Olen työstänyt viime vuodet ammatinvaihdosta aktiivisesti. Siitä taitaa olla jo pari vuotta, kun istua napotin Työvoimatoimiston ammatinvalintapsykologin juttusilla – ja lähdin kotiin tyhjin käsin. Itseasiassa jo toista kertaa. On aika uskomatonta kuinka vähän sitä lopulta saakaan apua tällaisissa asioissa. Tällaisissa isoissa, koko loppuelämään vaikuttavissa päätöksissä, joissa tukea, apua ja keinoja todella tarvittaisiin.
Uskomatonta on myös se, että olen tismalleen samojen asioiden äärellä, kuin silloin siellä virastossa vieraillessani. Tietenkin näiden parin vuoden aikana on tapahtunutkin jotain. Olen opiskellut markkinointia, viestintää sekä yrittäjyyttä. Olen työstänyt ajatuksiani, miettinyt mitä haluan tehdä, mikä voisi olla mahdollista ja niin edelleen. Olen ollut ahdistunut, väsynyt enkä ole jaksanut aina etsiä tarvittavia tietoja. Olen piilottanut pääni pelästyneen kanin lailla, vain huomatakseni, että ei se auta. On ryhdistäydyttävä ja jatkettava.
Jotain kättä pidempää. Sitä minä olisin toivonut ammatinvalintapsykologien käynneiltä. Jotain, joka auttaisi suunnan löytämisessa ja siinä, kuinka tavoitteen voisi saavuttaa. Epäilen, että näin olisin nyt jo ainakin yhden askeleen pidemmällä. Nimittäin niinkuin mainitsin, samat asiat pyörivät mielessäni edelleen. Haluan kirjoittaa. Haluan olla mukana tuottamassa tapahtumia/tilaisuuksia, tai tuottaa niitä itse. Haluan olla mukana hyvinvointibisneksessä. Muistaakseni näistä kiinnostuksenkohteistani oli puhe silloinkin. Eroa tähän tilanteeseen silloisesta on vain se, että tuolloin ajattelin, että pitää valita yksi. Ja sen valinnan tekeminen oli yksi vaikeimmista.
Valitsin kulttuurituotannon. Aloitin opinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa, ja huomasin, että haluan mieluummin painottaa opintoni sittenkin kirjoittamiseen. Tapahtumien tuottamisessa on varmasti omat kikkansa, mutta niitä hiukan harjoitelleena kuvittelisin, että nämä taidot opitaan parhaiten tekemällä ja oikeat kontaktit löytämällä.
Viime keväänä aloitin journalistiikan avoimet opinnot – jotka sitten peruttiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Mietin kuumeisesti seuraavaa siirtoa. Mielessäni pyöri kaksi ajatusta: Hyvinvointiala sekä kirjoittaminen. Ilmoittauduin hyvinvointivalmennuskurssille ja aloitin uudestaan journalistiikan opinnot. Ne onneksi jatkuvat tällä hetkelläkin.
Sitten tuli taas ahdistus. Tuntui, että olisi saatava jotain konkreettista. Jotain käsinkosketeltavaa, joka auttaisi läpi raskaiden työvuorojen, olisi kuin valo tunnelin päässä. Vatvomista oli kestänyt jo liian kauan. Niinkuin mainitsin, olen miettinyt alanvaihdosta vuosia, joista aktiivisesti ehkä kolme. Eräänä iltana viestitin Janille, että olen nyt tehnyt päätöksen. Haluan kouluttautua personal traineriksi.
Siitä se sitten lähti. Ilmoittautumiseni on hyväksytty, ja nyt odotan innoissani ensi vuotta ja uusia haasteita. Lisäksi haluan jatkaa journalistiikan opiskelua. Nämä tuntuvat hyviltä ratkaisuilta. Tiedättekö, oikeilta! Päätöksen tehtyäni olen nukkunut yöni levollisesti ja tuntuu että olisi helpompi hengittää.
peaceandstyleblog 
