kaunis yksityiskohta kotona

Tänä syksynä taitaa tulla neljä vuotta täyteen siitä, kun me muutimme tähän taloon. Yleinen vitsin aihe, että meillä ei ole vielä edes tapetteja seinissä jaksaa huvittaa aina vaan. Siis meitä itseämme. Tiedä sitten, jaksavatko vieraamme kuulla samaa läppää vuodesta toiseen (hei tyypit, jos tympii niin ei muuta kuin laitetaan tapetointitalkoot pystyyn!). Sen lisäksi että seinien ulommaiset pinnat uupuvat, on sisustus muutenkin keskeneräinen. Mutta minkäs teet. Niillä rahoilla on mahdollistettu matkustaminen ja opiskelu. 

Huvittavinta on se, että ne muutamat huonekalut jotka tähän kotiin muuttaessamme hankittiin, alkavat tympiä. Sisustusmakuni on pikkuhiljaa alkanut löytää uomansa, eikä siihen totisesti kuulu olohuoneen seinustalla pönöttävä musta laatikkomainen tv-taso. Siinähän on aivan liian terävät kulmatkin. Nykyisin pidän sitä jos en nyt aivan susirumana, niin ainakin meille sopimattomana. 

Samaa ajattelen ruokapöydästä. Teoriassa se on mieleinen: jykevä, tarpeeksi suuri, ja valmis kestämään elämän kolhut. Mutta mokoma pimentää keittiömme varsinkin syys- ja talvikauden ajaksi, ja se jos jokin on käytännön kannalta raivostuttava piirre ruokapöydässä. En tiedä mitä haluaisin näiden mainitsemieni huonekalujen tilalle, mutta sen tiedän, että kaipaan muutosta. Tv-tason soisin olevan ehkä piirun verran rustiikkisempi. Ja pyöreäkulmaisempi. Sillä saisi mieluusti olla tarina, ja jollei sellaista löydy, sen pitäisi näyttää siltä että se on nähnyt paljon. Lisäksi haluaisin että se jemmaisi rumat harmaat vahvistimet ja muun tekniikan. Keittiön pöydän toivoisin olevan vaaleampi. Pitänee pitää silmät auki sopivien sattuessa kohdalle. 

On meillä kuitenkin paljon hyviäkin asioita, vaikka suuret linjat ovatkin kesken. Rakastan olohuoneen ikkunan edessä olevaa näkyä. Mummon vanha kukkapöytä on maalattu valkoiseksi, ja sen eteen on asetettu valkoinen nahkarahi. Rahin päällä lepää pörröinen lampaantalja luomassa tunnelmaa. Kukkapöytää koristaa kolme orkideaa joista kahden olen saanut kukkimaan uudestaan. Reissusta tuotu buddhanpää on kaunis, ja se miellyttää silmääni joka kerta kun katse osuu siihen. Tönöttäessään siinä silmät kiinni, pää luo rauhallista fiilistä ympärilleen.  

Juuri nyt olo on ihanan rauhallinen muutenkin. Kerroin eilen uusista tuulista, jotka puhaltelevat eloa urasuunnitelmiini helmikuun alussa. Postauksen julkaisun jälkeen otin suunnaksi Pasilan, ja journalistiikan kurssin. Tunnit kuluivat hujauksessa, ja kotimatkalla junassa istui hymyileväinen, inspiroitunut ja innokas Ansku. Nyt eilisen illan innokkuus, täpinä ja se fiilis kun voi tehdä mitä tahansa ovat vaihtuneet rauhalliseen tyytyväisyyeen. Tämä on hieno tunne. Toivottavasti se pysyy. 

Ihanaa viikonloppua ihmiset!