Gaalaillan asukokonaisuus

Porhalsin pitkin Kaivokatua vauhdikkain askelin. Olin hetkeä aiemmin saapunut Helsinkiin, ja nenä näytti Rautatieasemalta kohti Annankatua. Jostain syystä kuitenkin hidastin kulkuani vaateliikkeen näyteikkunan kohdalla. Valkoinen, minimittainen hapsuin koristeltu mekko kiinnitti huomioni siinä määrin, että päätin palata asiaan pikimmiten, kunhan liikenisi hetki aikaa sovituskoppikäynnille.

Olin kyllä suunnitellut pukeutuvani pari viikkoa sitten juhlittuihin Indiedays Blog Awardseihin vanhaan violettiin maksimekkoon. Kokonaisuus oli jo valmis – korut ja korot mietittynä – mutta ei auttanut. Valkoinen unelma jäi mieleen. 

Myöhemmin saman päivän aikana ehdin kuin ehdinkin Gina Tricotin myymälään. Hapsumekko kainalossani poikkesin sovituskoppiin. Sitten kysyin ystävältä mielipidettä, ja lähetinpä vielä Janillekin kuvan hyväksyttäväksi. Valkoinen minimekko tuntui niin rohkealta valinnalta, että mielipiteitä kaivattiin. Kaikki näyttivät vihreää valoa. Joten, tässä se nyt sitten olisi. 

Valkoinen minimekko, olkaa niin hyvät: 

Kivaa keskiviikkoa!

Ansku

Mitä (kauppa)kassini sisältää?

Katselin vihreää röpeliäistä pintaa, kun avokado lipui eteenpäin mustalla hihnalla. Vihreä salaatti ja mantelit seurasivat perässä. Siinä ostoksiani kaupan jonossa katsellessani, palautui mieleeni monta vuotta vanha postaustyyppi; mitä kassini sisältää. Minun veskani on nielaissut rahapussin, avaimien, kalenterin ja harjan lisäksi ainakin vanhan junalipun, kuitteja ja muistilappuja(muistilaput on minun juttuni. En koskaan käytä puhelimeni muistikirjaa – saati kalenteria, vaan kaikki pitää kirjoittaa käsin paperille). Ehkä vähän tuhmaa tylsää(miten nii kattonu Putousta?). 

Sitten sain ajatuksen. Mitäpä jos paljastaisinkin mitä ostokassini sisältää? Ihminenhän on melko utelias eläinlaji. Voisi olla mielenkiintoista tietää myös teidän muiden ostoskassien sisältö. Kaupassa kun en koskaan kehtaa vakoilla ja tirkistellä, vaan käännän pääni häveliäästi pois, niinkuin silloinkin kun jonossa edellä oleva näppäilee pankkikorttinsa numeron maksaessaan ostoksensa. Eihän se minun asiani ole, ajattelen. Mutta entä jos voisikin olla? Mitä jos löytäisin vaikka jonkun uuden lempituotteen?

Tässä on minun viimeviikkoinen ostoskassini sisältö: tarjousjauhelihaa, inkivääriä ja pekaanipähkinöitä. Gifflar-pikkupullia, luomuomenoita ja päärynöitä. Manteleita, nakkeja ja avokadoa. Lehtikaalia, rahkaa ja muotilehti. Raejuustoa, salaattia sekä marjoja. Koiralle luu.  

Mitä sinun kassisi on nielaissut? 

Ansku

Sähköä Indiedaysin tilaisuudessa

Muistatteko kun manailin jokin aika sitten naisten neuleiden huonoa laatua, ja puhisin kiukusta kun suurin osa tarjonnasta on nukkaantuvaa ja sähköistyvää akryyliä? No nytpä löysin helmen, kun etsiskelin viime viikonlopun menoihin jotain päälle pantavaa. 

Olen aina pitänyt sähkönsininestä. Mieltymykseni saattaa käydä myös tästä postauksesta ilmi, kun katsoo vaatetustani. Mutta on myös joku toinen, joka pitää tästä sähäkästä väristä. Kuka, se selviää kun skrollailet alaspäin. 

Vaeltelin tässä taannoin erään Helsinkiläisen tavaratalon käytävillä. Hypistelin neuleita ja tarkistelin niiden materiaalitietoja lappusista. Sitten katseeni osui kauniin siniseen puseroon. Rukoilin mielessäni että se olisi myös läheltä katsottuna kaunis, ja materiaaliltaan tietenkin jotain muuta kuin sitä pahuksen öljynjalostuksen sivutuotetta. Vilan sähkönsininen lyhythelmainen neulepusero oli kuin olikin sata prosenttista puuvillaa. Niin ja nätti myös läheltä. Neule kiikutettiin kassan kautta kotiin, ja neitsytmatkalleen se pääsi viime lauantaina. 

Silloin järjestettiin nimittäin Indiedaysin blogipäivä. Me lähdimme mieheni kanssa kohti Helsinkiä heti aamusta, ja heti hotellille tavarat jätettyämme riensimme taas matkaan. Tiesin että päivän aikana tulisi oltua paljon jalkojen päällä, joten kenkävalinta oli kohtuullisen helppo: matalaa, mukavaa, mutta myös hyvännäköistä. Viime syksynä hankitut ylipolvensaappaat miellyttävät edelleen. Niin, ja ovathan ne vieläkin kovin ajankohtaiset. 

Miehen lähettyä omille menoilleen, minä otin suunnaksi Ravintola Sipulin. Ravintolan kaunis ja valoisa talvipuutarha täyttyi bloggaajista nopeasti, sen verran kylmä viima ulkoa kävi. Mekin kaimani kanssa napsimme muutamat kuvat ennen sisälle menoa, mutta tuuli kävi luihin ja ytimiin siinä määrin, että lämpimät sisätilat houkuttivat. 

Päivään kuului mm. Suomimuotiin tutustumista kun paikalla oli ainakin 2OR+BYYAT, Riivari,  Lumi ja R/H. Suomimuodin lisäksi tilaa ihastuttivat tietenkin myös ihanat blogikollegat. Naposteluruoka oli hyvää, ja juoma, noh, sitä ainakin piisasi. Itsekin saatoin skumppaa ja valkkaria hiukan maistella siinä jutustelun ohessa.  

Entä se toinen sinisen sävyn ystävä? No Annahan se! Vaikka asumme olivatkin periaatteessa ihan erilaiset(minä ihan näköisessäni sähäkässä mutta rennossa asussa, kun taas Anna aina yhtä tyylikäänä), oli niissä paljon samaakin. Kummankin yläosa säihkyi sekä sähkönsineä, mutta myös korun kimmellystä. 

Päivä ei suinkaan päättynyt tähän, vaan luvassa oli myös iltajuhla, kun Inspiroivimmat blogit palkittiin Indiedays Blog Awardsissa. Siitä, ja illan kostyymista toisella kertaa. Kiitokset vielä arvon leidit, Anna-Maria, Noora, Anna, Saara, Katja, Taru, Reetta, Satu, Janet, LittleB ja Erika, seurasta! Oottepa vaan aikas huikeeta sakkia ❤ Niin ja Nooralle kiitos kuvalainasta!

Kello huitelee jo kaameissa lukemissa. Oli tarkoitus pyhittää tämä päivä opiskelulle, mutta kuinkas kävikään? Blogi veti puoleensa, kun oli päästävä moikkamaan teitä. Vaan ei auta, nyt opiskeluhommiin hop! Palataan taas. 

Mukavaa päivää, harmaudesta huolimatta!

Ansku

Viitta

Eihän siitä ole kuin muutama päivä, kun kollaasin muodossa mietiskelin syksyn muotihankintoja. Yksi tärkein ja kiinnostavin trendi alkavana kautena on ehdottomasti viitta, viltti tai poncho, joka kollaasintekohetkellä vielä odotti jossain ostajaansa. Sitten poikkesin vaatekaupoilla, ja sattumalta törmäsin pehmoiseen kukonaskelkuvioiseen viittaan. Sovitin ja ihastuin. Poikkesin vielä toisessa kaupassa varmistamassa, ettei vastaavaa, vielä ihanampaa vaan löytyisi. Ei löytynyt. Kipitin juoksujalkaa takaisin, ostin viittani ja sovittelin sitä jo seuraavassa hetkessä kotona peilin ääressä. 

Viitta sopi täydellisesti torstaiseen Helsinki-visiittiin, kun päivällä oli lämmin, mutta illan tullen ilma viileni. 

Jokin aika ennen ostopäivää, luin Rakkaudella, Hannele-blogista muistutuksen, miksei akryyliä pidä suosia. Tiedättekö mitä tämä ihana pehmoinen ja lämmin viittani sisältää? 100% akryylia. Unohdin siinä hurmoksessani kurkistaa materiaalimerkinnän, jonka nykyisin yleensä aina katson. Harmillista, koska kuvittelin ostavani klassisen vaatekappaleen, jota voin käyttää myös kahden vuoden kuluttua. Tarkistin äsken Stockmannin valikoiman, ja nettisivuilta löysin Marja Kurjen merinovillaisen viitan, kolmessa eri värissä. Ehkä sitten ensivuonna, mikäli tämä on jo käyttökelvoton..

Vaikka pidänkin tästä kauniista vaatteestani, aion jatkossa silti kiinnittää materiaaleihin vielä enemmän huomiota, ihan jo  ekologisistakin syistä. 

Katseletteko te tarkkaan materiaalimerkinnät? Entä mitä jos unelmavaate onkin tehty villan sijaan öljynjalostuksen sivutuotteesta?

Mukavaa sunnuntain jatkoa! 

Ansku

Afrikkalaishenkeä kevätvaatteissa

Oli jokseenkin kummallista poseerata kameralle keväisessä puserossa, jota koristaa nyt niin ajankohtainen Afrikkalainen printti, kun taivaalta tupsahtelee auringonsäteiden sijaan lumihiutaleita. Olin kuitenkin vakaasti päättänyt että kun lauantai, vapaapäivä, vihdoin koittaa, on asukuvien aika. Tietenkin olisin voinut valita asukseni jotain säähän sopivampaa, mutta kun en halunnut. En halunnut koska ostaessani puseron Lindexiltä, päätin että seuraavan kerran kun pukeudun johonkin muuhun kuin nakilta haisevaan verkkatakkiini, pukeudun tähän. Ja minä pysyn päätöksissäni aina. Tai ainakin usein.

Olen tosiaankin kulkenut nakinhajuisessa Puman verkkatakissani siitä asti kun meille muutti koiranpentu. En viitsi käyttää muita vaatteita, koska pentu puree ja roikkuu ajoittain vaatteissani. Ja onhan verkkatakissani myös kätevät taskut, jotka ovat pullollaan pikkuruisia nakinpaloja, tai koirannappuloita riippuen siitä mitä olemme tekemässä. Jos harjoittelemme kontaktin pitoa ja hihnakävelyä, tarvitaan järeitä aseita. Eli meidän tapauksessamme nakkeja. Jos harjoittelemme kotioloissa sisällä maakuullemenoa ja odottamista, riittävät koirannappulatkin vallan mainiosti.

Jännästi ajauduin kirjoituksessani Afrikkalaishenkisestä puserosta nakkeihin. Toisaalta tämä kuvaa tämänhetkistä elämääni aika hyvin. Tällaista se nyt on jonkin aikaa. Yritän syventyä uuteen Gloriaan tai blogeihin, mutta löydänkin itseni pian höpöttelemästä pennulle tai kaivelemasta nakkimössöä kynsieni alta.

Aikansa kutakin. Kestättekö kuitenkin vielä mukana, vai tuleeko koirajutut jo korvista?

Nautinnollista viikonlopun jatkoa!

Ansku

Seuraa blogiani Facebookissa, Bloglovinissa tai Blogilistalla niin pysyt ajantasalla postauksista.

So beige

Pari kuukautta sitten hoksasin, että kaapistani puuttuu kokonaan sekä valkoinen, että ruskeasävyinen pelkistetty neule. Tiedättekö, sellainen klassinen jokakaapin perusta? Tosin pelkistettyjä perusvaatteita löytyy muutenkin kovin vähän hyllyiltäni, minä kun koen että basic, ei ihan täysin ole minun tyyliäni kuvaileva sana. Kuitenkin, selkeälinjainen vaate saattaa olla joskus kaapin paras vaate. Vähän kuin tyhjä kangas, jolle luot teoksesi. Siksi päätin korjata vääryyden, ja hankin mukavan pehmoisen ja rennon beigen neuleen jokin aika sitten. Viime viikon perjantaina se pääsi ensimmäisen kerran käyttöön, kun kävin teellä uuden tuttavuuden kanssa. Päivällä ennen kaupungille lähtöä pääsin taas ystäväni kampaustuoliin koekaniiniksi. Tulos oli suloinen harakanpesä.

Mitä olet mieltä, kuuluuko jokaiselta naiselta löytyä ne vaatekaapin peruselementit kuten klassinen pikkumusta ja suorat housut, vai onko parempi että jokainen taaplaa tyylillään? Toisen vaatekaapin perusta kun voi olla se klassinen valkoinen kauluspaita, kun taas toinen ei koe sitä tarpeelliseksi, mutta ei voi elää ilman pillifarkkujaan. Minä kuulun jälkimmäiseen porukkaan.

Mukavaa päivää kaikille, toivottavsti aurinko paistaa sieläkin!

Ansku

Pöllö kuuluu jouluunkin

Yksi juhla on ylitse muiden. Se saa minut lapsellisen innokkaaksi, jopa höpsön liikuttuneeksi, toisaalta taas rauhalliseksi tunnelmoijaksi. Nyt puhutaan tietenkin joulusta. Viime vuonna joulun juhlimiset jäivät minimiin, tammikuiset häämme nimittäin verottivat-jolleivat vain rahapussia, myös energiatasoamme roimalla kädellä. Tänävuonna aiomme juhlia joulua oikein olan takaa, ja kaikenlisäksi niin valtavan ihanalla kokoonpanolla etten oikein tiedä miten päin olisin. Mutta sen tiedän, että olen innoissani. Kohtuullisen innoissani olin myös vieraillessani Stocmannin jouluosastolla pari viikkoa sitten. Ihana, iso alue täynnä joulukoristeita sai minut säntäilemään kuin lapsen karkkikaupassa. Iso nurkkaus suorastaan pullotti erilaisista, erikoisista, perinteisistä ja niin kauniista koristeista että heikotti. Ei näitä voi sanoin kuvailla, parempi todeta itse! Katsokaapa nyt:

Minusta nuo coctailit voisivat sopia mahtavasti vaikka pikkujoulukuuseen.

Stoccan jouluostastolla vain mielikuvitus on rajana. Ja kalliit hinnat. Ainakin meikäläisen rahapussille viiden euron hintaiset joulupallot ovat liikaa. Mutta. Ihan täysin en silti voinut vastustaa kiusausta, niinpä muutama pallo käärittiin tiskillä paperiin ja sujautettiin pussiin. Ja pöllö tietenkin. En vain voi vastustaa pöllöjä. Tänä vuonna aion koristella joulukuusemme punavalkoisin koristein. Muutama joulunpunainen ja lumenvalkoinen löytyykin jo kotoa mutta ehkä joudun vielä muutamat pallot hankkimaan. Ja nämä alla olevat uudet kaunottaret ripustan kuuseen tietenkin. Eikös ole suloiset? 

Kun nyt kerran innostuin tästä jouluhössötyksestä hyvissä ajoin etukäteen, raivasin tuossa taannoin tv-tason tyhjäksi, ja rakensin siihen jouluasetelman. Täytyy sanoa että tykkään. Jopa Jani kehaisi että kauniilta näyttää, eikä kuulemma liian överiltä. Mitä te sanotte?  

 

Mukavat illan jatkot!

Ansku

Mielialan kohentajat hakusessa!

Oloni oli eräänä päivänä viime viikolla huono. Ei, minua ei oksettanut enkä ollut kuumeinenkaan. Mutta tunsin itseni niin huonoksi että koko olotilani oli kehno. Tämä pieni blogini tuntui niin surkealta, että olin vähällä poistaa koko tekeleen. Koin, että tästä ei ole mihinkään enkä osaa mitään. En osaa valokuvata, en omista tarpeeksi hyvää kameraa, enkä pysty kehittymään niin paljon kuin haluaisin. Tuntui myös että koko maailmankaikkeus on minua vastaan, näin vaatimattomasti ilmaistuna. Valo ei riitä kuviin, tai jos riittää, ei ole kuvaajaa ja niin edelleen. Myös tämä ärhäkäksi äitynyt selkäkipuni sai mielen mustaksi. Ei siinä muuten mitään, mutta kun ei saa sukkaa jalkaansa ja aivastuskin aiheuttaa niin kovaa tuskaa, että mieluummin pidätän ja aiheutan ikävän paineen päässäni.

Tiedättekö mitä tein jotta oloni helpottaisi? No, mitä nyt naiset usein tekevät kun mieli on maassa? Tähän on yleensä kaksi vaihtoehtoa. Suklaan syöminen ja shoppailu. Koska ensimmäiseksi mainittu aiheuttaa keskivartalollani sitkeästi pysyttelevän pienen vararenkaan kasvamisen, valitsin jälkimmäisen. Lähdin hattukaupoille.

Löysin kaksi. Olen aivan rakastunut leveälieriseen lätsääni, mutta kaipasin kuitenkin vaihtelua huopahatturintamalla. Jo viikkoja sitten tilasin H&M:ltä mustan huopahatun, joka aina vain antaa odotuttaa itseään. Niin tuntuu olevan aina kyseisen merkin nettitilauksissa. Ärsyttävää. Tilasin Nellyltä juuri muutamia juttuja, ja ne tulivat viikon sisällä tilauksesta. No, anyway. Löysin hatun nyt kivijalkaliikkeestä. Ostin pois ja jos Henkkamaukan nettiputiikki joskus vaivautuu lähettämään hattuni, joudun lähettämään sen takaisin.

Viime talvena haaveilin tekoturkishatusta, mutta en kuitenkaan hankkinut sitä. Nyt toiveeni toteutui, kun löysin Alesi 13:sta puoleen hintaan ihanan karvakasan. Janin mielestä hatussa on jonkinasteinen Venäläinen vivahde. Ehkä onkin. Ehkä avaan pullon vodkaa jonakin kylmänä talvi-iltana, ja istun juomaan sitä karvahatussani.

Mutta mitä sitten tapahtui mielialalleni? Jännästi se parani. Joku voisi moittia minua materialistisuudestani, mutta mitä sitten. Tiedän itse mikä olen, ja mikä en. Tällä kertaa tarvitsin piristyäkseni tätä. Ensikerralla teen sitten jotain muuta. Ehkä kuuntelen hyvää musiikkia tai imen positiivista fiilistä rakkaasta aviomiehestäni.

Olisi hauska tietää mitä te teette, kun mieli on maassa, ja tunnette olonne kertakaikkisen kurjaksi. Olen kuullut, että söpöt eläimet netin uumenista voisivat auttaa? Onko joku kokeillut?

Ilahdun suuresti jos jätätte parhaat keinonne kommenttiboksiin, niin voisin listata ne sitten kokonaiseksi postaukseksi. Avuksi muillekin. Mitäs sanotte, oletteko messissä? Ja jos oikein innostutte, pyytäkää muitakin jättämään omat vinkkinsä, niin saadaan oikein kunnon opas aikaiseksi.

Positiivista ja aurinkoista päivää kaikille!

Ansku

Aarre

Ai mikäkö on Shoe loverin onnenpäivä? Tietenkin se päivä, kun saa sovitettavakseen kaksi paria uusia saappaita. Vielä onnekkaampaa on se, jos niistä toiset ovat juuri sellaiset kuin haluankin ja näin vältyin ikäviltä sydänsuruilta. Muistaakseni Nina leuhotti blogissaan tovi sitten kuolettavan upeista saappaista, joihin minäkin sitten menin ja ihastuin. Saappaissa vain oli pikkuruisen mitättömän pieni ongelma. Niin upeat kuin ne olivatkin, ne eivät olleet malliltaan ylipolven. Sellaisia minä olin vailla. Pohdin kenkien tilaamista kuitenkin, koska niinkuin jo mainitsin, ne olivat kuolettavan upeat.

Eräänä iloisena päivänä ihastelin niitä jälleen nenä kiinni läppärin ruudussa, kun huomasin että samalle merkille oli kuin olikin tullut toinenkin malli. Pelkistetympi, ja se mitä olin etsinytkin. Ja eikun tilamaan, sanoi Ansku kun kenkiin rakastui. Tilasin varmuuden vuoksi ne toisetkin. Eihän sitä tiedä vaikka ne olisivatkin olleet paremmat. Eivät  olleet. Kotiin jäivät siis ylipolven saappaat, ja takaisin Nellylle matkaavat ne toiset. Nyt voin onnellisena heivata vanhat muovisaappaani mäelle. How great.
Mutta nyt, saanko esitellä uudet aarteeni in action:

Viettäkää oikein mukava päivä, sateesta huolimatta! 🙂

Ansku

Metsätyömiesruutupusero

En tarkaan tiedä kuinka viiskytlukua metsätyömiesruutupuserot ovat. Sellaiseen aion kuitenkin pukeutua ensi lauantaina, kun juhlimme anoppia viiskytluvun hengessä. Teemasta kuultuani mieleeni välähti hehkulampun lailla kuva kellohelmoista ja kauluspaidasta, jonka helma on tyttömäisesti solmittu. Pohdiskelin pitkään, minkälaiset värit miellyttäisivät ja ylipäätään sopivat teemaan. Ensimmäiseen suunitelmaani kuului punainen kellohame. Yläosana toimisi ehkä punavalkoinen kauluspaita, ja valkoiset Conversen tennarit. Kangaskaupassa pyöriessäni kankaita vertailemassa, huomasin kangaspakkojen välistä pilkottavan farkkua. Seis, kaikki vanhat suunitemat! Haluankin kokonaisuudesta modernisoidun version, hihkuin mielessäni. Sellaisen, joka on tätä päivää.

Yksi syksyn ilahduttavin trendi on ruutupusero, ja farkku jatkaa tietenkin vuodesta toiseen. Halusin yhdistää nämä. Niinpä taitava äitini ompelee minulle sinisestä farkkukankaasta kellohameen, jonka yhdistän syksyisen ruutupuseron kanssa. Etsimäni vaate lymysi Dressmanilla, mutta onnistuin löytämään mokoman.
Olin jokatapauksessa muutenkin harkinnut ruutupaidan ostoa, joten voitte arvata maltoinko säästellä ostostani lauantaihin asti?

Viime maanantaina mieli oli vähän maassa, ja ilmakin jotenkin syksyinen. Kehittelin silloisen fiiliksen mukaisen asun ruutupaidan ympärille. Ihastuin uuteen puserooni niin valtavasti, että haluan kehitellä monta muutakin kokonaisuutta sen ympärille. Mitäs te olette mieltä?

Tunnelmallista sadepäivää 🙂

Ansku