Bajadeeri

Muistatteko, kun jokin aika sitten yritin päättää kahden mekon väliltä, kumman laitan balettiin? Tässä linkki juttuun, jos haluat katsoa mikä oli toinen vaihtoehto.
Päädyin pitsiseen pitkähihaiseen mekkoon, joka tuntui jotenkin omemmalta.

Olen aika minimalisti, mitä koruihin tulee. Asu oli muutenkin hyvin yksinkertaisesti asustettu, mutta uskon sanontaan: vähemmän on enemmän. Kun lähtee leikkimään austeilla, ja erilaisilla kuoseilla, täytyy olla tarkkana. Itse epäonnistun hyvin helposti. Korut olivat Kalevala korun lumikukka-sarjaa.

Lauantai-iltaa vietimme tosiaan Kansallisoopperassa, baletissa nimeltä Bajadeeri.

Baletti perustuu tarujen Intiaan. Se on esitetty ensimmäisen kerran Venäjällä vuonna 1877. Hyppää yli, jollet halua lukea juonta, sitä tulee nyt: Temppelitanssijatar, eli Bajadeeri, rakastuu soturiin, joka kuitenkin naitetaan toiselle. Bajadeeri murhataan, eikä hän halua ottaa vastamyrkkyä. Soturin, ja tämän morsiamen vihkitilaisuudessa suuttuneet jumalat hajottavat temppelin, ja kaikki kuolevat. Bajadeeri ja soturi saavat kuitenkin toisensa. Tuonpuoleisessa.

Baletti oli kaunis, puvustus ihan mieletön, samoin lavastus. Tanssijat todellisia huippuosaajia. Ja musiikki, upeaa! Bajadeerin tunnetuin kohtaus, Varjojen valtakunta, oli hypnotisoivan kaunis. Mutta, loppujen lopuksi hiukan pitkäveteinen. Joudunko hirteen kun sanon näin klassikoksi nousseesta kohtauksesta? Ehkä, mutta se onkin vain minun mielipiteeni. Suosittelen kuitenkin kaikille kulttuurin ja taiteen ystäville. Hieno kokemus.

Uusi viikko alkoi mukavissa merkeissä. Heti aamulla varasin liput Lady Gagan elokuiseen konserttiin.
Ihan mahtavaa! Can`t wait! 🙂 Onko sielä muita lähtijöitä??
Kävin myös kolmen viikon tauon jälkeen juoksemassa, ja kulki tosi kivasti! Penikat ei ainakaan vielä ilmoitelleet itsestään.Toivottavasti pysyvätkin ihan hipihiljaa, ja saan vihdoin jatkaa harrastustani. Lenkilläni näin myös ekat leskenlehdet. Kevät on täälä! 🙂

Kivaa viikkoa!!

Ansku

12 kommenttia artikkeliin ”Bajadeeri

  1. Loistava valinta! Upea mekko ja upeana sinä <3

    Tiedätkö pakko tunnustaa sivistyksessäni oleva aukko, mutta en ole koskaan käynyt katsomassa oikeaa balettiesitystä…. 🙂

    Tykkää

  2. Me käytiin joskus yläasteella katsomassa Bajadeeri, tai oikeastaan sen kenraaliharjoitus. En kylläkään muista siitä enää mitään, mutta muistaakseni tykkäsin 😀 Jostain syystä tanssi ei jää niin hyvin mieleen, vaikka sitä onkin mukava katsella.

    Tykkää

  3. Oi kiitos, mukava kuulla <3

    Baletti on niin oma taiteenlajinsa että kannattaa joskus mennä. Itse olen käynyt nyt kolme kertaa, joten asiantuntijasta olen kaukana 😀

    Tykkää

  4. Mä olen kans ilman valkoista pitsimekkoa. Jäin tyhmänä harkitsemaan ja niinhän ne koot loppu. Tyhmä, tyhmä minä! 😀

    Tykkää

  5. Hyvä asuvalinta. Ja haluaisin todella paljon mennä katsomaan balettia. Olen harrastanutkin sitä yli vuoden, mutten koskaan nähnyt esitystä.. 😀 Ehkä ensi syksynä Venäjällä, siellä saattavat esityksetkin olla vielä hienompia! 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s