Syksyä keittiöön

Tänä vuonna en ole lainkaan niin harmissani syksyn tulosta, kuin aikaisemmin olen ehkä ollut. Tälle syksylle mahtuu kaikenlaista mukavaa, eikä tieto siitä, että loka- marraskuu tuo tullessaan taas kostean pimeyden, tunnu juuri missään. Etsin äsken liinavaatekaapista syksynvärisen kaitaliinan piristämään keittiönpöytää, ja sytytin kynttilät. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä.
Olen vähän huono muistamaan kynttilöitäni. Nautin kyllä niiden levollisesta, läpättävästä liikkeestä joka tuo tunnelmaa huoneeseen kuin huoneeseen, mutta en vain aina muista sytyttää niitä.
Tänään nautiskelin kynttilöistä tovin. Ja ihastelin myös kauniita ruusuja, jotka Jani eilen toi.

Syy siihen, miksi tulevien kuukausien pimeys ei ahdista, löytyy tammikuun suunnitelmista. Joku saattaa muistaakin sen synkkyyden, jota koin viime vuoden loppupuolella. Ahdisti ihan tosissaan, kun valoa ei juuri näkynyt, ja satoi, satoi, satoi vain. Lopulta teimme mieheni kanssa päätöksen, jota emme joutuneet katumaan. Varasimme Meksikon matkan, ja saimme kaivattua aurinkohoitoa mustan talven keskelle. Se matka ehkä pelasti mielenterveyteni.
Päätimme, etteivät välivuodet aurinkolomista sovi meille. Joka vuotinen perinteemmehän on ollut matkustaa johonkin mielenkiintoiseen, lämpimään kohteeseen. Koettuna on Intia, Filippiinit, Sri Lanka, Bali, Tansania sekä viimeisimpänä Meksiko. Yksi jokaiselle vuodelle, jonka olemme olleet yhdessä.

Tammikuussa lähdemme takaisin Väli-Amerikkaan, kun lennämme Panamaan. En malta odottaa! Tai ehkä maltankin. Aikahan kuluu kuin siivillä. Mielessä on nimittäin käynyt jo joulunviettokin. Asia ja ajankohta kerrallaan kuitenkin. Nautitaan nyt ensin kauniista, kuulakkaista syyspäivistä, ja mietitään joulujuttuja sitten myöhemmin.
Ihanaa viikkoa tyypit!
Ansku

16 kommenttia artikkeliin ”Syksyä keittiöön

  1. Voi ihanaa – Panama ja aurinko! Itse nautin täysillä näistä upeista syyspäivistä – voi kun ne jatkuisivat vielä kauan. Enkä ole vielä edes kynttilöitä ehtinyt poltella paitsi ulkona lyhdyissä;)
    Upeaa syksyn jatkoa, Ansku – ja ihanaa loman suunnittelua ❤

    Tykkää

  2. Minäkin oon hiukan huono muistamaan kynttilät. Oranssi kyllä sopii ihan törkeän hyvin syksyyn, sitä ei käy kieltäminen 🙂 Täytyykin koittaa muistaa nyt kaivaa ne vähäisetkin tuikut esille, nyt rupeaa illat olemaan jo niin pimeitä että niitä voi poltellakin!

    hanna
    http://www.hannamariav.com

    Tykkää

  3. Oi teillä on reissu tiedossa. Onpa mennyt aika äkkiä. Muistan kun tuota suunnittelitte.
    Itse jaksan syksyisin sytytellä kynttilöitä mut innostus aina hiipuu talven mittaan.

    Tykkää

  4. Aivan ihanan tunnelmallinen syysasetelma! Syksy on ehdottomasti oma lempparivuodenaikani, ja olen oikea kynttilöiden suurkuluttaja 🙂
    Panama kuulostaa ihanalta, sitä on useampi kaveri ylistänyt!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s