Vuosikooste 2015

Viime vuonna näihin aikoihin kokosin yhteen postaukseen melkein kaikki vuoden asut. Siis tietenkin ne, jotka olivat päätyneet blogiin asti. Tänä vuonna muoti- ja tyylijutut jäivät astetta vähemmälle, kun hyvinvointi sai enemmän huomiota. Vuosikooste on tällä kertaa siis aikaimoinen sekametelisoppa. 

Tammikuu

Fiilistelin tulevaa kevättä, ja rakensin eteisen seinälle keveän kukkakollaasin.

Pukeuduin kukkiin ja isoon ballerinanutturaan.

Kirjoitin mielipidekirjoituksen tupakointiin liittyen.

Söin aamupalaa riikinkukon seurassa Meksikossa.

Helmikuu

Palasin reissusta kotiin ja opettelin palaamaan arkeen.

Hyvästelin blogin nimen kun vaihdoin uuteen. 

Fiilistelin kevätmuotia.

Kävin tapaamassa ihkauutta veljenpoikaani.

Pukeuduin lierihattuun ja yhdistin beigen farkunsiniseen.

Maaliskuu

Kirjoitin hyvinvoinnista ja sokerista vieroittumisesta.

Testasin luonnonkosmetiikkaa.

Pätkäisin pitkän tukkani.

Sijaistin mummia kummitytön päiväkodissa, isovanhempien päivänä.

Jännitin katsomossa huikeita temppuja, kun Cirque du Soleilin taiteilijat päästettiin irti.

Nautin hauskasta päivästä ja illasta huikeiden blogimimmien kanssa kun ihana Taru järkkäsi ohjelmaa.

Huhtikuu

Nautin pääsiäisbrunssista Janin kanssa.

Imin tietoa erilaisista kirjoista.

Kirjoitin postauksen kuntosalin harjoitustekniikoista.

Tein muotijutun kaiman kanssa.

Kuuntelin Karita Tykän hyvinvointi-illassa tärkeää tietoa ja herkuttelin raakakakulla.

Kirjoitin paljon fiiliksistäni. 

Toukokuu

Vietin leppoisaa vappupäivää ja tein päivä kanssani-postauksen.

Juhlin Indiedays Blog Awardsissa valkoisessa narumekossa.

Keräsin monta kimppua valkovuokkoja äitienpäivänä.

Kävin Hertan kanssa koiranäyttelyssä.

Juhlin blogin viisivuotissynttäreitä.

Julkaisin ensimmäisen Hyvinvointi-inspiraatiopostauksen. Siinä vieraili Sara Vanninen ja toisessa osassa Martina Aitolehti.

Juhlin Janin synttäreitä terveellisissä merkeissä.

Kesäkuu

Kirjoitin julki mielipiteeni Ilta-Sanomien terveysuutisiin liittyen.

Ostin ihanan mokkahameen.

Istutin omenapuun ja tein paljon pihatöitä.

Detoxasin.

Juhlin kolmekymppisiäni upeiden yllätysjuhlien muodossa.

Heinäkuu

Kirjoitin mielenrauhasta ja pukeuduin haalariin.

Kävin todistamassa kuinka ACDC rokkasi Hämeenlinnassa.

Saunoin ja uin.

Vietin viikonloppua Porvoossa.

Opettelin raakasuklaan tekoa.

Pidin ruokapäiväkirjaa ja valmistauduin PT:n suunnittelemiin treeniohjelmiin. 

Elokuu

Järkkäsin vauvakutsut ystävälle.

Sokeri pääsi taas koukuttamaan. Tartuin jälleen härkää sarvista ja taistelin vieroitusoireita vastaan raakasuklaan, hedelmien, marjojen ja chiapuddingin avulla.

Kiinnostuin hormoneista ja lopetin e-pillereiden syömisen.

Vaihdoin muoviset juomapullot järkevämpään vaihtoehtoon, koska en halunnut juoda muovin myrkkyjä. 

Poikkesin Niinan kanssa Hämeenlinnan taiteiden yössä ihastelemassa kenkiä. 

Vietin hauskaa tyttöjen aikaa Helsingissä ystävien kanssa.

Herkuttelin raakakakulla.

Syyskuu

Listasin hyväksi havaitsemiani, satunnaisia tuotteita. 

Vietin vuosipäivää Janin kanssa hotellissa…

…ja aktiviteettien merkeissä kun osallistuimme Treenipäivään.

Sisustin hiukan syksyisemmin ja kaivoin kynttilät esiin.

Opettelin putkirullamaan.

Piristin muuten tummaa asua oransseilla yksityiskohdilla.

Lokakuu

Kirjoitin höttöruuan vaikutuksista. 

Vietin ihanaa aktiiviviikonloppua perheen kanssa Rakveressa. 

Rakastuin kahviin. Sillä tiellä ollaan edelleen. 

Hengailin jumppatrikoissa kaupungilla ja listasin ärsyttäviä asioita. 

Julkaisin reseptin, joka sai aikaan närkästymisiä. 

Vinkkasin näppärän välipalaidean. 

Ihastuin harmaaseen ja listasin kiinnostavia asioita. 

Marraskuu

Intoilin ensimmäistä lehtijuttuani. 

Testasin ilmajoogaa. 

Jälleen kerran taistelin sokerikoukkua vastaan. Tällä kertaa aseena olivat luomuomena ja mulperinmarjat. 

Vinkkasin joululahjaideasta. 

Tutustuin Karita Tykän uuteen kirjaan. 

Listasin lisäravinteet joita käytän. 

Joulukuu

Väsyin. Vaihdoin kuntosalin joogaan, kirjoitin kuinka jouduin kieltäytymään masennuslääkkeistä, ja kuinka mielenhallinnalla voi vaikuttaa. 

Fiilistelin mennyttä alkuvuoden Meksikon matkaa, kun kirjoitin jutun Chichen Itzasta. 

Listasin kiitollisuudenaiheita. 

Kaivoin esiin bikinit tammikuun reissua silmälläpitäen. Luin matkaopsta. 

Piristyin, ja löysin pikkuhiljaa uudelleen liikunnan ilon. 

Vietin ihanan joulun rakkaiden kanssa, ja söin liikaa suklaata. 

Skippasin taas sokerin ja aloitin Tapaninpäivän vihersmoothiella. 

Kuluneesta vuodesta päällimäisenä jää mieleen taistelu sokeria vastaan. Lisäksi uuden ammatillisen suunnan löytyminen, ja vaikeidenkin päätösten tekeminen alleviivaavat vuotta 2015. 

Niin ja ihmiset. Tutustuin upeisiin tyyppeihin, vietin monta hienoa hetkeä kaimani kanssa keskustellen elämästä ja unelmien toteuttamisesta. Keväällä nautin ystävien seurasta viikonloppureissulla Turussa, ja loppukesällä Helsingissä. Näitä reissuja toivon ensi vuodellekin. 

Kulunut vuosi on ollut itsetutkiskelun aikaa. Se on hyvä. Tunnen itseni nyt paremmin. 

Hyvää ja onnellista uutta vuotta ihmiset!

Raikas lenkki ja valkoinen timanttimeri

Nuoremman koiran nokkaan tulvi niin vastustamattomia tuoksuja, ettei se vaan kertakaikkiaan malttanut olla aloillaan. Niinpä lahjoin vanhemman berninpaimenkoirani poseeraamaan. Katsokaa nyt, miten nättiä! Aaurinko oli kuvanottohetkellä vasta nousemassa. Taivaanranta rusotti, ja hetken kuluttua maisema kimmelsi timanttimeren lailla. 

Tänään aamulenkki oli pitkä kuin… öh, nälkävuosi ei kuulosta hyvältä vertauskuvalta, mutta menkööt kun parempaa ei päähäni nyt pälkähtänyt. Mutta kauan se lenkki kesti. Koska piti ihastella jokaista timanttien kuoruttamaa ruohon- ja heinänkortta. Oli seisahdettava katselemaan pastellinväreissä kylpevää asuinaluettani, jota valkea hileharso ympäröi. 

Rauhallinen lenkki teki hyvää. Myös sielulle, mutta varsinkin eilisestä jalkatreenistä osumaa ottaneille persposkilleni. Olivat nimittäin vähintäänkin tukkoiset tänään. Oudosti tunsin jopa hiukan ylpeyttä, kun tallustelin tänään metsäpolulla. Jokaisella askeleella pakaralihas ilmoitti itsestään. Taisi mennä treeni perille. 

Nyt pohdiskelen tässä, että pitäisinkö vapaapäivän kuntosalilta, vai antaisinko periksi innokkaalle olotilalle. Huomena on edessä arkeenpaluu aamuvuoron merkeissä. Sen jälkeen tuskin jaksan lähteä painoja nostelemaan. 

Katsotaan nyt, mitä ilta tuo tullessaan.

Ihanaa tiistain jatkoa ihmiset.

Viininpunaiset housut ja palohälytys

Takki Cubus, neule *Vila, housut H&M, Kengät *Ecco, laukku Marc By Marc Jacobs

Ensimmäisenä paikalle saapui palopäällikkö henkilöautollaan. Aivan tuotapikaa kaksi tikasautoa kurvasi kulmantakaa pillit päällä. En oikein tiennyt mihin mennä. Ostoskeskukselle johtavat ovet pysyivät lukittuina, mutta autokaistaa pitkin olisi mahdollista luikahtaa ulos, huomasin kun tiirailin kauppakeskuksen autohallista pakosuuntaa. Palohälyttimien ulina sattui korviin. 

– Sortuukohan tämä, joku mietti. 

Kauppakeskus Goodman pysyi pystyssä, eikä palanut poroksikaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että hetkeksi huoli nousi pintaan. Ehdin jopa pohtia minkälainen vakuutus autossamme on, jos se olisi jäänyt palavaan tai sortuvaan autohalliin. Minä ja muut ihmiset olimme tässä vaiheessa jo rakennuksen ulkopuolella. 

Päätin vihdoinkin hankkia vedenkestävät vaelluskengät, Korkea aika, varsinkin kun on kaksi isoa koiraa lenkitettävänään – säällä kuin säällä. Goodmanin eilisen palohälyytyksen vuoksi pakenimme naapurikauppaan. Sieltä ne löytyivät. Jalkaani täydellisesti sopivat vaelluskengät pääsivät eilen heti koekäyttöön. Niillä oli ilo rymytä koirien kanssa metsässä ja jäätyneellä pellolla. 

Ostin alennusmyynneistä myös neuletakin. Ja bleiserin. Puoleen hintaan, tietty. Jokos sinä kävit alennusmyynneissä?

*Saatu blogin kautta

Tapaninpäivän vihersmoothie

Nyt riittää suklaan syönti. Reilun kahden päivän sokeriöverit tuntuvat jo sydämessä asti ylimääräisten lyöntien muodossa, joten on syytä tarkastella taas hiukan tarkemmin mitä suuhuni laitan. 

Me aloitimme tämän päivän raikkaalla kävelylenkillä auringonpaisteessa, ja nyt nenä alla on terveellinen vihersmoothie. Se suorastaan pursuaa ravintoaineita. 

Tapaninpäivän – ja oikeastaan jokaisen muunkin päivän smoothieresepti on seuraavanlainen:

Vettä

Tyrninmarjoja

Mustikoita

Puolukoita

Inkivääriä

Spirulinaa

MSM:ää

Lehtikaalia

Pinaattia

Avokadoa 

Banaania

Äiti lupasi laittaa lihamureketta. Ihanaa, ei tarvitse miettiä ruuanlaittoa tänään. Auto odottelee vielä jouluaaton jäljiltä hakijaansa veljeni luona, joten täytyy suorittaa Tapaninajelu sinne suunnalle. Mitähän tekisi illalla…

Mukavaa Tapaninpäivän jatkoa!

Jouluaatto

Onneksi ystäväni kannusti avaamaan painavimman paketin jo ennen joulujuhliin lähtöä, kiittelin kun nostin kuohuviinilasillisen eilen huulilleni. Skumppa nimittäin jäi ostamatta.

– Kippis, ja hyvää joulua! Toivoteltiin toinen toisillemme ja ryhdyttiin kattamaan pöytää. Yksi leikkasi kinkkua, toinen kuori kananmunat. Minä levittelin herkullista lohimajoneesia pikkuapulaisen kanssa saaristolaisleipästen päälle – suuhunkin saattoi eksyä palanen. Seitsemänvuotias veljentyttö vatkasi kermavaahtoa. 

– Vielä laatikot lämpiämään, perunat kiehumaan ja juomat kylmästä, niin alkaa olla valmista, todettiin. 

Joulupäivällinen maistui herkulliselta. Ilta oli mukava, Joulupukki äärimmäisen antelias ja lapset ihanan vilkkaita. Iltakahvin kanssa maisteltiin jouluista marenkijäädykekakkua, ja naurettiin vaikeudelle saada kolme lasta samaan kuvaan, niin että jokainen katsoisi kameraan – tai edes sinne päin. Kakkuresepti on kuulemma Kinuskikissan – tai Kinuski-Kaisan, niinkuin veljeni vinoili. Aivan suussasulavan hyvää, suosittelen testaamaan! 

Saunan lämmöstä nautiskeltiin vielä myöhään, lasten jo mentyä nukkumaan. Mutta ei se joulunvietto siihen päättynyt. Löylyjen jälkeen maistui juustot, taatelit ja päärynänlohkot. Nukkumaan kömmittiin vasta kahden pintaan. 

Aika kivasti alkoi tämä joulupäiväkin. Aamulla kanelikahvin tuoksu herätti, ja mies oli noussut jo varhain hauduttelemaan riisipuuroa. Olen viettänyt päivän pääasiassa sängyssä. Ystävä piipahti kahville – kohteliaisuussyistä puin siksi aikaa vaatteet päälleni. 

Ehkä huomena ryhdistäydyn, mutta tänään lepään oikein huolella. Ja saatan kaivaa vielä lakritsisuklaankin esiin. 

Hyvää joulupäivän iltaa!

Mä toivon Joulun taikaa…

Vatsa on täynnä riisipuuroa, Raskasta Joulua soi ja takana on napakka jalkatreeni. Joulufiilis ei ole ollut ehkä ihan suurimmillaan vielä, mutta kyllä se sieltä kaivetaan. Viimeistään iltapäivällä, kun meidät vastaanottaa iloiset ja joulusta jännittyneet veljentytöt, ja pääsen halailemaan myös pikkuista veljenpoikaani. 

Iloista joulua kaikille! Syödään, levätään ja liikutaan!

Lopetan

– Jos saisit valita ihan mitä vain hoitajan työtä, mitä tekisit? Kysyi työkaverini eilen kahvihuoneessa. 

 – Tekisin tätä työtä, tällä osastolla, vastasin epäröimättä. Lisäsin kuitenkin perään, että olosuhteet olisivat kyllä suotuisammat. 

Niin. Tällä hetkellä näyttää siltä että minun panokseni nykyisessä työpaikassani alkaa olla käytetty. Kun tämän illan vuoro on saatettu päätökseen, on edessä vielä kaksi työpäivää. Tammikuisen loman jälkeen ehkä yksi. Sittenkö se on ohi? Olo on juuri nyt kolkko, vaikka helpotus olikin se ensimmäinen tunne, jonka koin asiasta kuullessani. 

Viime ajat ovat olleet vaikeita. Samaan aikaan johto painottaa kuinka kaiken pitää näyttää hyvältä ja potilaille on oltava kohteliaita. Sloganimme on potilas ensin. Samaan aikaan toisesta sairaalasta vähennetään paikkoja, ja potilaat virtaavat meille. Vakansseja jätetään täyttämättä, vuoroista vähennetään hoitajia ja toimenpiteitä lisätään. Kokeneet hoitajat jäävät eläkkeelle, osa vaihtaa työpaikkaa. Sijaisia on paljon, osa aivan vastavalmistuneita. Potilaat ovat koko ajan vanhempia, sairaampia. Yhtäkkiä osastolle saattaa tulla viisi potilasta samaan aikaan, ruokatauko on pitämättä, ja jo osastolla oleviakin pitäisi auttaa. Kellot soivat, omaiset haluavat keskustella, sekava potilas pyrkii sängynlaidan yli ja puhelinkin pirisee. Neuvo ja ohjaa siinä sitten uutta työkaveria, kun itsekin on pihalla kuin lumiukko.

Hallinnan tunne on kadonnut. Kirjoitin tovi sitten kuinka tunnen olevani risteyksessä. Jatkanko tätä työtä vai en? Jaksanko vieläkin yrittää puskea alanvaihtosuunnitelmiani eteenpäin, vaikka tuntuu että energia ei riitä.

Joku kysyi lähitulevaisuuden suunnitemaani. Että mitä teen sitten kun sopimukseni nykyisessä työpaikassani loppuu. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että en tiedä. En yhtään tiedä, koska en jaksa miettiä. Olen joulunpyhät vapaalla, joten toivon että saan taas vähän kasattua ajatuksiani. Huomaan että vapaapäivien aikaan, levänneenä, pääni toimii aivan erilailla. Pystyn suunnittelemaan elämääni, punnitsemaan eri vaihtoehtoja, mutta työputkien aikaan olo on synkkä. Haluaisin vain mennä peiton alle ja luovuttaa.

Koen epäreiluksi että joudun lopettamaan työni, koska en voi olla samaan aikaan onnellinen. Palatakseni vielä kirjoituksen alkuun, mikäli minulla olisi kaikki valta, haluaisin jatkaa nykyistä työtäni samaan aikaan opiskellen toista, uutta alaa. Haluaisin että työn tekeminen olisi taas inhimillistä, eikä se veisi kaikkea energiaani. Haluisin tehdä tulevaisuudessa työtä kirjoittamisen, hyvinvoinnin ja tapahtumatuotannon parissa. Ylläpitäisin kuitenkin myös sydänhoitajan osaamistani, jotta voisin hyödyntää sitä esimerkiksi hyvinvointijuttujen kirjoittamisessa. 

Tällainen pyyntö joululahjaksi. 

Farkkupaita ja mekko

En oikein edes ehtinyt tajumaan, että on viikonloppu, kun se vetelee jo viimeisiään. Koko viikko meni vähän turhankin haipakkaan. Torstaina istuin viimeisellä journalistiikan tunnilla, joten päivä kului Helsingissä ja ilta Pasilassa. Perjantai-illan vietin työmaalla, ja eilen olin liikenteessä iltaan saakka. Kohta lähden töihin. 

Elämässäni ei ole siis tapahtunut mitään kovinkaan radikaalia viime aikoina. Hurjinta on ehkä haaveissa. Niissä nimittäin siintävät jo Panaman paratiisisaaret, miksei kanavakin. 18 yötä vielä. Olen jo katsellut sortsejani sillä silmällä…

Kuvissa näkyvä asu on viikon takainen, ja aika kiva. Pidän arkisen farkkupaidan ja juhlavan mekon yhdistelmästä. Tykkään myös huulipunan sävystä. Tällä hetkellä huuleni ovat kylmistä ilmoista johtuen sen näköiset, että Bepanthen on ainut mitä niille uskaltaa sivellä. Auts. 

Mutta nyt, kello rientää. Jos vielä pikainen kuppi kahvia ja menoksi. Rentoa sunnuntain jatkoa!

Boheemi tuoli

Mustaa ja valkoista. Yksinkertaista, vastaparinaan pientä krumeluuria mustan rokokootyyppisen kattokruunun muodossa. Tällaisia minä suunnittelin reilut neljä vuotta sitten, kun sisustin olohuonettamme. Periaatteessa joo, ihan kiva idea, mutta alkoi tuntua siltä että pientä fiksausta se vaatii. Nimittäin uuden lattian. Mokoma riitelee niin pahasti hiukan kellertävään taittavana, että alkoi suoraan sanottuna sattumaan silmiin. Lisäksi iso, tummanharmaa sohva ja musta häränmatto eivät ainakaan lisää valon määrää muutenkin melko pimeässä olkkarissa.

Lattian uusiminen jää hamaan tulevaisuuteen, mutta muulla tavalla sisustusta voi hiukan uusia. Musta kuutiomainen tv-taso saa joskus toivottavasti lähtöpassit – haluan tilalle vanhan, suuren valkoisen liinavaatekaapin tai kauniin valkoisen senkin (saa huikata jos ylimääräisiä lojuu nurkissa). 

Jotain uutta on kuitenkin löytynyt. Eräänä sunnuntaina kiipesimme natisevia puuportaita Parolan rottingin yläkertaan. Siellä se odotti, suorastaan kutsui meitä. Maailman ihanin tuoli, Dali nimeltään. Vanha vihreä, valtavan kokoinen laiskanlinna löysi haastajan, eikä ostopäätöstä juurikaan pohdittu. Lähinnä todettiin, että veronpalautuksilla sitten.

Siinä se nyt on ilonamme. Kevyt, ilmava ja persoonallinen. Eikä lainkaan pöllömpi istua. Haluaisin luoda uuden aarteeni ympärille tunnelmallisen lukunurkkauksen kohdevaloineen ja lampaantaljoineen, mutta katsotaan nyt…

Mukavaa viikonloppua ja perjantain jatkoa! Minä lähden iltavuoroon.

On tärkeää liikkua itseään kuunnellen – oikeasti

Syksy lipsahti salakavalasti suorittamisen puolelle. Tiedän, se on paheeni ja muutos on työn alla. Sen lisäksi, että vahingossa suoritin työni, koulun sekä blogin, suoritin myös liikunnan. Kun PT pari kuukautta sitten kysyi miten jakselen, vastasin kirkkain silmin, että hyvin menee. Minä puran stressin liikuntaan, eikä viidestä seitsemään liikuntakertaa viikossa ole liikaa. Tunsin oikeasti, että asian laita oli juuri näin 

Joinain raskaina päivinä pohdin, kuinka kummassa muut tämän tekee. Että miksi minä en muka jaksa. Vertasin itseäni jopa äiteihin. Eihän minulla ole edes lapsia sotkemassa aikatauluja ja harrastuksiani. Että eihän minulla ole syytä olla näin poikki. Sitten pakkasin kimpsut ja kampsut salikassiin ja lähdin treenaamaan. En muistanut huomioida, että liikunnan vaikutukset eivät ole suotuisia jos treenaa hampaat irvessä silloin, kun elämä on muutenkin hektistä.

Kun uupumus työssä pääsi niskan päälle ja sain levätä, lopetin samalla liikunnan suorittamisenkin. Vaihdoin kuntosalin joogaan, ja tein rauhallisia metsälenkkejä koirien kanssa. Vietin ihan oikeita vapaapäiviä, ja harjottelin elämästä nauttimista – ilman suorittamista. Olo alkoi helpottaa.

Nyt palailen taas pikkuhiljaa astetta tehokkaamman liikunnan pariin. Olen treenannut nyt pari kertaa viikossa kuntosalilla, ja kävin testaamassa juoksukuntoanikin. Kuntoa riittäisi kyllä keuhkokapasiteetin puolesta, mutta kesällä satutettu lonkka ei juoksusta vieläkään piittaa.

Eilen illalla makasin sohvalla. Lehteä lukiessani mietin etten millään viitsisi lähteä kuntosalille. Kun oli pimeää ja kaikkea. Jos lähtis johonkin kivaan kahvilaan, nauttis elämästä, mietin. Siinä kohtaa tajusin uivani vaarallisissa vesissä. Haluan olla ihminen, jonka elämään liikunta kuuluu olennaisena osana. Liikunnan on todettu lisäävän samojen välittäjäaineiden määrää, joiden avulla masennuslääkkeetkin toimivat. Lisäksi mielihyvähormonit lähtevät hyrräämään. Haluan ehdottomasti näin hyvän asian pysyvän elämässäni. Haluan nauttia siitä. 

Olisi ollut hölmöä jättää kuntoilu väliin. Koska olo oli väsynyt ja laiska, päätin tehdä lyhyen, mukavan treenin. Lempeästi oman jaksamiseni mukaan. Niinhän siinä kävi, että alkuverryttelyn jälkeen painot nousivatkin vauhdilla ja hiki lensi. Sain itsestäni irti ihan normaalitehoisen treenin, vähän kuin vahingossa. Jälkikäteen olo oli hyvä. Olin ylpeä itsestäni.

Jatkossa olen itselleni armollinen, tässäkin asiassa. Tekee hyvää lähteä ja liikkua voinnin mukaan – itseään huijaamatta. Viitsiminen ja jaksaminen ovat kaksi eri asiaa. Liikunta on hyväksi, mutta jos elämässä on meneillään sata muutakin asiaa, ja kaikkea tehdään yhtä suurella intensiteetillä, voi käydä huonosti. Jostain on nipistettävä, muuten liikunta ei toimi enään stressiä poistavana, vaan päinvastoin. Se lisää sitä. Tämän hoksaaminen ihan käytännössä on ollut äärettömän valaisevaa.

Lempeää tiistain jatkoa!