13 tapaa ehkäistä ja hoitaa flunssaa

Kesäflunssakauden jäädessä taka-alalle, alkaa syyslenssukausi olla käsillä. 
Julkaisen nyt päivitetyn verison viime marraskuisesta postauksestani, jossa vinkkasin tekijöitä flunssan ehkäisyyn- ja hoitoon liittyen. 

1. Kurkun kurlaus esim. suolavedellä, tai vähintäänkin vedellä (joskus käytän myös Corsodyliä).
Nielussa pesivät virukset ja bakteerit aiheuttavat lisääntyessään kurkun kipeytymistä, joka on yleensä se ensimmäinen merkki alkavasta lenssusta. Moiset kannattaa siis huuhtoa pois muutaman kerran päivässä.
2. Runsas juominen.
Ykköskohta pätee tähänkin. Lisäksi, flunssassa nenä on usein tukkoinen ja hengitys kulkee suun kautta. Se kuivattaa kurkkua. Runsas juominen kosteuttaa limakalvoja, eivätkä flunssapöpöt pääse juhlimaan ihan samalla tavalla, kuin kuivalla limakalvolla.
Kuume lisää nesteen haihtumista, joten senkin vuoksi on tärkeää juoda tavallista enemmän.
3. Lepo.
Flunssa on kropalle raskas tilanne. Levon avulla kroppa parantelee rauhassa itseään, eivätkä voimavarat kulu muihin työstettäviin asioihin ja stressitekijöihin. Vähän nukkuvat saattavat sairastua herkemmin, kuin vähintään seitsemän tuntia yössä nukkuvat.
4. C- vitamiini.
Muistan lukeneeni joskus, ettei c-vitamiini estä flunssan tuloa, mutta voi lyhentää taudin kestoa ratkaisevasti. C-vitamiini on vesiliukoinen, eli helpostikaan yliannosta ei lyhytaikaisella, suuremmalla annoksella saa, mutta pitkään kestävällä ”yliannostuksella” voi sen sijaan aiheuttaa itselleen virtsakiviä. 
Minä saan C-vitamiinini ruoasta, mutta jos olo tuntuu lenssuiselta. turvaudun vitamiinilisään. 
5. D-vitamiini.
D-vitamiin puute voi lisätä merkittävästi riskiä sairastua hengitystieinfektioihin. 
Käytän D-vitamiinilisää.
6. Sinkki
Lyhentää flunssataudin kestoa. Paras tapa hyödyntää sinkin voima, on imeskellä sinkkitabletteja. Maku tosin saattaa yllättää. Eikä välttämättä positiivisesti. 
7. Inkivääri
Inkiväärillä on tulehdusta ehkäiseviä ominaisuuksia, ja sitä voi käyttää myös kivunlievitykseen. Lisäksi se voi auttaa tukkoiseen oloon.
8. Sokerittomuus.
Sokeri heikentää immuniteettia suoliston kautta.
9. Suoliston kunto
Suolistossa muhii suuri osa vastustuskykymme aineksia. Varsinkin oikeanlainen bakteerikanta auttaa flunssan ehkäisyssä ja siitä toipumisessa. Oikeanlaiseen bakteerikantaan vaikuttaa mm. ravinto.
10. Stressittömyys/stressin hoito
Stressi nakertaa vastustuskykyä, ja saattaa altistaa flunssan puhkeamiselle.
11. Tupakoimattomuus
Tupakointi altistaa hengitystieonfektioille kahdella tapaa. Se huonontaa vastustuskykyä sekä haittaa hengitysteiden omaa puolustustoimintaa.
12. Liikunta
Optimaalinen määrä liikunta vahvistaa yleiskuntoa, ja näin myös vastustuskykyä, mutta liiallinen treenaus vaikuttaa päinvastoin, kun keho loikkaakin stressin puolella.
13. Käsienpesu
Huolellinen käsihygienia antaa suojaa flunssaa vastaan. 

4 kommenttia artikkeliin ”13 tapaa ehkäistä ja hoitaa flunssaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s