavamman luennon aiheesta. Tosin siihen luentoon lisään omavaltaisesti tupakankin.

Edellä mainittu lista saa minut haaveilemaan täysin sokerittomasta elämästä. Mutta eipä nyt liiotella, otan juhlissa kakkupalan, mikäli haluan. Ja jos en halua, niin älkää nyt sitten hyvät ihmiset pahoittako mieltänne. Eihän juopollekkaan tyrkytetä viinaa. 

Ansku

Kesähiukset

Käsillä on taas se aika vuodesta, jolloin suomalaiset naiset, minä mukaanlukien, hypistelevät joukolla hiuksiaan. He peilaavat, ja huomaavat että kesä, aurinko ja uiminen ovat kuivattaneet hiukset. Niin ihanat auringon vaalentamat pehkot alkavat pikkuhiljaa muistuttaa rapisevia heinän korsia, kuivumassa seipäillään.

Siksi yllätyin, kun mieheni hiuksiani silitellessään kuvaili tuntumaa pehmeäksi, ilmavaksi, ja hyväntuoksuiseksi. Olin pessut hiukseni tuona päivänä, joten hoitoaineen ja hiusseerumin tuoksu tuntui vienosti omassakin nenässäni.

Goldwell lähetti minulle testiin pari kuukautta sitten Rich Repair-sarjan shampoon, syvähoitoaineen ja seerumin. Sarja on tarkoitettu kuiville ja rasittuneille hiuksille, eli käytönnössä kaikille kesähipeille, jotka ovat unohtaneet aurinkosuojasuihkeet, ja kulkeneet hiukset tuulessa hulmuten. Lähdin siis innoissani testailemaan tuotteita värjäämättömiin, pitkiin, ja siksi latvoista kuiviin hiuksiini.

Aloitetaan logisessa järjestyksessä tietenkin puhdistavasta aineesta.

Puhdistamisen lisäksi shampoo elvyttää, sekä antaa pehmeyttä ja kiiltoa, näin lupaa Goldwell. Minä lurautin kämmenelleni helmiäisen vaaleaa ainetta, jonka tuoksu oli miellyttävä, jotenkin pehmeä. Pullo oli käteen sopiva, ja tuotetta sai ulos helposti sopivan määrän, vaikka se koostumukseltaan notkeaa olikin.

Sitten vaahdottamaan. Kiva kokemus. Shampoo vaahtosi samettiseksi, ja levittyi kiitettävästi. Pieni määrä riitti hyvin. Tiedän, ettei shampoon tarvitsi vaahdota, mutta minä koen sen ylelliseksi, olkoon huiputusta tai ei. Shampoo huuhtoutui hyvin hiuksistani.

Hmm. Pelkkiä positiivisia kokemuksia… Jotain negatiivista pitäisi nyt löytää, ihan vain jo uskottavuudenkin kannalta. Sanotaan nyt sitten vaikka asia, jolla ei ole oikeastaan mitään tekemistä lopputuloksen kanssa: Shampoopullo voisi olla vähän ylellisemmän näköinen. Tässä seikka, jolla antaisin yhden plussapisteen, muttei se oikeasti vaikuta loppuarvioon. Shampoo hoiti hommansa, puhdasta tuli.

Entä hoitoaine, mahtaako olla yhtä hyvä kuin pesuaine?

Kyseessä on 60 sekunnin syvähoito. Goldwellin nettisivuilla mainitaan, että se hoitaa jopa erittäin vahingoittuneen hiusrakenteen. Lisäksi hoitoaine antaa hiuksille jostavuutta ja kiiltoa.

Shampoopesun jälkeen nappasin käteeni matalan kierrekorkillisen purkin. Kahmaisin käteeni syvähoitoainetta, ja nuuskuttelin tätä shampoota selkeästi paksumpaa ainetta.

-Vahvempi tuoksu kuin pesuaineessa, mutta ihan ok.

Ei häiritse minun nokkaani, mutta minä pidänkin tuoksuista kosmetiikassa. Tuote levisi latvoihin mukavasti, eikä valunut. Minuutti kului sillä aikaa kun venyttelin etureiteni. Tehokkaasti käytetty aika. Vaikutusajan jälkeen hoitoaine huuhtoutui hiuksista helposti.

Pyyhe päässäni turbaaniksi asteteltuna, kurotin vessan hyllyltä seerumin. Luin purkin kyljestä, että se tarjoaa hiuksille peräti kuutta asiaa: kiiltoa, joustavaa pehmeyttä, elastisuutta, sileyttä, terveet latvat sekä vähemmän hiusten katkeilua. Pumppupullosta tuote sai ainakin ensimmäisen pisteen. Sitten toisen levittyvyydestä. Kaksi painallusta riitti hyvin minun hiuksiini. Seuraavaksi näytin kuontalolleni harjaa. Ei takkuja! Annoin hiusten kuivua itsekseen, ja hakeuduin sitten halailemaan siippaani.

-Pehmeä. Ilmava. Hyväntuoksuinen, hän sanoi päätäni silitellessään.

Yhteen en osaa ottaa kantaa. Hiusten katkeiluun. Leikkautin nimittäin pehkoani testailun aikana, joten latvojen kunto ei paljastunut. Yleisvaikutelma on kuitenkin erittäin positiivinen, ja uskon käyttäväni sarjan tuotteita jatkossakin. Hyvän, ja erittäin kilpailukykyisen oloinen sarja. Pesee monet kalliimatkin.

Olisi kiva kuulla mikä on sinun lempisarjasi, ja miksi. Jätä ihmeessä kommenttilaatikkoon viestiä!

Mukavaa sadeiltaa!

Ansku

*Tuotteet saatu blogin kautta

Ensimmäinen terdepäivä

Nyt se on kuulkaa korkattu. Terassikausi. Oli kova polte päästä syömään johonkin tunnelmalliseen paikkaan joka sijaitsee mielellään nätissä ympäristössä. Huutelin Facebookista vinkkejä, kun en itse keksinyt paikkaa joka olisi ollut eilen auki. Ihmeen moni varteenotettava vaihtoehto kun piti ovensa kiinni.

Haaveissani siinsi jokin kartanomainen paikka upeassa ympäristössä, mutta Facebook kaverini olivat eri mieltä. Yksi ehdotti leikkisästi Rossoa, mutta peräti kolme tyyppiä liputti Keppanakellarin puolesta.

”Laita vaikka jotain nättiä”, oli vastaus kun mietin perinteiseen tapaan vaatekertaa. Pääni yläpuolelle syttyi kuvainnollinen hehkulamppu, ja ryntäsin pienen vaatehuoneeni uunemiin. Mikä olisikaan nätimpää kuin romanttinen, kesäisen kevyt mekko, joka vilisee pikkuruisia palloja! Kyseessä oli kihlajaismekkoni, jonka pukemiseen tarvitaan enemmän kuin yksi, koska se on niin pirun hankala. Ei uskoisi, mutta totta puhun kuitenkin.

Mekko näytti huomattavasti kevyemmältä ilman mustia sukkahousuja, mutta koska en ole niin hassu kuin mies joka polki meitä pyörällä vastaan ilman paitaa(huhtikuu, hei!), puin ne silti. Niin kauan kun on lunta maassa, pidetään sukat jalassa, sanoi äitini kun olin pieni. Sitäpaitsi musta nahkatakki teki asusta kokonaisen, eikä sukat loppupeleissä haitanneetkaan.

Niin tosiaan, nahkatakki! Ainoana pitkähihaisena päälläni, ja minäpä tarkenin. Hihhei, kevät! Jännästi se tuntuu joka vuosi yhtä raikkaalta ja ilahduttavalta.

Ajelimme Janin ja ystäviemme kanssa tunnin matkan Liesjärjen kylään, Tammelaan. Keppanakellari osoittautui aikamoiseksi yllätykseksi. Kuin valtava linnamainen omakotitalo, täynnä hassuja kylttejä ja pieniä yksityiskohtia. Päärakenus on aiemmin toiminut mm. pienviljelystilana.

Sisällä oli makuuni liian paljon, noh, kaikkea, joten olin tyytyväinen kun aurinko paistoi ja tarkenimme ruokailla ulkona linnunlaulussa.

Tilasin pihvin perunamuussilla, enkä voi ikäväkseni kertoa että olisin ollut tyytyväinen. Meikäläinen on aikalailla kaikkiruokainen ja harva annos saa suupieleni kääntymään alaspäin.

Nyt sain kuitenkin eteeni lautasellisen joka oli vähän kuin pihvikeitto. Harmaan ja sitkeän pihvin ympärillä lillui runsaasti nestettä, ja perunamuussi oli kaukana muussista. Tai ylipäätään perunasta. Mokko oli kummallisen nestemäisessä muodossa, ja maistui pussitekeleeltä. Kokonaisuus oli huonompi kuin huoltamoilla. Onneksi Janin hampurilaissetti oli nin valtava että pääsin osingoille. Se maistukin hyvältä.

Paikka ei ollut sellainen kuin alunperin toivoin, mutta kokemushan tämäkin oli. Jos vielä eksyn Keppanakellariin, muistan että tilaan hampurilaisaterian. Henkilökunta oli ystävällinen, siitä plussaa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sain nimittäin nautiskella ensimmäisen valkkarilasillisen ulkona auringonpaisteessa parhaassa seurassa. Hyvä ruoka seura, parempi mieli.

Mitenkäs, olisiko teillä antaa hyviä ruokapaikkavinkkejä? Hämeenlinnasta noin sadan kilometrin säteellä. Kiitsi jo etukäteen!

Mukavaa päivää!

Ansku

Onko kiva jos on kiharat?

On ihanaa pohdiskella asukokonaisuuksia. On siis arvatenkin upeaa jos eteen sattuu tilaisuus, jolloin on syytä miettiä mitä päälleen pukee. Viikonloppuna oli tällainen kallisarvoinen tilaisuus. Blogiportaali Indiedays järjesti lauantaina kaksi blogitilaisuutta, joita ennen kulutin monta tuntia miettimällä minkälaisessa asukokonaisuudessa haluan itseäni edustaa, ja mitä haluan asullani viestittää.

Halusinko kertoa olevani tiukka prätkärotsimimmi, boheemi haahuilija, vai ehkä sittenkin piinkova bisnesnainen? Näistä mikään ei oikeastaan kuvaa minua, joten kippasin tyylit kuvainnolliseen roskakoriin.

Ensivaikutelma on tunnetusti asia, joka vaikuttaa toisen halukkuutueen tutustua sinuun, ja siihen millaisen mielikuvan hän sinusta tekee. Ensivaikutelma syntyy sekunneissa, joten ymmärtänette että halusin antaa positiivisen mielikuvan tilaisuuden muille vieraille. Ihmisille joita en vielä varsinaisesti tunne, mutta joihin haluan tutustua paremmin.

Ensinnäkin mietin tilaisuuden luonnetta. Googlen hakukone kertoo Indiedaysin pitävän sisällään suosituimmat muotiblogit. Muoti on siis keskeinen asia tällaisissa tilaisuuksissa, siksi halusin kertoa olevani trendikäs.

Halusin muiden tietävän myös että olen kiva, toisaalta taas koin tärkeäksi tuoda julki että olen luonteeltani tarkka, mutta kuitenkin rento.

Tulos oli se että viiletin Indiedaysin Inspiration-päiväjuhlassa rennon trendikkäässä ja tarkkaan harkitussa haalariasussa, hiukset kivasti kiharalla.

Jatketaan juhlista myöhemmin lisää. Nyt tutustun sohvamme pehmeyteen ja sukellan Koston kieroon maailmaan.

Olisi tosi mielenkiintoista tietää minkälaisen ensivaikutelman olen antanut sinulle? Onko vaikutelma muuttunut myöhemmin? Jätä ihmeessä viestiä kommenttilaatikkoon.

Iloista, sitkeää ja herkkää pian alkavaa viikkoa!

Ansku