Tuntuihan se hartioista aika kireältä, kun alla oli paksu neuletakki, mutta en vaan malttanut olla pukeutumatta nahkatakkiin, kun kerran lämpötilat sen mahdollistivat. Nahkatakin kaveriksi päätyi Sri Lankasta tuotu huivi, ja jalkaani sujautin ihanat Eccon tossut. Taisin näyttää vähän resuiselta, mutta näissä vetimissä oli kotoisa ja mukava olla.
Oikein sellainen lohtuasu.
Olen ollut väsynyt. Unta riittäisi vaikka kuinka, ja viikonlopun aikaiset aamuherätykset tuntuivat julmilta. Eilinen aamujoogakin jäi välistä. Koin, että tarvitsen edes pikkuisen pidemmät unet. Salille päin en viikonlopun aikana edes tähyillyt. Tänään voisi jo harkita.
Niin. Viikoloppuna alkoi sitten se personal trainer-kurssiosio. Kuntosaliohjaajan lisenssitodistus tupsahti postilaatikkoon, ja sormet syyhyävät päästä ohjaamaan. Ihan huippua on myös saada syventää taitoja ja tietoja. Kun vaan ei nyt iskisi jokin kevätväsymys päälle.
Tälle päivälle tiedossa olisi kaupungilla asioiden hoitoa, kahvit ystävän kanssa ja vähän töitäkin. Niin ja se sali. Kroppa halajaisi liikuntaa. Niin toisaalta koiratkin. Saas nähdä mihin kaikkeen tänään venyn.
Neuletakki BikBok
Huivi matkamuisto Sri Lankasta
Trikoot Casall
Laukku Marc By Marc Jacobs
Kengät saatu Eccolta
Samaistun kyllä niin väsymys ja haluan salille-kohtiin. Eilen sentään khvakuulailin pihalla ja punnersin leikkipuistossa. 😀 Tsemppiä uuteen viikkoon!
TykkääTykkää
Kivat kuvat ja kiva asu 🙂 Nähdäänkö me tulevana viikonloppuna Suvilahdessa? Olis kiva ❤
TykkääTykkää
Just kivalta näyttävä asu! Tarpeeksi rentoa ja toivottavasti myös mukavaa, mulla mukavuus menee yleensä etusijalle 😀 Tsemppiä sulle tähän kevääseen ja toivotaan että väsymykset eksyisivät väärään osoitteeseen matkalla 😉
TykkääTykkää
No mut toihan onkin ihan huippuliikuntaa 🙂 Kyllä sinne salille sit taas pääsee. Kivaa viikkoa sulle! ♡
TykkääTykkää
Heiiij! Juu, eiköhän me kuule nähdä. Vois mennä päivällä samaa matkaakin? ♡
TykkääTykkää
Kiva kuulla! Ja joo, ymmärrän. Mä olen nykyään niin mukavuudenhaluinen että kaikki kiristävät tai epämukavat vaatteet jää useinmiten käyttämättä.
Kiitos tsempistä. Sitä tarvitaan! Vaikka tänäänkin on kyllä taas ihan eri fiilis kuin eilen. Kyllä se tästä 🙂 Mukavaa viikkoa sulle ♡
TykkääTykkää
Kuulostaa hyvältä toi uusi koulutusjuttu ja tsemppiä! Muista relata, niin oppikin taittuu paremmin päähän 🙂
TykkääTykkää
Lohtuasut on parhaita! 💚 Tuija
TykkääTykkää
Niin täytys, miten se nyt onkin niin vaikeaa… jonkun täytyis sanoa se mulle ja näyttää kalenterista relauspäivät 😀
TykkääTykkää
Niin on! En taida muihin enään pukeutuakaan 😀
TykkääTykkää