Innovaation pitchausta ja vr-laseja

Olen työskennellyt tällä viikolla eri paikoissa – niin muistiyksikössä kuin hematologisella vuodeosastollakin – ja käynyt Helsingissä kahdesti. Olen vetänyt upeille asiakkailleni treenejä, ja suunnitellut uutta blogisivustoa. Olen puuhannut koulujuttuja – niihin liittyy myös tämän postauksen kuvat – ja miettinyt tulevia töitä. Toipunut vielä vähän viime viikonlopun taudistakin. Niin ja liikkunut. Aina kun mahdollista.

Melkoisen kiireinen viikko on nyt loppusuoralla. Nyt, näin perjantai-iltana kun edessä on (melkein) vapaa viikonloppu, sanon vain että, huh. Ja hakeudun kohta sohvannurkkaan katsomaan Vain elämää. Kauhon suuhuni mieheni tekemää vegepöperöä (sain äsken maistiaisen. Oli hyvää) ja otan rennosti. 

Mutta ensin kerron teille viikon mielenkiintoisimmasta päivästä. 

Mitä tulee, kun yhdistetään markkinointi- sekä IT-puolen ja journalistiikan opiskelijoita? 

Siitä tulee KreaINNO. Kurssi, jolla olen mukana. 

Olemme puuhanneet ryhmäni kanssa muutaman viikon ajan innovaatiota asiakkaamme Lapinlahden Lähteen tarpeisiin. Torstaina oli The day. Päivä, jolloin ideamme sai taas hiukan enemmän käsinkosketeltavamman olomuodon.

Pitchasimme (hieno sana hissipuheelle) ideaamme Minnofestiksi kutsutussa tilaisuudessa niin toimeksiantajille, muille opiskelijoille ja kouluille, opettajille sekä vain paikalle saapuneille kiinnostuneille.

Kiireitteni vuoksi en oikeastaan ehtinyt jännittää. Hah! Mikä loistava keino kaikille ramppikuumeesta kärsiville: Pidä vain itsesi hiukan liian kiireisenä.

Kiinnostaako sinua mistä on kyse? Tsekkaa meidän ryhmän video tästä linkistä. Se pyöri taustalla meidän ständillämme Minnofest-tilaisuudessa.

MIKÄ MINNOFEST?

Minnofest on opiskelijoiden ja pääkaupunkiseudun yrittäjien yhteinen innovaatio-projektien katsaustapahtuma, jossa innovaatiot ovat esillä opiskelijoiden suunnittelemilla ständeillä. 

Ajatella, että jossain kohtaa olin jättää koko kurssin kesken. Mietin, että jostain on tingittävä. Että on liikaa kaikkea sälää, mistä en saa kiinni. 

Sälää on edelleen, mutta en vain raaski jättää mitään pois. Kai tästä kaikesta joskus hyvä tulee. Pakko uskoa niin. Ainakin nyt olen intoa täynnä. Toivon myös, että saamme jatkojalostettua ideaamme tietenkin toteutukseen saakka. Rahoittajaa etsitään! Anyone? 

Energistä viikonloppua. Olkaa hyviä itsellenne ♥

Sohvannurkka ja muita syyskliseitä

Oletko jo bongannut ensimmäiset syysaiheiset postaukset? Ensimmäiset keltaiset tai punertavat kuivuneet lehdet Instagramista tai blogeista? 

Pidä varasi. Pian kaikki blogit pursuavat näitä aiheita: 

SOHVAN NURKKA JA VILTIT  

Miten kestämättömän ihanaa onkaan kaivautua sohvan nurkkaan pimenevinä iltoina. Kuunnella sitä iän ikuista sateen ropinaa, ja vetää ihan uutta Elloksesta saatua torkkupeittoa tiiviimmin päälle. 

KYNTTILÄT JA KIRJAT

On paljon, siis toodella paljon helpompaa kestää pimeys ja se iänikuinen vesisade, kunhan vaan sytyttelee kynttilöitä. 

Sitten aletaan myös lukea, koska sekin on ihanaa just syksyllä. Siellä sohvannurkassa. Tylsä vain, että on niin hitsin pimeää lukea kynttilän valossa. Mut ei haittaa, koska tunnelmallisuus! 

PUNAISET JA KELTAISET LEHDET

Ahh ruska, ruska. Ihanat kuolleet lehdet. Onhan ne niin kauniita, että niistä pitää ottaa monta kuvaa. Niitä myös heitellään itsensä päälle ja otetaan ihania asukuvia. Lehtiä hyödynnetään myös tietenkin syyskattauksissa. Kekseliäimmät tekeveät niistä kransseja oviin! 

KANERVAT, KAALIT, CALLUNAT JA HOPEALANGAT

Edellisestä päästäänkin aasinsiltaa syksyisiin kukka-asetelmiin, jotka koristavat ulko-ovien pieliä. Ne ovat aina samanlaisia. Joku idearikas tyyppi tosin saattaa tuoda kanervan sisätiloihin! 

SYYSPUKEUTUMINEN JA BLOGGAAJAHATTU

Siis syksyhän on ihan kaikkien lempivuodenaika, koska saa pukeutua. Puolella bloggaajista on päällään huopainen lierihattu sekä poncho. Eikun, vai menikö tämä trendi jo? 

UUSI HARRASTUS TAI ELÄMÄNTAPAMUUTOS

Syksy on siis ihan loistava ajankohta aloittaa uusi harrastus, koska syksyhän on kuin uuden alku. Kansalaisopistojen tunnit täyttyvät, ja urheilukaupat myyvät sporttitaminetta intoa puhkuville liikuntaharrastusta aloitteleville. Vielä kun ihmiset jatkaisivat näiden parissa. Edes kuun loppuun.

Jäikö jokin oleellinen puuttumaan listasta?

Ihan kertakaikkisen ihanaa, energistä ja tunnelmallista syksyä ♥

P.s. Kaikki kuvat on julkaistu kertaalleen tässä blogissa

Kippis valmistumiseni kunniaksi

Hei! Täällä ruudun takana naputtelee erittäin onnellinen, mutta vähän väsynyt uunituore personal trainer! 

Jihuu! Kolmen päivän loppukoerutistus on nyt takana. 

Torstain teoriakoe meni nappiin. Perjantain seminaaripäivä meni nappiin. Eiliset näyttökokeet menivät nappiin. Nyt odottelen todistusta saapuvaksi. 

Pitihän sitä toteutunutta unelmaa myös juhlia. Napattiin kaksi proseccoa eilen kainaloon ja ajeltiin siskolle. Kippisteltiin. Saunottiin ja ihasteltiin ilotulitteitakin. Minä tietenkin leikin, että minun kunniakseni niitä ammuttiin. Heh. 

Kovin pitkää lepotaukoa ei ollut mahdollisuutta pitää, uudet haasteet kolkuttelevat jo ovella. 

Torstaina alkoi nimittäin myös uusi journalistiikan kurssi. Mielenkiintoista settiä luvassa tämän tiimoilta. Siisteintä on se, että meillä on oikea asiakas ja toimeksianto. 

Pitkäksi venähtäneen aamupalan jälkeen olen tehnyt hiukan taustatyötä kurssiin liittyen, ja jos totta puhutaan, sen pariin on syytä taas palata. 

Ei muuta kuin hommiin, hop! 

Energistä uutta viikkoa ♥

Syy siihen, miksi en ole päivittänyt blogia

Ei tässä oikeastaan mitään järkeä ole. Istua nyt tässä koneella, kun olkapää on kipeä eikä siedä tätä hommaa ollenkaan. Ja lukeakin pitäisi. Teoriakoe on huomenna.

Tässä olen kuitenkin, koska teki niin paljon mieli. Pää höyryää jo. Olen lukenut koko päivän, mitä nyt käväisin kokeilemassa salitreeniä pitkästä aikaa. 

Sekin on ollut tauolla olkapäävaivan vuoksi. Se on niin monessa mukana, se olkapää siis, että ei äkkiä uskoisi. 

Laitoin tänään vain vähän painoa jalkaprässiin, ja homma sujui. Laitoin vähän lisää, ja kas, olkapää muistutti heti olemassaolostaan. 

Kiertäjäkalvosin se siellä vihoittelee. On tulehtunut ja turvonnut. Ensin se kipeytyi töissä. Särky helpotti pian, mutta olkapää jäi naksuvaksi. Olisi pitänyt ihmetellä enemmän mokomaa naksuttelua, eikä jatkaa treenaamista. No. nyt on turha enään jossitella. Täytyy keskittyä paranteluun. 

Mutta ehdinpä kirjoittaa ainakin muutaman lauseen, ennekuin vaiva taas alkoi. Taitaa olla syytä etsiä kylmäpussi. Sitten laitan kädet meditaatioasentoon, niinkuin fysioterapeutti opasti. Se kyllä helpottaakin. 

Kuullaan taas kunhan pääsen koneelle. Niin ja hei, saa toivottaa tsemppiä. Tällä viikolla on kokeita melkein joka päivälle. Sunnuntaina on joko ilon päivä, tai sitten istun nenä kiinni kirjassa ja kertaan. 

Kuvat eivät liity aiheeseen. Ne on otettu Raumalla. Teimme sinne kesäretken muutama viikko sitten. Oli kiva paikka.

Mitä mulle kuuluu?

Ensimmäistä kertaa on vaikea aloittaa kirjoittaminen. Mitä sanoisin? Hei! Täällä ollaan taas! Vai jotain ihan muuta..? Fiilis kuvaa oikeastaan aika osuvasti suhtautumistani bloggaamiseen tällä hetkellä.

Se on vaikeaa. Mutta haluan tehdä sitä. …Vaikka kyllä mä jo ehdin vakavasti miettiä lopettamistakin. 

Kun käyn blogiportaalien etusivuilla, ahdistun. Liikaa pintaa, kiiltoa ja kaikkea ihanaa. En voikkaan kirjoittaa postausta, koska ahdistun niin, että pelkään vaikuttavani teennäiseltä. Suljen läppärin kannen ja teen jotain muuta.

Toki hiljaisempaan elooni on vaikuttanut myös kesäreissut sekä se, että satutin olkapääni enkä voi olla pitkään tietokoneen äärellä. 

Naputin keskiviikkoillan ja koko torstaipäivän koulutöitä, ja olkapää suuttui siinä määrin, ettei kylmäpussikaan auttanut. 

Tänään päätin aloittaa jostain. Kirjoitan kuulumisiani. Jospa siitä olisi luontaista sitten jatkaa taas hyvinvointiteeman pariinkin. Ja vähän muidenkin asioiden. Sitten kun olkapää on paremmassa kunnossa.

No, mulle kuuluu ihan hyvää. 

Kesä on ollut hieno, aika on mennyt liian nopeasti, vuorokausirytmini on aivan päälaellaan ja syksy on suuri mysteeri. Kahden viikon päästä saan PT-paperit käsiini, mikäli kokeet menevät putkeen. Työkuvioista en osaa sanoa mitään, enkä seuraavista opinnoistakaan liioin. 

Voisin olla hyvinkin hätääntynyt, jos mikään ei olisi muuttunut pääni sisällä. 

En kuitenkaan huolehdi vielä. Ehkä olen jo tottunut jatkuvaan epävarmuuteen, tai sitten olen onnistunt kasvamaan hiukan. Mies ainakin sanoi eilen, että olen tehnyt hyvää työtä kärsivällisyyden kasvattamisprojektissani. 

Aihe on sellainen, josta voisin kirjoittaa oman postauksen, joten ei sekoiteta sitä tähän liiaksi. 

Ettei nyt ihan liian zenmäiseltä kuulosta, voin kertoa, että viikko sitten ahdisti oikein huolella. 

Pikkuruinen, omituinen tunne oli kalvanut jo hetken aikaa, ja sitten, juuri ennen yövuoroon lähtöä se purskahti ulos. Pidin pitkän palopuheen itselleni ja miehelläni, ja puhuin asioista joita en edes ollut tajunnut ajattelevani. Puhetta vain tuli. Ahdisti ja tuntui että nyt olisi taas aika luovuttaa. Ettei mistään tule kuitenkaan mitään.

Sitten hoksasin tärkeän asian. Olo helpotti. Töissä olinkin sitten taas jo aika tyyni. 

Oivallukseni liittyy meneillään olevaan ammatin- ja alanvaihtoprojektiini, joka on osoittaunut erittäin kuluttavaksi, vaikeaksi ja kuitenkin äärettömän antoisaksi projektiksi. 

Vaikka tekisin konkurssin, olen kasvattanut sisäistä pääomaa, jota ei voi rahallisesti mitata. 

Aika kaukaiselta tuntuu se kaksikymppinen naisenalku, joka oli elämässään (tietämättäänkin osin) aika hukassa yli kymmenen vuotta sitten. Ehkä olen hukassa edelleen ajoittain, mutta ainakin tunnen itseni nyt paremmin. 

Tässä kohtaa täytyykin linkata Jonnan postaukseen, jossa hän listaa syitä miksi kolmekymppisenä on kivempaa. Allekirjoitan aika monta kohtaa listasta. 

Ei se ole niin vakavaa. Elämä siis.

Yksinkertaisesti ihana hetki

Valkoiseen, rentoon kesämekkoon pukeutunut nainen laulaa kanavan rannalla Maiju Vilkkumaata.

”Yksi on suurempi muita

nyt ja aina

ja kun sen kohtaat et kysele hintaa

tai kuuntele jeesusteluita

ne ei mitään paina

ne ei helli ja polta sun rintaa.”

Mies avaa skumppapullon. Kaataa liian makeaa kuohuviiniä laakeaan, hotellista lainattuun lasiin. He kippistävät. Ensin kesäiselle Raumalle. Sitten Maija Villkumaalle. Ja kesälle.

Aurinko lämmittää. Kännykän kautta soi lisää suomirockin kuningattaren parhaita biisejä. Malja nousee huulille ja sitten annetaan ja jaetaan makeita pusuja. 

Nautitaan yksinkertaisesta, mutta sitäkin ihanammasta kesäillasta. Humallutaan. Mietitään, miksi niin harvoin tulee tehtyä näin.

Vielä on kesää jäljellä. Nautitaan siitä.

Olla lilluttelen läsnäolossa

Hei pitkästä aikaa. Olen palannut kotiin. Oikeastaan, tulimme jo keskiviikkoiltana. Torstain pakersin iltavuorossa, eilisen aamuvuorossa. Loppupäivän kiukuttelin. Ei sitten oikein huvittanut tulla läppärin äärelle purkamaan ajatuksia.

Tietokoneen ääressä olo tuntuu muutenkin juuri nyt vähemmän tärkeältä. Toisaalta olisi paljon sanottavaakin. Ajatuksia ja huomioita, mutta en osaa oikein järjestää niitä tekstin muotoon. Jos tarkkoja ollaan, ei huvita. Ainakaan vielä.

Mökillä olosta jäi päälle jokin ihan muu moodi. Siihen kuuluu ympäristön tuoksujen aistiminen, varsinkin sateen ja mansikoiden, sekä kaikenlainen analysointi sekä ehkä tärkeimpänä, läsnäolo. 

Niin ja historia. Kaikenlainen historia. Esimerkiksi Englannin hovin.

Taidan jatkaa vielä tovin tässä ihanassa lilluttelussa. 

Mutta ennenkuin kuin istahdan nauttimaan sateen ropinasta, ja suljen läppärin kannen kerron, että kävin tänään pitkästä, pitkästä aikaa torikahvilla. 

Kaikki pöydät olivat varattuja. Siksi istahdin Janin kanssa vanhemman rouvan seuraan. Syvennyimme hänen kanssaan ihastuttavaan keskusteluun. Puhuimme, arvaatkin varmaan mistä? No historiasta. Se on viime aikojen teema.

Napsimme daamin tarjoamia mansikoita jälkiruuaksi feta-oliivipiirakalle. Toivotimme hyvät päivän jatkot. Sitten lähdimme. 

Tuosta hetkestä jäi hyvä mieli. Ehkä voisimme puhua toinen toisillemme hiukan useammin?

P.s: Lähden Raumalle alkuviikosta. Oliskos Rauma-vinkkejä antaa?

Siinä sitä sitten niinkuin haaveillaan

Ei jessus, mä olen poikki. 9 viime päivää – joista 8 olen viettänyt työmaalla – ovat imeneet mehut aika tehokkaasti. Miten tässä näin on päässyt käymään? Minähän teen – hyvänen aika sentään – osittaista työaikaa. 

Pakaratreenit jäivät eilen väliin, kun ei vaan jaksanut. Sen sijaan poljin kyllä napakan pyörälenkin, kelpaahan sekin. 

Suunnittelin tälle päivälle korvaavaa heti töiden jälkeen, etten uuvahda, mutta. Uuvahdinkin jo töissä. 

Ennen työvuoron päättymistä jalat huusivat hoosiannaa ja vaativat koholle nostamista. En nostanut. En kehdannut vaikka pakotti. Silmät jäivät tuijottamaan tyhjinä tietokoneen ruutua, ja mietin kuinka osaan sanoa yhtäkään järkevää sanaa vuoronvaihtoraportilla. 

Phuuh. 

Mutta hei. Meikäläisellä alkoi nyt miniloma. Viikko vapaata. Meinaan mökkeillä. Odotan jo tosissani sitä hetkeä, kun pääsen istumaan laiturin nokkaan ja kastan varpaat veteen. Kuulen kuinka saunanpesässä käy ritinä ja räiske, kun maistelen kylmää oluttani. 

Postauksen kuva on vanha, mutta apinoi kivasti fiilistäni. Siinä sitä niinkuin haaveillaan siitä järvimaisemasta ja bissestä. 

Vielä täytyy hetki haaveilla. Perjantaina startataan. Sitä ennen ehdin loistavasti tehdä sen pyllytreeninkin.

Epätäydellinen postaus

Kaikenlaiset ”haluan tanssia kesäniityllä” jutut, ja täydellistäkin täydellisemmät kuvat ovat ärsyttäneet viime päivinä. 

Yhtäkkiä kauniista ja herkistä, niin kuvista, lauseista kuin koko yksilön elämästäkin on tullut jonkinlainen trendi. Klisee. 

Istutaan juhannuseppele päässä ja haaveillaan siitä sun tästä. Tuijotetaan pilviä ja ihmetellään elämää. Eletään ihan täydellistä ihanan sokerisen siirappisen ihanaa hetkeä. 

Ärsyttävintä on ehkä se, että koen itse olevani klisee. 

Siispä korkkasin oluen ja kaivoin jämäsipsipussin esiin. Nuhjaan sohvalla vanhoissa, rikkinäisissä housuissa, vahingossa väärinpäin (kyllä, esiinnyin tässä asussa myös julkisella paikalla tänään) puetussa paidassa ja poskessakin on finni. 

Ei mitään kaunista, ei mitään päälleliimatun herkkää. Röyh.

Hyvää maanantai-illan jatkoa ♥

Meri vetää puoleensa

Aika usein kesäisin mietin, miksi en asu Helsingissä jossain tunnelmallisessa, vanhassa jugendtalossa, jossa olisi leveä ikkunalauta, ja jonka ääreltä näkisin meren. 

Sitten tipahdan taas todellisuuteen. Tajuan olla kiitollinen omasta terassista, jolla saan ottaa aurinkoa. Ja pihasta, jolla koirat saavat temmeltää. 

Mutta se meri. Siinä on sitä jotain. Se vetää puoleensa. Kiinnostaa ja houkuttelee seireenin lailla. 

Kävin keskiviikkona haistelemassa merituulta, kun päätettiin ystävän kanssa treffata kuohuviinin äärellä. Kippisteltiin jänniä työkuvioita, vanhenemista ja viisastumista. 

Aina välillä huokailin miten ihanaa oli olla siinä. Aurinko paistoi. Meri kimmelsi ja välkehti. Sen aalloilla joutsen sukelteli ja pesi päätään – ja minä luulin ilman silmälasejani, että joku kadun kulkija oli pysähtynyt puunaamaan itseään rantavedessä. 

Oli kuohuviinilasillinen ja ihana ystävä. Ei siinä hetkessä muuta tarvittukaan. 

Yhtäkkiä neljä tuntia oli kulunut, ja minä kiirehdin jo junaan ja kohti kotia. Junassa haaveilin vielä hetkisen aikaa merenrantakodista. Ehkä joskus…

Kuva: Anna-Maria/Secret Wardrobe

Aurinkoista loppuviikkoa ♥