Sanur

Helmikuisesta häämatkastamme on jo vierähtänyt aikaa. Olen sulatellut reissua, ja mietiskellyt kokemiamme asioita. Ja tietenkin pohtinut minkälaisen yhteenvedon kirjoittaisin, jotta jakaisin muillekin sen fiiliksen joka minulle jäi Balista. Jätetään tämä kuitenkin lopuksi, ja jutellaan ensin hiukan Sanurista, viimeisestä pysähdyspaikastamme Balilla.

Ennen Sanuria olimme kiitäneet pitkin poikin Balin saarta, ja poikkesimme viereisillä saarillakin. Mm. Lombok ja kaksi Giliä tuli katsastettua. Meno, Gilin saarista pienin, oli ihana. Kuin paratiisi. Näistä ja muistakin Balin kohteista löydät lisää juttua sivupalkista, linkistä Bali.

Sanur oli siis se viimeinen kohde. Siellä oli tarkoitus ottaa rennosti loppuloma. Löhöillä riippukeinussa oman rantabungalowin edustalla haaveillen, ehkä imeskellen pillillä kylmää mojitoa. Liikahtaa korkeintaan snorklaamaan tai syömään.

Suunitelmamme ei kuitenkaan onnistunut. Saavuttuamme Sanuriin, talsimme rannalla painavat rinkat selässämme etsien suloista rantabungalowiamme.

Kävelimme melkein koko rannan päästä päähän. Unelmapaikkaa ei löytynyt. Ei löytynyt, koska sellaista ei ollut. Sanur on seniori-ikäisten ihannekohde. Koko rannan mitalta kulkee laatoitettu polku, joten rollaattorillakin pääsee mukavasti etenemään (näimme ainakin kaksi rollaattoria).

Ruokaravintoloita on runsaasti, ja rannat ovat pullollaan aurinkotuoleja ja varjoja. Vaikken ole koskan käynyt Floridassa, väitän Sanuria Balin Floridaksi.

Pitkän etsinnän jälkeen löysimme paikan, joka oli lähinnä hakemaamme. Oma rauhallinen mökki. Rantaan oli kuitenkin matkaa parisataa metriä, eikä mökkimme edustalta löytynyt riippukeinua.

Paikan nimi oli Gazepo. Gazepon pihapiiri oli valtavan kaunis, puutarhamainen ja suuri. Löytyi pari uima-allastakin, jonka kansoittivat sammakot öisin. Voi sitä meteliä…

Kolmesta eritasoisesta mökistä saimme valita mieleisemme. Valitettavasti ensimmäisessä valitsemassamme mökissä oli ilmastointi rikki. Kannoimme kimpsut ja kampsut viereiseen, josta puuttui moskiittoverkko.

Sänkykin meni ja hajosi ihan vain istumisesta. Raskaan päivän jälkeen nämä asiat ärsyttivät liioitellun paljon. Hammasta purren odottelimme, kun korjaaja naputteli sänkyämme taas kasaan.

Muuten paikka oli siisti ja toimiva. Loppujenlopuksi hyttysetkään eivät juuri häirinneet. Johtunee myrkyistä, joita työntekijät suihkuttelevat siivouksen yhteydessä luontoa säästelemättä.

Gazepossa tarjoillaan aamupala buffetpöydästä. Ensimmäisenä aamuna ehdimme antimien äärelle liian myöhään: voit olivat sulaneet ja juustot näyttivät jokseenkin kyseenalaisilta. Muina aamuina säntäsimme aamupalalle heti, kun se laitettiin tarjolle ja vältyimmekin mukavasti vatsanväänteiltä.

Sanurissa meitä ei juuri hemmoteltu auringonpaisteella. Koska riippukenuakaan ei ollut, kaipasimme jotain pientä aktiviteettia.

Teimme retken Uluwatu-temppelille. Rakennelma seisoo korkean kivijyrkänteen päällä, ja näyttää kauempaa katsottuna vaikuttavalta. Meri iskeytyy rajusti kallioita päin, ja korkeanpaikan kammoista jännittää kurkistaessaan jyränteeltä. Jos tämä riittää sinulle, käy ihmeessä katsomassa paikka. Meille temppeli oli kuitenkin pettymys.

Alue oli turistirysä. Ihmisiä oli valtavasti. Temppeli itsessään ei ollut kovinkaan kummoinen. Rakennelman ympäristössä vilisee apinoita, jotka varmasti varastavat aurinkolasit ja korut, jos vain pääsevät yrittämään. Kaikki kannattaa siis piilottaa näkyviltä. Janilta vietiin aurinkolasit otsalta täsmälleen samalla hetkellä kun hän laittoi taxin oven kiinni perässään. Sinne jäivät hienot Raybanit. Emme voineet syyttää kuitenkaan kuin itseämme, tiesimme varsin hyvin varastelevista apinoista.

Odottelimme näkevämme upean auringonlaskun. Niin odotti muutama muukin, jyrkänne oli täynnä ihmisiä. Ja varastelevia, irvisteleviä apinoita. Auringonlasku jäi pilvien taakse piiloon.

Toisen retken teimme niin sanotusti ylelliseen Seminyakiin, shoppailu mielessämme. Rahat kuitenkin säästyivät, hinnat nimittäin olivat kalliimmat kuin meillä Suomessa. Kaupungilla pystyi hyvin kävelemään, jalkakäytävät olivat kohtuullisessa kunnossa. Kunnes tuli sade. Silloin viemärit eivät vetäneet, ja kadut muuttuivat pieniksi joiksi.

Kaikista näkemistämme rannoista, oli Seminyakin ranta mahtavin. Tälläkertaa väkeä ei ollut makoilemassa, sateisesta ilmasta johtuen.Vain muutama koiraa ulkoiluttava paikallinen liikkui hietikolla.

Balilla riittää kosteaa lämpöä, upeita maisemia ja eksoottisia tanssiesityksia. Löydät sieltä myös hyviä hiekkarantoja, elefanttisafareita viidakossa sekä monenlaisia temppeleitä. Vedet ovat kirkkaita, ja snorklatessa voit nähdä upeita kaloja, ehkä kilpikonniakin. Balilla asuu iloisia, hymyileväisiä ihmisiä. Kuulostaa upealta, eikö? Näin Balia mainostetaan.

Bali matkakohteena on miellyttävä, kun kaiken suunittelee tarkasti etukäteen ja miettii mitä oikeasti reissullaan haluaa nähdä, ja minkälaisessa paikassa tahtoo aikansa viettää.

Me teimme etukäteen suunitelmia matkallemme, mutta kokonaisuudessaan Bali jäi pienoiseksi pettymykseksi. Ehkä odotuksemme olivat liian korkealla, Balia kun hehkutetaan yltäkylläisesti. Paratiisi maan päällä, ja sitä rataa.

Meidän matkamme kului täydellistä hiekkarantaa etsiessä, ympäri Balia. Ja vähän naapurisaariakin. Jäimme kaipaamaan sitä paratiisia, jota netti hehkuttaa ja minkä eksotiikasta ja upeudesta Eat Pray Love-kirja kertoi.

Vedet Balilla olivat kauniin kirkkaita. Kävimme päivän snorklailuretkellä saarella, jota retken myyjä mainosti paratiisisaareksi. Snorklailun lomassa voit ottaa aurinkoa, kuljeskella ja nähdä vaikka peuroja, meille mainostettiin. Snorklailimme puolentoista tunnin ajan katsellen kaloja ja kauniita koralleja – keskellä muovipusseja ja karkkipapereita. Meri oli täynnä roskia. Saari ei ollut kummoinen, emmekä ehtineet ottaa aurinkoa saati kuljeskella.

Balilla ihmiset huijaavat mielellään. He saattavat väittää tietävänsä asioita, mistä heillä ei ole oikeasti hajuakaan. Tähän on syytä varautua, kun suunittelee matkaansa. Sama juttu taitaa olla missäpäin Aasiaa sitten viiletätkin, Balilla se vain jotenkin korostui. Tietenkin saarella on myös hymyileväisiä ja auttavaisia ihmisiä, mutta hekin huijaavat. Ainakin vähän.

Kannattaa pitää päänsä, kun pyytää kuljettajaa viemään toivomaasi majapaikkaan. Vaikka meillä oli osoite tiedossa, jouduimme käymää lukuissa muissa majapaikoissa, koska ”ainahan voi vain katsoa”. Kuljettajilla oli tietenkin suhteita näihin paikkoihin.

Hintatasto Balilla oli vaihteleva. Ruoka oli halpaa, asuminen keskihintaista ja vaatteet ja muut ostokseet paljon kalliimpia kuin mihin olimme etukäteen varautuneet.

Mitä me maksoimme, esimerkkejä:
– Kahden aurinkotuolin vuokraus hotellin edustalla rannalla Jimbaranissa 10€
– Balangan-Ubud välinen taximatka tippeineen 29€. Ubud-Lovina välinen taximatka 26€(kesto n.3h) Sanurissa 3km matka vähän reilu 1€. Sanur-Seminyak välinen matka 7-8€. Taximatka Sanur-Uluwatu-temppeli-Sanur (kuljettaja odotti) 20€.
– Mojito rantabaarissa 10€
– Keskitason majoitus Ubudissa 1 yö 26€. Keskitason majoitus Lovinassa 40€ yö.
– Ubudissa buddhanpää sisustusesine n.15€ Isompi kokonainen Buddha 35€ Sanurissa keskikokoinen Buddha ja pieni puinen kissa yhteensä 24€.
– Ubudissa 2 hengen ateria(iso olut, kivennäisvesi, pizza, riisikana-ateria) 13€. Lovinassa 2 hengen ateria(riisi- ja nuudeliateria juomineen) 10€
– Norsusafari 95€(kuinkahan paljon tässä oli ilmaa?)
– Snorklausretki+delffiiniveneretki peräkkäisinä päivinä 2hlö 92€
– Fastboatilla kuljetus Gilin saarilta Balille 15€(saattavat pyytää 60€, älä maksa niin paljon)
– 2 hengen lauttamatka Balilta Gilin saarelle n.5€(matka kesti n.5 tuntia)
– Seminyakissa vaatakaupassa trikoovaatteet 40-100€
– Hieronta Sanurissa 7€

Menisinkö Balille uudestaan? Jos vaihtoehtona on kokea jotakin uutta ja upeaa, en menisi. Jos saisin matkan sponsoroituna, toki lähtisin nauttimaan lämmöstä.

Gili Trawangan

Taannoisella reissullamme pysähdyimme myös ohimennen Gili Travanganille. Kolmesta Gilin saaresta isoimmalle, Party islandiksikin kutsutulle. Mereltä käsin ranta on mukavan näköinen. Turkoosi vesi, valkoinen hiekka ja olkikattoisia majoja.

Saarelta ei ihmisvilinää puutu, ja rauhaa saa hakea saaren toisesta laidasta asti. Meidän ensikosketuksemme Travanganiin ei ollut kummoinen. Paljon ihmisiä, tungokseenkin asti. Mitä kuuluu-höpinöitä paikallisilta, ja pilveä tarjottiin monesti. Saarella ei ole autoja, vaan hevoset vetävät laiskimuksia vaunuilla, huonolla möykkyisillä teillä, huonoilla kengillään. Tie on niin kapea, että hevoset saattoivat törmätä johonkin, niille kun oli laitettu kokosilmälaput joten ne eivät nähneet lainkaan sivuilleen. En pitänyt tämän saaren fiiliksestä. Yksi yö oli sopiva aika minulle.

Palveluita tältä saarelta löytyy varmasti, sekä yöelämää. Snorklailla voi saaren edustalla, ja kilpikonniinkin on mahdollista törmätä. Sukeltajille riittää puuhaa, ja täältä voit löytää suomalaisenkin sukellusfirman. Rauhaa kaipaaville lekottelijoille tämä ei ole oikein sopiva paikka. Löysimme hiljaisuutta kun patikoimme päärannalta mereltäpäin katsottuna vasemmalle. Sielä oli paljon tyhjillään olevan näköisiä majoituspaikkoja. Hyvin hienojakin. Liekö olleet käytössä joskus, vai olivatko vasta tekeillä. Aurinko laskee tälle puolelle. Ihastelimme sitä. Aurnko laski nopeasti, ja paluumatka olikin aika hämärähommaa. Oikaisimme saaren läpi. Jouduimme hautausmaalle, minäkin vain pelkkä sarong bikinien päällä. Poikkesimme myös hevostallille, ja löysimme oikean tien. Vähän jännitti mihin joudumme.

Kalahoidossa ei ole tullut käytyä aiemmin, joten nyt oli testattava. Hemmetti että se kutitti! Onneksi siihen tottui nopeasti. Hoidon loputtua jalat olivat pehmoiset.

Balanta Bungalows oli paikka jossa nukuimme yön, minkä saarella vietimme. Hinta yöltä 45 000 rupiaa, eli noin 45€. Eivät suostuneet tinkaamaan. Mökki oli ihan ok. Suloinen ulkoapäin, ja sisältäkin toimiva vaikkakin hyyvin pikkuruinen. Vaan mihin me sitä tilaa olisimmekaan niin kaivanneet… Asianmukainen moskiittoverkkokin löytyi. Tämä oli ainoa paikka reissun aikana, jossa palelin yöllä. Peittona oli vain lakana, emmekä löytänet sopivaa säätöä ilmastoinnille. Omaa makuupussia tuli vähän ikävä. Kissat mourusivat yöllä häiritsevästi.

Vessa ja kylpyhuone olivat toimivat, mutta meidän länsimaisella mittapuullamme joku voisi olla sitä mieltä että hygieniataso olisi voinut olla korkeampi. Meitä ei tämä asia vaivannut.

Travanganista löydät varmasti paljon postauksia, sellaisia positiivisemmin kirjoitettuja kuin tämä.
En pitänyt paikasta, enkä loppujen lopuksi tutustunut siihen niin hyvin mitä olisin ehtinyt. On varmasti paljon ihmisiä ketkä saarella viihtyvät. Minä en kuitenkaan kaipaa sinne uudelleen.

Ansku

Partiisisaari Meno

Kuvittele mielessäsi pikkuruinen, hiljainen trooppinen saari jota ympäröi turkoosi, niin kirkas vesi, että voit nähdä pohjan kaikki pikkukivetkin. Pystyt helposti kierämään saaren ympäri jalkaisin vain parissa tunnissa, sen vitivalkoista rantaa pitkin. Moottoriajoneuvot eivät täälä melullaan saastuta, ja ajoittain voit luulla olevasi ainoa ihminen saarella. Snorklausretkellä saatat törmätä kilpikonniin.
Tämä paikka on oikeasti olemassa ja minä olen käynyt sielä. Se paikka on Indonesiassa, yksi Gilin saarista, pienin ja keskimmäinen kolmikosta. Saari nemltä Meno, oli ehdoton lempipaikkani matkallamme. Paratiisi.

Näin hiljaista rannalla saattoi oikeasti olla. Alla kuva vasemmalle ja oikealle, samasta kohdasta otettuna. 

Ajoittain ranta koostuu rikkonaisesta korallista, joten paljain jaloin on hankala edetä. Ennen reissua täälä blogissakin hehkuttamani uimakengät osoittautuivat korvaamattoman hyväksi hankinnaksi. Uimaan ja snorklailemaan pääsi ilman teräviä korallinpaloja kantapäissä.

Hotellimme Mahamaya oli ihan mieletön kokemus. Meidät otettiin sydämmellisen ystävällisesti vastaan, ja palvelu oli erinomaista. Ajoittain tunsin itseni vähintääkin kuninkaalliseksi. Saimme oman kauniin villan, josta oli esteetön näkymä merenrantaan.

Hotellin sisäpihalla oli viihtyisä uima-allasalue, ja sviittejä.

Jokaiseen huoneeseen kuului oma vesipiste, sekä juomapullot. Näin turhaa muovipullojätettä ei kerrytetä. Muoviroskat ovat aikamoinen ongelma Indonesiassa. Ihmiset heittävät jätteitä ojiin, ja näin sadekaudella niissä virtaava vesi laskee mereen. Niinpä meressä lilluu aikamoinen määrä juurikin kertakäyttöisiä muovipulloja.

Huoneemme oli viihtyisä ja siistiäkin siistimpi. Vessa sai käydä sisätiloissa, mutta suihkusta nautimme taivasalla. Taivaallisen hyvä sänky veti puoleensa niin, että jouduin nukkumaan päiväunia ihan vain hyvän sängyn vuoksi. Täältä en olisi halunnut lähteä pois. Mahamaya sijaitsee vastakkaisella puolelle saarta, kuin mihin veneellä saavuimme. Laiskat voivat ottaa ponikyydin, me reippailimme puolen tunnin kävelymatkan rinkkoinemme.

Vastarannalla näkyi Trawanganin valot. Tämä toinen, bilesaareksikin nimetty saari myös kuului, muttei se varsinaisesti häirinnyt. Ajoittain musiikki kuulosti ihan mukavalta. Eräänäkin iltana vedin biisin Lady in red, Chris DeBurghin kanssa, Janin ihastellessa kaunista ääntäni. Tai ainakin pidätellessä nauruaan. 

Alunperin Indonesialainen, Englannissakin työskennellyt kokki valmisti erinomaisia ruokia. Varsinkin jälkuruoka, kinuskilla kyllästetty muffini vei kielen mennessään.

Juhlimme ystävänpäivää saarella. Nautimme kolmen ruokalajin illallisen rannalla, kuun loisteessa. En ole aiemmin maistanut kuningasrapucoctailia. Se oli herkullinen, vaikken varsinaisesti olekkaan rapuruokien ystävä. Viimeisen palan vielä pyöriessä suussa, alkoi sade. Ripsuttelu muuttui sekunneissa rankkasateeksi ja oli otettava jalat alleen.
Yllätykseksemme vuoteen päälle oli ilmestynyt ihanaa Belgialaista suklaata.

Lombokilta Menon saarelle pääset Bangsalista. Sinut saatetaan pysäyttää ennen satamaa, ja joudut jatkamaan perille ponikyydillä. Näin kävi jostain syystä meille. Ei se matka tosin pitkä ollut.

Osta venelippusi vasta perillä satamasta, älä ennen sitä, vaikka niin kehotettaisiinkin tekemään. Ennen satamaa ponikuljettajamme pysäytti, ja ohjasi ostamaan liput. Myyjät yrittivät huijata hankkimaan kalliimmat liput. Nämä kundit olivat pysäyttäneet kellonsakin, jotta luulisimme veneemme juuri menneen. Jatkoimme kuitenkin satamaan asti, missä virallinen lipunmyyntipiste oli.

Meno on hiljainen saari, joten veneitä menee harvammin. Me odottelimme puolitoista tuntia. Ympärillämme pörräsi jos jonkinlaista höpöttäjää. Osta sitä, osta tätä, mitä kuuluu kukkuluuruu… Lombokilla väki oli agressiivisemman oloista kuin Balilla. Satamassa konkkaili yksijalkaisia koiria, ja ponit olivat hyvin säihkähtäneen ja stressaantuneen oloisia, puhumattakaan lehmistä joita kuljettiin kiikkerillä veneillä saarelta toiselle. Sellaista on vaikea katsella ilman silmäkulmaan nousevaa kyyneltä. Ota huomioon että Menolla ei ole venelaituria, vaan sinun pitää pystyä hyppäämään veneestä mereen, ja kantaa omat matkatavarasi rantahiekalle.

Saarella on kohtuullisen paljon majoitusvaihtoehtoja, joten saatat löytää yöpaikan vasta saavuttuasi. Ennen matkaa luin jostakin matkablogista, että kirjoittaja ei saanut yöpaikkaa, sillä kaikki majoituspaikat olivat täynnä. Varsinkin highseasonilla voisin kuvitella tämän olevan mahdollista. Varmuuden vuoksi me varasimme majoituksen etukäteen. Saarella oli kuitenkin helmikuussa niin hiljaista että olisimme mitä luultavimmin löytäneet vapaan bungalovin meren ääreltä.

Meno on upea paikka, sielä sielu lepää. Mutta mitä sielä sitten voi tehdä? Ei paljon mitään, ja siinä se hohto onkin. Voit lueskella, samoilla saarella, torkkua rannalla, snorklailla, meloa… Jonkilainen lintupuistokin saarelta löytyy, mutta me emme käyneet sielä. Tämä on paras paikka täydelliselle rentoutumiselle.

Tällähetkellä saari on vielä hiljainen, mutta ihmisillä on tapana löytää nämä paikat. Meno on joskus kärsinyt huonosta moskiittomaineestaan, syyttä. Saarella on järvi, joka huhujen mukaan lisää moskiitto-ongelmaa, mutta näin ei kutenkaan ole. Olisiko järvi ollut vain tekosyy, tarina jolla turistimassat saa pidettyä poissa?

Ansku

Bali: Padangbai & Lombok: Kuta

Jatketaanko taas matkaa Balilla? Tosin tässä postauksessa piipahdetaan myös naapurisaarella. Nimittäon alkuperäinen suunitelmamme, tulivuoren valloitus, vaihtui Lombokin valloitukseen. Delffiinireissulla tapaamamme Kanadalainen pariskunta kehui Lombokilla sijaitsevaa Kutaa, joten kiinnostuksemme heräsi. Mutta ensin piti päästä satamaan. Siispä suunta kohti Padangbaita ja lauttakuljetusta.

Matka Lovinasta Padangbain satamakaupunkiin vei nelisen tuntia, ja verotti rahapussiamme 400 000 rupian verran. Vietimme tässä pienessä kaupungissa vain yhden yön. Aluksi pelkäsin sen olevan liian vähän, paikka nimittäin näytti ihan viihtyisältä ja leppoisalta, mutta lukuisiin kukkotappeluihin törmätessäni tahdoin pois heti kun mahdollista.

Seuraavana aamuna lähdimme kohti Lombokin saarta, joten kovin kattavasti emme Padangbaihin tutustuneet. Tässä kuitenkin pintaraapaisua:

Hotellimme oli Puri Rai-niminen, siisti paikka, jonka pihapiirissä oli peräti kolme uima-allasta. Hinta oli 400 000 rupiaa mikä oli aivan liikaa siihen nähden että emme edes syöneet pakettiin kuuluvaa aamupalaa. Se nimittäin oli tarjolla buffetpöydästä. Kuumuus ja kärpset. Tarvitseeko enempää sanoa? Ilmainen, mutta toodella hidas Wi-Fi löytyi. Jääkaappi piti yöllä vähän häiritsevää meteliä.

Hotellin vieressä oli kiva ravintola, jossa söimme omakustanteisen aamupalan.

Katukuvaa Padangbaista.

Padangbai on satamakaupunki. Sieltä lähtee aluksia mm. viereiselle Lombokin saarelle, joista yhteen mekin hyppäsimme.

Ranta ei ollut viihtyisämmästä päästä kaikista veneistä johtuen. Vähän roskaistakin siellä oli. Siitä huolimatta näin jokusen uimarin.

Ranta ulapalta katsottuna.

Puri-Rai sijaitsee kohtuullisen lähellä satamaa, joten rinkkojen raahaaminen ei ollut mahdoton tehtävä.

Liput lauttaan ostettiin sataman lipunmyyntipisteestä. Oikea lautta löytyi kohtuullisen helposti. Astuimme sisään perästä, suoraan vain kaikkien autojen sekaan. Puikkelehdimme rinkkoinemme lautan toiseen reunaan, ja löysimme kapeat ja jyrkät portaat kannelle.

Lautalla käy myyjiä ennen sen lähtöä, joten ainakin hedelmiä on helppo ostaa. Jotain sokeripitoista juomaa kannattaa matkan aikana nauttia, sain siitä omakohtaista kokemusta. Liikaa ei kannata juoda, jollet tahdo tutustua vessoihin. Ne ovat mitä ovat: reikä lattiassa, ovea ei saanut lukkoon eikä käsiä pestyä.

Lauttamatka oli pitkä ja tylsä. Istumapaikoille ei juurikaan tuuli osunut, joten ajoittain oli tuskaisen kuuma. Kannella seistessä sai nauttia tuulen vireestä, mutta jatkuva auringonpaistekaan ei ole hyväksi. Nesteet haihtuu ja iho palaa huomaamatta.

Tuolit olivat kovat ja puiset, kunnon lepoasentoa ei saanut. Kaamea öljynkäry sai pään kipeäksi. Loppumatkasta voin huonosti, mutta mukana ollut appelsiinimehu auttoi. Huono olo johtui siis matalasta verensokerista tai nestehukasta.

Matka kesti noin viisi tuntia yhteensä. Valaita emme nähteet, mutta muutaman upean delffiininhypyn saimme todistaa

Kun vihdoin pääsimme perille, odottelimme lautan tyhjenemistä autoista ja poistuimme vasta sitten. Rohkeimmat kävelivät pokkana kuorma-autojen keskellä.

Heti lautalta ulos päästyämme vastassa oli lauma innokaita taxikuskeja, kyytiä ei siis todellakaan tarvinnut etsiä.

Otimme suunnaksi suunitellusti Kutan. Kuljettaja esitti hinnaksi 450 000 rupiaa, mutta saimme tingattua hinnan 200 000, eli noin 20€. Matka kesti tunnin verran. Näimme hurjan paljon hevosia tiellä. Siellä ne parat kopsuttelivat huonoilla kengillään muhkuraisella asfltilla ja vetivät perässään kärryjä.

Kutalla ei ollut lainkaan bungaloweja rannalla, mikä oli sääli. Kyselimme Dream Kuta-nimisestä paikasta yösijaa, mutta se oli täynnä joten jäimme Segara Anak-nimiseen hotelliin.

Lämmin vesi kuului hintaan, mutta suihkusta tuli vain kylmää. Vessanpytty ei vetänyt ja parista ikkunasta puuttui verhot. Valitettuamme saimme toisen huoneen.

Hotellin ravintolan palveluntaso ei ollut priimaa. Tilasimme kaksi pannukakkua. Saimme yhden. Pyysimme laskun, saimme sen kun pyysimme uudestaan. Pyysimme cocista, saimme senkin vasta toisella tilauksella.

Hotellissa oli myös Wi-Fi, mutta nettiin pääsi vain ravintolan tiloissa. Tarvittiin salasana, joka vaihtui käsittämättömän usein. Jopa tunnin välein. Aamupala kuului hintaan. Hotellin uima-allas oli mukavan kokoinen ja rauhallinen. Suihkuun kannattaa ehdottomasti mennä uimisen jälkeen, itse sain melkoisen ihottuman. Onneksi se rauhoittui nopeasti hydrokortison-voiteella.

Kuta oli äärettömän rauhallinen, melkein hiljainen paikka. Ei oikeastaan mitään tekemistä. Kissoja, koiria, lehmiä ja kilejä meni siellä täällä. Ne saivat olla rauhassa, tai nahistelivat korkeintaan keskenään. Kaiken sen kukkotappelun jälkeen hermoni kaipasivatkin tällaista lepoa. Ei tarvinnut olla koko ajan varuillaan.

Rannalla voi kokea melkein autiosaaritunnelman. Auringonottajia ei todellakaan ollut. Eikä ollut oikein aurinkotuolejakaan. Pari erittäin sitkeää kaupustelijaa me saimme kimppuumme, ja vaikka kuinka sanoi että kiitos ei, en todellakaan tarvitse, ei auttanut. Vain täysi puhumattomuus toimi ja saimme jäädä omaan rauhaamme.

Rannat olivat tosiaan mukavan hiljaisia, mutta meriheinää ja levää oli aika paljon. Jos nämä eivät häiritse, ja haluaa makoilla pyyhkeen päällä rauhassa, voi tämä olla paikkasi.

Muutaman kilometrin päässä on kuulemma ranta, jossa voi surffata. Rannalla on kohtuullisen paljon ränsistyneitä ravintoloita ja baareja, jotka ovat nähteet parhaat päivänsä. Kävimme limulla yhdessä tällaisessa.

Aluksi piti saada myyjä hereille. Kun hän vihdoin ymmärsi saaneensa asiakkaita, vaikutti tyyppi aika kyllästyneeltä. Ehkä hän olisi halunnut nukkua rauhassa. Hörpimme juomamme ja läksimme häntä häiritsemästä.

Lombokin Kutasta jäi ihan hyvä fiilis, mutta se ei todellakaan sovi matkustajalle, joka haluaa paljon tekemistä ja palveluita. Vaatimattomalla ja rauhallisuuden nälkäiselle tämä on nappipaikka.

Bali: Lovina

Ja matka jatkuu… 8.2 reissassimme Ubudista Lovinaan, kolmen tunnin matkan. Maisemat olivat aiiika mielettömät, niinkuin arvata saattaa. Välillä tien vieressä istuskeli utelias apinalauma roskia tonkien, sitten  olimmekin jo vuoristossa pilvien korkeudella meren välkehtiessä kirkkaana ja kauniina, kaukana vuorten välissä. Maksoimme kyydistä 350 000 rupiaa, eli noin 35€.

Lovinan ranta on mustaa hienoa hiekkaa, paikoin on aika roskaista. Valitettavasti näimme myös lasinsiruja, mitkä näin koirallisena ihmisenä harmittavat hurjasti. En toki toivo lasinpaloja lastenkaan kantapäihin. Myyntikojuja oli vierivieressä, ja low seasonista johtuen myyjät olivat hyvin, hyvin innokkaita myymään edes jotain meille vähille turisteille. Kulkukissoja vilisti enemmän, kuin mitä etelässä näimme. Suurelta osalta puuttui hännän pää. Kuka lie puraissut? Lovinassa, niinkuin muuallakin Balilla, ajellaan paljon skoottereilla. Yöelämä näytti paikallistuneen lähinnä ruokaravintoloihin, mikä meille sopi mainiosti.

Katsastimme monen monta majapaikkakandidaattia, ennenkuin löysimme etsimämme. Suloinen puinen bungalowi puun katveessa vei sydämmemme. Mökin ympärillä ui kauniita karppeja, ja uima-allas oli muutaman metrin päässä. Siitä vielä jokunen askel ja olitkin meren rannassa.

Sea breeze-nimisessä paikassa yksi yö kustansi noin 40€ emmekä saaneet tingattua. Aamupala kuului hintaan. Vaikka bungalowi oli maailman suloisin, aamupala ei vakuuttanut. Pyysin kummaltakin puolelta paistetun kananmunan. Sain vain toiselta puolelta paistetun, täysin raa`an munan, jonka päällä valkuainen hyllyi kirkkaana nesteenä. Pippurissa mönki jokin otus, ja hedelmissäni kipitti muurahaisia. Voi oli juoksevampaa kuin vinttikoirat kilparadalla pupun perässä kiitäessään.

Kaunis mökkimme oli varustettu upealla isolla ikkunalla, hyvällä hyttysverkolla, ilmastoinnilla ja mikä parasta, toimivalla suihkulla. Herranjesta, sehän toimi paremmin kuin meillä kotona! Mitä luksusta niihin aiempiin rimpuloihin verrattuna. Vain Wi-fi puuttui.

Yöpaikkamme ravintolassa riisi- ja nuudeliateriat maksoivat yhteensä noin 14€ juomineen. Kaupustelijat kulkivat rannassa, eikä heiltä ihan täysin saanut olla rauhassa syödessäänkään. Näillä kahdella iloisella kuvassa näkyvällä tytöllä oli niin hienoja rannerenkaita myytävänä, että ostimme niitä seitsämän! Aikamoisia tyttöjä tinkaamaan 🙂 Isompi haaveilee opettajan ammatista. Toivottavasti tytöt saavuttavat haaveensa. Koulutushan on Balilla kallista.

Kävimme snorklausretkellä tunnin matkan päässä Lovinasta länteen päin. ODiiliin kuului  haku kello 9. Kuitenkin, jo puoli yhdeksältä meitä hätyyteltiin vaikka olimme saaneet vasta aamupalaa eteemme. Lopulta meitä hätisteltiin jo mökistämmekin, vain varttia myöhemmin mutta järjestäjien kauhuksi olimme valmiit vasta sovittuun aikaan. Ajelimme 19 hengen ryhmässä pikkupakulla satamaan. Siitä lähdimme kahdella veneellä merelle. Snorklailimme erittäin kirkkaassa, mutta valitettavan roskaisessa meressä kauniita kaloja ihaillen. Ihan ok korallit, mutta pakkoa sanoa että Filippiineillä oli näyttävämmät. Kaloja oli todella paljon, ja osa oli niin valtavia että käännyin ja uin karkuun! Hiukan liiottelua, tiedän 🙂 Eihän ne mitään valkohaita olleet.

Ylläolevalla rannalla natimme nuudeilounaan muovisista eväsrasioista. Juomat kuuluivat settiin. Vessaan ei tässä paikassa päässyt, Jani sanoi että se oli kirjaimellisesti paskaräjähdys. Ehdin juuri saada kurkusta alas loput nuudelit, kun oli taas aika jatkaa snorklaamista, vähän eri paikassa kuin aiemmin. Näimme vielä enemmän kaloja kun äsken. Välillä huomasin olevani keskellä valtavaa kalaparvea. Uimme ison kirkuvia lepakoita täynnä olevan luolan ohi. Kotimatkalla saimme vielä vesipullot.

Lovina on tunnettu delffiineistään, ja tottahan mekin halusimme niitä veijareita nähdä. Eräänä aamuna heräsimme kello 5.30 odottelemaan lähtöä. Vene oli hirmuisen kapea. Meidän neljän hengen ryhmämme istui siinä siistissä jonossa. Auringon noustessa lähdimme merelle, ja kaukana, noin tunnin matkan päästä näimme ensimmäiset delffiinit.

Olivathan ne valtavan upeita ilmestyksiä, ja hemmetin nopeita, sadattelee tyttö joka sai kännykkäkamerallaan vain yhden epämääräisen eväkuvan.

Lovinasta jäi ihan mukava maku suuhun. Näkemisen arvoinen, mutta ei sinne toista kertaa tarvitse mennä. Paitsi jos saan taas majoittautua siihen ihanaan mökkeröön…

Ansku

Ubud

Balilla on kaksi paikkaa, joihin palaisin mielelläni takaisin. Ubud on niistä toinen. Ihana, todella viihtyisä paikka, siitäkin huolimatta että siellä on paljon turisteja-paikallisista puhumattakaan. Meno on kuitenkin mukavan leppoisaa. Hierojat ja taxikuskit huutelevat ja tarjoavat palveluitaan, mutta eivät niin agressiivisesti kuin aiemmissa maissa joissa olemme vierailleet. Iltaisin on tarjolla Balilaisia tanssiesityksiä joissa esiintyjät ovat pukeutuneet jännittäviin, ehkä jopa pelottaviin asuihin. Yöelämä koostui lähinnä livemusiikista baareissa, ei niinkään yökerhoista. Matkamuistoja on ostettavissa joka kulmassa. Hintataso on vähän kalliimpi kuin muualla Balilla.

Matka ensimmäisestä majoituspaikasta, Balangan beachilta Ubudiin kesti muutaman tunnin. Maksoimme siitä 400 000 rupiaa. Eli noin 40€. Tähän kuului myös tippi. Yritimme tinkiä, mutta epäonnistuimme surkeasti. Majoituspaikastame olisi ollut aika vaikea päästä halvempian kyytien luo, joten jouduimme tyytymään kohtaloomme.

En nähnyt missään muualla näin paljon koristeellisia patsaita, rakannuksia ja temppeleitä kuin Ubudissa. Jos haluat tällaisia nähdä ja ihastella, Ubud on paikkasi.

Alla kuva Monkey forest roadilta yöaikaan.

Ubud on pullollaan toinen toistaan viihtyisimpiä ravintoloita. Ainakin jos pitää eksoottisista sisustuselementeistä, ja upeista runsaista yksityiskohdista. Itse olisin voinut asua näissä kahviloissa ja ravintoloissa. Ei pöllömpää syödä herkullinen lounas ja nauttia samalla eksoottisesta riisipeltomaisemasta.

Cinta oli ehdottomasti meidän lemppari. Söin aika monta kertaa herkullisen, raikkaan  hedelmälautasellisen ja kumosin päälle kannullisen vihreää teetä. Paikka löytyy Monkey forest roadilta. Vaikka Ubud onkin hiukan kalliimpi paikka Balilla, syö tääläkin kohtuullisen edullisesti. Kahden hengen ateria juomineen saattoi maksaa 17€ siistissä, vähän paremmassa paikassa.

Majoittauduimme Warsa garden Bungalows-nimiseen paikkaan. Ihana paikka, varsinkin ulkoapäin. Hinta 350 000 rupiaa yöltä. Noin 35€.

Uima-altaalla oli mukava ottaa aurinkoa, ja pulahtaa välillä viillentymään, Ubudissa kun ei ole rantaa. Miinuspuoli oli se että sain ihottumaa altaasta. Kannattaa siis käydä suihkussa heti uimisen jälkeen. Ihottuma rauhoittui hydrokortison-voiteella.

Noi ovet… Tahdon tuollaisen meillekin!

Huoneet olivat ihan perus-siistejä. Hyttysverkkoja ei ollut, joten ovesta oli livahdettava ilta-aikaan vikkelästi. Kumma kyllä, emme tainneet nähdä sisällä yhtäkään inisiää.

Suiku oli tässä(kin) paikassa kehno. Jos halusi vettä edes pienellä paineella, oli oltava kyykyssä niin että piti suihkupäätä kädessä. Lämmintä vettä tuli vaihtelevasti.

Tässä näkymä meidän parvekkeelta. rakennukset olivat kaksi- ja kolmikerroksisia.

Kävimme tutustumassa Norsupuistoon. Ratsastimme Laura-nimisellä ronsulla. Niin suloinen ja kiltti. Tylsempi juttu oli se että ”norsumiehillä” oli kädessään keppi, joiden toisessa päässä oli koukku. Näillä ne siirtelivät ja ohjailivat norsuja. Ainakin yhdellä norsulla näin haavan. Olisiko tästä kepistä peräisin, en tiedä. Kauhistusta se kuitenkin aiheutti. Samoin kuin se että norsuparkojen piti käyttäytyä sirkusnorsun tavoin. Piti seistä puupalikalla, oli myös  istuttava siinä. Norsujen piti myös käyristää kärsä käskystä, kun otin valokuvia- siitäkin huolimatta että pyysin ettei niiden tarvitsi poseerata meille. Haluavatko turistit oikeasti nähdä näitä juttuja? Minulle olisi riittänyt vain rapsuttelu ja syöttäminen. Toki oli jännittävää istua norsun selässä mutta ne hemmetin kepit sai minut surulliseksi. Reissu maksoi 125$. Siihen sisältyi kuljetus hotellilta, liput ja lounas. Lounas oli buffetpöytä joten jätimme sen väliin. Viidakon äänet olivat jännittäviä! Korvia huumaa siritys kuului jostain ihan vierestä. Ilmeisesti ne olivat heinäsirkan kaltaisia. Kysyin mitä norsuille tehdään kun ne kuolevat. Ilmeisesti ne päästetään viidakkoon kuolemaan.

Ubudissa on apinametsä. Viidakkomainen alue alkaa Monkey forest roadin toisesta päästä. Sinne täytyy ostaa lippu. Tavaroistaan on syytä pitää kiinni, muuten apinat varastavat ne. Metsä on kyllä näkemisen arvoinen. Tuli mieleen Indiana Jones-leffat! Viidakko, apinat ja temppelit. Tykkään 🙂

Istahdin muutaman metrin päähän apinalaumasta. Ennenkuin ehdin tajuta, kaksi apinaa istui jo sylissäni. Toinen oli täysi riiviö. Se nipisteli, ja puri laukkuani. Äkkinäisiä liikkeitä oli syytä välttää, etteivät apinat hermostu ja iske pitkiä kulmahampaitaan kiinni. Vaikka vähän hirvittikin, nousin hitaasti seisomaan ja hätistelin varovasti apinat pois. Onneksi ne eivät villiintyneet. Muuten olisi ollut koko lauma kimpussa.

Semmonen Ubud. Eikun lentolippuja varaamaan ja pakkaushommiin!

Ansku

Bali: Balangan beach ja Jimbaran

Olen vihdoin saanut kuvat koneelle ja sain hankituksi sen verran puhtia(kahvi ja pulla auttoivat asiassa) että sain naputeltua tänne ensimmäisen osan häämatkakertomustamme. Toki loogisinta olisi ollut tehdä ensin hääpostaus, mutta kuvia on niin järkyttävän paljon, etten ihan vielä ole jaksanut käydä niihin käsiksi, ymmärrätte varmaan 🙂 Aloitetaan siis tästä:

Lentomatka Balille kesti noin vuorokauden. Hong Kongiin päästyämme olin uupunut ja niin väsynyt. En juurikaan saa koneessa nukuttua. Ei kai oikein kukaan saa. Meidät sijoitettiin Denpasariin vievässä koneessa  erillemme, minä ”onnekas” sain vieruskaverikseni pienen pojan. Pojan joka huusi,  potki ja kaatoi tietenkin myös mehut päälleni. Toki myös selkäni takana istui lapsi, joka huvitteli potkimalla edessä olevaa selkänojaa. Sitä johon minä nojasin. Oli todella lähellä etten joutunut visiitille Indonesialaiseen mielisairaalaan, niin kovaa mieleni teki mieli kirkua. Hammasta purren, kyyneleitä nieleskellen istuin katse ikkunaan päin miettien, mitä pahaa olen tehnyt. Mistä rangaistaan. Onneksi Jani riensi pelastavaksi enkelikseni, ja pääsin pariksi viimeiseksi tunniksi hänen paikalleen istumaan, ja lepuuttamaan hermojani. Pojan kieriskellessä Janin penkille, tämä nosti sen omalleen takaisin. Siitä hämmentyneenä äiti nappasi pojan kainaloonsa, ja he häippäsivät. Tilalle tuli aikuinen pariskunta.

Lentokentällä väsyneitä turisteja höynäytettiin heti. Pysähdyimme poliisin pakeille pyytämään neuvoa viisumia ajatellen. Annoimme hänelle rahan, ja niin hän vei meidät jonojen ohi. Viisumin me saimme, mutta miehen piti hankkia meille myös taxi. Arvatkaa palasiko hän taxinhaku reissulta? Sinne meni rahat…
Rahanvaihto sujui onneksi hyvin, emmekä tulleet huijatuiksi. Laskimme massit moneen kertaan.

Lentokentän ulkopuolella on taxipiste. Otimme kyytimme sen kautta. Sovimme hinnan taxipisteessä etukäteen, ja maksoimme kyydin perillä. Denpasar-Balangan beach väli kustansi meiltä noin 12€. Jos mahdollista, kannattaa ottaa aina kartta mukaan, jos vain tietää minne on menossa (taxikuskit saattavat olla aivan pihalla. Eräskin syytti meidän saavan hänet paniikkiin, kun hän ei löytänyt etsimäämme paikkaa, ja yritti dumpata meidät keskelle pimeyttä).

Ai jesta, mutta olipa kerrassaan mahtavaa katsella ohi viuhuvia, BALILAISIA maisemia, joista olin vain haaveillut viimeisen vuoden. Rakastuin heti niihin jännittäviin patsaisiin ja temppeleihin joita oli joka kadun varressa. Ja onneksi suurin osa ihmisistäkin oli hymyileväisiä ja ystävällisiä. Myös taxikuskit.

Ensimmäinen kohteemme oli Balangan beach, Kutalta etelään, Jimbaranin kupeessa. Majoittauduimme mukavaan paikkaan, nimeltä Brothers bungalows joka sijaitsi puutarhaympäristössä. Merenrantaan oli ehkä alle puoli kilometriä matkaa. Varasimme pari ensimmäistä yötä etukäteen. Väsyneenä  majapaikan etsintä on vihoviimeistä.

Bungalovimme oli ihan siisti, suloinen ja sieltä löytyi asianmukainen hyttysverkko. Seinät olivat paperinohutta materiaalia, joten kun naapurimökissä keskusteltiin, kaikki kuului läpi. Henkilökunta oli mukavaa. Paikka on melko uusi, joten puut ja pensaat ovat vielä melko pieniä. Kun aikaa kuluu, ympäröi mökkejä mahtavan upea puutarha. Meillä oli huoneessa vain tuuletin, mutta tulimme sen kanssa kohtuullisen hyvin toimeen, enkä kärsinyt kuumuudesta yöllä. Päivällä kylläkin 😉 Aamupala kuului hintaan. Se oli melko pieni, mutta kyllä sillä toimeen tuli. Paahdettua leipää, marmeladia ja voita. Mehua sekä kahvia tai teetä. Kahvia en suosittele, se oli kuravettä. Hinnaltaan paikka oli noin 35€/yö. Kukot kiekuivat ympärillä paljon, ja viereisen rakennustyömaan kilkutus kuului, muttei onneksi kovin myöhään.

Takaovesta oli käynti hauskaan ulkokylpyhuoneeseen. Vessanpöntölle paistoi aurinko, joten suojavoiteet olivat tarpeen 😉

Balangan beach ei ollut kummoinen. Hiljainen, vähän ränsistyneen oloinen. Niinkuin ehkä koko paikka kokonaisuudessaankin. Söimme rannalla kerran illallisen nuhruisessa paikassa jossa oli paljon muurahaisia. En tullut napanneeksi rannalta silloin kuvaa, luulin että menemme sinne toisenkin kerran.

Emme kuitenkaan menneet, vaan teimme pari retkeä Jimbaraniin. Matka sinne kesti noin 15 minuuttia.

Jimbaranin ranta oli ihanan hiljainen, vähän roskainen. Siisteimmät kohdat ovat hotellien edustoja. Kaupustelijoilta saimme olla rauhassa.

Vastaan tuli erikoinen, ikävän piikikäs mutta kuollut kala.

Nautimme lounasta Jimbaran beach clubilla. Aika kallis paikka. Mojito olisi kustantanut 10€ ja olutkin taisi olla melkein meidän hinnoissa. Nätti paikka kuitenkin. Rottinkiset tuolit, ja meri vieressä. Jos käyttää ruokiin ja juomiin noin 200 000 rupiaa(n.20€), voi käyttää myös paikan aurinkotuoleja. Me tietenkin käytimme, koska ranta tällä kohtaa oli erinomaisen siisti. Hikoilimme tuoleissamme siihen asti kun oli aivan pakko päästä mereen vilvoittelemaan. Vesi oli niin lämmintä, ettei se juurikaan virkistänyt. Ihanaa siitä huolimatta. Pehmeä valkoinen hiekka tuntui varpaissa taivaalliselta.

Jimbaran on tunnettu rannalla sijaitsevista kalaravintoloistaan. Nautimme sielä kerran herkullisen illallisen, kera upean auringonlaskun. Varoituksen sana: jos et pidä merellisistä ruuista, voi aterian hankkiminen täälä olla vaikeaa. Ravintolossa jossa söimme, oli tarjolla vain mereneläviä, kuten kaloja, rapuja ja mustekaloja.

Etelästä otimme parin yön jälkeen suunnaksi pohjoisen, ja pysähdyimme muutamaksi yöksi Ubudiin. Paikkaan josta Eat Pray Love-kirjailijakin kirjoitti. Palataan siihen seuraavalla kerralla 🙂

Ansku