Tilanne on nyt sellainen, että naputtelen tässä tietokonettani sängyllä puoli-istuvassa asennossa, ja pääni tuntuu tahmealta. Ei, kukaan ei heittänyt päälleni eilisissä Indiedaysin kemuissa siideriä, vaan pääni on tahmea ihan rehellisesti krapulan vuoksi. Ei se paha ole, ei oikeastaan mitään jos vertaa esimerkiksi tämän vuoden Big Brother-kilpailijoiden vessanpöntönhalauskrapuloihin, mutta on se kankkunen kuitenkin. Särkylääke vei pääkivun mennessään, mutta päiväunet houkuttelevat. Tänään en aio kuitenkaan helliä itseäni lempeillä torkuilla, vaan sinnittelen hereillä ihan iltaan asti. Nukunpahan paremmin sitten yöllä.
Eilen oli hauska ja vauhdikas päivä. Itseasiassa päivä oli niin tapahtumarikas, etten oikeastaan vielä tänään edes jaksa tutkia minkälaista kuvamateriaalia kameralle on taltioitunut. Palataan siis Indiedays Inspiration Day, sekä Indiedays Blog Awards tunnelmiin vähän myöhemmin. Nyt tarjolla olisi asua torstailta.
Silloin kello soi taas ihan liian aikaisin, ja aamulla tuli kiire ehtiä bussiin. En muistanut että näin lokakuun loppupuolella voi sataa vaikka luntakin, joten heitin siinä kiireessä päälleni vain nahkatakin sekä viitan lisälämmikkeeksi. Bussipysäkillä olin jäätyä pystyyn. Kävelin pientä ympyrää pitääkseni verenkierron vilkkaana, ja rukoilin ettei linja-auto olisi myöhässä. Helsinkiin saavuttuani jäkytyin. Siellähän oli lumi maassa!
Tapasin Anna-Marian bussiasemalla ja naureskelimme vaatevalinnoillemme. Kummallakin oli auttamatta liian ohut vaatetus päällä, mutta ei auttanut kuin kärsiä. Onneksi pääsimme napsimaan asukuvat sisätiloihin, eikä kuvista näin ollen tullut Petteri Punakuono-näköismateriaalia.
Kuvat Anna-Maria/Secret Wardrobe
Kiitokset siis PR toimisto Republicille Canonin kuvausseinän lainasta, ja kiitos myös rakkaalle kaimalleni näistä kuvista.
Mukavaa sunnuntain jatkoa!
Ansku
Löydät minut Instagrammista nimellä annamaria_shoeloverblog
Kyllä ne pikkukrapulat kestää – pääasia, että tietää juhlineensa;)
Upeita kuvia! Ja mitä instakuvista olen kurkkinut, upeana olet eilen myös liikenteessä ollut!
TykkääTykkää
Vau, mitä kuvia! Haha kauneuden tai ehkä tyylikkyyden takia täytyy toisinaan vähän kärsiä… 😀
TykkääTykkää
Mä join eilen mustikkaglögiä ja pari sidukkaa – ei mitään krapulaa tänään 😀
TykkääTykkää
Törkeen ihania kuvia niinkuin aina ja toi viitta on upea. Olispa itselläkin joskus mahku saada kunnon kuvaaja räpsimään kuvia mutta ihanasti oma lapsi on oppinut jo jotain juttuja kameralla, tiedä kuinka se tästä vielä kehittyy.
Karsea keli ollut täälläkin. Ekana tuli lunta niin ettei ehtinyt enimpiä kolata, sit alkoikin kaatosade joka ei ole loppunut vieläkään. Tsemppiä krapulaan 😀
TykkääTykkää
Toivottavasti olo on jo helpottanut! Oli ihanaa nähdä sua eilen! ❤
TykkääTykkää
Ihania kuvia:)
TykkääTykkää
Onpas ihanat punaiset pöksyt! Minäkin palelin tänään bussipysäkillä, ja eilen olin sulaa untuvatakissani. Milloin sitä ihminen oppii katsomaan lämpömittaria ennenkuin astuu ovesta ulos?
TykkääTykkää
Kaunis tuo viitta , tahtoo ! Kyllähän pikku kankkusen voi kärsiä, jos on ollut mukavaa 😉
TykkääTykkää
Makeita kuvia, ja ai että tuo hapsulaukku on ihana!
Kyllä sitä pienen epämukavuuden kestää seuraavana päivänä, kun edellinen ilta on ollut mukava 🙂
TykkääTykkää
Upeita kuvia, nämä ovat todella kauniita. Jokaisen osasen ottaisin kyllä tuosta kokonaisuudesta kaappiini <3
Ja ihana oli tavata sinut lauantaina! <3
Hyvää alkanutta viikkoa 🙂
TykkääTykkää
Upeita kuvia, jäin pitkäksi toviksi oikein ihastelemaan näitä. 🙂
TykkääTykkää
Ohhoh miten upeita kuvia! Oli ihanaa nähdä lauantaina, sä oot vaan niin <3<3<3
TykkääTykkää
Vau mitkä kuvat! ❤
TykkääTykkää
Hihii! Nimenomaan 🙂
Ja kiitos vaan kovasti ❤
TykkääTykkää
Hahaa! No niinpä! Ja onneksi se bussi oli vain kaksi minuttia myöhässä 😀
TykkääTykkää
Oii glögiä, määki tahdon!
TykkääTykkää
Vo kiitos Nanni tositosi paljon ❤ Hei ihan mahtavaa, ja kato lapset oppii tosi äkkiä, eli siitä voi tulla mitä vaan 🙂
TykkääTykkää
Joo, kyllä se siitä meni sitten, pitsan voimalla 😉 Hei niin oli, tosi kiva! ❤
TykkääTykkää
Kiitos Susanna tosi paljon 🙂
TykkääTykkää
Kiitos Salla!
No niinpä, aika tuttua! Mut ei sitä aina edes ehdi vilkaista mittaria, sen kun lähtee vaan ja sitten on ihmeissään 😀
TykkääTykkää
Kappahlista hankittu, löytyisiköhän vielä..? Ja kyllä, olet ihan oikeassa. Onni että kankkunen oli oikeasti tosi pieni 🙂
TykkääTykkää
Kiitos ihana! 🙂
Joo, olet ihan oikeassa. Ja olisi se olo voinut pahempikin olla, kun niin harvoin tulee juhlittua. Hyvä näin 🙂
TykkääTykkää
Kiva kuulla, kiitos Satu. Ja hei niin oli tosi kiva nähdä taas ❤ Sullekin mukavaa viikkoa!
TykkääTykkää
Hitsi, kiitti tosi paljon! ❤
TykkääTykkää
Haha! Voi Saara, itse olet! ❤ 🙂
TykkääTykkää
Kiitos Noora 🙂 Nämä oli kyllä tosi mieleiset.
TykkääTykkää