Vaaleanruskea lierihattu

Paljetit kimmeltävät hameessani, ja uuden vuoden valmistelut ovat muutenkin hyvällä mallilla. Olen puuhastellut tänään aamusta asti. Lenkittänyt koiria yksitellen ja yhdessä, valmistellut sushiin tarvittavia lisukkeita, himoinnut pöytää koristavia suklaita, siivonnut ja sutinut vähän kullanväristä kimalletta silmiin. Hiukset on kiharrettu. Kaiken kiireen keskellä syöminen on unohtunut, ja olen käynyt vain aamuisen kaurapuuron voimalla. Nyt hotkin sisuksiini tässä bloggailun lomassa omenan, sekä kikherne-riisi-jauhelihasekoitusta. Ei ihan gourmeetason välipala, mutta kelpaa. Pian saan herkutella sushilla sekä cavalla.

Kuvissa näkyy erään pakkaspäivän asu. Pakkanen on nyt muisto vain. Se vähän harmittaa, nimittäin aamuinen juoksulenkki oli melko haastava liukkauden vuoksi. Säästyin onneksi kaatuilulta, mutta ei se kovin nautinnollista liikuntaa ollut. Toiveissa olisikin sellainen kiva pikkupakkanen. Kaksi astetta kiitos?

Onnellista ja iloista vuodenvaihdetta!

Ansku

Keltaiset puuhelmet

No niin. Nyt me suomalaiset saimme sitten haluamamme. Valkoisen joulun. Ja sen myötä myös hurjat pakkaset, jotka nipistelevät poskia kipeästi, mutta toisaalta saavat kaiken näyttämään äärimäisen kauniilta. Miltei satumaiselta. Jani on varmasti jo kyllästynyt jatkuviin ihastuksen huokailuihini, mutta en voi sille mitään. Rakastan kaunetta, ja nyt sitä on ympärillä yllin kyllin.

On suorastaan harmillista, että en voi pysäyttää autoa aina juuri niille sijoilleen, joilla kulloinkin olen. Kaunis taivaanranta, upea hämärtyvä puukuja ja iloisen naurun täyttämä luistinrata kauniisti valaistuna, ovat viimeisimmät kohteet, joista olisin niin mielelläni halunnut napata kuvan. Mutta ei. Autoa ei voi pysäyttää noin vain keskelle tietä, hypätä ulos ja ryhtyä säätämään kameraa. Mikähän Murphyn laki siinäkin piilee, että kun kamera on mukana, ja minä valmistautunut räpsimään kuvia kuin viimeistä päivää, ei olekkaan yht` äkkiä muka mitään kuvaamisen arvoista. Vai olisiko nyt kyseessä kuitenkin se kuuluisa asenneongelma?

Niin tai näin. Eilenkin oli pakkanen, ja kaunis lumisade. Minä pukeuduin lämpöisesti Joutsenen ikivanhaan, mutta niin rakkaaseen untuvatakkiini. Sain ystävältäni joululahjaksi jo pitkään toivelistalla roikkuneet keltaiset puuhelmet ranteeseen. Helmet koristivat rannettani niin jouluaattona, kuin eilenkin. Ne ovat kertakaikkisen ihanat. Kiitos Hanna ja lapset.

Pitäkää itsenne lämpöisinä!

Ansku

Terveellinen herkku

No huhhuh. Herkkukiintiöni on nyt ääriään myöden täynnä. Kolmepäiväiset suklaaöverit vaativat eiliselle aamulle napakkaa juoksulenkkiä vastapainokseen, ja tänään on vuorossa salitreeni. Eikä enään yhtään suklaata tai juustoja. Seuraavan kerran kun herkkuhammas taas kolottaa (illalla), tiedän miten lääkitsen itseäni. En suinkaan suklaalla, vaan herkulla, jonka kehittelin jokin aika sitten. Suutuntuma on raikas, ja hiukan valkosuklaamainen. Raaka-aineet ovat terveellisiä, joten tällä voi herkutella hyvällä omallatunnolla. Löysin Chian siementen kanssa jokin aika sitten yhteisen sävelen, eikä paluuta ole. Tämänkin annoksen perusraaka-aine on chian siemenet, mikäpä muukaan.

Ensimmäisenä liotetaan chian siemenet niin, että tuloksena on vanukasmainen koostumus. Itse käytän vuorotellen manteli- ja soijamaitoa. En osaa päättää kumpi niistä on parempi.

– Sekoita vispilällä noin 4-5 rkl chian siemeniä, kourallinen raakakaakaonibsejä, hippunen kookossokeria(tämä ei ole välttämätön) ja noin 3-4 dl soija- tai mantelimaitoa. Anna tekeytyä vähintään puoli tuntia jääkaapissa. Sekoita taas.

Irrota granaattiomenan siemenet ja laita haluamasi määrä tarjoiluastian pohjalle. Nostele päälle chiansiemensekoitusta, ja sen päälle pähkinärouhetta sekä paloiteltuja taateleita. Kruunaa komeus kookoshiutaleilla.

Näin annos näyttää kauniilta, mutta itse kyllä ennen syömistä sekoitan kaikki ainekset keskenään. Ihmettelen muuten, ettei kookoshiutaleet maistu tässä annoksessa samanlaisilta kuin muuten. En ole suuri kookoksen ystävä, mutta näin yhdistettynä kookos sopii sekaan erinomaisen hyvin, ja aikaansaa valkosuklaamaisen fiiliksen (tai sitten ne on ne taatelit). Nam. Mistään kevyestä herkusta ei sitten ole kyse, vaan energiaa piisaa (kun taas valkoista sokeria ja jauhoja ei ole lainkaan). Eli kannattaa huomioida se päivän muiden ruokailujen osalta, mikäli kokonaisenergiamäärät kiinnostavat.

Herkullisia hetkiä!

Ansku

P.s: Noora arpoo upean PerjantaiPirkko-kalenterin blogissaan. Sinne siis! Klikklik.

Meidän joulumme

Pippurijuusto polttelee hiukan kielellä, punaviinin vieno tuoksu tuntuu nenään. Vieressäni Maraboun suklaakonvehtirasia odottaa avaajaansa. Joulunpäivänvietto huipentuu samoin kuin jouluaattokin, ähkyyn. Tänään en ole laittanut nenänpäätänikään ulko-ovesta ulos, olen vain löhönnyt. Eilen sen sijaan oli puuhakas päivä. Täynnä rakkaita ihmisiä, herkullista ruokaa, lasten intoa ja jännitystä.

Työvuoron päätyttyä haistelin hetkisen raikasta ulkoilmaa, ja katselin kuinka punainen pikkuinen Toyota lähestyi lumikinosten keskeltä. Hyppäsin kyytiin, ja sitten huristeltiin läpi lumisen kaupungin. Autoja oli ihmeen paljon liikkeellä.

Me vietimme aattoiltaa veljeni perheen luona, melko isolla sakilla. Äitini, sekä siskoni perhe oli myös paikalla varmistamassa riemukkaan jouluaaton. Herkkujen jälkeen tuli joulupukki. Lapset lauloivat ja esittivät tanssiesityksen. Sitten jaettiin lahjat, ja pukki jatkoi matkaa. Me söimme taas. Joulusaunan puhdistavissa löylyissä tuli puitua tärkeitä asioita, ja vatsaankin tuli taas tilaa. Nimittäin lasten jo nukkuessa, me aikuiset napostelimme vielä juustoja jouluyössä. Täydellinen jouluaatto. Eikä tämäkään päivä pöllömpi ole ollut. Nyt laitan suuhuni suklaanpalan sulamaan, ja pohdin olisiko huomenna juoksu-vai salitreenipäivä. Sain nimittäin Samsungin Gear Fitin lahjaksi.

Tunnelmallista joulun jatkoa!

Ansku

P.s: Voit seurata minua myös Instagramissa!

Hyvää joulua!

Toivoin lapsena, että kotimme lattiat peitettäisiin joulun ajaksi tunnelmallisesti oljilla, niinkuin Koiramäen kirjoissa. Jostain syystä äiti ei suostunut ideaani. Sittemmin en ole omaa kotianikaan oljilla täyttänyt, hiekalla ehkä sitäkin enemmän(ette usko kuinka paljon kahden berninpaimenkoiran tassuissa kulkeutuu hiekkaa sisälle).

Olen juuri lähdössä töihin. Vuoron päätyttyä ajelen veljeni perheen luo joulunviettoon, heidän kauniiseen kotiinsa joka on tulvillaan vanhan ajan lämpöä ja tunnelmaa. Jopa rukki löytyy nurkasta. Ehkä en kaipaa olkilattiaa tänä vuonna. Tunnelmallista joulua kaikille!

Ansku

Koira2014 tapahtuma

Istun nyt tässä keittiön pöydän ääressä. Väsyttää. Viikonloppu on ollut vauhdikas. Lauantaina viiletin heti kiireisen aamuvuoron jälkeen isälleni, siitä suoraan kotiin ja juna-asemalle. Helsingissä oli juhlat. Hotellihuoneessa ehdin vaihtaa pikaisesti vaatteet, ennenkuin taxi vei meidät Töölöön. Nelikymppiset olivat hauskat, ja ilta venähti pitkälle yöhön. Tänään olemme kotiin palaamisen lisäksi tehneet aikamoisen lahja- ja koiranhakukierroksen. Ennenkuin lösähdän sohvalle Janin kainaloon, voisin jutella hiukan taannoisesta Koira2014-tapahtumasta.

En tajunnutkaan, että koiranäyttely voi olla näin laaja. Ja täynnä kaikenlaista aktiviteettia, koiratietoutta sekä näytteilleasettajaa. Meidän berninpaimenkoira Hertta, osallistui joulukuun alussa ensimmäistä kertaa junioriluokan näyttelyyn. Me lähdimme huolto- sekä kannustusjoukkoihin. Kiinnosti nähdä minkälainen tilaisuus tällainen suuri sisänäyttely oikein on.

Olihan se. Suuri. Tapahtumaa riitti jokaiselle. Lapsilla oli mahdollisuus osallistua lelukoiranäyttelyyn, ja koiran hankintaa pohtiville löytyi infopisteitä. Eri rotujen edustajia oli paikalla, samoin kaikenlaisia näytteilleasettajia ja myyjiä. Me löysimme Hertalle uuden nahkapannan, sekä pussillinen kummankin koiran herkkuja, naudan nilkkoja. Niillä pärjää taas hetken. Hintakin oli paljon huokeampi kuin ruokakaupoissa. Yksi hauska erikoisuus oli valokuvauspiste, jossa sai itse ottaa kuvan korokkeella koirastaan, tai vaikka kaverikuvan johon voi mennä itsekin poseeraamaan. Me emme valitettavasti ehtineet pisteelle, vaikka vähän olisi mieli tehnytkin.

Menestystä meille ei tällä kertaa tullut, kokemusta sitäkin enemmän. Ensi vuonna uudestaan!

Hei, kolme yötä jouluun on. Joko jännittää?

Ansku

Rento asu

Joulukuun alussa nuorempi koiramme Hertta, kisaili junioriluokassa Voittaja Winner 2014-tittelistä Koira2014-tapahtumassa. Luonnoksissa odottelee yleiskuvat tapahtumasta, mutta vilautetaan nyt tässä välissä asua, jossa olin sekä jännittämässä koiran sijoituksesta, että tutustumassa näytteilleasettajiin ja muihin aktiviteetteihin.
Joskus on ihana pukeutua äärirennosti. Silloin kaivan kaapista t-paitaa, pehmoista neuletta ja housut, joiden vyötärö ei kiristä saati purista. Kun jalkaan sujauttaa vielä matalat bootsit, on mukava kävellä ja tutkia ympäristöä, kun päkiöitä ei pakota. 

Mitä olette mieltä rennosta asustani?
Tiedättekös, pian on vuoden lyhyin päivä, talvipäivänseisaus. Siitä se sitten pikkuhiljaa alkaa lisääntyä. Valon määrä siis. Tämä ilouutinen saa aikaan sen, että katse suuntautuu väistämättä kevääseen. Ja kevätmuotiin! Miten ilahduttavaa. Toivottavasti saan matkalle mukaan keväisiä muotilehtiä. Voi nimittäin olla, etteivät ne ehdi ilmestyä vielä silloin. Tänään on muuten tasan kuukausi aikaa lähtöön. Meksiko, täältä tullaan!
Mukavaa torstaipäivää!
Ansku

Joulumietteitä

Tässä päivänä eräänä, keräsin keittiön täydeltä joulutarvikkeita esiin. Paketointimateriaaleja, koristeita, nauhoja, pussukoita ja teippejä oli pöytä vääränään. Koirat kävivät vuorotellen nuuhkimassa kahta valtavan kokoista pahvilaatikkoa, joiden reunojen yli pursuili kaikenlaista joulutavaraa. Sytytin piparkakun tuoksuisen kynttilän palamaan. Nuuskuttelin sen suloisen makeaa tuoksua, ja hypähtelin sitten kevyin askelin olohuoneeseen. Spotifyn kautta läppäristä kajahti pian Raskasta joulua-levyn jykevät biisit. Jossain vaiheessa katsoin ulos. Satoi lunta. Olo oli pitkästä aikaa hyvä. Levollinen. Ehkä löysin sillä hetkellä joulumielen.

Lumi on nyt jo sulanut suureksi osaksi. Takapihaa läntittää vuoroin vihertävä ruoho ja lumisemmat kohdat, sekä koirien runtima mutainen maa. Mahtaakohan siihen kasvaa nurmikkokaan kevään tullen?

Joululahjat on nyt paketoitu. Kynttilän tuodessa tunnelmaa yhdessä joululaulujen kanssa, aika vierähti kuin huomaamatta. Välillä laskin keskeneräisen paketin käsistäni. Muistelin aikaisempia jouluja. Niitä on ollut monenlaisia. Lapsuuden joulut ovat kuitenkin muistoista niitä rakkaimpia. Lapsena sain avata yhden kuusen alla odottavista lahjoista jo ennen ruokailua. Muistan pohtineeni kahden välillä. Avaanko isomman? Vai sittenkin ihan pienen? Valitsin jälkimmäisen. Halusin säästää odotuksen tunteen, ottaa vain ”maistiaisen”. Tällaisia valintoja teen edelleen. Pidän yllätyksistä ja haluan venyttää odotuksen kihelmöivää tunnetta.

Siitä pienestä paketista sain silloin Aladdin-muistipelikortit.

Lapsuudestani myös joulu hirsimökillä on jäänyt mieleen. Muistan vahvasti sen tunteen, kun mietin ettei joulu tunnu samalta, kun äiti ei ole paikalla. Kaunista harmaan sävyistä kelomökkiä ympäröi valkoiset kinokset, sellaiset joita täällä etelässä tuskin enään jouluna nähdään. Sisällä oli lämmin tunnelma, takassa ritisivät puut. Siitä huolimatta kaipasin äitiä paikalle. Muistan miettineeni, kuinka epäreilua on, kun hän joutuu olemaan töissä aattoiltana. Silloin päätin, etten itse tahdo työskennellä jouluna.

Toisin kävi. Joitakin vuosia sitten vietin aattoiltaa työn parissa. Tänä jouluna saan onnekseni olla illan rakkaiden kanssa, mutta päivän vietän työmaalla. Toivottavasti jouluaatto on rauhallinen. Toivon, ettei kovinkaan moni joudu viettämään joulua sairaalassa, poissa läheistensä luota.

Olisi hauska kuulla, miten te vietätte joulua? Ja minkälainen on ollut mieleenpainuvin aatto?

Ansku

Keltainen kellohame

Tälle aamulle oli suunniteltuna jotain ihan muuta, kuin herätys kesken unien puhelimen pirinään. Ajattelin illalla, että kun kello aamulla soi, torkutan. Ihan ronskisti lisään 20 minuuttia lisää nukkuma-aikaa, ja käännän kylkeä. Sitten nousisin laiskasti, kirjoittaisin ehkä blogia, söisin aamupalaa. Kävisin koirien kanssa lenkillä, ja viimeistelisin markkinointisuunnitelman palautusvalmiiksi.

Sen sijaan vastasin unisena puhelimeen. Säntäsin ylös sängystä, puin päälle ja hyppäsin kylmään autoon. Kymmenen minuuttia myöhemmin nostelin tarmokkaasti tuoleja pöydän päälle, ja siirtelin koirien leluja imuroimmin alta. Kolmetuntisen suursiivouksen jälkeen ei oikein huvittanut käydä koulutehtävän kimppuun. Karkasin tänne, blogien pariin!

Nyt kun vatsa on täytetty aamupalarahkalla ja smoothiella, sekä muutamalla mukillisella teetä, ajatus luistaa taas. Ehkä saan koulutehtävänkin valmiiksi tänään. Tänään olisi tiedossa myös joulupalaveri. Istumme illalla siskoni pöydän ääreen yhdessä äidin, kälyn ja siskoni kanssa, ja mietimme jouluaaton menun. Suoraan sieltä onkin jatkettava matkaa kuntosalille, meillä on siellä mieheni kanssa treffit. Romanttista, tiedän.

Saas nähdä meneeko päivä suunnitelmien mukaan, vaikka aamu ei ihan niin alkanutkaan. Mistäkö oli kyse? Janin autoon tuli työmatkalla ongelmia, ja piti hakea hänet huoltoasemalta. Mies jätti sitten minut kotiin, ja ajeli itse töihin. Tulipa muuten vielä mieleeni vinkkivitonen: lattianpesusanko kannattaa jättää kylpyhuoneseen, vessaan tai vaikka kodinhoitohuoneseen kun pesee lattioita. Nimittäin itse kaadoin onnellisesti noin kymmenen litraa likavettä keittiön lattialle, kun puristin moppia kuivaksi. Kiroilemisen sijaan hoin mantraa: ei edes ärsytä, ja tiedättekö mitä. Ei se sitten niin paljon ärsyttänytkään. Ihmeiden aika ei ole ohi.

Aurinkoista päivää!

Ansku