Karvakuonojen kanssa kotona

Ei siinä läpsytyksessä saanut nukuttua. Kello oli vasta kuusi tänä aamuna kun avasin silmäni. Olin juuri uneksinut kiukkuisista italialais-huligaaneista, jotka keikuttivat autoamme. Se oli vähän ahdistava uni. Ei lopulta haitannut herätä, vaikka syy olikin kurja. Kuuntelin kun koira korvat lepatten ravisteli päätään olohuoneessa. Voi raukka, ajattelin ja nousin tutkimaan sen kuuloelimiä. 

Nuoremmalla koirallamme, Hertalla, oli jo muutama päivä sitten vaivaa korvissaan. Luulin silloisen korvahuuhtelun tehonneen, mutta ongelma palasikin asteen verran pahempana. Korvalehti punoitteli ja korvakäytävässä oli eritettä. Lisäksi korvalehteä rumensi ikävän näköinen, mutta onneksi pieni rupi. Ravistelun vuoksi, sanoi lääkäri.

Suunnitelmat menivät perjantainvieton osalta uusiksi. Ystävän uuden asunnon ihailemisen, kuulumisten vaihtamisen ja kevättrendeihin tutustumisen sijaan jäinkin viettämään kotipäivää, kun vein karvakuonon eläinlääkärin pakeille. Vaikka välimatka Helsinkiin on alle 100 kilometriä, tällaisina päivänä se tuntuu kumman pitkältä. 

Koska tapoihini nykyään useinmiten kuuluu, yritän ajatella positiivisesti. Onneksi vaiva ilmeni perjantai-aamuna, eikä lauantai-iltana. Onneksi minulla oli vapaapäivä, eikä jokin niistä aniharvoista työpäivistä, joita on siunaantunut tälle kuulle. Onneksi olin juuri saanut lopputilin, joten saldoa oli vielä jäljellä. Sain lisäaikaa koulutehtäville ja nukuinkin vähän pidempään.  

Nyt voinkin keskittyä seuraavaan asiaan. Huomena alkaa PT-koulu. Pakko myöntää olevani aika innoissani. Kunhan vaan osaan ajaa perille. Heh. Avensiksen navigaattori kun tuntuu välillä olevan kanssani hiukan eri mieltä. 

Nyt on syytä ryhtyä tuumasta toimeen. Keitän vähän lisää teetä, nappaan kirjan käteen ja alan lukemaan. 

Hyvää viikonloppua!

Paloja eiliseltä

Vaihteeksi jotain arjestani. Sellaista kuten eilinen isänpäivä ja sänkyyn kannettu kahvimukillinen. Ja aamupuuro voinokareella, rakkaan istuessa siinä vastapäätä päivän lehteen syventyneenä. Se turvallisuuden tunne… Sitä ei voi oikein sanoin kuvata. Se pitää tuntea. Mutta se saa sydämen läikehtimään ja rakastumaan taas vähän lujemmin. 

Orkideat uitetaan viikon, kahden välein niin että imevät itsensä kylläiseksi. Jotkut lajit eivät kai välitä uimisesta, haluavat että kastellaan vain vähän, mutta sillä metodilla omat kukkani kuolivat. Yksitellen, toinen toisensa jälkeen. Tajusin vaihtaa metodia. Näistä kaunottarista putosi kukat viikko sitten, mutta toinen kasvattaa uutta kukkavartta niin että kohina käy. 

En ole nähnyt isää taas aikoihin. Mikä siinä onkin, että ajankulu on niin hurjaa että yhtäkkiä on kulunut kaksi kuukautta viime tapaamisesta. Varmaan pidempäänkin. Koen, että vaikka emme näe isän kanssa usein, me olemme kuitenkin läheisempiä kuin koskaan aikaisemmin. En osaa sanoa mistä se johtuu. Minä olen varmaan aikuistunut, isäni taas jostain syystä muuttunut vähän lämpöisemmäksi. 

Anoppilassa on kissa. Komea Kille-kissa joka huvittelee syömällä rusinoita ja iskemällä kepillään… Ei, se olikin Känkkäränkkä. Kille-kissa huvittelee kiusaamalla meidän koiria. Se ei pelkää niitä, vaikka ovatkin valtavia kissaan verrattuna. Kille tietää arvonsa. Siksi koirat jäivät eilen kotiin. Ja siksi, että on kurakelit. 

Jääkiekko ei ole jaksanut vielä kiinnostaa. Siis minua. Jani katseli peliä kyllä. Minä en tiedä edes lopputulosta. Mutta tiedän sen, että postauksen teko sai aikaan puuronhimon. Kohta on puolipäivä enkä ole syönyt aamupalaa. Ehkä olisi aika keittää puurot? 

Ihanaa uutta viikkoa!

Harmaa midihame

Syksy on käsillä, huomaan sen ajankäytöstäni. Kummastelen, kuinka ehtisin istahtaa alas siksi aikaa, että kalenteri tulisi päivitettyä ajantasalle. Että olisi hetkinen aikaa, jotta voisin syventyä koulun sähköpostiin, ja tarkistaa mahdolliset aikataulumuutokset tai muut tiedotukset.

Taidan vähän pelätä niitä tiedotuksia. Hirvittää, että käy samoin kuin keväällä, kun innosta puhkuen aloitin journalistiikan kurssin – joka ensimmäisen lähipäivän jälkeen peruttiin. Kunpa niin ei kävisi tällä kertaa.

Niin. Ilmoittauduin tosiaan taas opiskelemaan. Kurssit eivät ole vielä edes alkaneet, ja olen jo kiireinen. Toisaalta, olen suonut liikunnalle taas enemmän aikaa, vaikkakin tänään puuhaa on riittänyt palauttelupäivästä huolimatta.

Personal trainer-valmennus alkoi pari viikkoa sitten. Kuntotestistä mainitsinkin jo aikaisemmin, ja nyt takana on ensimmäiset yhteistreenit. Huomenna on toiset. Sain myös harjoituskalenterin, joka pitää sisällään vain kolme kuntosalitreeniä viikossa. Olen tottunut neljään, joten tämä muutos tuo minulle hiukan lisäaikaa muuhun. Raskaina viikkoinakin kuntosalitreenikerrat pysyvät kolmessa, mutta aerobiselle onkin sitten nipistetty enemmän tilaa. Kokonaisuudessaankin kalenteri näyttää kuitenkin melko iisiltä, vaikka liikuntakertoja saattaa kertyä seitsemänkin.

Kuvan asu on Porvoon minimatkalta. Kipsuttelin korkkareissani mukulakivillä illalliselle eräänä kesäkuisena iltana. Ympäristö oli ihana, illallinen herkullinen, mutta reissun loppu ei niinkään. Jani sai ruokamyrkytyksen, ja aamuyö kului ikävissä mekeissä. Onneksi vaiva ei kestänyt pitkään, ja seuraavana päivänä hurvittelimme jo Linnanmäen laitteissa.

Nyt lähen hurvittelemaan keittiöön. Meillä valmistuu illalliseksi haukea ja minä vastaan jälkiruuasta. Listalla on tänään chiavadelmavanukasta kookoskermavaahdolla, granaattiomenalla ja pähkinöillä.

Herkullista viikon jatkoa!

Ansku

P.s: Löydät minut halutessasi myös Snapchatin ihmeellisestä maailmasta nimellä peaceandstyle.

Kesäisen keltainen hame

Kaikkihan sen tunteen tietää, kun ravintolassa on saanut nenänsä eteen herkkuaterian, johon on valmis iskemään haarukkansa ja hampaansa. Sitten kaveri saa oman settinsä, joka on – piru vieköön – paljon paremman näköinen ja tuoksuinenkin. Se on kuulkaa annoskateutta se. Minulla on se nyt. Tai siis, melkein on. Minulla on festarikateus.

Kas kun ihan kaikki on olleet Ruississa. Eli Ruisrockissa. Ja minä olen ihan vihreenä kateudesta, koska minäkin olisin tahtonut olla siellä. Turun festarit houkuttivat jo viime vuonna, mutta ei vaan aika riittänyt. Tänä vuonna se jäi kiinni lompakon paksuudesta. Aikaa olisi ollut. Viikonloppu on kuitenkin kulunut oikein rattoisasti. Minä viettelen tässä juuri tokavikaa lomaviikkoa, Jani viimeistä.

Perjantaina remuttiin Linnanmäellä, ja on kyllä ihan pakko kehaista, että vaikka kolmekymppisyys on tuonut mukanaan lievää korkeanpaikankammoisuutta, uskalsinpa kuitenkin Kingiin! Siis siihen 75-metriseen vapaapudotustorniin, joka kääntää sisuskalut ympäriämpäri, mutta palkitsee huikeilla maisemilla. Siis jos pystyy niitä vilkaisemaan peloltaan. Mikähän siinä onkin, että entisestä hurjapäästä on kehittymässä kovan luokan nössö?

Olen hypännyt benjihypyn kahdesti, mutta nyt en uskaltaisi enään koko hyppytorniin. Ihan jo eilinen loikka laiturilta veteen sai kiljumaan, vaikkei pudostusta ollut kuin puoli metriä. Tai ehkä se oli se vesi. Se oli kylmää!

Aloitin tänään ruokapäiväkirjan. Viikon verran pitäisi nyt sitten muistaa kirjoittaa jokainen suupala sekä hörppy paperille. Eikä siinä kaikki. Muistiin merkitään myös nukuttu tuntimäärä, aika jolloin aloitin aterian, kauanko sitä puputin, missä sen söin, mikä oli näläntaso, sekä mieliala. Ylös merkataan tietenkin myös päivän liikuntasuoritukset. Puolitoista päivää tässä on nyt pidetty kirjaa, ja kaikki on – ihme kyllä – ajantasalla. Toivotaan että homma jatkuukin sujuvasti. Täytetyn lomakkeen vien sitten uudelle PT:lleni analysoitavaksi, ja jään odottamaan tuomiota. Jännää! Kuntotestiajankohtakin on jo merkattuna kalenteriin, ja sitä odotankin kyllä innolla. En nimittäin lainkaan osaa määritellä mikä on kuntotasoni.

Oli mikä oli, nyt sitä täytyy lähteä taas kehittämään. Jalkatreeni odottaa.

Suloista sunnuntai-iltaa!

Ansku

Viikko pakettiin

Viikon viimeiset minuutit ovat käsillä. On melkein puoliyö. Väsyttää, mutta tässä minä istun. Tutulla mustalla tuolilla, tutun tummapuisen keittiönpöydän ääressä. Vain se iänikuinen teemuki puuttuu kuvasta. Vaikka haukotuttaa, halusin tulla vielä hetkeksi piipahtamaan blogissa. Pitäähän viikko pistää pakettiin.

Nyt nimittäin täytyy sanoa, että onpahan ollut viikko. On ollut menoa, melkein meininkiäkin. Haluatteko tietää mitä olen tehnyt? Tein oikein listan.

Olen puksutellut junalla menemään. Helsinkiin ja takaisin, Helsinkiin ja taas takaisin. Maanantaina kuuntelin Finlandia talolla Forever F.I.T-ohjelmaan liittyvää asiaa, ja treffasin samalla reissulla ihanan Iinan. Tiistaina vietin päivää Pasilassa pääsykokeissa, ja jännitin itseni puolikuoliaaksi.

Keskiviikkona jännitys jatkui, nimittäin hammaslääkärin epämukavassa tuolissa. Sen seurauksena ilta kului rattoisasti suu puuduksissa työmaalla. Loppuviikko meni töitä tehdessä, Janin synttäreitä kahvitellessa, äkillisiä vatsavaivoja parannellessa sekä taas töissä. Lisäksi viikkoon mahtui neljä salitreeniä. Kävin kerran juoksemassa ja lenkkeilin koirien kanssa. Palautin yrittäjyyden kurssin tehtävän, möyhin kukkapenkistä juurakoita tulevan nurtsin tieltä, ja pesin terassin. Jossain välissä siivosin kotia.

Kuvat: Enni/Ennin kengissä

Nyt tuntuu siltä, että tarvitsen vapaapäivän. Sellaisen, jolloin en tee mitään. Mutta minullapa ei ole hajuakaan kuinka sellainen vietetään. Ehkä aloitan siitä, että poikkeuksellisesti en laita herätyskelloa soimaan. Sitten otan maanantain sellaisena vastaan, kuin se on. Mutta kai saa esittää toiveen, että maanantai olisi ihana, rentouttava ja lempeä? Eikä haittaisi vaikka siihen kuuluisi kimppu kauniita kukkia.

Ansku

Rento reissuasu

Pöydänkulmalla vieressäni höyryää kupillinen vihreä teetä. Ihan niinkuin niin monina muinakin kertoina, kun istun tässä keittiön pöydän ääressä ja päivitän blogiani. On ihanaa istua tässä nyt, ihan rauhassa. Siemailla teetä ja puuhailla blogin parissa. Kulunut viikko on ollut hektinen. En ole juurikaan ehtinyt olla aloillani, joten tämä pieni ja hiljainen hetki on tarpeellinen. Huomiselle olen taas buukannut tekemistä, ja tiistaina vietän koko päivän pääsykokeissa. Keskiviikkona alkaa jälleen työputki.

Kaikki aktiviteetti on ollut kuitenkin mieleistä. Olen tehnyt asioita, joita olen halunnutkin tehdä. Tällä viikolla olen haalinut uusia työkokemuksia, joista on varmasti hyötyä tulevaisuudessakin. Olen myllänyt pihahommissa, ja tavannut ihania ja inspiroivia ihmisiä. Olen viettänyt aikaa kauniissa ympäristössä, olen hiukan juhlinutkin sekä tietenkin liikkunut. Olen viettänyt aikaa ystävien kanssa ja syönyt varsin hyvin.

Viikonloppua vietin Tukholman risteilyllä mieheni ja ystäväpariskunnan kanssa. Lauantaille oli luvattu auringonpaisteisia Tukholman tunteja, mutta siitä huolimatta vettä hiukan ripsotteli. Onneksi vain hetkellisesti, joten rentoakin rennompi reissuasuni päätyi blogiin. Kulutimme Ruotsin katuja reilun 13:sta kilometrin verran, joten tennarit olivat hyvä jalkinevalinta.

Kerron matkasta enemmän myöhemmin. Sitten, kun olen jaksanut paneutua huolellisemmin muistikortin sisältöön. Nyt kaipaan pieniä päiväunia. Siitäkin huolimatta, että aurinko paistaa ja pitäisi kaivella muutama päivä takaperin ympäri mylläämäni kukkapenkin juurakot penkistä huitsin nevadaan.

Rentoa sunnuntain jatkoa!

Ansku

Iloinen farkkutakissaan

Elän tällä hetkellä jonkinlaisessa positiivisuuskuplassa. Alkuviikon paska fiilis on tipahtanut harteilta, ja olo on iloinen. Vielä torstaina olin uuvuksissa – melkein peruin Helsingin reissun. Onneksi en. Se oli oikein antoisa, ja piristi fiilistä toivotulla tavalla. 

Haluaisin tosi paljon kertoa teille syitä miksi olin alkuviikon niin uuvuksissa, ja miksi mieli oli musta. Sen verran voin mainita, että työasiathan ne. Joku kysyi muutama postaus takaperin, mikä tekee työni niin raskaaksi. Voi miten haluaisinkaan kertoa. En vain ole aivan varma mitä voin kirjoittaa ilman että niskaani ryöpsähtää – jos ei nyt sangollinen kuraa, niin vähintäänkin moitteita tai jopa pahempaa. No, ehkä joskus voin kertoa, ensin pitäisi selvittää mikä on luvallista. Siihen asti jaarittelen vain yleisesti, että kiire, ahtaus, kiire, fyysiset ponnistukset sekä kiire rasittavat. 

Mutta siitä iloisuudesta. Loppuviikon olen ollut vapaalla, joten se jos mikä saa mielen iloiseksi. Olen ihan oikeasti nauttinut olostani. Olen liikkunut paljon, levännyt sekä saanut aikaan kotosallakin. Neljä viikkoa sokerista vierottautumista/herkkulakkoa (tai miksi ikinä tätä nyt sitten kutsunkin) on nyt takana. Pari poikkeusta on sattunut viikkojen aikana, niistä kerron lisää myöhemmin. Epäilen, että tämä niukkasokerinen ja vähähiilarinen ruokavalioni on tehnyt ihmeitä. Voin tosi paljon paremmin, jaksan enemmän, olo on ”vakaampi”, eikä herkkuja tee todellakaan samalla lailla mieli kuin aiemmin. Nyt tuntuu siltä, etten halua palata vanhaan. Syytän ruokavaliotani osittain tästä onnentunteesta. 

Uuden ruokavalion lisäksi olen löytänyt uuden tuttavuuden meikkisaralla. Sain IsaDoran luomivärin pari viikkoa sitten, ja ihastuin sen turkoosin ja sinisen sävyihin siinä määrin, että viime viikonloppuna juhlin Indiedaysin Blog Awardsissa turkoosia silmissäni, ja tänään testasin sinistä. Yllätyin miten harvinaisen  hyvä pigmentti luomivärissä olikaan. Täytyy tutustua tähän, ennestään minulle vieraaseen merkkiin enemmänkin!

Ai niin, ja sokerina pohjalla! Asia joka saa lämmön läikehtimään pallean ja ylävatsan seudulla, on lentoliput. Mieheni tuli kuin tulikin järkiinsä, ja niinpä liput on nyt taskussa. Minne, se selviää myöhemmin. Joo joo, tiedän, olenpa ärsyttävä. 

Siitä huolimatta, kivaa sunnuntai-iltaa!

Ansku

Mikä on raskasta työtä?

Löytyihän se hymy. Siihen tarvittiin hyvin nukuttu yö, myöhäisempi aamuherätys, vapaapäivä ja mukavaa tekemistä. Eikä varmasti ollut pahitteeksi keskustelu ystävän kanssa. Se on jännä, että uupuneessa mielentilassa kaikki näyttäytyy harmaan ja mustan eri sävyissä, ja olo on vähintäänkin lohduton. Vaikka ongelmani ei toki ole kadonnut tuhkana tuuleen, on nyt silti helpompi hengittää.

Olen tehnyt elämäni aikana erilaisia töitä. Olen ollut kaupan, kioskin ja kahvilan kassalla. Promootiotyöt ovat tulleet tutuiksi, ja maitotölkkejä on laskettu (inventaario). Olen hoitanut lapsia, vanhuksia sekä sairaita. Enimmäkseen olen tehnyt viimeiseksi mainittuja asioita. Kahdentoistavuoden ajan, itseasiassa. Siksi minulla ei ole kovinkaan laajaa käsitystä siitä, minkälainen voi olla todella rankka päivä esimerkiksi finanssi- tai kala-alalla. Mutta haluaisin tietää.

Ylemmyydentuntoisesti joskus huomaan ajattelevani, ettei missään voi olla niin raskasta kuin hoitotyössä (tästä voi laskea pois myös sosiaalialan, ja kaikki ihmisten auttamiseen liityvät alat, kuten pakolaistyö jne…). Lisänä niin huono palkka, ettei ole varaa ostaa uusia työkenkiä saati käydä hammaslääkärissä, niin johan tuntuu epäreilulta.

Haluaisin laajentaa ajatusmaailmaani. Jos siellä ruudun takana on joku, joka työskentelee esimerkiksi markkinointitoimistossa, kokkina, putkimiehenä jne,  haluaisin kuulla minkälainen on todella raskas työpäiväsi. Haluaisin kuulla myös, kuinka usein raskita työpäiviä on, ja saatko kunnollisen korvauksen työstäsi. Toivoisin kommenttilaatikkoon keskustelua aiheesta, jätä siis viestiä.

Kuvat Anna-Maria/Secret Wardrobe

Minä ryhdyn nyt aamupalan laittoon. Onkin ollut ikävä kookoskaurapuuroa! Pitkästä aikaa ehdin myös kuntosalille. Viime käynnistä on jo monta päivää.

Hauskaa viikonloppua!

Ansku

1. Laukku, 2. Nilkkurit, 3. Housut – H&M, 4. Kaulakoru.

Linkit mainoslinkkejä

Tältä tuntuu nyt

Viikko sitten kirjoitin negatiivissävytteisen postauksen. Rehvakkaasti päätin sen ilmoituksella, että palaan blogiin sitten kun mieli on parempi. Siten ei tarvitsisi pelätä tartuttavansa ikävää olotilaa muihin. Maanantaina poikkesin blogissa pikaisesti ennen työvuoron alkua päivittämässä herkkulakon fiiliksiä edellisviikolta, mutta muuten on pidellyt hiljaista. 

Mikä tilanne on nyt, saattaa joku aprikoida. Voin sanoa ihan suoraan: Vi****aa. Väsyttää. Ja joka paikkaa särkee. Mutta tulin tänne silti. Tulin koska muutama siellä ruudun takana on ilmoittanut tahtovansa rehellisiä postauksia. Sellaisia tarinoita, jotka kertovat elämästä. No, tässä sitä nyt sitten olisi. Aina ei voi elämä olla yhtä juhlaa, se on opittu. 

Ottaa päähän, kun töissä on liian raskasta. Ihmetyttää, kuinka päättäjät voivat antaa asioiden olla tällä tolalla. Rahattomuus harmittaa ja peruuntunut kurssi ketuttaa. En ole saanut juuri mitään aikaan tulevaisuuteni suhteen koko kevään aikana. Olen hukannut aikaa ja rahaa. Miestänikin alkaa jo stressaamaan jatkuva rahattomuus, ja se taas saa minut ahdistumaan entistä enemmän. Se, että minun vuokseni kärsivät muutkin, tuntuu tosi pahalta. Ehkä sen kestäisi, jos tietäisi että on menossa johonkin. Jos olisi varmuus että asiat muuttuvat. 

Viimeiset viisi päivää olen paiskinut hommia hiki päässä, maanantaina kaksi vuoroa peräkkäin. Eilen kotiin ennätettyäni nukuin kaksi tuntia. Kävin koirien kanssa kävelyllä ja nukuin taas. Ei edes huvittanut olla hereillä. Tänään purskahdin työpaikalla itkuun. Olen väsynyt ja turhautunut. Tuntuu hullulta tehdä raastavan raskasta työtä, enkä voi edes palkita tai lohduttaa itseäni mitenkään. Koska ei ole varaa mihinkään. Ei ole, koska olen itse valinnut tehdä puolikasta työaikaa, jotta opiskeluun jää aikaa. Tämänkin kestäisi, jos tietäisi että riski on kannattava. En ole siitä enään varma. 

Tuntuu että olen valinnut väärin eikä mikään onnistu. Tekisi mieli luovuttaa, mutta mihin se johtaisi? 

Muistelin viime kesän oloani. Olin väsynyt, ahdistunut ja täynnä muutoksen halua. Keinot puuttuivat ja koin rakentavani palapeliä, jonka ratkaisevat palat olivat hukassa. Tuntui etten saa apua mistään, en edes työvoimatoimiston ammatinvalintapsykologilta. Loppukesästä päätin vihdoin suunnan, ja syksyllä opiskelin ahkerasti työn ohessa. Kuvittelin jatkavani samaa rataa keväänkin. Kohtalo – tai kuka lie, päätti toisin. 

Kyllä tämä tästä, tiedän. Mutta tältä tuntuu nyt. Huomenna toivottavasti toisenlaiselta. Ainakin on vapaapäivä. 

Keväistä loppuviikkoa!

Ansku

Yksi kauden trendikkäimmistä vaatteista

Kuntosalilla rehkiminen, koirien rapsuttelu, kaurapuuron kauhominen ja kesäterassista haaveilu. Siinäpä muutama kiinnostuksen kohde tällä hetkellä. Oikeastaan monikaan muu asia ei juuri nyt nappaa. Perjantainen uutinen söi ihan selkeästi opiskelumotivaatiota. Peruuntunut kurssi harmittaa edelleen vietävästi. 

Pari päivää meni mukavissa merkeissä, mutta alakulo alkoi eilen taas nostaa pätään, eikä yrittäjyyden kurssin parissa painiskelukaan houkuta. Lisäksi ystäväni pohti, josko ei lähtisikään kauan odottamalleni tyttöjen viikonlopulle Turkuun. Höh. Ja jos nyt oikein negatiiviselle linjalle lähdetään, niin myönnettäköön että raha-asiatkin mietityttävät. Alkuvuodesta kuvittelin, ettei työn alla olisi kuin yksi kurssi. Vihjasin työnantajalle silloin, että voisin tehdä hiukan enemmän vuoroja. Siinä välissä koulu ilmoitti järjestävänsä uuden kurssin. Halusin panostaa siihen ajallisesti ja lisävuorot jäivät tekemättä.  No, kurssi peruuntui, minä olen rahaton enkä ole hyötynyt mitään. Positiivisuus – mitä se on?

Ei siis minun ajatuksistani enempää, tarkoitus ei ole tartuttaa negatiivisuutta muihin. Laitetaan sen sijaan näytille asu viikon takaa. Kimonot ovat nyt erittäin ajankohtaisia, joten olin enemmän kuin tyytyväinen kun löysin omani Lindexiltä. Peräti puoleen hintaan. Oikeasti olin etsimässä ristiäislahjaa, mutta tämän tarjouksen ohi en vain kertakaikkiaan voinut kävellä. 

Kuva Anna-Maria/Secret Wardrobe. Meikki ja hiukset Lila/Päästä varpaisiin

Koska tällä kertaa jutun juurta ei enempää irtoa, toivottelen teille oikein mukavaa loppuviikkoa. Pidän postaustaukoa sen verran, että mieli on taas parempi. En oikein tykkään lukea negatiivisia blogeja, joten ei tehdä tästäkään sellaista, vaikka toki aitona blogini haluankin pitää. 

Ansku

1. TrulyMine 2. Rut&Cirkle 3. Mixed from Italy 4. TrulyMine 5. Pieces 6. Only 7. Womanize

Kaikki kimonot Bubbleroomista. 

Linkit mainoslinkkejä