Voiko koirakin marrasmasentua?

Jokin aika sitten Noora väitti blogissaan, että olisi nähnyt auringon. Pötypuhetta, ajattelin silloin, ja kommentoinkin jotain trikkikuvaukseen liittyvää. Mutta sitten. Tänään, iltapäivällä kun tyhjensin astianpesukonetta, kummallinen valo valaisi keittiön. Katsahdin epäuskoisesti takapihalle. Valonsäteet piirtyivät sälekaihtimien lomitse paljasten sen tosiasian, etten tänä(kään) syksynä pessyt ikkunoita. Se tosin jäi vain hetkelliseksi havainnoksi, nimittäin kyllä huomion varasti kaunis valo. Kurkistelin ikkunasta taivaalle – ja kyllä, siellä se paistoi pilvien lomasta, näin jopa palan sinistä taivastakin. Se oli kuin vastaisku uutiselle, jonka kuulin kai toissapäivänä. Kuulemma marraskuussa oli ennätysvähän aurinkoisia päiviä. Jees jees, i know – tuumasin kun kuulin tuon itsestäänselvän asian. 

Menin sitten oikein ovesta ulos kummastelemaan tätä hetkellistä valoilmiötä. Luulen että meidän vanhempi koirakin piristyi auringosta, se nimittäin leikki Hertan, tuon toisen pikinokkamme kanssa. Ja sitä se ei ole kuulkaas tehnyt vähään aikaan. Olenkohan tartuttanut marrasalakulon siihenkin?

Nyt kun koirista tuli puhe, voisinkin vinkata tulevan viikonlopun Koira2014-tapahtumasta. Kennelliiton järjestämä koko perheen koiratapahtuma järjestetään nyt lauantaina ja sunnuntaina. Helsingin Messukeskuksessa pääsee silloin tutustumaan erilaisiin koirarotuihin, näkemään vauhdikkaita näytöksiä, kuulemaan luentoja, todistamaan kun 18 sankarikoiraa saa palkinnon ja vaikka mitä muuta. Mekin olemme menossa suununtaina, kun tuo nuorempi koira, Hertta menee kehään. Koiria on tulossa valtavasti, lauantain näyttelyyn osallistuu noin 6700 ja sunnuntaina noin 7000 koiraa! Jännittää, me kun emme ole koskaan olleet noin isossa näyttelyssä. Viimeksi Herttalle iski ramppikuume, parka alkoi hilseillä juuri huonolla hetkellä. Noh, ostamme vaikka sitten lohdutukseksi uuden nahkapannan(lohdutukseksi minulle, mutta Hertan käyttöön. Ni.). 

Tässä linkki Koira2014-tapahtuman sivustolle, mikäli mielit saada lisätietoa. 

Vietän tänään maratonopiskelupäivää. Aamulla kävin salilla, ja sitten olenkin istunut nenä kiinni ruudussa satunnaisia lyhyitä taukoja lukuunottamatta. Nyt päätin viettää hiukan pidemmän tauon, tällatavoin blogin päivittämisen muodossa. Oikean käden ranne alkaa vihoitella siinä määrin, että se kaipaisi ehkä taukoa tietokoneelta. Taidan lähteä koirien kanssa lenkille. Jatkan koulujuttuja sitten… Mutta hei, viestinnän ja markkinoinnin tehtävät alkavat olla melko hyvällä mallilla! Jes!

Mukavaa illan jatkoa teille!

Ansku

Pikkujoulut pitseissä

Näinhän se sitten taas meni. Emmin ja epäröin, kunnes silmä tottui ja sitten olinkin jo aivan myytyä naista. Nyt puhutaan siis yö/alushametrendistä joka on selkeää jatkoa muutama vuosi sitten alkaneelle silkkihousutrendille, joka taas starttasi Sinkkuelämää-elokuvan jälkeen. Alusmekolta näyttävää silkkihuitulaa, jossa on vain ohuet nirunaruolkaimet ja pitsiä helmassa, ei tulla päälläni näkemään(nyt kun uhoan näin, mitä luultavimmin juhlin uutta vuotta silkkihuitulassa), mutta pitseihin ihastuin valtavasti. Tosin, täytyy myöntää että sellaista nirunarusilkkitoppia kyllä katselin tässä yhtenä päivänä. Voisi olla kiva farkkujen kanssa…

Hypistelin toissaviikolla Zarassa mustaa minimekkoa, jonka helmaa kiersi kaunis pitsi. Muistelin, että kaapissani roikkuu vastaava mekko, tosin ilman helmakoristetta. Helppo homma. Ostin mustaa kaunista pitsiä, jonka äitini sitten ompeli mekon helmaan kiinni. Innostuin niin, että halusin tätä kaunista nauhaa myös kampaukseeni, kun lähdin työpaikan pikkujouluihin. Mari Kauneusvarikolta pisti hiukseni ojennukseen, ja sai kuin saikin pitsinauhan viritettyä kampaukseen mukaan. Tällainen lookki syntyi:

Joko te olette pikkujoulukauden paremmalla puolella, vai vieläkö bilejalka vipattaa? Minulla oli viime viikolla kolmet juhlat peräkkäisinä päivinä, joten vielä näin tiistainakin olo tuntuu väsyneeltä. Seuraavat juhlat ovat lauantaina. Mistähän saisin virtaa jaksaa juhlia?

Tämä on sitä aikaa kun pitäisi fiilistella glögilasin äärellä, ja nauttia rauhasta. Sen sijaan minä stressaan, kiirehdin, lasken vähiä rahojani ja stressaan lisää. Salitreenitkin ovat jääneet minimiin. Viime viikolla ehdin käymään vain kolmesti, ja sama taitaa toistua jälleen tällä viikolla. Kiireen ja rahattomuuden lisäksi harmaita hiuksia aiheuttaa meidän Demi-koira. Koiraparan jalka on kipeä. Mitä luultavimmin kyse on nivelrikosta. Nyt tilanne on onneksi parempi, Demi ei enään vingahda aina ylösnoustessa, ja ontuminenkin vähentynyt. Kipulääkekuuri on menossa ja torstaina käydään vielä elänlääkärillä. Samaan syssyyn tuli myös verikorva, mutta tämä ei toivottavasti aiheuta toimenpiteitä.

Tansanian reissu lähestyy. Matkasuunitelma on vielä vaiheessa, tuskin valmistuukaan tällä menolla. Ehkä vain pöllähdämme paikalle ja ihmettelemme sitten mitä teemme. Joululahjoja pitäisi ehtiä metsästämään, ja tulevaisuuttakin pitäisi suunitella, mutta haluaisin vain käpertyä peiton alle. Jos kohta ei pitäisi lähteä iltavuoroon, olisin jo myttyrässä vällyjen välissä. Välillä mietin, pitäisikö tinkiä blogista. Ajatus tuntuu kuitenkin pahalta. Ehkä tämä pian helpottaa, ja sitten taas jo naurattaa.

Toivon stressitöntä viikon jatkoa kaikille!

Ansku

Mummin vanha hattu

Mummu oli heittämässä vuosikymmeniä vanhaa hattuaan pois. Onneksi väliin ehti äiti. Oli sitä mieltä, että kysytään minulta ensin, jos se löytäisi uuden kodin luotani. Ja niinhän se sitten löysi. Minusta ei todellakaan ollut vastustamaan pirteän väristä vintagehattua, jonka materiaali on jotain aivan ihanan pehmoista. Sellaista mitä haluaa silitellä. Kaikenlisäksi päähine nauttii melkoista tunnearvoa mummun vanhana hattuna. Ehkä annan tämän omalle tyttärelleni sitten joskus. Ladyhattu, sanoi Jani kun hassuttelin pikkurilli pystyssä nahkaisissa ajohanskoissani. Totta. Ladymainen oli olokin, vain korkea sulka puuttui hatusta. Sen korvasi höyhenkoriste.

Miten hienoa että aurinkokin aina välillä ilmestyy meitä hellimään, näin niinkuin tyylibloggaajan näkökulmasta ajateltuna. Aloinkin jo olla aivan epätoivoinen asukuvien suhteen. Saapa nähdä milloin on seuraaville mahdollisuus. Ensiviikon torstaina on työpaikan pikkujoulut. Samalle päivälle olin jo vähän suunitellut pientä asukuvasessiota, mutta katsotaan nyt minkälainen myräkkä meidät yllättää. Pidän peukut, ehkä varpaarkin varmuuden vuoksi pystyssä aurinkoisen ilman puolesta.

Mutta hei, mitä teille kuuluu? Toivottavasti oikein hyvää, ja ehditte nauttia joulunodotuksesta. Minä kärsin aikapulasta, ja hiukan kroonisesta väsymyksestä, sekä inspiraation ja innostuksen yliannostuksesta. Karman laki. Silloin kun on ideoita, niiden toteutukseen ei ole aikaa. Tarvitsisin muutaman lisätunnin vuorokauteen. Ihan vain siitä syystä, että olen tainnut jäädä lapsen tasolle, kun puhutaan unentarpeesta. Muille aikuisille sopiva, noin kahdeksan tuntia unta ei riitä. Tosin, en ehdi aina nukkua sitä kahdeksaakaan tuntia, työpaikastani johtuen. Ilta-aamuyhdistelmät, nääs. Blogiin liittyen into on kova, ja uusia ajatuksia ja ideoita poksahtelee mieleen. Ja tiedättekö, koko ajan vahvistuu se fiilis mistä joskus aiemmin syksyllä juttelin. Haluan kirjoittaa työkseni. Ja haluan olla tekemisissä kauneuden ja muodin parissa. Nyt pitäisi vain hankkia se sponsori joka auttaa rahallisesti opiskeluasioissa. Helppo homma. Niitähän nyt seisoo joka nurkalla(sarkasmia, you know?).

 Tunnelmallista joulukuun alkua!

Ansku

Mielialan kohentajat hakusessa!

Oloni oli eräänä päivänä viime viikolla huono. Ei, minua ei oksettanut enkä ollut kuumeinenkaan. Mutta tunsin itseni niin huonoksi että koko olotilani oli kehno. Tämä pieni blogini tuntui niin surkealta, että olin vähällä poistaa koko tekeleen. Koin, että tästä ei ole mihinkään enkä osaa mitään. En osaa valokuvata, en omista tarpeeksi hyvää kameraa, enkä pysty kehittymään niin paljon kuin haluaisin. Tuntui myös että koko maailmankaikkeus on minua vastaan, näin vaatimattomasti ilmaistuna. Valo ei riitä kuviin, tai jos riittää, ei ole kuvaajaa ja niin edelleen. Myös tämä ärhäkäksi äitynyt selkäkipuni sai mielen mustaksi. Ei siinä muuten mitään, mutta kun ei saa sukkaa jalkaansa ja aivastuskin aiheuttaa niin kovaa tuskaa, että mieluummin pidätän ja aiheutan ikävän paineen päässäni.

Tiedättekö mitä tein jotta oloni helpottaisi? No, mitä nyt naiset usein tekevät kun mieli on maassa? Tähän on yleensä kaksi vaihtoehtoa. Suklaan syöminen ja shoppailu. Koska ensimmäiseksi mainittu aiheuttaa keskivartalollani sitkeästi pysyttelevän pienen vararenkaan kasvamisen, valitsin jälkimmäisen. Lähdin hattukaupoille.

Löysin kaksi. Olen aivan rakastunut leveälieriseen lätsääni, mutta kaipasin kuitenkin vaihtelua huopahatturintamalla. Jo viikkoja sitten tilasin H&M:ltä mustan huopahatun, joka aina vain antaa odotuttaa itseään. Niin tuntuu olevan aina kyseisen merkin nettitilauksissa. Ärsyttävää. Tilasin Nellyltä juuri muutamia juttuja, ja ne tulivat viikon sisällä tilauksesta. No, anyway. Löysin hatun nyt kivijalkaliikkeestä. Ostin pois ja jos Henkkamaukan nettiputiikki joskus vaivautuu lähettämään hattuni, joudun lähettämään sen takaisin.

Viime talvena haaveilin tekoturkishatusta, mutta en kuitenkaan hankkinut sitä. Nyt toiveeni toteutui, kun löysin Alesi 13:sta puoleen hintaan ihanan karvakasan. Janin mielestä hatussa on jonkinasteinen Venäläinen vivahde. Ehkä onkin. Ehkä avaan pullon vodkaa jonakin kylmänä talvi-iltana, ja istun juomaan sitä karvahatussani.

Mutta mitä sitten tapahtui mielialalleni? Jännästi se parani. Joku voisi moittia minua materialistisuudestani, mutta mitä sitten. Tiedän itse mikä olen, ja mikä en. Tällä kertaa tarvitsin piristyäkseni tätä. Ensikerralla teen sitten jotain muuta. Ehkä kuuntelen hyvää musiikkia tai imen positiivista fiilistä rakkaasta aviomiehestäni.

Olisi hauska tietää mitä te teette, kun mieli on maassa, ja tunnette olonne kertakaikkisen kurjaksi. Olen kuullut, että söpöt eläimet netin uumenista voisivat auttaa? Onko joku kokeillut?

Ilahdun suuresti jos jätätte parhaat keinonne kommenttiboksiin, niin voisin listata ne sitten kokonaiseksi postaukseksi. Avuksi muillekin. Mitäs sanotte, oletteko messissä? Ja jos oikein innostutte, pyytäkää muitakin jättämään omat vinkkinsä, niin saadaan oikein kunnon opas aikaiseksi.

Positiivista ja aurinkoista päivää kaikille!

Ansku

Kasari

Terveiset täältä sohvannurkasta! Takana on hauskin lauantai-ilta pitkään aikaan. Tarkoitukseni oli tulla eilen aamupäivällä heittämään morot tännekin, mutta pakkauskriisin keskellä en siihen kertakaikkiaan kyennyt.

Ystäväni täytti kesällä 35 vuotta. Syntymäpäivät olivat tarkalleen jo kesäkuussa, mutta mepä juhlimme niitä eilen. Toisen ystäväni kanssa päätimme lahjoa sankaria tyttöjen hotelliviikonlopulla, mutta koska kolme kolmivuorotyötä tekevää ihmistä on vaikea saada viikonlopuksi kokoon, juhlimisen ajankohta vähän venähti. Mutta eipä tuo haitannut. Näin syksyn ratoksi oli mukava järkätä vähän jotain actionia. Ja mikäs oli juhliessa näin hauskalla porukalla!  Kivaa toisiaan riitti, ja nyt on olotila sen mukainen. Heräsin juuri päiväunilta, ja pää lyö oikeastaan aika tyhjää. Ehkä on parempi keskittyä muiden blogien lukemiseen, ja kertoa viikonlopusta enemmän toisella kertaa.

Postauksen kuvat ovat alkuviikolta. Kävin herkullisella sushilounaalla leikkisässä, hiukan kasaria henkivässä lookissa(Kyllä, luomiani koristi turkoosi väri.). Ai nam kun saisikin sushia kotiinkuljetuksella NYT. Ai mutta hei, kaapissahan on pussillinen sipsejä. Ehkä herkuttelen niillä. Huomena alkaa taas arki, ja varsinaisen löhöviikon jälkeen on taas saumaa kunnon treenaamiselle. Salilla alkoi tuntua ettei edistystä tule, joten pidin kevyemmän, palauttavan viikon. Nyt luulisi olevan puhtia, ja ehkä se rautakin taas nousee.

Rentoa illan jatkoa, ja puhtia pian alkavaan uuteen viikkoon!

Ansku

Aarre

Ai mikäkö on Shoe loverin onnenpäivä? Tietenkin se päivä, kun saa sovitettavakseen kaksi paria uusia saappaita. Vielä onnekkaampaa on se, jos niistä toiset ovat juuri sellaiset kuin haluankin ja näin vältyin ikäviltä sydänsuruilta. Muistaakseni Nina leuhotti blogissaan tovi sitten kuolettavan upeista saappaista, joihin minäkin sitten menin ja ihastuin. Saappaissa vain oli pikkuruisen mitättömän pieni ongelma. Niin upeat kuin ne olivatkin, ne eivät olleet malliltaan ylipolven. Sellaisia minä olin vailla. Pohdin kenkien tilaamista kuitenkin, koska niinkuin jo mainitsin, ne olivat kuolettavan upeat.

Eräänä iloisena päivänä ihastelin niitä jälleen nenä kiinni läppärin ruudussa, kun huomasin että samalle merkille oli kuin olikin tullut toinenkin malli. Pelkistetympi, ja se mitä olin etsinytkin. Ja eikun tilamaan, sanoi Ansku kun kenkiin rakastui. Tilasin varmuuden vuoksi ne toisetkin. Eihän sitä tiedä vaikka ne olisivatkin olleet paremmat. Eivät  olleet. Kotiin jäivät siis ylipolven saappaat, ja takaisin Nellylle matkaavat ne toiset. Nyt voin onnellisena heivata vanhat muovisaappaani mäelle. How great.
Mutta nyt, saanko esitellä uudet aarteeni in action:

Viettäkää oikein mukava päivä, sateesta huolimatta! 🙂

Ansku

Herkkis jädellä

Intuitiota ja tietynlaista herkkyyttä tuntea ja tietää asioita, pidetään joskus aikamoisena hölynpölynä, ja rinnastetaan ennustamiseen. Itse en ihan täysin usko ennustamiseen, siitä huolimatta että olen käynyt kyseisellä ammatinharjoittajalla kerran. Nainen tiesi sen hetkisestä elämästäni pelottavankin hyvin. Epäusko on tullut vasta sittemmin, naimisiin mentyäni. Ennustaja nimittäin kertoi että menen naimisiin akateemisen miehen kanssa. Ei pitänyt paikkaansa. Uskon kuitenkin intuitioon ja herkkyyteen. Uskon siksi, että olen itse intuitiivinen ja herkkä. Näen joskus enneunia, ja aavistan asioita. En valitettavasti kuitenkaan siinä mittapuussa että voisin hyötyä siitä vaikka rahallisesti. Tosin, kaikkeahan voi harjoitella. Miksei siis myös tätä ”taitoa”? Ennustaja-Ansku. Hmm… Ei kovinkaan myyvä nimi.

Kerron teille kaksi uniesimerkkiä. Nämä ovat unia jotka näin äskettäin. Jälkimmäisen viimeyönä.
Tutkin jokin aika sitten Vierumäen opiston nettisivuja, ja mietin kiinnostaisiko minua ammatti liikunnan parissa. Seuraavana yönä näin unta, että siskoni haki myös kouluun, ja pääsi sisään. Minä en. Piakkoin unen jälkeen, olimme yhdessä kuntosalilla. Juttelimme vierekkäisillä soutulaitteilla, ja sisko kertoi miettivänsä kouluttautumista Vierumäellä.
Toinen uni liittyy vahvasti blogiini, ja on oikeastaan aika hassu juttu. Viime päivinä blogissani vierailleet tietävät että Photobucet aiheutti minulle harmaita hiuksia, hävittäessään kaikki blogini kuvat. Viime yönä näin unta että kuvat olivat palanneet. Äsken kurkistin varovasti vanhempia postauksia, valmiina pettymään. Mutta kas, kuvat olivat kuin olivatkin palanneet! Outoa.

En vieläkään ymmärrä mitä on tapahtunut, ja miksi Photobucet ylipäätään hävitti kaikki kuvani. Laitoin lafkaan viestiä asiasta, mutta en ole koskaan saanut vastausta. Nyt mietin, uskallanko enää käyttää Photobucetia, siitä huolimatta että sinne on tullut jostain lisää tilaakin. Ihme juttu. Nyt latasin kuvat blogiin Dropboxin kautta.

Halusin toissapäivänä nähdä ja syöttää joutsenia. Ankkalammelle siis! Ihan ensimmäiseksi oli kuitenkin saatava kesän ensimmäinen tötteröjäde. Lakritsanmakuinen oli aika herkullinen.
Laukussani oli pussillinen herkkuja sorsille ja joutsenille, mutta pääasiassa ne päätyivät lokkien suihin. Joutsenet pysyttelivät omissa oloissaan, ja sorsiakin oli ihmeen vähän. Mukava kesäretki kuitenkin. Demi pääsi haistelemaan eri hajuja kuin kotona.

Todistettavasti näimme ainakin yhden sorsan! 🙂

Jani löysi meidän nimikirjaimet puusta. Hiukan olen kyllä sitä mieltä että jälkimmäinen on enemmän P kuin A, mutta ei kerrota kenellekkään…

Alet ovat alkaneet ja meikäläinen on vailla urheilutoppia. Ajattelin poiketa niitä katsomassa, ja siitä sitten kauppaan ostamaan piirakka-aineksia. Huomena tällä tytöllä on syntymäpäivät, ja muutamat sukulaiset tulevat kahville.

Mukavaa viikkoa kaikille! 🙂

Ansku

Kesäpaita

Tukka hulmuaa tuulessa. Aurinko porottaa, mutta sen kuumutta ei edes huomaa. Vesi kimmeltää kauniisti ja vastaan tulevat moikkailet hymy huulilla. Sellaista oli sunnuntaisella veneajelulla. Kyllä tämä Suomen kesä vaan on ihana. Ai mitä, olenko muka jo sanonut sen täälä blogissani? Heh, no joo ehkä tuhat kertaa mutta totta se on. Nautitaan nyt vaan! 🙂 Kuvissa uusi tämän kesän lempparipusero/bolero.

Olin viimeyön yksin kotona Janin ollessa työmatkalla. Jännä miten sitä ei osaa enään nukkua yksin. Säpsähdin hereille monta kertaa, ja jokaikiseen rasahdukseen tai paukahdukseen mitä puutalostamme kuului. Onneksi saan mieheni tänään kotiin, vaikka ilmeisesti myöhään meneekin. Päiväksi on kaikenlaista ohjelmaa. Ensin aamuvuoro töissä, sitten spinning jonka jälkeen aion tehdä vielä rintalihastreenin. Viikonloppuna on häät(jeij, rakastan kesähäitä!)j ja niitä ajatellen täytyy löytää asuuni sopiva vyö, kultainen mielellään. Asioillakin pitää siis ehtiä jossainvälissä käymään. Mutta kyllähän shoppailulle aina sen verran aikaa löytyy 😉

Nyt matkaan, mukavaa päivää kaikille! 🙂

Ansku

Sunny day

Hauskaa sunnuntaipäivää vaan kaikille! Ai miten ihana ja auringontäyteinen viikonloppu onkaan ollut. Lauantaille oli lupailtu ukkoskuuroja ja vähän etukäteen ehdin niitä jo surrakin. Tarkoitus kun oli istuttaa kesäkukkia ja muutenkin puuhastella ulkona. No, ei niitä ukkoskuuroja kyllä näkynyt vaan aurinko paistoi niin kauniisti. Kyllä se vaan niin on että hyvät ilmat vaikuttaa aivan suoraan ainakin meikäläisen energiatasoon. Kerrankin tuntuu että puhtia riittää. Mahtava tunne 🙂

Eilen päivä oli puuhakas. Aamu alkoi spinningtunnilla. Siitä sitten joogan kautta kotiin aamupalalle. Paistettua munaa, tuoremehua, croisanttia, vihreää teetä… Nam! Aikamme rentoiltiin vielä kotona, ja siitä sitten lähdimme käymään kaupungilla.
Kesäinen asuni koostui mm. ihanasta äidin ompelemasta vedenvihreästä maksihameesta. Myös kesähattu eksyi päähän.

Otettiin Demi mukaan. Päivä oli kuuma, joten juoma- ja kahlaustauko veden äärellä oli must. Onneksi oli koira hihnassa, muuten olisivat saaneet sorsat kyytiä tältä meidän hurjalta ”lintu”koiralta.

Ja ettei nyt ihan epäreiluksi mennyt, pitihän meidänkin juomat saada. Päiväskumpat, mikä ihana idea! Eivätkä nuo leivoskakutkaan syömättä jääneet 😉 Vakoiltiin että naapuripöydissä ihmiset nautiskelivat myös sangriaa kannuista. Tehtiin sotasuunitelma ensikerraksi pikimmiten! Herkkuhetken jälkeen poikkesimme jätskikiskan kautta kotiin grillaamaan. Aikamoinen herkkupäivä.

Asiointireissulta käteen jäi herkkujen lisäksi muutama värikäs lyhty ja yksi tyyny, terassin ilmettä piristämään. Istutin myös Aloeveran ruukkuun. Taitaa mokoma jäädä kesän ajaksi ulos. Oletteko muuten koskaan käyttäneet tuoretta Aloeveraa auringonpolttamiin? Filippiineillä ystävälliset paikalliset murskasivat Aloeveraa käsissään ja hieroivat siitä saadun geelimössön palaneisiin kotiin. Meinaan helpotti!
Sain tehtyä istutushommiakin, joten pian terassi on valmis. Jeij! Eikun terassin avajaisia suunittelemaan! 🙂

Arvaako muuten joku mitä meillä on tuola lapsille tarkoitetussa hiekkalaatikossa?

Sellainen oli eilinen päivä noin niinkuin pähkinänkuoressa. Tänäänkin on jo ehditty puuhastella, mutta liikunnan merkeissä. Kävin heittämässä vaatimattoman, reilun 13 kilometrin kävelylenkin. No, saipahan eiliset kaakut ja jädet kyytiä.
Kohta lähdetään veneilemään, joten palaillaan taas! Oikein ilosta ja aurinkoista päivän jatkoa! 🙂

Ansku

P.s: Oho, jotenkin hymiöiden määrä on lisääntynyt viime postauksissa. Mutta olkoot! Kyllä ne syssymmällä taas vähenee 😉

Puuma hatussa

Aah, se tunne kun olet valmistellut postauksen loppusuoralle. Tarkistat sitä juuri kirjoitusvirheiden varalta, ja painat epähuomiossa jotain näppäintä. Kaikki katoaa, pim! Jollainlailla tämä jää pysyväksi, blogger kun ehtii tallentaa ”muutoksen” ennenkuin ehdit kissaa sanoa. Näin kävi juuri hetki sitten. Ei anneta kuitenkaan pienten teknisten ongelmien haitata, vaan aloitetaan alusta. Lippahatuista oli puhe.

Lippikset tunkevat kokoajan määrätietoisemmin katukuvaan, eivätkä näinollen ole enään vain nuorten jätkien asuste. Minulle tämä sopii, innostuin näistä jo viime syksynä. Tässä linkki kyseiseen postaukseen. Lippikset jakavat mielipiteitä aika rankasti. Klassisemman tyylin ystävät tuskin pukisivat lippahattua shoppailureissulleen, kun taas minunlaiseni, kokeilunhaluiset tyypit tekevät sen ilmanmuuta.

Olenkin nyt miettinyt paljon omaa pukeutumistyyliäni. En ole keksinyt sille yhtä kuvaavaa sanaa. Tai hei, voiko antiklassista käyttää? Se kun on ehkä kaikista kuvaavin. Minun on paljon helpompi kertoa mitä tyylini ei ole, kuin mitä se on. Mitenkäs te sielä ruudun takana, onko oma tyyli tiedossa ja helposti selvennettävissä jos kysytään? Minkälainen tyylisi on yhdellä sanalla ilmaistuna?

Tänään on ohjelmassa koiran kanssa lenkkeilyä, ja pihahommia, joten palaillaan taas!

Aurinkoista loppuviikkoa! 🙂

Ansku